Ruuan hinta on noussut Suomessa vuodesta 2005 lähes viidenneksen ja nousee edelleen. Eurostatin tilastojen mukaan ruoka kallistui helmikuussa euromaista eniten juuri Suomessa, vuoden takaisesta peräti 7,4 prosenttia. Vain parissa uudessa EU-maassa ruoan hinta on noussut Suomeakin enemmän.
Vielä joulukuussa ruoka kallistui Suomessa EU-maiden ennätysvauhtia, yli 10 prosenttia vuoden aikana. Vain muutamassa, niin sanotussa uudessa EU-maassa ruoka kallistui hiukan Suomeakin nopeammin. Tällaisia maita olivat muun muassa Latvia ja Liettua. Esimerkiksi Saksassa ja Virossa ruoan hinta nousi vuositasolla vain noin prosentin.
Tilastokeskuksen mukaan ruoka on kallistunut meillä vuodesta 2005 yli 18 prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa on samaan aikaan noussut 5 prosenttiyksikköä vähemmän. Ruuan hintaa nostavat esimerkiksi poikkeuksellisen keskittyneet markkinat.
- Meillä on hyvin keskittyneet päivittäistavarakaupan markkinat, jotka jakautuvat pääasiassa kahden kaupan keskusliikkeen kesken, kertoo professori Jyrki Niemi maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:sta.
Kauppa lohkaisee hinnoista entistä suuremman osuuden
S- ja K-ryhmä jakavat 75 prosenttia kaupan markkinoista. Maataloustuottaja saa ruuan hinnasta keskimäärin viidenneksen ja kauppa sekä teollisuus molemmat kolmanneksen. Valtion osuus on arvonlisäveron muodossa yli 14 prosenttia.
Osuudet vaihtelevat elintarvikeryhmittäin, esimerkiksi kananmunista tuottaja saa lähes kolmanneksen, pakkaaja kymmenesosan ja kauppa lähes puolet. Leivästä sen sijaan viljelijän saama osuus on vain 20-osa, teollisuus saa puolet ja kauppa kolmanneksen.
- Erityisesti 2000-luvulla kaupan osuus elintarvikkeiden hinnoista on selkeästi kasvanut ja toisaalta sitten maataloustuottajan osuus on pienentynyt ja teollisuudenkin osuus jonkin verran pienentynyt, toteaa Niemi.
- Kaupan neuvotteluvoima ja neuvotteluasema ovat kyllä kasvaneet ja sitä kautta sekä alkutuottajapuoli että teollisuuspuoli saavat kuluttajan maksamasta hinnasta pienenmmän osuuden kuin aikaisemmin.
Suomessa kaupan saamat marginaalit ovat suuremmat kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa.
- Meillä kaupan katteet ovat varmaan muutamaa prosenttia suuremmat kuin muualla Keski-Euroopassa ja se johtuu osittain maan pitkistä etäisyyksistä ja hajanaisesta asutuksesta. Varmaankin on näin, että kilpailua on kaiken kaikkiaan vähemmän kuin Keski-Euroopassa, Niemi toteaa.
YLE Uutiset / Helena Ala-Mettälä
Nyt vaihto tämä kuluttaja kaikki ostoksensa Lidliin. Kpo ja muut monopolin osalliset eivät minun rahoja enää saa.
ruuan
hinta nousee
0
168
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 895685
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804742Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1113067Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv902976Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p242677Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.612049Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska251996- 321533
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191476- 1851328