politiikka

reporteri

Useissa yhteyksissä on tullut esiin sellaisia lausumia, kuten: ’romanit kaikkialla ovat itse syypäitä oman ahdinkoonsa.’
Mutta moniko on selvillä miksi näin on.
Vuosiko kukaan ymmärtää minkään kansan yltäneen sosiaalisetti ja taloudelliset mihinkään ilman määrätietoisia poliittisia tavoitteita, ja ilman noiden pyrkimyksien mukaista maailmakatsomusta. Ei, siellä ei olisi yhtään edistystä näkyvissä, eikä liioin näitä päähän lyötyjä erottuvina ryhminä.


Romanit kaikkialla maailmassa ovat jääneet ainoaksi ihmisryhmäksi, jonka keskuudesta ei ole syntynyt yhtään poliittista johtajaa, eikä pyrkimyksiä poliittisin keinoin ja painostuksin ajaa yhteiskunnallisien olojensa parannusta, ei liioin maailmakatsomusta - jos ei oteta lukuun erilaisia uskonnollisia maailmakatsomuksia.
Toisaalta ei romanien keskuudessa myöskään ole selvästi erottuvia luokkia.
Kuitenkin romanit ovat yksi – jos ei kaikkein erotuvin ja näkyvin kansa koko maailmassa. Sillä on kuuluisia ylikansallisia nimiä, kuten Gipsy Kingit ja muut, joita kakkia tässä kaikkia ei ole syytä ruveta luetteloimaan.
Koska politiikka kaiken kaikkiaan demokraattisissa valtioissa on enemmän rakentunut näkyville nimille, kuin piiloutuneille byrökkateille – niin ei jää epäilystä siitä, etteivätkö romanit olisi kyenneet - noiden nimien johtamana, pelaamaan menestyneesti tätä lopullisen vallan peliä ja vielä hyvin todennäköisesti, hyvällä menestyksellä.

Nyt jotkut saatavat sanoa, että romanit ovat liian suuria tylsimyksiä, sellaiseen peliin kuin itsenäiseen politiikkaan. On kai tarpeetonta mainita tässä, että asianlaita ei ole näin, sillä – niin kuin tiedetään, ei politiikkaan, taikka rahan tekemiseen järkeä kaivata.
On olemassa selitys joka saattaa olla kaikkein lähimpänä totuutta ja se löytyy historiasta.

Marx väitti että luokat kaikissa yhteiskunnissa muodostuvat taloudellisen tuotannon ja sen omistuksen mukaan. Garl Max oli tässä vain osaksi oikeassa, sillä hänen teoriansa osuivat historiallisesti varsin myöhäiseen ajanjaksoon, talonpoikien ja teollisuusorjien aikaan.

On mentävä pitemmälle ajassa taaksepäin, ymmärtääkseen edes hiukan romanien elin ja arvomaailmaa.
Hegelin mukaan luokat ja sen arvot eivät muodostuneet taloudellisen tuotannon mukaan, vaan historiassa, ennen tätä Marxin mainitsemaa aikaa, oli vallalla toisenlainen luokka ja arvojärjestys, jonka esiin vetäminen tähän päivään saattaa joltakin tuntua kaukaa haetulta, mutta joka kaikkein paremmin selittää romanien oloja ja arvoja.
Pohdittaessa asiaa vakavasti tieteellisessä, mielessä, ei voi olla epäselvyyttä siitä, että romanikulttuuri sellaisenaan on selvä jääne muinaisesta paimentolais- kulttuurista.

Toisin, kuin Marx. Hegel kuitenkin uskoi, että luokkaerot muinaisissa paimentolais- kulttuureissa eivät perustuneet ihmisien taloudelliseen rooliin, es., tilanherran ja talonpojan väliseen eroon, vaan heidän suhtaantumisessaan väkivaltaiseen kuolemaan. Yhteiskunta jakaantui herroihin, jotka olivat valmiit vaarantamaan henkensä, ja orjiin jotka eivät olleet siihen valmiit.
Hegel ymmärsi yhteiskunnan varhaisen kerrosrakenteen todennäköisesti historian kanalta oikeaksi. Perinteiltään ylimysvaltaiset yhteiskunnat syntyivät täten soturihengen varaan, ja synnyttivät herroja jotka vaativat veroja ja maksuja orjien suureilta joukoilta. Soturihenki ”Eetos.” Eli mielikuva ihmisen synnyntäisetä ylevyydestä perustui halukuteen antautua kuoleman vaaraan, ja se säilyi olennaisena ydinasiana maailmassa pitkään vielä sen jälkeen, kun rauhassa ja mukavissa oloissa eletyt vuodet ovat päästäneet ns., aristokraatit taantumaan hemmotelluiksi ja veltoiksi keikareiksi.
Maailmassa on silti yhä ihmisiä, jotka ovat liikkeellä henkensä kaupalla verisissä kamppailuissa, nämä kuuluvat yleensä kuitenkin johonkin joukkioihin, taikka kansoihin Afganistanin ja Pakistanin rajoilla kuten Batunit, Czesenit ja Hairi Ainut.

3

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • romani1

      Huomenta!
      heti kärkeen. Minun tietoni, ei riitä ihan kaikkeen, mitä reportteri kirjoitti, joskin suureksi osaksi. Hyvä, analysoiva kirjoitus!
      Politiikka ja romanit, ovat Suomessa, hyvin vähäistä. Olen itse ollut aktiivi politiikkassa (EU vaaliehdokas 1990) Meillä on kuntatason edustajia ja muita aktiivejä, muuta verrattuna Itä-Euroopaan, se on pientä. Joskin, kun olen tavannut romaniparlamenttien edustajia. Heidän mukanaolo, on jossain mielessä, näyttö että, kyllä meillä. Unkarilla, jossa nyt on sota valtaväestön ja romanien sota, on oma romani MEP, joka aktiivisesti, ottaa asian esin ja pitä kysymyksen yllä mutta, sittenkin heidän mahdolliuudet, pienet. Sama koskee esim. Slovakin romaniedustajalla on sama ongelma. Romania parlamentin romaniedustaja, ei ollut eduksi, Suomen TV uutisissä, milestäni. Siis, ensiksi, romanit odottavat ihmeitä näiltä ja se tekee heidän olonsa, viellä vaikeaksi. Puhumattakaan, toisten politiikkojen "määräkset". En tiedä miksi poliittinen toinimta on, mitä se on.Tietysti, ainakin Suomessa, romanit olisivat "varovaisia", hetä kohtaan (ennakkoluuloisia). Se ei vaan kuulu romaneiden kulttuuriin, joka on vahinko. Toisin kun Itä-Euroopan romaneissa, on aktiivista polittista elämää, vaikka olot ovat, huonot. Romania sai uuden edustajan Bum Bum:n tilalle. Romanit raivoistuvat, uuteen edustajaan, jonka nimeä en musta. Pääasia, he eivät hyväksy häntä.
      Se miksi romanit ovat "jälkijunassa" poliittisessa maailmassa ja yhteiskunnasa, ei suurimalta osalta, johdu romaneista. Heidät on haluttu pitää ulkopuolella, kaiken. Ajatellaan että, romanit vaativat, saada, kaikki oikeudet, myös ihmisoikeudet. Mitä tapahtuisi. Tulisi katastrofi. Osaksi, se että, romanit eivät ole olleet sotaisia muutakun oman maan hyväksi, yhtenäinen kansa ja heidän ammatteja, ei enää ole ja tietoa, asioista jotka koskee, poliittista vallasta, on ainakin yksi syy, siihen että, he ovat helppoja "saaliita" syntipukeiksi, mitä huona vaan tapahtuu, yhteikunnassa.
      Se minkä takia, romaneita, on syrjitty, ei ainakaan johdu heistä, vaan jostain muualta
      Siunausta teille kaikille

      • romani2

        This paper tries to assess the present living conditions of a minority that is generally perceived as being to a greater extent “different” to the rest of the population, be that to life-styles, culture or economic strategies. While a general picture of this population is also intended, the paper’s main focus is on poverty and poverty reproduction among some of the rural Roma (Gypsy) people. More precisely, it tries to find what relations could be uncovered between the poverty of a minority group and a certain construction of ethnicity. I assumed that in order to trace this connection a microscopic and detailed research of all the aspects of life of a community is needed. I done such a research between 1999 and 2001 in the village Nusfalău (Sălaj), where I could track the history of two Roma communities from 1850 up to the present. The results of this research, which I’m presenting in this paper, put in comparison a very poor Roma community, whose daily life is pictured in great details, with a rich one, trying to explain how variables like history, mobility, degree of assimilation and traditional work patterns - in connection with different constructions of ethnicity - determine or prevent the state of poverty. One of the most unexpected and puzzling finding of the research is that the more assimilated a rural Roma community is, the greater are the chances to remain poor or even to become extremely poor during transition, and the less assimilated or “traditional” a community stay, the greater are the chances to cope or to enrich during transition.
        Keywords:    rural Roma (Gypsy) people in Romania during the transition; the poverty of a minority group and construction of ethnicity; history; mobility; degree of assimilation and traditional work patterns of Rroma people and the state of poverty;


      • reporteri

        Minkään ihmisryhmän käynnistämä poliittinen kansalaisoikeustaistelu, olojen parahtamiseksi ja ihmisarvojen tunnustamiseksi ei voi menestyä ilman uhrautumista ja ohjelmalista tavoitelista päämäärää.

        ’Me mennemme vankilaan asiamme vuoksi. Me täyttämme tarvittaessa kaikki vankilat.’ Julisti Martin Luther King.

        Kaikissa taisteluissa, täytyy olla valmis menettämään kaikkensa, ja siitäkin huolimatta, itsepintaisesti kulkemaan tuolla tiellä..

        Ymmärrän että romaneille sellaiset ajatukset ovat vieraita, missä seurataan itsepintaisesti jotakin ajatusta, jonka menestymisestä heti paikalla ei ole näkyviä merkkejä, eikä tuonnempanakaan takeita.
        Helppoja voittoja ei siis ole.
        Toisekseen, tämä aikakausi, jota nyt elämme, ei ole otollista aikaan minkään ryhmän kasalainoikeuksien taisteluille..

        Koska romanien kohdalla kysymyksessä ei ole yksinlomanaan pyrkimys sosiaalisien olojen parantamiseen, vaan enemmänkin kulttuurillisen omaleimaisuuden hyväksynnästä – niin ei ole missään historiassa aikaisemmin käytyä kansalaisoikeustaistelua, johon verrata.
        Lähimmät tapaukset koskevat alkuperäiskansojen oikeutta kulttuuriinsa, niissä on aina perustana tuon alkuperäinen alueellinen maanomistus oikeus, joka kehittyneen läntisen oikeustajunnan mukaan on pakko tunnustaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5000
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1570
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1129
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1063
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      947
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      56
      751
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe