miten saada ..

Minunkaan vanhemmat eivät hyväksy meille koiraa, vaikka heillä ei ole edes koira-allergiaa. Joudun vain vartoamaan, että tulee ikää lisää, löydän elämänkumppanini ja muutan pois vanhempieni luota. Ellen sitten jossain vaiheessa saa vielä vanhempieni päätä käännettyä...

yritin yli 10 vuotta saada vanhempieni päätä kääntymään koira asian suhteen ja ei onnistunut. Nyt asun mieheni kanssa ja minulla on koira. Ei auta muu kuin odottaa. Mutta se sitten palkitaan, eikä tule koiraa hankittua hetkenmielijohteesta.

Hyvää kevättä.

Meillä äippä ei millään meinannut suostua. Jouduin kinuamaan sitä kauan. "Kysyin aina et miks ei voi ottaa meille koiraa?" Sit äiti alko latelee syitä, ja mä sanoin esim. "Kyllä mä voin lenkittää sitä joka päivä" ymym. :DD Sit meiä piti tehä kirjallinen sopimus, että mä varmasti esim. lenkittäsin joka päivä. Äiti kun ei uskonu että lenkittäsin oikeesti ja antasin ruuat. Sit mun piti kyllä maksaakin siitä aika paljon, mutta ei se enää haittaa, koska pentu on aivan suloinen ja kiltti, kinuaminen kannatti. Hoitokaan ei oo jääny -niin kui äiti luuli- vaikka pentu on jo 10kk. :D Lainasin sit kirjastosta koirakirjoja ja näyttelin niitä välillä. Mutta älä nyt toivo liikoja, meiän äiti on aika suostuvainen kaikkeen ja tykkää muutenkin kauheesti koirista, sitä vaan pelotti että sen hoitaminen jäis... :) Mut hyvin meillä on sujunut pennun kanssa. :)

Klassinen, ja joskus käytettykin, keino on kananmunan (tms.) hoivaaminen. Siis ihan oikeasti.

Ota kananmuna. Selvitä vanhemmillesi, että mallinnat sillä koiraa. Vie kananmuna joka aamu lenkille, puoli tuntia kerrallaan, satoi tai paistoi. Sen jälkeen pese se huolella (koska tassut pitää pestä ravasta). Ruoki muna 3-4x/pv(vertauskuvallisesti). Leiki sen kanssa päivittäin runsaasti. Käytä sitä lenkillä myös päivällä ja illalla ja muista varata aikaa tassujen pesuun. Herää myös yöllä käyttämään sitä ulkona (pentuvaiheessa koira ei ole sisäsiisti). Jos et käytä sitä yöllä ulkona, varaa vaihtoehtoisesti aikaa aamuun pissojen ja kakkojen siivoamiseen. Varaa aikaa myös turkin harjaamiseen.

Toteuta tätä niin kauan, että vanhempasi vakuuttuvat, että jaksat ja ehdit huolehtia koirasta. Vakuuttaminen voi viedä muutaman kuukauden, mutta se kannattaa. Jos itse huomaat homman liian raskaaksi tuona harjoitusaikana, voit tietenkin muuttaa mielesi, että ehkä koiran hankinta tuokin mukanaan liikaa aikaa vieviä velvoitteita. Koiran hoito on sitovaa, mutta siitä huolimatta se on todella ihanaa!

Muista myös, että koiran kouluttaminen vaatii pitkää pinnaa, joskin se on myös hauskaa ja palkitsevaa. Lainaa kirjastosta koirakirjoja ja -videoita ja tutustu niihin huolella: näin voit näyttää vanhemmillesi, että olet motivoitunut koiran hankintaan ja hoitoon, ja myös osaat hoitaa koiraa.

Mieti, mitä koiralle tapahtuu, kun sinä kasvat ja vanhenet ja siirryt jatko-opintoihin. Missä koira silloin elää ja kuka siitä huolehtii? Moni koira ei sopeudu elämään levottomissa opiskelija-asuntoloissa, vaan ulvoo yksin ollessaan. Joihinkin asuntoloihin ei saa edes viedä koiraa.

Mieti ja esitä vanhemmillesi ehdotus, kuinka koira maksetaan. Mieti myös, mistä järjestyy rahat rokotuksiin, mahdolliseen ostoruokaan, koiranhoitotarvikkeisiin sekä vararaha mahdollisiin sairauskuluihin.

Itse sain ekan koirani lapsena pitkällisen toivomisen ja vakuuttamisen tuloksena. Se eli tosi vanhaksi ja minäkin ehdin siinä sivussa aikuiseksi. Nyt on omia lapsia ja he toivoivat koiraa. Pitkän harkinnan tuloksena koira hankittiin... ja se on hurmannut koko perheen :)

Onnea yritykselle!

Kinusin koiraa tosissani ja pitkään. Olin ihan varma, että pystyisin hoitamaan ja kouluttamaan sen. Vanhemmat ei kumminkaan suostuneet, sanoivat että koira on NIIN sitova lemmikki. Sen sijaan meillä oli kissoja, kaloja, lintuja yms. Kuvittelin kaikkea kiiltokuvamaista, että miten vaikkapa ulkoilen koira irti metsässä ja joku pelottava poikajoukko tulee vastaan. Siitä vain sitten vihellän ja minun iso suojeleva koirani ryntää rinnalleni. Joopa joo... :D

Nyt aikuisena (33v) olen vihdoin uskaltanut herättää koriahaaveen uudelleen henkiin ja ottaa koiran. Ajattelin, että se on minulle sellainen ainakin kerran elämässä -juttu. Olosuhteet sopivat koiralle juuri nyt, kun opiskelut on takana ja elämä suht vakaata.

Koira ON hirmu työläs ja sitova. Esim. eilenkin oli vietävä hoitoon, kun oltiin miehen kanssa koko päivä muualla. Sitten on ollut päiviä, että on itse kamalassa flunssassa, mies töissä, mut se koira on vaan vietävä riittävän pitkälle ulkoilulle, että se edes ymmärtää kakata. Tajuan nyt paremmin, että lapsena vanhemmat näkivät selvemmin perheen tilanteen ja osasivat miettiä, onko meillä mahdollista hoitaa koiraa kunnolla. Tulivat siihen tulokseen silloin, että ei. Varmaan olivatkin oikeassa, sillä lopullinen vastuu eläimestä on vanhemmilla. Kyseessä on lisäksi heidän kotinsa ja rahansa.