Paljonko käteisalennusta?

Paljonko voi odottaa saavansa käteisalennusta uuden Avensiksen / Avensis Verson ostossa? Onko kokemuksia ja jos on niin missäpäin?
111970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Käteiskaupalla ei ole merkitystä. Autokauppiaat myyvät mielellään rahoituksen, josta saavat asiaan kuuluvan provisionsa.

Äänestä

Ei taida enää olla käteisellä merkitystä. Ja perustelut ovat seuraavat.

1. nykyisin autot myydään rahoituksen kautta, jolloin mahdollinen vaihtoauto jää liikkeeseen osana kauppasummaa, kuten ennekin. Lopulle kauppasummasta lasketaan rahoitusosuus jonka kk-suorituksen osuus jää asiakkaan mietittäväksi, eli kuinka pitkä maksuaika ja mikä olisi sopiva kk-summa.

2. Suora pankkimaksu. Asiakas maksaa koko auton summan pankissa autoliikkeelle, jolloin auto siirtyy välittömästi asiakkaan haltuun.
Tämä eliminoi "kylmän käteisen" vaikutuksen koska raha siirtyy sähköisesti ja välittömästi pankista autoliikkeen tilille.
Enää ei "isäntien" rahamassilla ole vehossakaan sellaista vaikutusta kuin 80-luvulla.

Toki on mahdollista saada jonkin verran alennusta auton hinnasta, tämä onkin sitten kiinni enää ostajan ja myyjän välisistä kaupantekotaidoista.
Mitä enemmän saa alennusta, toki sen parempi asiakkaalle.

Äänestä
  • Rahahan on siirtynyt jo iät ajat sähköisesti, käteisalunnustermi on silti olemassa:) Itse maksoin Toyotani mainitsemallasi tavalla 2.

    Käteisalennus oli noin 8%, mutta kaupat tein vuonna 2002 ennen autoveropäätöstä, joten tieto sinällään out of date. Huhujen mukaan käteisalennukset pörrävät siellä 3-6% luokassa näin yleisesti ottaen, automerkistä riippumatta. Voi toki enemmänkin saada jos jaksaa tingata...

    Äänestä

  • Sol Wagon kirjoitti:

    Rahahan on siirtynyt jo iät ajat sähköisesti, käteisalunnustermi on silti olemassa:) Itse maksoin Toyotani mainitsemallasi tavalla 2.

    Käteisalennus oli noin 8%, mutta kaupat tein vuonna 2002 ennen autoveropäätöstä, joten tieto sinällään out of date. Huhujen mukaan käteisalennukset pörrävät siellä 3-6% luokassa näin yleisesti ottaen, automerkistä riippumatta. Voi toki enemmänkin saada jos jaksaa tingata...

    alennusta uudesta corollasta 1.6 sol wagon.

    Äänestä

Vertailu alennusten ja hintojen suhteen voi olla vaikeaa, koska autoliikkeen kate on erilainen itse autossa ja varusteissa. Useimmat kai ottavat uuteen autoon myös jotain varustetta, talvirengassarjaa yms.

Myyjä voi näennäisesti antaa alennusta auton hinnasta, koska tietää saavansa ko. summan "takaisin" vaikkapa lohkolämmittimen katteessa. Näin olen pitäisi vertailla vain "raaka-autoja" eli pelkän auton hintaa ilman varusteita ja siinäkin absoluuttisia summia, eikä mitään prosentteja. Ja muistaa lisätä kaikki kulut yms.

Itse ostin Ave Verson 2.0 VTT-i manuaali verovapaana, tilaus keväällä 2003, luovutus kesäkuussa -03.

Koska Toyota on keskittänyt verottomien autojen myynin vain yhteen pisteeseen, ei hintaa voinut mitenkään "vedättää". Lopullinen hinta oli siis annetun tarjouksen mukainen. LiteOn-vakionopeussäädin maksoi 480 euroa lisävarusteena.

Auto maksettiin myyjän tilille ennen luovutuspäivää, tilauksen yhteydessä ei maksettu mitään. Myyjä Toyota Kaivoksela/Tax-free myynti.

Äänestä
  • Näin on, pitää vertailla vain pelkän auton hintaa ilman varusteita ja siinäkin absoluuttisia summia, koska eri liikkeiden hinnoissa on eroja, prsentit sinällään väärin jos lähtöhinnassa on suuri ero.

    Itse otin Toyota -tarjoukset Espoosta , Jyväskylästä, Oulusta, Kuopiosta ja Iisalmesta. Olin lomalla joten tuli kierreltyä ns. tututtujen paikkakuntien liikkeet läpi. Voin kertoa, että hintaerot olivat yllättävän suuria.

    Äänestä

  • Sol Wagon kirjoitti:

    Näin on, pitää vertailla vain pelkän auton hintaa ilman varusteita ja siinäkin absoluuttisia summia, koska eri liikkeiden hinnoissa on eroja, prsentit sinällään väärin jos lähtöhinnassa on suuri ero.

    Itse otin Toyota -tarjoukset Espoosta , Jyväskylästä, Oulusta, Kuopiosta ja Iisalmesta. Olin lomalla joten tuli kierreltyä ns. tututtujen paikkakuntien liikkeet läpi. Voin kertoa, että hintaerot olivat yllättävän suuria.

    ???

    Äänestä

  • uusi omistaja kirjoitti:

    ???

    Oulusta sain parhaan tarjouksen, mutta auton ostin kuitenkin Iisalmesta:) Loppujen lopuksi asian ratkaisi "rahan" sijasta erinomainen palvelu ja se että olen kotoisin tuolta suunnilta, piti vetää vähän kotiinpäin:)

    No asiaaan vaikutti myös se, että Oulussa auton toimitusaika olisi ollut n. 3kk, Iisalmessa 1 päivä (auto oli juuri saapunut liikkeeseen ja sattumoisen oli oikean värinen yms. täytti muut tarvittavat speksit).

    Mainittakoon, että päätös ei ollut helppo, toinen vaihtoehto oli loppumetreille asti Skoda Octavia Combi (Ambient)...kova tarjous oli myös siitä mutta Toyotan toimitusaika ratkaisi asian. Toyota tuli ostettua kyllä puhtaasti testimielessä, perhepiirissä kun on lähinnä VW, Audi ja BMW -merkkisiä biilejä joten ajattelin repäistä ja ostaa ensimmäisen japsin tähän sukuun:)

    nyt kun perhepiirissä on noita perinteisesti aina olleita ns.laatuautoja oletko ollut tyytyväinen ostoosi.

    Äänestä

  • toyota kirjoitti:

    nyt kun perhepiirissä on noita perinteisesti aina olleita ns.laatuautoja oletko ollut tyytyväinen ostoosi.

    Kieltämättä olen, ihan positiivinen yllätys omassa koko luokassaan. No autolla on taitettu matkaa vasta n. 25 tkm, mutta nämä ovat olleet kylläkin täysin huolettomia kilometrejä. No toivotaan, että jatkossakin sujuu yhtä mallikkaasti:)

    Äänestä

  • Sol wagon kirjoitti:

    7 prosenttia sain joensuusta kun ostin terra wagonin. toimitus aika vajaat 2 kuukautta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ave/Ave Verso kirjoitti:

Paljonko voi odottaa saavansa käteisalennusta uuden Avensiksen / Avensis Verson ostossa? Onko kokemuksia ja jos on niin missäpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu