aikataulu

morjensta teille palstalaisille! Nyt on tarkoitus aloittaa kivitaloprojekti sillain että perustukset tehdään elokuussa ja sen perään pystytysporukka tulle paikalle ja aloitta raksaamisen. nyt mietitään, kuinka kauan siihen mene, että saadaan taloon lämmöt päälle ja talon kuivatus käyntiin. Ollaanko jo ennen joulua lämpimän katon alla ikkunat paikoillaan?
Metriaali on vielä auki, mahdollisia ovat lakka, hb ja lammi. Neliöitä tulee 220 1½ krs:een
161397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Riippuu porukasta.

Omassa projektissa (180 m2, 1 1/2 kerrosta, jämerä) porukka löi rungon, yläkerran kevyet väliseinät ja vesikaton kasaan n.6 viikossa. Ja muuraus aloitettiin aaton aattona.

Äänestä
  • moro! Mikä toimi hidastuksena, eli jouduitko odottelemaan lvis-töiden tekijää vai menikö kaikki niin hyvin kuin mahdollista? Olen ymmärtänyt että esim lammi on nopea kasata, mutta valut ja lvis työt vievät runsaasti aikaa, minkä takia talon saaminen lämmitysasteelle voi kulua paljon aikaa.

    Äänestä

vähennä nyt hyvä ihminen tuota harkkovalikoimaa, yhdelläkin pärjäät ja jos otat sellaisen, jota ei ole luettelossasi, saat myös välipohjan ja yläpohjan samasta materiaalista.

Urakkaa sopiessasi laita maksupostit kalenteriin ja sido ne (ehdottomasti) työn edistymisvaiheisiin. Hyvät sanktiot ja pikkuisen takapainotteinen maksatus saa projektisi onnistumaan ajoissa.
Onnea hankkeellesi.

Äänestä
  • meinaat varmaankin sipoa? Meille tulossa rinnetalo joten toiveissa on riittävän tukeva rakenne (kallio?)maapaineseinää vasten. Sen vuoksi pehmeimmät jätettiin pois, vaikka sipomateriaali itsessään ei huono olekaan: kova yläpohja jne ehdoton valtti siinä ratkaisussa.

    Äänestä

  • sullekin kirjoitti:

    meinaat varmaankin sipoa? Meille tulossa rinnetalo joten toiveissa on riittävän tukeva rakenne (kallio?)maapaineseinää vasten. Sen vuoksi pehmeimmät jätettiin pois, vaikka sipomateriaali itsessään ei huono olekaan: kova yläpohja jne ehdoton valtti siinä ratkaisussa.

    kummasti sen kellarin tekoa. anturan päälle päivässä seinät ja ensimmäinen välipohja.
    se on siinä ja muut murisee.

    Äänestä

  • nopeuttavat kirjoitti:

    kummasti sen kellarin tekoa. anturan päälle päivässä seinät ja ensimmäinen välipohja.
    se on siinä ja muut murisee.

    Maanpaine-elementit on tuplahintaiset ja helevetin huonot. Ota vaikka betonielementit, saat puoleen hintaan ja on järeät.

    Äänestä

  • Sipo poistuu markkinoilta kirjoitti:

    Maanpaine-elementit on tuplahintaiset ja helevetin huonot. Ota vaikka betonielementit, saat puoleen hintaan ja on järeät.

    asialla. Perustele väitteesi myymällä betonielementit puoleen hintaan. Mistä saan hinnat.

    Äänestä

  • öykkäri kirjoitti:

    asialla. Perustele väitteesi myymällä betonielementit puoleen hintaan. Mistä saan hinnat.

    Jos sä haluut kalliit sipoelementit, niin miksi sä kyselet mistä saa edulliset betonielementit? Kyllä te sipouskovaiset ootte tosi yksinkertaista porukkaa!Betonielementtien valmistajia on vaikka kuinka paljon ja hinnat on markkinahinnat, eli edulliset. mutta ota siporexelementit jos haluat kalliit ja huonot!

    Äänestä

  • Onko konkka ovella! kirjoitti:

    Jos sä haluut kalliit sipoelementit, niin miksi sä kyselet mistä saa edulliset betonielementit? Kyllä te sipouskovaiset ootte tosi yksinkertaista porukkaa!Betonielementtien valmistajia on vaikka kuinka paljon ja hinnat on markkinahinnat, eli edulliset. mutta ota siporexelementit jos haluat kalliit ja huonot!

    sipo-kellari on riskirakenne. Kysy vaikka viideltä normaalilta rakennesuunnittelijalta, jos et muuten usko.

    Äänestä

  • kuutamo untamo kirjoitti:

    sipo-kellari on riskirakenne. Kysy vaikka viideltä normaalilta rakennesuunnittelijalta, jos et muuten usko.

    Ainoa varma on paikalla betonista valamalla tehty!

    Äänestä

  • kuutamo untamo kirjoitti:

    sipo-kellari on riskirakenne. Kysy vaikka viideltä normaalilta rakennesuunnittelijalta, jos et muuten usko.

    osaa rakentaa oikein. luepa h h -suvustolta suunnittelijan ohjeista, miten se pitäisi tehdä ja sitten kertaat sen tavan, miten itse teit ja miten riskit laukesivat. Ohjeethan ovat tietysti tyhmiä varten eivätkä kosketa untoa.

    Äänestä

  • kuutamo untamo kirjoitti:

    sipo-kellari on riskirakenne. Kysy vaikka viideltä normaalilta rakennesuunnittelijalta, jos et muuten usko.

    missä mielessä riskirakenne? kosteus vai mikä?

    Äänestä

  • unto kirjoitti:

    missä mielessä riskirakenne? kosteus vai mikä?

    että se ei ole "kuutamo untamon" suosikki!PAPU !

    Äänestä

  • kuutamo untamo kirjoitti:

    sipo-kellari on riskirakenne. Kysy vaikka viideltä normaalilta rakennesuunnittelijalta, jos et muuten usko.

    tämä. Yritä unto vielä, kyllä se kuudes osaa kertoa jotain aikatauluistakin.

    Äänestä

Rakenna elementeillä niin lämmöt ovat päällä viimeistään syyskuussa. Jos työmaalla on kunnon porukka tekemässä niin uudenvuoden jälkeen voitte sitten muuttaa uuteen kotiin..

Äänestä
  • Tarkoitithan betonielementtejä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raksalle kirjoitti:

morjensta teille palstalaisille! Nyt on tarkoitus aloittaa kivitaloprojekti sillain että perustukset tehdään elokuussa ja sen perään pystytysporukka tulle paikalle ja aloitta raksaamisen. nyt mietitään, kuinka kauan siihen mene, että saadaan taloon lämmöt päälle ja talon kuivatus käyntiin. Ollaanko jo ennen joulua lämpimän katon alla ikkunat paikoillaan?
Metriaali on vielä auki, mahdollisia ovat lakka, hb ja lammi. Neliöitä tulee 220 1½ krs:een

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu