Miten kummitus

matkia hajuja, vai haiseeko ne aina jollekin ?
3341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ajatukseen liittyy aina tunne ja päinvastaisesti tunteeseen liittyy aina ajatus tai mielikuva. Ihmisen alitajunta pystyy antamaan muodon tunteelle, vaikkapa "kauhun sekainen tunne" voi haista, "ihana fiilis" tuoksua.

Kannattaa olla nykyhetkessä tietoinen.
Kannattaa harkita, mitä ja miten ajattelee, ja "mitä tilaa" [luo] omaksi todellisuudekseen.
Se mitä ihminen ajattelee muuntuu todellisuudeksi valtaamalla tilaa mielessä.

Äänestä

Väitetään, että entiteetit voivat halutessaan yrittää manifestoitua monin eri tavoin ja esimerkiksi haju voi olla yksi niistä.
Monissa kummittelevissa paikoissa kerrotaan välillä haisevan erilaisia hajuja jotka ovat ns. ilmestyneet tyhjästä ja katoavatkin yhtä nopeaa kuin ovat tulleetkin.
Hajut vaihtelevat aina vahvasta puuterintuoksusta, likaviemärin tai rikin tyylisiin katkuihin.
70-80 luvulla oli tutkittu paria tapausta jossa vihamielinen entiteetti oli ottanut jonkun ihmisen silmätikukseen ja niissä tapauksissa nimenomaan tuo paha haju ilmaantui tyhjästä ennen fyysistä manifestoitumista ja interaktiota joko ihmisten, tai talon esineiden kanssa.
Sekä tutkijat, että talon asukkaat kertoivat useita kertoja yhtäkkiä voimistuvasta rikin ja mädäntyneen hajusta jota seurasi ns. varjoihmisen näkyminen ja interaktio itse talon tai sen esineistön kanssa.
Kun taas monissa rauhallisissa kummittelutapauksissa on vahvasti tuoksunut ruusut tai puuteri ennen entiteetin manifestaatiota ja/tai vaikutusta ympäristön kanssa.
Selittämättömien tuoksujen/hajujen ei aina tarvi liittyä älykkääseen kummitteluun, vaan ne voivat olla myös merkki toistuvasta kummittelusta jossa entiteetti ei ole tietoinen ympäristöstään, vaan toistaa vuosikaudesta toiseen samaa asiaa.

Äänestä
  • Teki sellaisia hajuja mitä inhosimme. Lähinnä valkosipulinhaju tuli väliin voimakkaana, ei tullut esim. käytävältä tms. Vaan tämä ilkimys tiesi, että emme siedä sitä hajua. Silloin ei nähty sitä. Loppuaikana alkoi esiintymään paljon eli näki kun meni huoneesta toiseen jne. Pahin oli, että seisoi mieheni näköisenä ovella ja katsoi suoraan, meni siitä toiseen huoneeseen sitten ja kun menin perässä, ei siellä ketään ollut (mies nukkui sängyssä), silloin tuli kiire. Mielenkiintoista, tässä "tyypissä" oli se, että esiintyi aktiivisesti kesällä ja valoisassa, että varmasti näin sen. Siihen taloon, en enää ikinä menisi takaisin. On muuten oulussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi.. kirjoitti:

matkia hajuja, vai haiseeko ne aina jollekin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu