En tahdo

Meikä vaan

En tahdo mennä riparille. En usko mihinkään jeesusjuttuihin.

Silti perhe painostaa aika paljon. Sisarukset ovat käyneet riparin ja he kaikki toimivat isosina. Ihan älytöntä toimintaa.

Millä tavalla saisin tahtoni läpi ja olla käymättä riparia? Koko perhe tuntuu olevan uppoutunut tähän jeesushömppään ja uskolla hörhöilyyn. Nousi jo valmiiksi kova haloo kun halusin erota kirkosta.

44

1376

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tähän

      Yritä tai "kysy" =) jos ymmärtäisivät mitä tämä merkitsee: "Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti."

      SUOMEN PERUSTUSLAKI:

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

      2 luku
      Perusoikeudet

      6 §
      Yhdenvertaisuus
      Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
      Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
      Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.
      Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

      7 §
      Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

    • treyjsk

      enemmän katuu niitä tapahtumia mihin ei mennyt.

      Se on hyvä kokemus.
      Kannattaa käyttää.

      • fghjikopå

        Ei pidä paikkaansa. Syyttömiä lapsia ja nuoria tappanut ja tapattanut kristinusko, luterilaisuuskin opettaa rikolliseksi.

      • Jonttu1991

        ja suosittelen miettimään ajan kanssa tätä uskon asiaa. Ripari on muutenkin todella mukava paikka, siellä tehdään yhdessä asioita ja mitä typerämpiä leikkejä, joissa oikeesti tulee semmoinen "palu lapsuuteen" olo. Kaikilla on tosi mahtava fiilis ja sitä tullaan muistelemaan pitään.

        Riparista jäi KAIKILLE positiiviset muistot, jopa ne jotka on sen jälkeen eronneet kirkosta niin ovat osallistuneet keskusteluun, jos on jotain ripariin liittyvästä puhuttu.

        Lisäksi sanoit, ettet usko mihinkään "jeesushömppään".. Kannattaa antaa aikaa itselleen miettä rauhassa asioita, sillä oikeasti voi olla merkitystä elämäsi jälkeen.

        Loppuun haluaisin lainata pari Jumalatodistusta ja ensimmäisenä olisi ranskalaisen matemaatikon Blaise Paskalin Jumalatodistuksen:

        "Jos Jumala on olemassa ja jos ihminen uskoo, hän saavuttaa kuoleman jälkeen suuren palkinnon, iankaikkisen elämän. Mutta jos Jumala on olemassa ja emme usko, ihminen joutuu iankaikkisiin kärsimyksiin."

        Eli toisin sanoen, emme menetä mitään jos uskomme ja jos Jumala on olemassa niin voitamme autuuden. Taas jos emme usko, ja Jumala on olemassa niin ihminen joutuu iankaikkisiin kärsimyksiin.

        Esille haluaisin ottaa myös Anselm Canterburylaisen Ontologisen Jumalatodistuksen:

        "on kuviteltavissa vielä täydellisempi olio, joka on olemassa myös kuvittelijasta riippumattomassa todellisuudessa. Tämän vuoksi täydellisimmän kuviteltavissa olevan olion täytyy olla todellisuudessa olemassa"

        Siinäpäs teille pähkäilemistä

      • selvyys

        Suomalaisista on noin 80% kirkoon kuuluvia. Suomen vankiloissa olevista on yli 90% kirkkoon kuluvia. Kertokoon se omaa totuutta.

        En ole katunut etten ole riparille mennyt rikollisen koulutettavaksi. Ja tunnen tuhansia sellaisia jotka ovat katuneetja heidän joukossa syntisyyttä tuntevia jotka tietävät/tiesivät rahoitavansa kirkon jäseninä rikollisuutta ja ovat myöhemmin eronneet kirkosta.

        Yli 3500:sta (väärennettyä) raamattua lukevasta lahkosta ei todistettavasti kukaan ole Jumalan ja Jeesuksen asialla vaan omana jumalanaan lainrikkojan jumalaa palvelevat.
        Joka ei tiedä, uskoo.
        Joka tietää, ei usko.
        Jeesus ei ollut uskossa.
        Saatana kiusasi Jeesusta 40 vrk mutta Jeesus pysyi Isänsä Laille ja sen naudattamisella osoitti meille kuinka meidän tulee toimia.

      • .....
        Jonttu1991 kirjoitti:

        http://www.update.uu.se/~fbendz/nogod/pascal.htm

      • Mirka .... .. .
        selvyys kirjoitti:

        Jeesus on fiktio.

        Meillä on uskovaisia vankeja suhteutettuna noin 40x enemmän kuin ateisti vankeja. Tämä kertoo sen että uskovaiset joutuvat todennäköisesti ennemmin vankilaan kuin ateistit.

      • sinulle.......
        Mirka .... .. . kirjoitti:

        Jeesus on fiktio.

        Meillä on uskovaisia vankeja suhteutettuna noin 40x enemmän kuin ateisti vankeja. Tämä kertoo sen että uskovaiset joutuvat todennäköisesti ennemmin vankilaan kuin ateistit.

        Ateisti ei ole esim jonkun lahkon, uskon suunnan jumalan kieltäjä vaan Jumalan kieltäjä.

        Kutsutte ateistiksi sellaisiakin jotka Jumalan ja Jeesuksen Lakia kunnioittaa mutta itseänne ette pidä ateistina vaikka Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojan jumalaa palvelette!

        Esimerkiksi lutherilaisuus on saatanan jumalakseen tunnustanut jo viimeistään siinä vaiheessa kun omia syyttömiä ja kastettuja uskovaisiaan, pikku lapsiakin noitarvioilla tappoi!
        Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
        ”Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä.”

      • treyjsk
        selvyys kirjoitti:

        Suomalaisista on noin 80% kirkoon kuuluvia. Suomen vankiloissa olevista on yli 90% kirkkoon kuluvia. Kertokoon se omaa totuutta.

        En ole katunut etten ole riparille mennyt rikollisen koulutettavaksi. Ja tunnen tuhansia sellaisia jotka ovat katuneetja heidän joukossa syntisyyttä tuntevia jotka tietävät/tiesivät rahoitavansa kirkon jäseninä rikollisuutta ja ovat myöhemmin eronneet kirkosta.

        Yli 3500:sta (väärennettyä) raamattua lukevasta lahkosta ei todistettavasti kukaan ole Jumalan ja Jeesuksen asialla vaan omana jumalanaan lainrikkojan jumalaa palvelevat.
        Joka ei tiedä, uskoo.
        Joka tietää, ei usko.
        Jeesus ei ollut uskossa.
        Saatana kiusasi Jeesusta 40 vrk mutta Jeesus pysyi Isänsä Laille ja sen naudattamisella osoitti meille kuinka meidän tulee toimia.

        Syntien anteeksi anto, armo ja muu hyvä opetetaan riparilla.

        Vankiloissa ihmiset usein tulevat uskoon.
        Seh'n juuri kertoo ettei Jumala syntistä hylkää.

      • ymmärrystä
        treyjsk kirjoitti:

        kristinuskon, luterilaisuudenkin jumala, herra saatana pitää huolta omistaan. Heille olis pahasta jos joku alkaisi noudattamaan Jumalan ja Jeesuksen Lakia.
        Kristinusko osoitti saatanan jumalakseen jo viimeistään silloin kun Paavalin tuella tappoivat Jeesuksen seuraajat. Ja lutherilaisuus osoitti saman saatanan herrakseen tappaessaan ja tapattaessaan omia kastettuja uskovaisia, syyttömiä pikku lapsiakin noitarovioilla!

        Näin on lyhyesti kristinusko todistettu Jumalan ja Jeesuksen Lain (10-käskyä) lainrikkojaksi ja se on mailman suurin rikollis järjestö.

      • treyjsk
        ymmärrystä kirjoitti:

        Noitavainot, ristiretket jne. eivät olleet uskossa tehtyjä.
        Omaa ihmisen fanaattisuutta se edusti.

        Jeesus on edelleen luterilaisten sydämessä.

        Me olemme yksilöitä.
        Ei Jumala katso yhtä kirkkoa, ei yhtä ihmisjoukkoa historian suurella viuhkalla.

        Hän katsoo ihmistä.
        Hän katsoo sydämeen.

        Rakasta lähimmäistäsi.

        Emme voi hyvätä toisia ihmisiä ja luokitella heitä.
        Niin ei Jeesus tehnyt.

      • lukemaan

        Mene lukemaan historia uudestaa!

        Satoja miljoonia ihmisten murha on kristinuskon historiassa, Paavalin tuella Jeesuken seuraajatkin tappovat. Satoja vuosia noitarovioita polttivat ja kirkko oli sitä toimintaa pitämässä joten annat väärää todistusta!

        Vielä tänäänkin kristinusko tukee murhaamisia, uhreina syyttömiä lapsia, naisia, vanhuksia, sairaita jne. Sen tuen kristinusko anta sotilaspappien tuelle - rakasta lähimmäistäsi tappamalla syyttömiä älä tapa käskyn vastaisesti!!!
        LAIN rikkojan harhauttama olet.

      • treyjsk
        lukemaan kirjoitti:

        ihmiset tekivät pahoja.
        Emme voi syyttää nykyisyyttä joidenkin ihmisten pahoista teoista.
        Jos he olisivat ymmärtäneet eivät he olisi siinä hetkessä tappaneet.

        En seuraa ihmisiä.
        Seuraan Jeesusta.

        Vaikka joku tappaa niin ei se tee sanomasta pahaa.
        Ihmiset elävät ja kuolevat.
        Jumalan Sana pysyy.

        On eri asia jos joku päättää käyttää sitä pönkittämään omaa valtaansa.

        Sotilaspappienkin motiivit ovat hyvin vaihtelevia.
        Sielunhoitoa tarvitsee sotilaskin.

        Ihmisten teoissa ei Jumalan voima ole.
        Ei ainakaan tappaminen.
        Fanaattisuus on ihmisestä.

      • Eräs lukija

        ... siinä tapauksessa olet varmaan itse osallistunut muslimien uskonnollisiin seremonioihin siinä missä uhrannut hindujumalille? Jos et, niin mikset? Sitähän yleensä katuu tapahtumia mihin ei mennyt. Jos vastaus on, että olet vakaumusellinen kristitty etkä voi toimia omantuntosi vastaisesti, niin aloittaja on vakaumuksellinen non-kristitty eikä voi toimia vakaumuksensa vastaisesti. Works both ways.

      • yiyiyi
        Eräs lukija kirjoitti:

        Eroavat tässä tapauksessa.

        Viikon kestävä leiri ja konfis eivät ole juuri verrattavissa pariin rituaaliin, joita harvempi suomalainen harjoittaa.

      • selvyydellä
        treyjsk kirjoitti:

        ihmiset tekivät pahoja.
        Emme voi syyttää nykyisyyttä joidenkin ihmisten pahoista teoista.
        Jos he olisivat ymmärtäneet eivät he olisi siinä hetkessä tappaneet.

        En seuraa ihmisiä.
        Seuraan Jeesusta.

        Vaikka joku tappaa niin ei se tee sanomasta pahaa.
        Ihmiset elävät ja kuolevat.
        Jumalan Sana pysyy.

        On eri asia jos joku päättää käyttää sitä pönkittämään omaa valtaansa.

        Sotilaspappienkin motiivit ovat hyvin vaihtelevia.
        Sielunhoitoa tarvitsee sotilaskin.

        Ihmisten teoissa ei Jumalan voima ole.
        Ei ainakaan tappaminen.
        Fanaattisuus on ihmisestä.

        Olet selvyydellä manipuloijan tahdon mukaan toimiva harhautettu. Jaat sen perisynnin jota uskosi sinulle antaa ja hylkäät Jumalan ja Jeesuksen sekä Heidän Lain!

      • treyjsk
        selvyydellä kirjoitti:

        Olet selvyydellä manipuloijan tahdon mukaan toimiva harhautettu. Jaat sen perisynnin jota uskosi sinulle antaa ja hylkäät Jumalan ja Jeesuksen sekä Heidän Lain!

        Heidän Lakiensa pyrin elämään.

        Ymmärrän myös että Jeesuksen sovitustyö on kaiken ydin.
        En kuitenkaan tee armosta rosvojenluolaa.
        En käytä sitä verukkeena teoilleni.

      • on....
        treyjsk kirjoitti:

        Heidän Lakiensa pyrin elämään.

        Ymmärrän myös että Jeesuksen sovitustyö on kaiken ydin.
        En kuitenkaan tee armosta rosvojenluolaa.
        En käytä sitä verukkeena teoilleni.

        Jeesuken palveleminen on muuta kuin Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojan jumalan ripareilla juoksemista!

        Lue historiaa ja opi tuntemaan syytömiä lapsia ja nuoria noitarovioilla tappaneen rikollisen jumala!!

      • treyjsk
        on.... kirjoitti:

        Jeesuken palveleminen on muuta kuin Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojan jumalan ripareilla juoksemista!

        Lue historiaa ja opi tuntemaan syytömiä lapsia ja nuoria noitarovioilla tappaneen rikollisen jumala!!

        Kuulun luterilaiseen kirkkoon.
        Mutta kuulun täysin Jeesukselle.

        Tuskin saksalainen häpeää olla saksalainen toisesta maailman sodasta huolimatta.

        Tunnen historian.
        En seuraa murhaajia.

        Riparit ovat ihan hyvä asia.
        Siellä kerrotaan Jeesuksesta.

      • pääset helpommalla
        fghjikopå kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa. Syyttömiä lapsia ja nuoria tappanut ja tapattanut kristinusko, luterilaisuuskin opettaa rikolliseksi.

        Aikuisempana voit miettiä uudestaan
        Voi sen aikuisena käydä muutenkin..

    • Mirka .... . . . . . . . .

      Ripari on kirkon ja vainoharhaisten uskisten aivopesuleiri.
      Siellä lasten herkkäuskoisuutta käytetään törkeästi hyväksi tuputtamalla heille jumala/jeesus satuja totena.
      Siellä myös pelotellaan helvetillä ja saatanoilla jos et usko.

      Tälläiset leirit pitäisi kieltää lailla.

      • FGTYHUJ

        TOTUUS ON SANOISSASI!

    • Eräs lukija

      Prometheus-leiri on riparin uskonnoton vastine, ja monilla on hyviä kokemuksia siitä. Jos sinut kuitenkin painostetaan riparille, niin muista ettei sinun täydy osallistua konfirmaatioon, sekä voit papin kanssa keskustella alussa tilanteestasi (tosin muista tehdä tämä kypsään ja toisen vakaumusta kunnoittavaan sävyyn, äläkä pidä turhaa meteliä itsestäsi). Ripari sinänsä ei yleensä ole mitenkään paha kokemus, mutta uskonnollinenhan se toki on.

    • urb.pag.

      Uskonnonvapaudesta ja selvitä uskontunnustuksen sisältö. sitten vain selität että toimit omantuntosi vastaisesti jos joudut muita miellyttäksesi osallistumaan rituaaliin joka on mielestäsi merkityksetön.

    • niin muista

      Jos menet niin muista mitä Jeesus on opettanut:

      Matteus 15:17-20

      17. Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
      18. Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.
      19. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
      20. Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä."

      Tämä osa on tärkeä huomioida koskien vääriä ja harhaanjohtavia oppeja. Jos juot Jeesuksen verta ja syöt Jeesuksen lihaa, niin ainut mihin olet yhtynyt on uloste. Toinen seikka mihin aina täytyy kinnittää huomiota, on kaikki sanat jotka ovat harhaanjohtavia. Piru mielessä saa ihmisen käyttämään sanoja jotka herjaavat kaikkea mikä on pyhää k.e. että se esittää lapsen olevan syntinen ja perisyntinen. Sen sanat osoittaa aina sellaiseen mikä se voi jossain mielessä viedä k.e. henki, veri, liha, sydän ja taivas, mutta se ei koskaan osoita sieluun.

      Kiinnitä aina huomio siihen mitä sanotaan. Riippumatta siiitä mitä Raamattuun on kirjoitettu ja mitä siitä opetetaan, niin ajatukset, sanat ja teot ei kumpua sydämestä, vaan mielestä. Piru ei halua että kiinnität huomion toisen tai omaan mieleesi, koska sinä voit tuhota sen. Jos sanat, oppi tai teot ovat Liiton Lain vastaisia missään mielessä, silloin mielessä on paholainen.

      -

      Matteus 26:26-29

      26. Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini".
      27. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
      28. sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
      29. Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

      Isä ei juo viiniä verenä, mutta juo viiniä viininä kanssamme kun hän tulee.

      -

      Markus 14:22-25

      22. Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini".
      23. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille; ja he kaikki joivat siitä.
      24. Ja hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä.
      25. Totisesti minä sanon teille: minä en juo enää viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena Jumalan valtakunnassa."

      Luukas 22:17-20

      17. Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne.
      18. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee."
      19. Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."
      20. Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

      Johannes 5:48-58

      48. Minä olen elämän leipä.
      49. Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat.
      50. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi.
      51. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
      52. Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"
      53. Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
      54. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
      55. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
      56. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
      57. Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
      58. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."
      Matteuksen, Markuksen Luukkaan ja Johanneksen kirjoitukset yhdistettynä kertoo sinulle sen, että Isä ei syö leipää ruumiina eikä juo viiniä verenä. Jos todella seuraat Isää, sinä et myöskää tee niin. Veri ei ole verta joka virtaa suonissamme, vaan veri vanhassa kielessä tarkoittaa perimää. Isän perimä on Luojasta, Sielujen Valtakunnasta, sinun Jumalasta.

      -

      1 Korinttilaiskirje 11:23-29

      23. Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
      24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
      25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
      26. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
      27. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
      28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
      29. sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
      Korinttilaiskirjeessä kehoitetaan kaikkia henkilökohtaisesti arvoimaan onko ihmisen veren juonti ja ihmisen lihan syönti ihmisestä tai ei. Ihmisen veren juonti ja lihan syönti on kuoleman julistamista, ja se on Luojan ja Sielujen Valtakunnan vastainen oppi. Joka ei osaa erottaa sitä mikä on ihmisestä ja mikä on eläimestä, juo ja syö tuomioksensa. Ei kukaan "yhdy Jeesukseen" hänen verta juomalla ja hänen lihaa syömällä, sillä hän tulee takaisin. Kun hän tulee, viimeistään silloin loppuu m.m. kannibaaliksi opettaminen, siitä voitte olla varmoja.

      • mnbve

        Emme tiedä tarkalleen mitä siinä tapahtuu.

        Jeesus kuitenkin asetti sen meille ihmisille.
        Siinä jo pelkästään muistamme mitä Hän teki meidän ihmisten puolesta ristillä.

      • vghjåpoikjh
        mnbve kirjoitti:

        Etkö osaa lukea raamatusta kaikkea mitä Jeesus on tästä asiasta sanonut?
        Jeesus opetti, että kaiken tulee olla yhtä! Sillä Hän tarkoitti, että kaikki mitä Hän opettaan liityvät yhteen ja toisiinsa sopivaa yhteyttä.

        Tässä sinulle lukemista jos vaikka ymmärtäisit että Jeesus kieltää pakanalliset veren kanssa touhut. Et ilmeisesti teidä, että "veri" ja "leipä" sanat ova vertauskuvia ja niillä sanoilla toinen merkitys. Lue se raamatusta!
        Sinä luet ilmeisesti vain harauttajan jumalalle sopivan (väärennetyn) ramatun kohdan. Lue tämä tarkoin!

        --

        Matteus 15:17-20

        17. Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
        18. Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.
        19. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
        20. Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä."

        Tämä osa on tärkeä huomioida koskien vääriä ja harhaanjohtavia oppeja. Jos juot Jeesuksen verta ja syöt Jeesuksen lihaa, niin ainut mihin olet yhtynyt on uloste. Toinen seikka mihin aina täytyy kinnittää huomiota, on kaikki sanat jotka ovat harhaanjohtavia. Piru mielessä saa ihmisen käyttämään sanoja jotka herjaavat kaikkea mikä on pyhää k.e. että se esittää lapsen olevan syntinen ja perisyntinen. Sen sanat osoittaa aina sellaiseen mikä se voi jossain mielessä viedä k.e. henki, veri, liha, sydän ja taivas, mutta se ei koskaan osoita sieluun.

        Kiinnitä aina huomio siihen mitä sanotaan. Riippumatta siiitä mitä Raamattuun on kirjoitettu ja mitä siitä opetetaan, niin ajatukset, sanat ja teot ei kumpua sydämestä, vaan mielestä. Piru ei halua että kiinnität huomion toisen tai omaan mieleesi, koska sinä voit tuhota sen. Jos sanat, oppi tai teot ovat Liiton Lain vastaisia missään mielessä, silloin mielessä on paholainen.

        Matteus 26:26-29

        26. Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini".
        27. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
        28. sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
        29. Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

        Isä ei juo viiniä verenä, mutta juo viiniä viininä kanssamme kun hän tulee.

        Markus 14:22-25

        22. Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini".
        23. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille; ja he kaikki joivat siitä.
        24. Ja hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä.
        25. Totisesti minä sanon teille: minä en juo enää viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena Jumalan valtakunnassa."

        Isä ei juo viiniä verenä, mutta juo viiniä viininä kanssamme kun hän tulee.

        Luukas 22:17-20

        17. Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne.
        18. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee."
        19. Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."
        20. Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

        Isä ei juo viiniä verenä, mutta juo viiniä viininä kanssamme kun hän tulee.

        Johannes 5:48-58

        48. Minä olen elämän leipä.
        49. Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat.
        50. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi.
        51. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
        52. Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"
        53. Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
        54. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
        55. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
        56. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
        57. Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
        58. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."
        Matteuksen, Markuksen Luukkaan ja Johanneksen kirjoitukset yhdistettynä kertoo sinulle sen, että Isä ei syö leipää ruumiina eikä juo viiniä verenä. Jos todella seuraat Isää, sinä et myöskää tee niin. Veri ei ole verta joka virtaa suonissamme, vaan veri vanhassa kielessä tarkoittaa perimää. Isän perimä on Luojasta, Sielujen Valtakunnasta, sinun Jumalasta.

        1 Korinttilaiskirje 11:23-29
        23. Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
        24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
        25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
        26. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
        27. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
        28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
        29. sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.

        Korinttilaiskirjeessä kehoitetaan kaikkia henkilökohtaisesti arvoimaan onko ihmisen veren juonti ja ihmisen lihan syönti ihmisestä tai ei. Ihmisen veren juonti ja lihan syönti on kuoleman julistamista, ja se on Luojan ja Sielujen Valtakunnan vastainen oppi. Joka ei osaa erottaa sitä mikä on ihmisestä ja mikä on eläimestä, juo ja syö tuomioksensa. Ei kukaan "yhdy Jeesukseen" hänen verta juomalla ja hänen lihaa syömällä, sillä hän tulee takaisin. Kun hän tulee, viimeistään silloin loppuu m.m. kannibaaliksi opettaminen, siitä voitte olla varmoja. Sopii asiaa miettiessä muistaa, että eläimissäkin on "sielullisesti" niin sivistyneitä, etteivät syö oman lajinsa lihaa puhumattakaan että joisivat lajinsa verta.
        Ihminen, joka ymmärtää, tietää mitä vertauskuvat sanat "leipä" ja "veri" tarkoittavat tietää myös sen ettei itselleen tule turmiota syödä tai juoda.

      • mnbve
        vghjåpoikjh kirjoitti:

        Miksi Jeesus siis käytti termiä veri ja ruumis?

        En ajattele juovani ja syöväni verta ja lihaa ollessani ehtoollisella.
        Ajattelen Jeesuksen sovitustyötä.

        En yhdy ulosteeseen.
        Uskon että ruoka ei ketään saastuta samalla tavalla kuin pahat sanat ja puheet, joita tulee ihmisen sisältä.

        Ehtoollista ei saa syödä arvottomalla tavalla.
        Uskon koristtilais kirjeessä tämän olleen pointti.
        Ettei vähättele ehtoollista ja usko sen olevan vain ruokaa, jota syödä ja viiniä, jota juoda janoon ja nälkään.
        Ja muutenkin että vähättelisi ehtoollista.

        Kannibalismi ei ole ehtoollisessa kysymys.
        Ja jos niin ajattelee sinne mennessään niin voisi kyllä käydä läpi sitä paljon enemmän.

      • menettänyt

        Olet jo menettänyt sielullisen Jumalan valtakunnan kaltaisuuden voiman mieleen manipuloidulle Jumalan ja Jeesuksen Lain lainrikkojan jumalalle.
        Ole huoleti, sinulla on oikeus uskoa, se on lailla suojattu oikeus. Mutta ole tietoinen, että Jeesus ei ollut uskossa joten et seraa Häntä, Jeesus on Jumalallisuuden TIEDOSSA.

        Sinulle on pointeja kaikki muut paitse se mitä Jeesus sanoi! Laitoin esiin mutta sinulle ei Jeesuksen Sana kelpaa, se on uskoa se!

        Omaa lajiaan syövä on pakanallisen kannibalismin orja. Se ei ole terveellistä, on eläimiäkin jotka eivät syö ja juo omaa lajiaan!

      • mnbve
        menettänyt kirjoitti:

        Puhut termeistä uskoa ja olla tiedossa.

        Minä en lähde sellaiseen mukaan.
        Ei tarvitse.
        En edes käyttänyt termiä uskoa Jeesuksesta.
        Eiköhän Jumalan poika ole muutakin kuin uskossa.

        Et tunne minua.

        Oletan että sinä et siis käy ehtollisella?

        Ei se mitään.
        En minä voi alkaa määritellä itä uskovan pitää tehdä ja mitä ei.
        Se on ihmisen omaa uskonnollisuutta kun aletaan määritellä Raamatun ulkopuolisia asioita ja uskosta tehdään uskonto ja suoritusta.

        Me olemme molemmat syntisiä ihmisiä.
        Kuten muutkin 6 miljardia.

        Jokaisen puolesta Jeesus meni ristille.

      • ne näkyy

        tunnen ajatuksesi, ne näkyy teksteistäs

      • mnbve
        ne näkyy kirjoitti:

        tunnen ajatuksesi, ne näkyy teksteistäs

        huolehtia toisistamme.
        Veljesrakkaus on aina hyväksi.

        Emme me ole niin erilaisia.
        Me uskomme molemmat Jeesukseen ja Jumalaan.

        Näkymyksemme pelastuksesta tuskin ovat niin eriävät.

      • huomautus..........
        mnbve kirjoitti:

        huolehtia toisistamme.
        Veljesrakkaus on aina hyväksi.

        Emme me ole niin erilaisia.
        Me uskomme molemmat Jeesukseen ja Jumalaan.

        Näkymyksemme pelastuksesta tuskin ovat niin eriävät.

        Älä yritä tehdä minusta kristittyä ja vetää minut siihen satanallisuuteen. En ala jakamaan sen rikollis järjestön laittomuuksia enkä muitakaan sen perkeleen perisyntejä.
        Ihmisille olen ystävällinen ja annan heidän pitää omat jumalansa mutta en anna heidän valehdella etenkään Jumalan ja Jeesuksen nimeen.
        Teidän, kristittyjen pitäisi lukea historianne tarkemmin jotta ymmärtäisitte kenen seurassa todellisuudessa olette.

        1 Joh 3:9. Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta."

        1Joh 3:18 Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

        12:30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.

      • mnbve
        huomautus.......... kirjoitti:

        Jeesukseen, Jumalaan ja Pyhään Henkeen.

        Perisynti on jotain muuta kuin se mitä kristityiksi itseään kutsuvat ovat tehneet.

        Ei historia minusta tee pahempaa ihmistä kuin jo syntisenä olen.
        En ole jonkun ristiretkeläisen lapsi tai oppipoika.

        Vain Jeesuksessa voin olla synnitön.
        Muuten en siihen pysty.

        Olemme tehneet syntiä jo kirjoittaessamme tänne.
        Tänäänkin olemme suht varmasti rikkoneet Jumalaa vastaan.
        Itse emme synnnittömyyteen pysty.

        Siksi on Jeesus.

        Ymmärrän, että näet nykyiset kristityt ihmisiä tappaneiden jälkeläisinä mutta niinhän me kaikki olemme.
        Sinunkin suvustasi voi löytyä vaikka mitä.
        Kuten myös minun.

        Jeesus kutsuu kaikkia Taivaaseen.
        Kaikkia.

        Me menemme Hänen säännöillään.

        pidä ottaa kirjaimellisesti. Jos tiedostaisimme kaiken sanasta sanaan niin kukaan meistä ei olisi enään olemassa. Esim:
        "Jos oikea kätesi viettelee sinut, katkaise se."

        Niimpä niin...

      • mnbve
        Jonttu1991 kirjoitti:

        pidä ottaa kirjaimellisesti. Jos tiedostaisimme kaiken sanasta sanaan niin kukaan meistä ei olisi enään olemassa. Esim:
        "Jos oikea kätesi viettelee sinut, katkaise se."

        Niimpä niin...

        Minulla se aikalailla oli nettiporno.
        Sen katkaiseminen oli hyvä päätös, johon sain Jumalalta apua.

        Minä otan Raamatun kirjainmellisesti.
        Kaikkea voi omaan itseensä soveltaa.
        Se on jo kirjainmellisuutta.

        Jumalanantama pelastus Jeesuksessa on Raamatun punainen lanka.
        Sanotaankin että Raamatun salaisuus on Jeesus ja Jeesuksen Kristuksen salaisuus on armo ja pelastus.

      • tietoa.......
        mnbve kirjoitti:

        Jeesukseen, Jumalaan ja Pyhään Henkeen.

        Perisynti on jotain muuta kuin se mitä kristityiksi itseään kutsuvat ovat tehneet.

        Ei historia minusta tee pahempaa ihmistä kuin jo syntisenä olen.
        En ole jonkun ristiretkeläisen lapsi tai oppipoika.

        Vain Jeesuksessa voin olla synnitön.
        Muuten en siihen pysty.

        Olemme tehneet syntiä jo kirjoittaessamme tänne.
        Tänäänkin olemme suht varmasti rikkoneet Jumalaa vastaan.
        Itse emme synnnittömyyteen pysty.

        Siksi on Jeesus.

        Ymmärrän, että näet nykyiset kristityt ihmisiä tappaneiden jälkeläisinä mutta niinhän me kaikki olemme.
        Sinunkin suvustasi voi löytyä vaikka mitä.
        Kuten myös minun.

        Jeesus kutsuu kaikkia Taivaaseen.
        Kaikkia.

        Me menemme Hänen säännöillään.

        Jeesus ei ollut uskossa! Jeesus on Jumalallisuuden tietoudessa! Tosin saatana yritti 40 vrk saada Jeesuksen uskovaiseksi mutta Jeesus pysyi uskollisena Isälle!
        Usko ei ole tietoa.
        Joka uskoo ei tiedä.
        Joka tietää ei usko.

      • mnbve
        tietoa....... kirjoitti:

        Jeesus ei ollut uskossa! Jeesus on Jumalallisuuden tietoudessa! Tosin saatana yritti 40 vrk saada Jeesuksen uskovaiseksi mutta Jeesus pysyi uskollisena Isälle!
        Usko ei ole tietoa.
        Joka uskoo ei tiedä.
        Joka tietää ei usko.

        Ihminen on uskossa.

        Jeesus oli enemmän kuin uskossa koska Hän tuli Jumalan luota.
        Jumalan Poika Hän on.

        Voisitko muuten kertoa käytkö Jumalan palveluksissa tai ehtollisella?
        Onko sinulla uskovaisia tuttuja ja käytkä joissain illoissa tai seuroissa?

      • ei...........

        Jeesuksen opetuksia tulee seurata;

        Matteus 15:17-20

        17. Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?
        18. Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.
        19. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.
        20. Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä."

        Tämä osa on tärkeä huomioida koskien vääriä ja harhaanjohtavia oppeja. Jos juot Jeesuksen verta ja syöt Jeesuksen lihaa, niin ainut mihin olet yhtynyt on uloste. Toinen seikka mihin aina täytyy kinnittää huomiota, on kaikki sanat jotka ovat harhaanjohtavia. Piru mielessä saa ihmisen käyttämään sanoja jotka herjaavat kaikkea mikä on pyhää k.e. että se esittää lapsen olevan syntinen ja perisyntinen. Sen sanat osoittaa aina sellaiseen mikä se voi jossain mielessä viedä k.e. henki, veri, liha, sydän ja taivas, mutta se ei koskaan osoita sieluun.

        Kiinnitä aina huomio siihen mitä sanotaan. Riippumatta siiitä mitä Raamattuun on kirjoitettu ja mitä siitä opetetaan, niin ajatukset, sanat ja teot ei kumpua sydämestä, vaan mielestä. Piru ei halua että kiinnität huomion toisen tai omaan mieleesi, koska sinä voit tuhota sen. Jos sanat, oppi tai teot ovat Liiton Lain vastaisia missään mielessä, silloin mielessä on paholainen.

        Matteus 26:26-29

        26. Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini".
        27. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
        28. sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.
        29. Ja minä sanon teille: tästedes minä en juo tätä viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

        Isä ei juo viiniä verenä, mutta juo viiniä viininä kanssamme kun hän tulee.

        Markus 14:22-25

        22. Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini".
        23. Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille; ja he kaikki joivat siitä.
        24. Ja hän sanoi heille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä.
        25. Totisesti minä sanon teille: minä en juo enää viinipuun antia, ennenkuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena Jumalan valtakunnassa."

        Isä ei juo viiniä verenä, mutta juo viiniä viininä kanssamme kun hän tulee.

        Luukas 22:17-20

        17. Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne.
        18. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee."
        19. Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."
        20. Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

        Isä ei juo viiniä verenä, mutta juo viiniä viininä kanssamme kun hän tulee.

        Johannes 5:48-58

        48. Minä olen elämän leipä.
        49. Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat.
        50. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi.
        51. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta."
        52. Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"
        53. Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
        54. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
        55. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
        56. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
        57. Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
        58. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."
        Matteuksen, Markuksen Luukkaan ja Johanneksen kirjoitukset yhdistettynä kertoo sinulle sen, että Isä ei syö leipää ruumiina eikä juo viiniä verenä. Jos todella seuraat Isää, sinä et myöskää tee niin. Veri ei ole verta joka virtaa suonissamme, vaan veri vanhassa kielessä tarkoittaa perimää. Isän perimä on Luojasta, Sielujen Valtakunnasta, sinun Jumalasta.

        1 Korinttilaiskirje 11:23-29
        23. Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,
        24. kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
        25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni".
        26. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.
        27. Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
        28. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta;
        29. sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.

        Korinttilaiskirjeessä kehoitetaan kaikkia henkilökohtaisesti arvoimaan onko ihmisen veren juonti ja ihmisen lihan syönti ihmisestä tai ei. Ihmisen veren juonti ja lihan syönti on kuoleman julistamista, ja se on Luojan ja Sielujen Valtakunnan vastainen oppi. Joka ei osaa erottaa sitä mikä on ihmisestä ja mikä on eläimestä, juo ja syö tuomioksensa. Ei kukaan "yhdy Jeesukseen" hänen verta juomalla ja hänen lihaa syömällä, sillä hän tulee takaisin. Kun hän tulee, viimeistään silloin loppuu m.m. kannibaaliksi opettaminen, siitä voitte olla varmoja. Sopii asiaa miettiessä muistaa, että eläimissäkin on "sielullisesti" niin sivistyneitä, etteivät syö oman lajinsa lihaa puhumattakaan että joisivat lajinsa verta.
        Ihminen, joka ymmärtää, tietää mitä vertauskuvat sanat "leipä" ja "veri" tarkoittavat tietää myös sen ettei itselleen tule turmiota syödä tai juoda.

      • mnbve
        ei........... kirjoitti:

        Vastaisitko muuten kysmyksiini?

      • fgvyhujioklp
        mnbve kirjoitti:

        Vastaisitko muuten kysmyksiini?

        Kysymyksiin on vastaukset raamatussa.

        Siis:
        Opettele tietämään mitä "veri" ja "leipä" sanat tarkoittavat. Jeesus käytti verauskuvia..

      • mnbve
        fgvyhujioklp kirjoitti:

        Tiedän että viini ja leipä ovat vertauksia.

    • Rynkky

      Et ole varmaan ainoa nuori joka ei usko jumalaan. Tee näin:

      1) Käy ripari, älä pahoita perheen mieltä. Yksi viikko on vähän elämässä.

      2) Keskustele perheen kanssa syistä, minkä takia haluat erota. Kysy heiltä, että haluavatko he sinusta huonon tapakristityn vai itsenäisesti ajattelevan nuoren. Jos olet yli 15-vuotias, voit vedota Suomen lakiin.

      3) Jos riparilta jäi vain huono fiilis, voit käydä seuraavana kesänä Prometheus-leirin. Siellä saat vapaasti kertoa mielipiteesi kaikesta ja kuulet samalla muiden mietteitä. Monet protut ovat käyneet myös riparin.

      • Hathaldir

        Oikein hyvät ohjeet. :)

        Tarkentaisin kuitenkin tuohon kakkoskohtaan, että Suomen lain mukaan alle 15-vuotiaan voi huoltaja erottaa kirkosta lapsen suostumuksella ja vähintään 15-vuotias voi erota omasta aloitteestaan huoltajan suostumuksella, mutta nämä ovat käytännössä sama asia, sillä joka tapauksessa vaaditaan huoltajan suostumus. Kirkosta voi erota itse vasta 18-vuotiaana, ja tässä laki on yksiselitteinen. Jos haluat vedota lakiin, voit sanoa, että eroat heti täyttäessäsi 18 ja kysyä, onko se sitten vanhempien mielestä parempi vaihtoehto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      101
      6259
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      81
      4839
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      100
      3101
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      2932
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2165
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1546
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      337
      1111
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      92
      1110
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1036
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      804
    Aihe