Olen usein ihmetellyt, miksi vauvan täytyy saada juoda iltamaitonsa sängyssä!
Ymmärrän, että alle puolivuotias tarvii öisinkin ravintoa, ja jos ei rinnoista tule maitoa, tai jos ei muusta syystä imetä, on pakko antaa maito pullosta.
Mutta se, että vauva pitää itse pulloa sängyssään ja juo, on minusta täysin käsittämätöntä.
Helppo tapahan se on saada vauva kiltisti nukkumaan, eikä tarvi itse käyttää nukuttamiseen aikaa.
Itselläni on viisi lasta, eikä kenelläkään ole koskaan ollut tuttipulloa yökäytössä.
Kun kukin vauva oli puolen vuoden ikäinen,lopetin yösyötöt (rinnasta), koska vauva söi jo kiinteitä ruokia, eikä näin ollen ollut taatusti nälkäinen yöllä.
Totutin lapset jo vauvana siihen, ettei heitä hyssytelty uneen, vaan vain laitettiin sänkyyn silloin, kun he olivat väsyneitä.
Yöpullosta on niin vaikeaa päästä eroon, kun siihen tottuu, että kehottasinkin äitejä ja isiä miettimään, kannattaako siihen edes opetella.
On paljon rasittavampaa heräillä yöllä lapsen huutoon, kun hän osaa jo vaatia pulloa, kuin siihen, että aivan pienenä opettaa hänet nukkumaan ilman pulloa.
Miksi yöpullo?
19
2154
Vastaukset
- The Rat
Meillä oli molemmilla muksuilla yöpullo käytössä jonnekin vuoden ikään asti (vähän ehkä alle).
En oikein ymmärrä, mitä vaikeaa tuossa poistotuttamisessa on. Meillä meni vanhemman kanssa kolme iltaa, ennen kuin tottui, nuorempi ei onneksi ollut ihan yhtä kovapäinen.
Vaatiihan se jotain, ettei aina anna lapselle periksi, kun se on helpompaa... Toisaalta, kyllä se omaa elämää kummasti helpottaa, kun ei totuta lasta siihen, että IPR:lla saa aina tahtonsa läpi. :) - 4:n äiti
Onneksi olkoon. Sinulla on viisi täysin tervettä lasta. Ei vaikeita ruoka-aineallergioita, ei tulehduskierteitä, ei selittämättömiä yöheräilyjä/yövalvomisia yms.
Kaikilla ei ole yhtä hyvä tuuri.- pulloton viiden äiti
Kotimainen vilja oli meillä nuorimman ja toiseksi vanhimman riesana noin kolmevuotiaaksi asti.
Korvatulehduksiltakaan ei olla vältytty, mutta yöpulloon en ole silti missään vaiheessa sortunut.
Enkä usko, että se olisi tuskaa helpottanutkaan.
- asti....
Meillä on vauva tehnyt pienestä asti kuten aikuiset: syönyt iltapalansa ja mennyt sitten sänkyyn nukkumaan.
Sitten kun ikää tuli lisää pullo ja vanhemman syli muuttui nokkamukiksi ja ruokapöydäksi ja vanhempi istuu pöydässä seurana, ainakaan ei poistu keittiöstä jos nyt joskus samaan aikaan tyhjentää tiskikonetta tms.
Musta kanssa tuntuu ihan pahalle, että pieni vauva tuupataan yksinään pitämään huolta itsestään. Siinä sulle maitoa, ole hiljaa ja ala nukkua.....- näitä viestejä
Itse en ole tällä hetkellä poikaani totuttamassa pulloon, eikä sitä huoliskaan mutta kun vanhempi poikani oli pieni, hän kyllä joi pullosta ja nukahti, yhtään ei itkeny ja kävin myös hakemassa pullon vielä pois ja tarkistamassa nukkuuko hän tyytyväisenä.
Mutta mitä ihmettä se kenellekkään kuuluu, käyttääkö pulloo ja antaako maitoa yöllä...Lapsella voi myös olla jano yöllä.Kukin tekee niin, kun itse haluaa, eikä sitä kai täälä tarvi ruveta elvistelemään ja neuvomaan miten jonkun toisen kannattaa tehdä!!!!Ja sit kun on näitä lapsia, jotka juo ainoastaan korviketta pullosta vauvasta asti, niin kyllähän se pullo mukana kulkee vuoden ikään asti melkeimpä. - pulloton viiden äiti
näitä viestejä kirjoitti:
Itse en ole tällä hetkellä poikaani totuttamassa pulloon, eikä sitä huoliskaan mutta kun vanhempi poikani oli pieni, hän kyllä joi pullosta ja nukahti, yhtään ei itkeny ja kävin myös hakemassa pullon vielä pois ja tarkistamassa nukkuuko hän tyytyväisenä.
Mutta mitä ihmettä se kenellekkään kuuluu, käyttääkö pulloo ja antaako maitoa yöllä...Lapsella voi myös olla jano yöllä.Kukin tekee niin, kun itse haluaa, eikä sitä kai täälä tarvi ruveta elvistelemään ja neuvomaan miten jonkun toisen kannattaa tehdä!!!!Ja sit kun on näitä lapsia, jotka juo ainoastaan korviketta pullosta vauvasta asti, niin kyllähän se pullo mukana kulkee vuoden ikään asti melkeimpä."Ja sit kun on näitä lapsia, jotka juo ainoastaan korviketta pullosta vauvasta asti, niin kyllähän se pullo mukana kulkee vuoden ikään asti melkeimpä."
Tätä juuri tarkotiin! miksi ihmeessä se pullo on lapsella öisinkin käytössä - jopa vuoden ikään saakka?
Yli puolen vuoden ikäinen lapsi herää pelkästä tottumuksesta öisin - ei enää nälkäänsä, koska syö jo muutakin kuin pelkkää maitoa!
Mitä kauemmin lapsella on pullo käytössä (öisin), sen vaikeampaa siitä on päästä eroon!
Uskon kyllä, että poikasi oli tyytyväinen saadessaan pullon sänkyynsä, ja nukahtaessaan sen turvin.
Meillä lapset nukahtivat tyytyväisinä ILMAN pulloakin! - pulloton viiden äiti
Aivan oikein. Noin juuri pitäisi pienten ihmisten vanhempien ymmärtää toimia.
Ei ruuan kanssa myöhemminkään lähdetä pöydästä pois,
miksi sitten pullon kanssa saisi lähteä!
Hyvä, että täältä löytyy muitakin järjellä ajattelevia äitejä.
Tuntuu vain, että on liian paljon sellaisia äitejä ja isiä, jotka laittavat vauvan pulloineen nukkumaan, ja ovat jopa tyytyväisiä, kun vauva nukahtaa "hyvin". - Hymytytön äiti
pulloton viiden äiti kirjoitti:
Aivan oikein. Noin juuri pitäisi pienten ihmisten vanhempien ymmärtää toimia.
Ei ruuan kanssa myöhemminkään lähdetä pöydästä pois,
miksi sitten pullon kanssa saisi lähteä!
Hyvä, että täältä löytyy muitakin järjellä ajattelevia äitejä.
Tuntuu vain, että on liian paljon sellaisia äitejä ja isiä, jotka laittavat vauvan pulloineen nukkumaan, ja ovat jopa tyytyväisiä, kun vauva nukahtaa "hyvin".Huoh, taas yksi tällainen Vain-minun-tapani-on-ainoa-oikea-tapa äiti!
Mun yksi vuotias tyttöni juo silloin tällöin maitopullon sängyssään, mutta osaa kyllä nukahtaa ilmankin! Hän syö iltapuuron seitsemän aikoihin ja suunnilleen puoli kahdeksan hän on jo omassa sängyssään, pullon kanssa tai ilman, hän nukkuu 12 tuntia heräämättä, joi hän sitten iltamaitonsa pullosta omassa sängyssään tai keittiössä nokkamukista. Itse en tätä ainakaan minään yösyömisenä pidä, hän on 4 kuukauden ikäisestä alkaen nukkunut, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, täydet yöunet heräämättä. Välillä hän on illalla vain niin väsynyt, ettei nokkamukista juomisesta tule mitään, silloin en pode huonoa omaatuntoa antaa hänelle maitopulloa sänkyyn mukaan, muuten hän ei välttämättä sitä iltamaitoa joisi ollenkaan. Käyn kuitenkin aina hakemassa pullon pois kun hän on nukahtanut. Hänen huoneensa ovi on aina puoliksi auki, hän kuulee vanhempiensa, isoveljensä ja television äänet, tietää että olemme ihan lähellä jos hän meitä tarvitsee. Hän ei ole yksin. Luuletko että yksi vuotias nukahtaisi itsekseen jos hänellä ei olisi turvallinen olo? Tai ylipäätään minkään ikäinen lapsi?
En vain käsitä, miksi se nukahtaminen pitäisi tehdä vaikeamman kautta, kun kerran nukahtaa hyvin itsekseen omaan sänkyynsä, jotkut pullon kanssa ja jotkut tutin ja unilelun kanssa. Tuli vain sellainen tunne, että sinä nyt et järjellä ajattele, kun tuomitset jyrkästi muiden tavat nukuttaa lapsensa. Onko se jotenkin sinulta tai sinun lapsiltasi pois, jos joku tekeekin eri lailla kuin sinä?
Anteeksi nyt vain, mutta minulta ei ymmärrystä noinkin kapeakatseiselle äidille löydy. Jokainen tekee tyylillään ja niin kauan kun lapsi ei siitä kärsi, kenelläkään ei pitäisi olla mitään valittamista. - pulloton viiden äiti
Hymytytön äiti kirjoitti:
Huoh, taas yksi tällainen Vain-minun-tapani-on-ainoa-oikea-tapa äiti!
Mun yksi vuotias tyttöni juo silloin tällöin maitopullon sängyssään, mutta osaa kyllä nukahtaa ilmankin! Hän syö iltapuuron seitsemän aikoihin ja suunnilleen puoli kahdeksan hän on jo omassa sängyssään, pullon kanssa tai ilman, hän nukkuu 12 tuntia heräämättä, joi hän sitten iltamaitonsa pullosta omassa sängyssään tai keittiössä nokkamukista. Itse en tätä ainakaan minään yösyömisenä pidä, hän on 4 kuukauden ikäisestä alkaen nukkunut, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, täydet yöunet heräämättä. Välillä hän on illalla vain niin väsynyt, ettei nokkamukista juomisesta tule mitään, silloin en pode huonoa omaatuntoa antaa hänelle maitopulloa sänkyyn mukaan, muuten hän ei välttämättä sitä iltamaitoa joisi ollenkaan. Käyn kuitenkin aina hakemassa pullon pois kun hän on nukahtanut. Hänen huoneensa ovi on aina puoliksi auki, hän kuulee vanhempiensa, isoveljensä ja television äänet, tietää että olemme ihan lähellä jos hän meitä tarvitsee. Hän ei ole yksin. Luuletko että yksi vuotias nukahtaisi itsekseen jos hänellä ei olisi turvallinen olo? Tai ylipäätään minkään ikäinen lapsi?
En vain käsitä, miksi se nukahtaminen pitäisi tehdä vaikeamman kautta, kun kerran nukahtaa hyvin itsekseen omaan sänkyynsä, jotkut pullon kanssa ja jotkut tutin ja unilelun kanssa. Tuli vain sellainen tunne, että sinä nyt et järjellä ajattele, kun tuomitset jyrkästi muiden tavat nukuttaa lapsensa. Onko se jotenkin sinulta tai sinun lapsiltasi pois, jos joku tekeekin eri lailla kuin sinä?
Anteeksi nyt vain, mutta minulta ei ymmärrystä noinkin kapeakatseiselle äidille löydy. Jokainen tekee tyylillään ja niin kauan kun lapsi ei siitä kärsi, kenelläkään ei pitäisi olla mitään valittamista.Ei ole ollenkaan kyse siitä, että minun tapani hoitaa lapsia olisi ainoa oikea.
Aloitin tämän keskustelun ihan vaan kysymällä, miksi vanhemmat antavat lapselle pullon sänkyyn yöksi, ja siis miksi lapsen täytyy juoda se pullo sängyssään.
Sinun tapasi toimia vaikuttaa aivan järkevältä, et ilmeisesti annakaan yöllä pulloa lapsellesi.
Mutta miksi annat sen pullon vauvallesi sänkyyn? Miksi et syötä lastasi ennen sänkyyn laittoa? tämä on se asia, mitä ihmettelen.
Onko sinulla(kaan) pokkaa myöntää, että "säästät" aikaa antamalla lapsesi itse juoda se pullo sängyssä.
Tietenkin lapsi nukahtaa hyvin, kun tuntee olonsa turvalliseski. Missä muussa lapsi voisi tuntea olonsa turvallisemmaksi kuin vanhempien sylissä?
Tavastasi kirjoittaa olen aistivinani, että se koira älähti, johon kalikka kalahti ;) - et säästä aikaako?
pulloton viiden äiti kirjoitti:
Ei ole ollenkaan kyse siitä, että minun tapani hoitaa lapsia olisi ainoa oikea.
Aloitin tämän keskustelun ihan vaan kysymällä, miksi vanhemmat antavat lapselle pullon sänkyyn yöksi, ja siis miksi lapsen täytyy juoda se pullo sängyssään.
Sinun tapasi toimia vaikuttaa aivan järkevältä, et ilmeisesti annakaan yöllä pulloa lapsellesi.
Mutta miksi annat sen pullon vauvallesi sänkyyn? Miksi et syötä lastasi ennen sänkyyn laittoa? tämä on se asia, mitä ihmettelen.
Onko sinulla(kaan) pokkaa myöntää, että "säästät" aikaa antamalla lapsesi itse juoda se pullo sängyssä.
Tietenkin lapsi nukahtaa hyvin, kun tuntee olonsa turvalliseski. Missä muussa lapsi voisi tuntea olonsa turvallisemmaksi kuin vanhempien sylissä?
Tavastasi kirjoittaa olen aistivinani, että se koira älähti, johon kalikka kalahti ;)Siitäkö siis on kyse, että on väärin nukuttaa helposti pullon kanssa omaan sänkyyn ja ne jotka nukuttaa pullon kanssa, niin nauttivat siitä kun saavat enemmän aikaa itselleen?Onko se sitten väärin nauttia ajasta, jolloin lapset on nukkumassa, tervettähän se on=D
Luulempa että kaikki muutkin välittää ihan yhtä paljon lapsistaan, kun sinäkin, vaikka nukuttaakin lapsen pullon kanssa sänkyyn!!! - pullotan helppouden vuoksi.
pulloton viiden äiti kirjoitti:
Ei ole ollenkaan kyse siitä, että minun tapani hoitaa lapsia olisi ainoa oikea.
Aloitin tämän keskustelun ihan vaan kysymällä, miksi vanhemmat antavat lapselle pullon sänkyyn yöksi, ja siis miksi lapsen täytyy juoda se pullo sängyssään.
Sinun tapasi toimia vaikuttaa aivan järkevältä, et ilmeisesti annakaan yöllä pulloa lapsellesi.
Mutta miksi annat sen pullon vauvallesi sänkyyn? Miksi et syötä lastasi ennen sänkyyn laittoa? tämä on se asia, mitä ihmettelen.
Onko sinulla(kaan) pokkaa myöntää, että "säästät" aikaa antamalla lapsesi itse juoda se pullo sängyssä.
Tietenkin lapsi nukahtaa hyvin, kun tuntee olonsa turvalliseski. Missä muussa lapsi voisi tuntea olonsa turvallisemmaksi kuin vanhempien sylissä?
Tavastasi kirjoittaa olen aistivinani, että se koira älähti, johon kalikka kalahti ;)No ensimmäinen tenava (7KK), mutta puolustuksen puheenvuoro on että on näissä temperamenttierojakin. Ne samanikäiset vauvat jotka tunnen ovat aivan erilaisia yökäyttäytymiseltään vaikka iltarutiinit kuulostavatkin samanlaisilta.
Meillä tenava oppi nukahtamaan omaan sänkyyn rauhallisesti 5 kk vanhana. Imetys loppui 4 kk ja siitä lähtien saanut pulloa päivin ja tarvittaessa öin. Iltatoimet menevät niin että tenava on sängyssä ja pidän pulloa imujen ajan ja sitten lapsi kääntää päänsä pois ja nukahtaa parissa minuutissa. Pulloa en jätä sänkyyn pyörimään eikä tenava sitä osaa itse vielä pitääkään.
Yöllä herää kahdesti syömään, juo molemmilla kerroilla reilun desin. Eli kokeneet onko kyseessä jano vai tapa? AP kirjoittaja ei taida tietää tähän vastausta koska hänen tenavat eivät juo enää öisin, mutta mitä mieltä muut ovat? Juo päivällä samanlaisia määriä kerralla. Ei syö mitään älyttömiä satseja päivällä kerralla aamu ja iltapuuron teen desiin vettä, kasvissoseita vajaa purkki kerralla välipalaksi hedelmäsosetta menee purkki. Maitoa päivän aikan 4dl. Enempää en saa maitoa päivällä uppoamaan joten senkin takia tuntuu että yömaito on vielä tarpeen. Nukahtaa välittömästi pullon juonnin jälkeen eikä ole koskaan jäänyt yöllä hereille edes pienempänä (ihana vauva) eli tottui jo pienestä että yöllä nukutaan, mitä nyt sitten välillä vähän juodaan maitoa.
Totta on että seuraavaksi tässä tarvitsee varmaan opettaa unipullo sängyssä pois, vai kuitenkin se yösyöttö? Ja että nyt kannattaa toimia niin on vähemmän metakkaa? Iltarutiineihin kun kuuluu että iltapuuron jälkeen rauhoitutaan himmeämmillä valoilla ja unipullo otetaan noin puolen tunnin kuluttua sängyn pohjalla maaten. Tämän voi tehdä kumpi tahansa vanhemmista, jonka koen itselleni helpommaksi. Samoin yösyötölle kelpaa kumpi vaan. Niin, meitähän helpottaa se jos saa nukkua yöt läpeensä jos yösyötöt jo loppuvat. (Kun nyt herätään kahdesti yössä...)
Pisti oikein miettimään miten kannattaisi toimia. No onhan tuossa ylhäällä tuo toinen ketju että miten eroon yöpullosta... - tämä on
pullotan helppouden vuoksi. kirjoitti:
No ensimmäinen tenava (7KK), mutta puolustuksen puheenvuoro on että on näissä temperamenttierojakin. Ne samanikäiset vauvat jotka tunnen ovat aivan erilaisia yökäyttäytymiseltään vaikka iltarutiinit kuulostavatkin samanlaisilta.

Pisti oikein miettimään miten kannattaisi toimia. No onhan tuossa ylhäällä tuo toinen ketju että miten eroon yöpullosta...Miksi pitää tapella asiasta, johon jokaisella on oma mielipide?!
Vähän sama asia, kun tappelis ruuasta, eikä makuasioistakaan saa kiistellä...Tai saa, mutta ei se siitä miksikään muutu! - näin meillä tällä hetkellä
pullotan helppouden vuoksi. kirjoitti:
No ensimmäinen tenava (7KK), mutta puolustuksen puheenvuoro on että on näissä temperamenttierojakin. Ne samanikäiset vauvat jotka tunnen ovat aivan erilaisia yökäyttäytymiseltään vaikka iltarutiinit kuulostavatkin samanlaisilta.
Meillä tenava oppi nukahtamaan omaan sänkyyn rauhallisesti 5 kk vanhana. Imetys loppui 4 kk ja siitä lähtien saanut pulloa päivin ja tarvittaessa öin. Iltatoimet menevät niin että tenava on sängyssä ja pidän pulloa imujen ajan ja sitten lapsi kääntää päänsä pois ja nukahtaa parissa minuutissa. Pulloa en jätä sänkyyn pyörimään eikä tenava sitä osaa itse vielä pitääkään.
Yöllä herää kahdesti syömään, juo molemmilla kerroilla reilun desin. Eli kokeneet onko kyseessä jano vai tapa? AP kirjoittaja ei taida tietää tähän vastausta koska hänen tenavat eivät juo enää öisin, mutta mitä mieltä muut ovat? Juo päivällä samanlaisia määriä kerralla. Ei syö mitään älyttömiä satseja päivällä kerralla aamu ja iltapuuron teen desiin vettä, kasvissoseita vajaa purkki kerralla välipalaksi hedelmäsosetta menee purkki. Maitoa päivän aikan 4dl. Enempää en saa maitoa päivällä uppoamaan joten senkin takia tuntuu että yömaito on vielä tarpeen. Nukahtaa välittömästi pullon juonnin jälkeen eikä ole koskaan jäänyt yöllä hereille edes pienempänä (ihana vauva) eli tottui jo pienestä että yöllä nukutaan, mitä nyt sitten välillä vähän juodaan maitoa.
Totta on että seuraavaksi tässä tarvitsee varmaan opettaa unipullo sängyssä pois, vai kuitenkin se yösyöttö? Ja että nyt kannattaa toimia niin on vähemmän metakkaa? Iltarutiineihin kun kuuluu että iltapuuron jälkeen rauhoitutaan himmeämmillä valoilla ja unipullo otetaan noin puolen tunnin kuluttua sängyn pohjalla maaten. Tämän voi tehdä kumpi tahansa vanhemmista, jonka koen itselleni helpommaksi. Samoin yösyötölle kelpaa kumpi vaan. Niin, meitähän helpottaa se jos saa nukkua yöt läpeensä jos yösyötöt jo loppuvat. (Kun nyt herätään kahdesti yössä...)
Pisti oikein miettimään miten kannattaisi toimia. No onhan tuossa ylhäällä tuo toinen ketju että miten eroon yöpullosta...Meillä on neljä lasta, 5-vuotias tyttö, ja 7 kuukauden ikäiset kolmoset (2 poikaa ja yksi tyttö).
Esikoisen kanssa puljattiin pullolla yölläkin, ja vierottaminen pullosta oli niin hankalaa, ettemme ole antaneet kolmosille pulloa sänkyyn!
Esikoinen oli yli kaksivuotias, kun päätimme, ettei unipulloa enää tarvita. Raivoa ja kiukkua riitti aina isovanhemmille saakka, kun yritimme vierottaa pullosta niinkin, että veimme lapsen mummun luo yöksi.
Kolmoset tietenkin söivät pienempänä useita kertoja yössä, mutta nyt heidät on jo vieroitettu yösyömisestä. Neuvolan täti kertoi tämän ikäisten (7 kk) vauvojen heräävän vain tottumuksesta yöllä.
Iltamaidot annamme tuttipullosta (äidinmaito ei enää riitä kolmelle) sylissä, ja sitten lapset sänkyyn. Toinen pojista nukahtaa melkein heti, ja kaksi muuta nypeltävät peiton reunaa aikansa, ja nukahtavat sitten itsekseen.
Monet tuttavat ovat kertoneet, että jos olisivat tienneet, kuinka vaikeaa voi olla päästä eroon tuttipullosta, eivät olisi ottaneet sitä käyttöön lainkaan.
Vaikka meillä meneekin melko paljon aikaa vauvojen syöttämiseen, emme aio langeta siihen, että annamme vauvojen juoda maitonsa itse.
Kohta alamamme opettaa nokkamukista juomista, ja pullot saavat jäädä kokonaan historiaan. - pulloton viiden äiti
et säästä aikaako? kirjoitti:
Siitäkö siis on kyse, että on väärin nukuttaa helposti pullon kanssa omaan sänkyyn ja ne jotka nukuttaa pullon kanssa, niin nauttivat siitä kun saavat enemmän aikaa itselleen?Onko se sitten väärin nauttia ajasta, jolloin lapset on nukkumassa, tervettähän se on=D
Luulempa että kaikki muutkin välittää ihan yhtä paljon lapsistaan, kun sinäkin, vaikka nukuttaakin lapsen pullon kanssa sänkyyn!!!Ymmärrän, että vanhemmat yrittävät ottaa omaa aikaa siinä, missä voivat.
Tarkoitukseni oli vaan kertoa, että pullon antainen sänkyyn ei pitemmän päälle ole välttämättä järkevää.
Loppujen lopuksi siihen ei mene kovin kauaa aikaa, että syöttää lapsen sylissä, ja laittaa sitten nukkumaan.
Näin ei tule myöhemmin vieroitusoireita unipullosta.
Kun vauva tottuu unipulloon, voi vierottaminenolla todella vaikeaa - varsinkin, kun vanhemmatkin ovat jo tottuneet siihen, että vauva nukahtaa tyytyväisenä.
Olen pahoillani, jos olen loukannut joitakin äitejä kommenteillani. Tarkoitukseni oli vain "herätellä" ajattelemaan asioita pitemmän päälle.
Olisi kiva kuulla muiden monilapsisten äitienkin kommentteja ko aiheesta. - pulloton viiden äiti
näin meillä tällä hetkellä kirjoitti:
Meillä on neljä lasta, 5-vuotias tyttö, ja 7 kuukauden ikäiset kolmoset (2 poikaa ja yksi tyttö).
Esikoisen kanssa puljattiin pullolla yölläkin, ja vierottaminen pullosta oli niin hankalaa, ettemme ole antaneet kolmosille pulloa sänkyyn!
Esikoinen oli yli kaksivuotias, kun päätimme, ettei unipulloa enää tarvita. Raivoa ja kiukkua riitti aina isovanhemmille saakka, kun yritimme vierottaa pullosta niinkin, että veimme lapsen mummun luo yöksi.
Kolmoset tietenkin söivät pienempänä useita kertoja yössä, mutta nyt heidät on jo vieroitettu yösyömisestä. Neuvolan täti kertoi tämän ikäisten (7 kk) vauvojen heräävän vain tottumuksesta yöllä.
Iltamaidot annamme tuttipullosta (äidinmaito ei enää riitä kolmelle) sylissä, ja sitten lapset sänkyyn. Toinen pojista nukahtaa melkein heti, ja kaksi muuta nypeltävät peiton reunaa aikansa, ja nukahtavat sitten itsekseen.
Monet tuttavat ovat kertoneet, että jos olisivat tienneet, kuinka vaikeaa voi olla päästä eroon tuttipullosta, eivät olisi ottaneet sitä käyttöön lainkaan.
Vaikka meillä meneekin melko paljon aikaa vauvojen syöttämiseen, emme aio langeta siihen, että annamme vauvojen juoda maitonsa itse.
Kohta alamamme opettaa nokkamukista juomista, ja pullot saavat jäädä kokonaan historiaan.On ihailtavaa, että vaikka teillä on varmasti ollut rankkaa kolmen pienen vauvan kanssa,
ette ole "sortuneet" tällä hetkellä helpoimmalta tuntuvaan ratkaisuun.
Tsemppiä vaan jatkossakin :) - allerginen lapsi
pulloton viiden äiti kirjoitti:
On ihailtavaa, että vaikka teillä on varmasti ollut rankkaa kolmen pienen vauvan kanssa,
ette ole "sortuneet" tällä hetkellä helpoimmalta tuntuvaan ratkaisuun.
Tsemppiä vaan jatkossakin :)Lapsemme on allerginen ja herää kymmenenkin kertaa yössä, mitä tälläsessa tapauksessa teette kun on jo reilusti yli puoli vuotta valvonut lapsen kanssa ja tehnyt kaikkensa, että lapsi nukahtaisi uudelleen...Ja sitten kun viikon yrittäny ilman yömaitoa ja heräilyt senkun jatkuu...pakko oman jaksamisen kannalta antaa, että saa edes yöllä pari tuntia nukkua.
Enkä todellakaan aio potee huonoa omaatuntoa yösyötön takia!!!
Onnea teille, jotka pärjäätte ilman yöpulloja ja syöttöjä, hieno juttu, mutta kaikki lapset ei vaan ole samanlaisia!(onneksi!!!!)
Eikä tuo pullosta vierottaminen ollut esikoisen kohdalla yhtään vaikeeta, vuoden ikäsenä jätti ite pois, että näin... - 6kk voi olla nälkä
pulloton viiden äiti kirjoitti:
"Ja sit kun on näitä lapsia, jotka juo ainoastaan korviketta pullosta vauvasta asti, niin kyllähän se pullo mukana kulkee vuoden ikään asti melkeimpä."
Tätä juuri tarkotiin! miksi ihmeessä se pullo on lapsella öisinkin käytössä - jopa vuoden ikään saakka?
Yli puolen vuoden ikäinen lapsi herää pelkästä tottumuksesta öisin - ei enää nälkäänsä, koska syö jo muutakin kuin pelkkää maitoa!
Mitä kauemmin lapsella on pullo käytössä (öisin), sen vaikeampaa siitä on päästä eroon!
Uskon kyllä, että poikasi oli tyytyväinen saadessaan pullon sänkyynsä, ja nukahtaessaan sen turvin.
Meillä lapset nukahtivat tyytyväisinä ILMAN pulloakin!6kk, 7kk, 8kk tai vaikka vuoden ikäisellä voi aivan hyvin olla ihan oikea nälkä/jano yöllä eikä se sillä poistu, että äiti sanoo sitä tottumukseksi. Jos puolivuotiaana aloittaa kiinteät, niin ne määrät ovat pieniä vielä pitkään. Toiset vauvat nukkuvat koko yön laitokselta lähtien, toisilla siihen menee vuosi, joillakin enemmänkin.
- neuvolassa
6kk voi olla nälkä kirjoitti:
6kk, 7kk, 8kk tai vaikka vuoden ikäisellä voi aivan hyvin olla ihan oikea nälkä/jano yöllä eikä se sillä poistu, että äiti sanoo sitä tottumukseksi. Jos puolivuotiaana aloittaa kiinteät, niin ne määrät ovat pieniä vielä pitkään. Toiset vauvat nukkuvat koko yön laitokselta lähtien, toisilla siihen menee vuosi, joillakin enemmänkin.
Meille sanottiin neuvolassa, että yli puolen vuodenikäinen lapsi ei yleensä tarvi enää yöruokintaa, vaan hänen heräämisensä on pitkälti totuttu tapa.
Tietenkin on poikkeuksia, mutta jos vielä lähellle yksivuotias herää öisin, niin kyse ei todennäköisesti ole ainakaan nälästä. - Hymytytön äiti
pulloton viiden äiti kirjoitti:
Ei ole ollenkaan kyse siitä, että minun tapani hoitaa lapsia olisi ainoa oikea.
Aloitin tämän keskustelun ihan vaan kysymällä, miksi vanhemmat antavat lapselle pullon sänkyyn yöksi, ja siis miksi lapsen täytyy juoda se pullo sängyssään.
Sinun tapasi toimia vaikuttaa aivan järkevältä, et ilmeisesti annakaan yöllä pulloa lapsellesi.
Mutta miksi annat sen pullon vauvallesi sänkyyn? Miksi et syötä lastasi ennen sänkyyn laittoa? tämä on se asia, mitä ihmettelen.
Onko sinulla(kaan) pokkaa myöntää, että "säästät" aikaa antamalla lapsesi itse juoda se pullo sängyssä.
Tietenkin lapsi nukahtaa hyvin, kun tuntee olonsa turvalliseski. Missä muussa lapsi voisi tuntea olonsa turvallisemmaksi kuin vanhempien sylissä?
Tavastasi kirjoittaa olen aistivinani, että se koira älähti, johon kalikka kalahti ;)Siis kirjoitin, että tyttöni juo silloin tällöin pullon sängyssään, riippuen ihan siitä että onko kuinka väsynyt, täytynee ilmeisesti vielä tarkentaa sinulle. Liian väsyneenä nokkamukista juominen on ihan ylivoimaista ja päättyy poikkeuksetta suureen huutokonserttiin. Tuttipullosta juominen syöttötuolissa ei onnistu sekään: menee liikaa ilmaa vatsaan (ja sitten on koko yö pilalla), koska haluaa juoda itse. Huuto tulee siitäkin jos joku muu juottaa pullosta/nokkamukista hänen istuessaan syöttötuolissa/sylissä. Sylissä makuuasennossa ei ole hetkeäkään, ei vaikka kuinka olisi iltamaitoa tiedossa. Syytä tähän en ole keksinyt, hän ei vaan viihdy siinä enää. Ja tuloksena on huutoa ja parkua jos "väkisin" yrittää. Sänky siis on ainoa paikka jossa joinakin iltoina tuon maidon juominen onnistuu.
Ja tietysti tässä säästyy aikaakin ja helpottaa iltahässäkkää, en minä sitä häpeä myöntää. Minulla on kuitenkin 2,5-vuotias poikakin, joka menee heti siskonsa perässä nukkumaan, iltaisin meillä on yleensä aika tohina päällä ja vähemmällä pääsen niinä iltoina, jolloin joudun antamaan pullon likalle sänkyyn. Sinun ainakin luulisi tietävän, että minkälaista on hoivata useampaa lasta yhtä aikaa nukkumaan.
Mutta sen pullon antaminen sänkyyn ei ole jokailtainen tapa, eikä yksi nukuttamisrituaaleista, vaan yksikertaisesti pakon sanelema keino saada likka juomaan maitonsa ilman taistelua. Temperamenttia tältä tytöltä ainakin löytyy. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1218454
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1415364Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333745Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1283582Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352624Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191896Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3581552Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981547Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?711410Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376