Tuskiemme lähde

nimittäin jos emme rakasta kielioppia :-))

"" Keskisuomalainen, Topi Nykänen:

Englantilaisen yksityiskirjaston kokoelmista on löytynyt vanhin säilynyt suomen kielioppi, mikäli kielentutkijoiden alustavat tutkimustulokset uudesta kirjalöydöstä pitävät paikkansa.

Heinävetinen toimitusjohtaja ja bibliofiili Ilkka Paatero hankki kirjakauppias Andrew Erikssonin avustuksella Sothebyn huutokaupasta vanhoja teoksia viime vuoden puolella. Eskil Petraeuksen vuoden 1649 suomen kieliopin ja Laurentius Petrin vuoden 1671 piispainkronikan sisältävän teoksen välistä löytyi yllättäen Rudimenta linguae finnicae breviter delineata -niminen latinankielinen käsikirjoitus.

- Ensin kyllä luulin, että tämä on vain joku harjoitelma. Että mahtaako tästä tulla mitään, Paatero kertoo ensireaktiostaan.

Hän lähetti löydön kuitenkin tutkittavaksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen (Kotus). Uusimmassa aikakauslehti Virittäjässä Kotuksen tutkijat esittävät, että Rudimentan olisi kirjoittanut raumalaissyntyinen Johannes Jusselius Böömissä jo 1500-luvun lopussa tai 1600-luvun alussa. Sothebyn tutkijat olivat ajoittaneet sen noin vuoteen 1700.

Tähän saakka on luultu, että vanhimpana on säilynyt Petraeuksen painettu kielioppi vuodelta 1649. Mahdollisten vanhempien käsikirjoitusten on luultu kadonneen.
Kieli kertoi iän

Rudimentassa on kielellisiä piirteitä, joita ovat käyttäneet lähes yksinomaan Mikael Agricola ja eräät muut 1500-luvun kirjoittajat. Tutkijat ovat haltioissaan, ja niin on myös vanhoja kirjoja rakastava Paatero.

- Nyt näyttää siltä, että tämä on merkittävimpiä ellei merkittävin tämän alan löytö, Paatero toteaa.

Kotuksen tutkijat esittävät tuloksensa kuitenkin toistaiseksi pelkkänä hypoteesina. Rudimentaa tutkivat nyt materiaali- ja käsialatutkijat sekä latinisti. Jos heidän tuloksensa tukevat hypoteesia, Paatero toivoo, että teoksesta julkaistaan näköispainos tutkimusselosteella.

Rudimenta myytiin Shirburnin linnan kirjaston huutokaupassa, joka oli eräs kaikkien aikojen suurimpia kirjahuutokauppoja. Huutokaupan kokonaisarvo oli kymmeniä miljoonia puntia. ""
3220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mielenkiintoista.

Vanhin, jospa joskus taas löydetään vieläkin vanhempi kielioppi?
Tiedehän päivittäin päivittää asioita uusiksi.

Olisi ihanaa saada olla päivä kärpäsenä 1600-luvun kielentutkijoiden/uudistajien kammioissa.
Miten ja miksi päädyttiin siihen, mistä tuli sääntö?
Tuskien lähde, monien toivomuslähde.

Äänestä

puolikielisyys ja kirjallisen ilmaisuni puutteellisuus. :)

Maksaisin taivasosuuteni jos osaisin kirjoittaa niin että mullistaisin lukijan ajatusmaailman.

En kertoisi mitään hömppää misseistä, poliitikoista, rahasta, ravinto-oppineista enkä murhamiehistä. Vaan tavallisista ihmisistä.

Äänestä

Itse toki pidän ihan oikeasti arvossaan hyvää puhetta. Sanoineen ja kielioppineen. Se jotenkin jäänyt kummastuttamaan, en osaa minkään kielen kielioppia. Edes suomen sijaluokkia.

Ne on jotenkin abstraktioita. Niitä kun alkaisi miettimään, kukaan todennäköisesti ei tajuaisi puheestani yhtään mitään. Minulla menee vain korvakuulolta.

Vähän sama asia kai kuin joillain tutuilla muusikoilla. Yhdelle pitää olla laput edessä, toinen soittaa niin kuin oikealta kulostaa. Puolisko on kielitieteilijä noin koulutukseltaan. Eipä se sen paremmin kirjoita kuin minäkään. Tosin virheitä ei ihan näin paljoa tule. Mutta liekö kannattanut kahlata yliopisto läpi, pienten nyanssien takia. Vissiin kannatti.

Vanhat kieliopit on tottakai kiinnostavia noin historiankin kannalta. Mutta kukahan osaisi kirjoittaa tämän päivän kieliopin? Välillä en ymmärrä nimittäin sanaakaan, mitä nuoriso selittää.


=DW=

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on löytynyt kirjoitti:

nimittäin jos emme rakasta kielioppia :-))

"" Keskisuomalainen, Topi Nykänen:

Englantilaisen yksityiskirjaston kokoelmista on löytynyt vanhin säilynyt suomen kielioppi, mikäli kielentutkijoiden alustavat tutkimustulokset uudesta kirjalöydöstä pitävät paikkansa.

Heinävetinen toimitusjohtaja ja bibliofiili Ilkka Paatero hankki kirjakauppias Andrew Erikssonin avustuksella Sothebyn huutokaupasta vanhoja teoksia viime vuoden puolella. Eskil Petraeuksen vuoden 1649 suomen kieliopin ja Laurentius Petrin vuoden 1671 piispainkronikan sisältävän teoksen välistä löytyi yllättäen Rudimenta linguae finnicae breviter delineata -niminen latinankielinen käsikirjoitus.

- Ensin kyllä luulin, että tämä on vain joku harjoitelma. Että mahtaako tästä tulla mitään, Paatero kertoo ensireaktiostaan.

Hän lähetti löydön kuitenkin tutkittavaksi Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen (Kotus). Uusimmassa aikakauslehti Virittäjässä Kotuksen tutkijat esittävät, että Rudimentan olisi kirjoittanut raumalaissyntyinen Johannes Jusselius Böömissä jo 1500-luvun lopussa tai 1600-luvun alussa. Sothebyn tutkijat olivat ajoittaneet sen noin vuoteen 1700.

Tähän saakka on luultu, että vanhimpana on säilynyt Petraeuksen painettu kielioppi vuodelta 1649. Mahdollisten vanhempien käsikirjoitusten on luultu kadonneen.
Kieli kertoi iän

Rudimentassa on kielellisiä piirteitä, joita ovat käyttäneet lähes yksinomaan Mikael Agricola ja eräät muut 1500-luvun kirjoittajat. Tutkijat ovat haltioissaan, ja niin on myös vanhoja kirjoja rakastava Paatero.

- Nyt näyttää siltä, että tämä on merkittävimpiä ellei merkittävin tämän alan löytö, Paatero toteaa.

Kotuksen tutkijat esittävät tuloksensa kuitenkin toistaiseksi pelkkänä hypoteesina. Rudimentaa tutkivat nyt materiaali- ja käsialatutkijat sekä latinisti. Jos heidän tuloksensa tukevat hypoteesia, Paatero toivoo, että teoksesta julkaistaan näköispainos tutkimusselosteella.

Rudimenta myytiin Shirburnin linnan kirjaston huutokaupassa, joka oli eräs kaikkien aikojen suurimpia kirjahuutokauppoja. Huutokaupan kokonaisarvo oli kymmeniä miljoonia puntia. ""

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu