Teron

oikeesti-------

biisi, ei varmaan ollut tarkoitettu kenellekään,
pelkkä peliliike viimeisellä viikolla...

25

2025

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erqerqwerqw

      pitää yrittää mitätöidä kaikki täällä. Ettekö voi oikeasti uskoa että heillä oli tunteita toisiaan kohtaan? Elämässä vaan tulee tilanteita jolloin kaikki ei ihan menekään piirrustusten mukaan.

      • Terolla tais

        olla tunteita aika montaa kohtaan, ei voi enää uskoa Teron tunteisiin ketään kohtaan ainakaan Tuuliin.

      • akbsdcccp

        noin se on, terolla kesti hiukan kauemmin se tunteitten selvittäminen,muuten se ero olisi tullut jo tammikuussa 2009

      • silloin
        akbsdcccp kirjoitti:

        noin se on, terolla kesti hiukan kauemmin se tunteitten selvittäminen,muuten se ero olisi tullut jo tammikuussa 2009

        tapahtui siis tammikuussa?

      • olla jonkun

        toisen kanssa, jos rakastaa toista, mielestäni ei voi, sen verran tiedän näistä asioista.
        Tero oli kuuleman mukaan ollut heti talosta päästyään Mian kanssa, Marianne kuvioissa ja muita naisimmeisiä, jotta mitä päätellä tästä, ei oikeita tunteita voi olla ketään kohtaan siis oikean rakkauden tunteita jos se ihminen pystyy sellaista tuntemaan.

      • läskiperä
        olla jonkun kirjoitti:

        Sä et tiedä noista asioista höykäsen pölähdystä joten älä täällä tollasta kirjoita. Te ette ole näköjään koskaan tehneet mitään väärää, saati rakastaneet. Ei ne tunteet ole välttämättä aina niin selkeitä heti ja varsinkaan miehille. Halua kuitenkin oli asiat selvittää Tuulin kanssa joten ei niitä ilman tunteita olisi edes tarvinnut selvittää. Olisi varmaan silloin jo loppunut alkuunsa tuo suhde.
        Mariannen kanssa halusi myös selventää et mitä tapahtui talossa ja käsittääkseni ovat ihan vaan kavereita. Muita naisihmisiä varmaan pyörii Terpan ympärillä, osa on ystäviä ja osa muuten vaan koittaa parveilla:)) Kyllä rakastaa voi ja siltikin voi tehdä myös virheitä, ei se yksi virhe tee ihmisestä mitään valtakunnan petturia. Onhan perheitä joissa pettämistä tapahtuu puolin ja toisin ja aina annetaan anteeksi ja jatketaan, jokuhan nuitakin piruparkoja yhdessä silti pitää....(eli ne tunteet toista kohtaan).

      • ei riitä yksi
        läskiperä kirjoitti:

        pettämiskerta vaan niitä oli useita, kahden BB-typyn kanssa ja muita oli Onnelassa tavattuja ex-tyttiksiä, eli Marianne ja Mia olisivat olleet ne joiden kanssa olis pettänyt ja muita myös, ettei se jäänyt yhteen kertaan.........

        Jos rakastaa ei ajattele muita, on vain yksi jota ajattelee ja rakastaa ja haluaa, ei halua olla erossa, pitää toisesta huolta, välittää.
        Pettäminen on aina pahasta, se rikkoo perheet, suhteet, sillä ei voita mitään eikä aidan toisella puolella ole koskaan vihreämpää (tarkoitan aviosuhteita)

      • Suvikin...
        ei riitä yksi kirjoitti:

        siinä joukon jatkona. Jokohan kadonneet pikkarit löytyivät vai hävisivätkö ne Teron muutossa.
        Ja onko Suvi se uusi blondi, josta Tero puhui kun sanoi tuovansa kämppäänsä vaalean papukaijan. Sehän on Teron vaikeasti ymmärrettävää salakieltä ja tarkoittaa blondia naista.

      • ei pysy
        Suvikin... kirjoitti:

        menossa mukana, :)

      • mutta jotenkin minullekin
        silloin kirjoitti:

        tapahtui siis tammikuussa?

        on tullut sellainen tunne, että nimenomaan tammikuun puolivälissä, heti Antin 25v. juhlien jälkeen olisi tapahtunut jotakin. Sitä ennenhän pari oli aika paljon julkisuudessa ja Teronkin puolelta tuli selkeää viestiä välittämisestä.

      • olisi taas tarvittu
        mutta jotenkin minullekin kirjoitti:

        hänhän toimi sovittelijana usein talossa kun nämä puhuivat ristiin, toinen puhui aidasta ja toinen aidanseipäästä.

      • kööjöjöklöäk
        ei riitä yksi kirjoitti:

        pettämiskerta vaan niitä oli useita, kahden BB-typyn kanssa ja muita oli Onnelassa tavattuja ex-tyttiksiä, eli Marianne ja Mia olisivat olleet ne joiden kanssa olis pettänyt ja muita myös, ettei se jäänyt yhteen kertaan.........

        Jos rakastaa ei ajattele muita, on vain yksi jota ajattelee ja rakastaa ja haluaa, ei halua olla erossa, pitää toisesta huolta, välittää.
        Pettäminen on aina pahasta, se rikkoo perheet, suhteet, sillä ei voita mitään eikä aidan toisella puolella ole koskaan vihreämpää (tarkoitan aviosuhteita)

        näitä läyhäkirjoituksia täällä. Tero ehkä oli Mian kanssa, syitä emme tiedä, mutta tuskin tuo suhde Tuuliin olisi kestänyt näinkin kauan jos olisi enempi ollut naisia. Kyl se Tuuli on melkonen hallitus ja varmaan olisi nakannut Teron jo aikasessa vaiheessa yli laidan jos ois pettäminen ollut jatkuvaa. Sen sijaan sanoi haastattelussa ettei se pettäminen ollut se syy ja olisi halunnut jatkaa Teron kanssa sekä ikävöi miestä.....
        Nyt käsi povelle ihmiset, puhuisiko näin nainen jonka rakastettu olisi ollut aivan kamala petturi? Ei todellakaan, eikä varsinkaan Tuuli joka veti kyllä kilaria ihan kuvitelluistakin jutuista. Voihan olla että halukkaita tarjokkaita olisi ollut tulossa miehelle pilvin pimein, mutta kyllä tuo parisuhde Terollekin taisi olla ensimmäinen pitempi ja näin ollen luulen että myös aika tärkeä juttu.

      • miun mielestä
        Suvikin... kirjoitti:

        siinä joukon jatkona. Jokohan kadonneet pikkarit löytyivät vai hävisivätkö ne Teron muutossa.
        Ja onko Suvi se uusi blondi, josta Tero puhui kun sanoi tuovansa kämppäänsä vaalean papukaijan. Sehän on Teron vaikeasti ymmärrettävää salakieltä ja tarkoittaa blondia naista.

        Tero oli jo muuttanut kun se Suvi siellä oli yötä. Pikkarit tai ei niin kyl se Tuulikin tais samassa kämpässä yöpyä kun Suvi ja Terokin.
        Mitäs sitte jos vaikka uus ihastus olisikin. Nythän sil on markkinat vapaana. Tais se kuitenkin tarkottaa sitä kakadua.
        Suvi ja Tero ois muuten kans nätti pari.

      • jepulistajee
        mutta jotenkin minullekin kirjoitti:

        on tullut sellainen tunne, että nimenomaan tammikuun puolivälissä, heti Antin 25v. juhlien jälkeen olisi tapahtunut jotakin. Sitä ennenhän pari oli aika paljon julkisuudessa ja Teronkin puolelta tuli selkeää viestiä välittämisestä.

        Mitähän tuo joku kirjotti että myös Tuuli ois tehnyt jotain mistä Tero ois loukkaantunut ja tää olis tapahtunu jo talossa???? Mut en sitte tiijä, näitä arvailuja varmaan. Ite ajattelen että oisko tuo ollu se Masa-juttu, jotta tapahtuko siinä sitte jotaki.

      • samassa...
        miun mielestä kirjoitti:

        Tero oli jo muuttanut kun se Suvi siellä oli yötä. Pikkarit tai ei niin kyl se Tuulikin tais samassa kämpässä yöpyä kun Suvi ja Terokin.
        Mitäs sitte jos vaikka uus ihastus olisikin. Nythän sil on markkinat vapaana. Tais se kuitenkin tarkottaa sitä kakadua.
        Suvi ja Tero ois muuten kans nätti pari.

        kämpässä, mutta tytöt eri aikaan siellä.
        Tokihan Terska saa pitää haaremiaan, mutta ei pidä sanoa sitä parisuhteeksi.

      • vaan itse...
        kööjöjöklöäk kirjoitti:

        näitä läyhäkirjoituksia täällä. Tero ehkä oli Mian kanssa, syitä emme tiedä, mutta tuskin tuo suhde Tuuliin olisi kestänyt näinkin kauan jos olisi enempi ollut naisia. Kyl se Tuuli on melkonen hallitus ja varmaan olisi nakannut Teron jo aikasessa vaiheessa yli laidan jos ois pettäminen ollut jatkuvaa. Sen sijaan sanoi haastattelussa ettei se pettäminen ollut se syy ja olisi halunnut jatkaa Teron kanssa sekä ikävöi miestä.....
        Nyt käsi povelle ihmiset, puhuisiko näin nainen jonka rakastettu olisi ollut aivan kamala petturi? Ei todellakaan, eikä varsinkaan Tuuli joka veti kyllä kilaria ihan kuvitelluistakin jutuista. Voihan olla että halukkaita tarjokkaita olisi ollut tulossa miehelle pilvin pimein, mutta kyllä tuo parisuhde Terollekin taisi olla ensimmäinen pitempi ja näin ollen luulen että myös aika tärkeä juttu.

        että Tero pystyy kaikenlaisiin juttuihin, valehtelemaan ja pettämäänkin. Eikä ole Tuuli kieltänyt pettämistä haastattelussa, mutta ei ole lähtenyt syyttelemäänkään niinkuin Tero on tehnyt.
        Miksi yrität taas vääntää juttua Tuulin syyksi ja mistä turhista jutuista olet nähnyt Tuulin kilahtavan. Talossa ainakin oli sellaisen kiusaamisen kohteena, että monikaan ei olisi sitä kestänyt. Kilahtaminen pornobileissä johtui Johanin kiusaamisesta ja valehtelemisesta, että Tero on nyt mennyttä miestä kun oli julkihoidon kanssa käsiraudoissa.
        Kyllä Tuuli oli pitkämielinen tämän sankarin kanssa.

      • keksitään ...
        jepulistajee kirjoitti:

        Mitähän tuo joku kirjotti että myös Tuuli ois tehnyt jotain mistä Tero ois loukkaantunut ja tää olis tapahtunu jo talossa???? Mut en sitte tiijä, näitä arvailuja varmaan. Ite ajattelen että oisko tuo ollu se Masa-juttu, jotta tapahtuko siinä sitte jotaki.

        kaikenkaista ja väännetään Teron töppäyksiä Tuulin syyksi.

      • samaaa
        jepulistajee kirjoitti:

        Mitähän tuo joku kirjotti että myös Tuuli ois tehnyt jotain mistä Tero ois loukkaantunut ja tää olis tapahtunu jo talossa???? Mut en sitte tiijä, näitä arvailuja varmaan. Ite ajattelen että oisko tuo ollu se Masa-juttu, jotta tapahtuko siinä sitte jotaki.

        Terohan ei ole syytellyt Tuulia mistään ja kuiteskin oli jättäjä. Musta tuntuu et täs Tuuli on voinut tehdä jotain??!! Terohan ei oo kertonu lehdille miks halus jättää Tuulin. Toivois ny Seiskan saavan selville miks Tero halus jättää Tuulin?!

      • Suvi nyt
        samassa... kirjoitti:

        kämpässä, mutta tytöt eri aikaan siellä.
        Tokihan Terska saa pitää haaremiaan, mutta ei pidä sanoa sitä parisuhteeksi.

        sit sen Terskan kans?

      • talo varmaan
        vaan itse... kirjoitti:

        että Tero pystyy kaikenlaisiin juttuihin, valehtelemaan ja pettämäänkin. Eikä ole Tuuli kieltänyt pettämistä haastattelussa, mutta ei ole lähtenyt syyttelemäänkään niinkuin Tero on tehnyt.
        Miksi yrität taas vääntää juttua Tuulin syyksi ja mistä turhista jutuista olet nähnyt Tuulin kilahtavan. Talossa ainakin oli sellaisen kiusaamisen kohteena, että monikaan ei olisi sitä kestänyt. Kilahtaminen pornobileissä johtui Johanin kiusaamisesta ja valehtelemisesta, että Tero on nyt mennyttä miestä kun oli julkihoidon kanssa käsiraudoissa.
        Kyllä Tuuli oli pitkämielinen tämän sankarin kanssa.

        teki kepposet noiden kanssa, tunteet moninkertaistuu kuulema siellä ja tunteitahan on monenlaisia. Jälkeenpäin haastattelussa Tuuli kielsi rakastuneensa Teroon, ihastumisen myönsi.
        Että jospa se ei sitten ollutkaan sitä oikeata rakkautta kuitenkaan kummallakaan. Jospa se rakkaus vielä antaa odottaa itseään.
        Uskon myös, että Tero valehteli ja petti, mutta se on hänen tapansa elää, antaa kaikkien kukkien kukkia.

      • yksikössä vaan
        talo varmaan kirjoitti:

        ettekö osaa muusta kirjottaa kuin näistä 2-desta ihmisestä.kun ei se mihinkään johda...täällä vaan suotta läyhäätte..ja jos jotakin tapahtuu jommalle kummalle miten sitten kommentoitte,ketä mollasitte.kyllä täytyy olla hyvä psyyke heillä jos käyvät lukemassa näitä TÖRKYJÄ.
        lehtien sivuilta saa jokapäivä lukea KAAMEITA juttuja.ja mistä se johtuu,JUURI TÄSTÄ TEIDÄN "TYÖSTÄ"TÄÄLLÄ.eikö olisi jo aika lopettaa nää tyhjän jauhamiset..Tero ja Tuuli on aikuisia ,ne tietävät mitä tekevät,ei yhdessä voi olla pakosta, en minäkään!

      • kummanko?
        yksikössä vaan kirjoitti:

        en sano kummanko sukulainen olen mutta aion ja teen sen että kirjotan tän palstan ylläpitäjille ja teen tutkintapyynnö näistä kirjotuksista...ja asianomainen tekee rikosilmotuksen.vihdoinkin nyt tapahtuu se.

      • aikakin...
        kummanko? kirjoitti:

        en sano kummanko sukulainen olen mutta aion ja teen sen että kirjotan tän palstan ylläpitäjille ja teen tutkintapyynnö näistä kirjotuksista...ja asianomainen tekee rikosilmotuksen.vihdoinkin nyt tapahtuu se.

        vahinko vain, että ylläpito ei puutu mihinkään, tiedän koska olen sitä aikaisemmin pyytänyt.
        Viranomaisetkaan tuskin jaksavat lähteä näitä penkomaan.
        Tällaisille palstoille tarvitaan pakollinen rekisteröityminen, jotta pahimpiin häiriköihin päästäisiin kiinni ja ylläpidon pitäisi olla hereillä. Tosin ilkeimmät törkeydet täälläkin on parilta rekisteröityneeltä nimimerkiltä.
        Niin ja tietysti ihmisten pitää kasvaa nettimaailmaan, jotta osaisivat edes alkeelliset käytöstavat netissä.

      • tytti...,,
        aikakin... kirjoitti:

        löytyy kuulemma kirjottaja vaikka on nimimerkki,vireillä on homma,,

    • jauhetaan samaa

      asiaa? Mitä varten? Asia ei meille kuulu. Ymmärtäisin jos kyselisitte kuulumisia, mutta tää sama mollaaminen on jatkunnu jo vaikka kuinka kauan. Lopettakaa jo!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2711
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2481
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2229
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1845
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1433
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1413
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1145
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1124
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      928
    Aihe