Olisipa kiva

Positiivisiakin asioita täältä, eikä vaan aina purnaamista milloin mistäkin asiasta. Onhan meillä kuitenkin vielä suhteellisen hyvä asua Jämsässä. Oikeastaan meillä on kaikki paremmin kuin hyvin,jos vertaa johonkin vielä isompaan kaupunkiin taikka kehitysmaahan. Joten älkää viitsikö aina valittaa turhista vaan eläkää ja nauttikaa elämästämme, sillä koskaan ei tiedä mikä päivä on se viimeinen.
12890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jämsän seutua lukemalla pysyy hyvällä mielellä, kaikki on auvoista, muutokset vievät kohti parempaa, eikä ketään harmita.

Ei ollut kuitenkaan tarkoitus pilata aiheellista keskustelun aloitustasi.

Kehitysmaissakin elämänlaatu voi olla meitä korkeampi: siellä läheisistä pidetään huolta ja ennenkaikkea uskotaan parempaan tulevaisuuteen.

Jämsässä kansalaiset opetetaan alamaisiksi: kurjistuminen ja kyykyttäminen nähdään välttämättömana asioiden oikaisemiseksi. Positiivisten mahdollisuuksien ja uusien näkökulmien esilleottaminen onkin jo suorastaan vastuutonta ja lähes rikollista.

Äänestä
  • "Jämsässä kansalaiset opetetaan alamaisiksi: kurjistuminen ja kyykyttäminen nähdään välttämättömana asioiden oikaisemiseksi. Positiivisten mahdollisuuksien ja uusien näkökulmien esilleottaminen onkin jo suorastaan vastuutonta ja lähes rikollista."

    Ei mitään perää, mutta saitpahan äkkiä käännettyä tämänkinn ketjun ruikuttamisesksi. Nyt vaan seuraavaksi kyläkoulukuuhelot peliin mukaan. Näinhän se päivästä toiseen täällä menee.

    Äänestä

  • Tympääntynyt kirjoitti:

    "Jämsässä kansalaiset opetetaan alamaisiksi: kurjistuminen ja kyykyttäminen nähdään välttämättömana asioiden oikaisemiseksi. Positiivisten mahdollisuuksien ja uusien näkökulmien esilleottaminen onkin jo suorastaan vastuutonta ja lähes rikollista."

    Ei mitään perää, mutta saitpahan äkkiä käännettyä tämänkinn ketjun ruikuttamisesksi. Nyt vaan seuraavaksi kyläkoulukuuhelot peliin mukaan. Näinhän se päivästä toiseen täällä menee.

    Tee sinäkin "Tympääntynyt" välillä happihyppely, lainaa mainiosta kirjastostamme kirja ja mieti välillä jotain ihan muuta.

    Ja ettei yhteiskunnan pyörät täysin pysähtyisi, niin istahda kahvilaan Latten äärelle kirjaa lukemaan.

    Äänestä

  • huvit kirjoitti:

    Olen itse sairastunut hiljattain vakavasti ja joutunut käyttämään paljon terveyspalveluja Jämsässä ja Jyskässä. Olen tosi kiitollinen saamastani hoidosta molemmissa. Matkaa minulla on lähimpään terveyskeskukseen yli 20 kilometriä ja hyvin olen aina päässyt sinne ja autolla en itse aja ollenkaan.
    Ollaan kiitollisia siitä, että meillä on näin hyvin kaikki asiat.

    Äänestä

Jämsässä on todellakin kaikki hyvin tai jopa erinomaisesti.

Jos ette usko niin käykää vaikkapa
- idässä rajan takana, Karjalassa
- Kreikan saarien sivukylissä
- Afrikan maissa
- tai vaikkapa Intiassa

Niin maailmankatsomuksenne avartuu, loppuisi toi ruikutus.

Tai yksi asia ei ole kunnossa, kunnan talous. Taitaa olla muuten ainoa asia, joka ei ole kunnossa.

Äänestä
  • Totta joka sana mitä kirjoitit.

    Ainut selitys lienee, että ympyrät on niin pienet monella ja nämä tyytymättömät ihmiset eivät ole nähneet maailmaa, korkeintaan ruotsinlaivan tai hotellihuoneen Kanarialla.

    Vieläkin tärkeämpää kuin tajuta, että meillä on asiat paremmin kuin muualla, olisi tajuta että sielläkin missä asiat on huonosti, osaavat ihmiset nauttia elämästä. Vaikka nyt juuri Intia, jossa ihmiset hymyilevät ja iloitsevat jokaisesta päivästä. Suuri enemmistö elää äärimmäisessä köyhyydessä mutta uskoo tulevaisuuteen.

    Jämsän talouskin tulee kyllä kuntoon aikanaan. Olisin enemmän huolissani siitä, milloin näiden tyytymättömien ihmisten korvien välissä alkaa asiat tulla kuntoon ja tajuavatko ikinä, että elämä on enimmäkseen upeaa ja että me olemme täällä erittäin etuoikeutettuja jokainen.

    Äänestä

  • pienet ympyrät kirjoitti:

    Totta joka sana mitä kirjoitit.

    lähteä kun tehtaanpiipu lakaa näkymästä niin mahasta nipistelee ja on hulilla!!

    Ajatelkaapa, Keski-Euroopassa on vielä niin takapajuisia maita, joissa lääkärit tulevat potilaan luokse kotiin hoitokäynnille. Vaikuttaa tosi hankalalta järjestelyltä.

    Äänestä

Meillä on Jämsässä onneksi vielä korruptoitumaton ja avoimesti työskentelevä valtakoneisto, jota etujärjestöt eivät pysty ohjailemaan. Ja pieniä kuunnellaan ihan käsi sydämmellä.

Ja talous on vielä ihan hyvällä mallilla. Toista se on Ameriikassa, kun presidentti Obamakin oli joutunut leikkaamaan jopa oman esikuntansakin etuisuuksia.

Äänestä

Hyvinvointi ja elämänlaatu ovat moniulotteisia tunnetiloja, joita ei ylhäältäpäin pakottamalla voi sanella ja väittää toisella olevan. Tietyt materiaaliset perustekijät pitää olla kunnossa, mutta sen jälkeen tärkeimpiä ovat ei-euroissa mitattavat sosiaaliset suhdeverkostot ja yleinen myönteinen ilmapiiri. Vaalikaa omaa terveyttänne. Ja pitäkää huolta ystävistänne.

Äänestä
  • iloisista asioista, mutta kun niitä ei ole.
    tämä jämsän kaupungin päättäjien touhu pitää siitä huolen.

    Äänestä

  • kiva lukea kirjoitti:

    iloisista asioista, mutta kun niitä ei ole.
    tämä jämsän kaupungin päättäjien touhu pitää siitä huolen.

    Eipä se todellakaan ole päättäjien vika jos taantuvassa teollisuuskaupungissa on niukasti hyviä uutisia kerrottavaksi. Tämän alueen ruikuttajien on ilmeisen vaikea ymmärtää että työpaikkojen vähentyminen ja väkimäärän vähentyminen tarkoittaa taantumista. Se vaan on tosiasia jota kukaan ei halua mutta tosiasioiden tunnustaminen olis kuitenkin viisautta.

    Nyt mennään alaspäin ja lujaa. Lama lisää entisestäänkin taantuvan paikkakunnan ongelmia. Ja taas on räksyttävillä rakkikoirilla "asiaa" kirjoitettavaksi tälle palstalle tai Koilarin yleisönosastolle. Syyllistetään päättäjiä tai virkamiehiä tms. joilla ei ole käytännössä mitään mahdollisuutta vaikuttaa tilanteen perimmäisiin syihin eli siis paperiteollisuuden rakennemuutokseen tai kansainväliseen talouslamaan.

    Typerällä käytöksellään nämä räksyttäjät ilmoittautuvat olemaan virallisesti tyhmiä. Tunnen suurta myötähäpeää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lukea joskus kirjoitti:

Positiivisiakin asioita täältä, eikä vaan aina purnaamista milloin mistäkin asiasta. Onhan meillä kuitenkin vielä suhteellisen hyvä asua Jämsässä. Oikeastaan meillä on kaikki paremmin kuin hyvin,jos vertaa johonkin vielä isompaan kaupunkiin taikka kehitysmaahan. Joten älkää viitsikö aina valittaa turhista vaan eläkää ja nauttikaa elämästämme, sillä koskaan ei tiedä mikä päivä on se viimeinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu