Hienoa, että täällä on joitakin jotka uskaltavat kertoa lapsettomuuden tuomasta kivusta. Se tuntuu olevan niin monelle vaiettu ongelma. Asia josta ei saa puhua ääneen, "josta tulee" kärsiä vaan koko elämä valtavaa syyllisyyttä kantaen. Suomessa kymmenet tuhannet parit kohtaavat lapsettomuuden ja kohtaavat sen monesti täysin läheisten ymmärrystä vailla. Kun normaalista ei tulekaan mitään! JAKSAMISTA SINULLE!
Kipeä salaisuus - ei puhuta!
ex -mama
101529
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaunein kiitos sinulle tästä viestistäsi. Olen sinun kanssasi asiasta aivan samaa mieltä. Olenkin kirjoittanut tänne samalla nimimerkillä tästä asiasta kohtaan Yksi pelokas. Siellä olen kertonut siitä miltä tuntuu olla lapseton ja millaista on elää tämän asian kanssa. Se on juuri niin kuin sanoit, ei mitään helppoa. Mutta käväse lukemassa mikäli kiinnostaa...
Hyvää ja rauhallista joulua sinulle ja kaikkea hyvää...
Käväisen lukemassa - tsemppiä ja voimia sinulle elämääsi!
Samoin Hyvää Joulua sinulle, joka uskallat kohdata elämän!
T: ex -mama
... sekä Oikein hyvää ja rauhallista joulua sinulle, sekä kaikkea hyvää alkavalle Uudelle Vuodelle=0) Toivotaan, että alkava Uusi Vuosi olisi vielä entistäkin antoisampi ja rikkaampi.
T: Yksi Pelokas
Olemme mieheni kanssa toivoneet lasta 2,5 vuotta. Pienestä ajasta huolimatta olemme olleet jo useimmissa hoidoissa. Söin puolivuotta clomifenia tuloksetta, keinohedelmöitys...turha...epäiltiin munasolun huonoa irtaantumista, kypsyttiin kunnalliseen hoitoon..meitä kohdeltiin koneina...hoitaja tuumasi kuukautisten alkamiseen että hmmm taas. Hakeuduttiin yksityiselle saimme heti uuden hoitomäätäyksen...aloitettiin koeputkihedelmöitykseen valmistautuminen..9munasolua ja ainutkaan ei hedelmöittynyt...siittiöt normaalisti liikkuvat, mutta eivät olleet huomannetkaan munasolua...syy selittämätön. Noustiin uudelleen jaloilleen ja aloitettiin mikrohedelmöitys...kaksi hedelmöittynyttä munasolua..tulos miinus, taas uusi yritys ja kaksi hedelmöittynyttä ja edelleen miinus... lääkäri totesi, että tammikuussa uudelleen ja painosta pois kymmenen kiloa=>tutkittu ylipainosta johtuvaksi..huono kiinnittyminen? Mieheni vaati kuitenkin, että seuraavalla kerralla tehdään munasolun kuoren mittaaminen=> hänestä syy on pikemmin se?
Meillä tää lapsettomuus on hieman suurempi ongelma, koska meillä on 30 vuoden ikäero. Toivoisimme mahdollisimman pian toiveemme totuetuvan, jotta miehenikin voi nauttia isyydestä. Itseäni harmittaa se, että nyt kun minulla on upea mies ja meillä on mieletön rakkaus...ja kaiken lisäksi molemmilla vakaa työpaikka, uusi omakotitalo jossa olisi tilaa....mutta ei sitä yhtä ihanaa lasta. Kaiken huipuksi hakeuduimme adoptioon...sieltä tyly vastaus minä liian nuori alle 30 ja mieheni korkea ikä ei mahdollista kovinkaan hyvin mahdollisuutta adoptioon. Ja meillä niin turvallinen koti antaa lapselle...ihanat isovanhemmat asuisivat ihan ääressä ja asuinpaikka keskellä luontoa!!!
Koimme siis lapsettomuuden uudelleen ja kaksinkertaisena.
Kaikki vaan hokee, että kyllä se siitä ja minä olen vielä niin nuori, että meillä on aikaa...mutta!!!
Mistähän kummasta sitä toivoa kuitenkin vielä löytyy?
Olen kanssasi ihan samaa mieltä! Toivorikasta joulua ja uusin tuulin uuteen vuoteen toivoen...
kamaa kehiin ja käytte läpi kaikki mahdolliset,vaikka ehkä hieman epäluonnolliset ja kieroutuneita lapsia maailmaan tuottavat ohjelmat.
Ei kannnata uskoa,että on olemassa ihmisiä joille lapsia ei tule.
Itselläni ja miehelläni on suunnilleen sama tilanne kuin teillä. Ainoa ero on se, että meillä on vastassa vasta ensimmäinen koeputkihedelmöitys. Saa vain nähdä onnistuuko...
Se on totta mitä kirjoitit, että tuntemukset liikkuvat laidasta laitaan. Välillä on sitä toivoa vaikka muille jakaa ja välillä ollaan taas niin pohjamudissa kuin olla voi ja tekisi mieli jättää kaikki hoidot ja kirota kaiken maan rakoon.
Ymmärrän sinun "tuskasi" varsin hyvin ja sen, että teillä on yhtä lailla "kiire" tämän asian kanssa. Niinkuin itse sanoit, tulee jo se ikä vastaan. Sama tilanne se on meilläkin. Itse olen jo 31 vuotias ja mieheni on minua kolme vuotta vanhempi, eikä tilanne helpota yhtään sillä, kun sukulaiset ja tutut hokevat, että "onhan teillä vielä aikaa, kun te olette vielä nuoria..." aivan kuin se asia siitä odottamalla minnekkään muuttuisi.
Olen sinun kanssasi siinä aivan samaa mieltä, että kunnallisella puolella meitä "hoidettavia" todellakin kohdellaan koneina. Monesti itselleni on tullut se tunne, että lääkärit pitävät meitä koekaniineina; kunhan nyt kokeillaan, että miten tämä hoito tepsii jne. Kas kun kukaan ei ole hoksannut ottaa sitä tunnepuolta huomioon. Kertaakaan ei lääkärillä ole ollut niin paljoa aikaa, että olisi kysynyt; Miltä tämä lapsettomuus tuntuu ja mitä ajatuksia se on herättänyt. Ei muuta kuin housut vaan pois ja hoitoon ja se on siinä. 22€ maksaa pelkästä vilkasusta, että on kaikki kunnossa.
Toi mitä sinä kerroit, että lääkäri oli sinulle sanonut painostasi, on jo törkeää!! Aivan kuin se vika olisi muka siinä. Onhan se helppoa alkaa siirtämään ja etsimään sitä syytä muualta, kun lääkäreiden keinot eivät tahdo riittää. Helppoahan se on laittaa "vika" asikkaan syyksi, niin ei tarvitse hoitaa. Pääsee lääkärit helpommalla... Mutta onko toikaan aivan oikein?! Keksitään syy, miksi ei tarvitsisi jatkaa hoitoja jne. Älä anna periksi, vaan vaadi sitä munasolun rakenteen tutkintaa ja sitä mittausta. Ei syy voi todellakaan olla painossasi. Onha sitä nyt hyvänen aika ylipainoiset ja pulskat naiset ennenkin saaneet lapsia. Itsekkin olen pyöreä ja pulska, eikä lääkäri ole ainakaan vielä maininnut, että pitäisi laihduttaa. Minkäs ihminen rakenteelleen voi. Jos on leveä lonkkanen, niin on.
Se on myöskin totta mitä kirjoitit, että harmittaa jo senkin takia tämä lapsettomuus, kun on antaa lapselle kodin ja ihanat isovanhemmat. Sama tilanne se on meilläkin. Minä ja mieheni olemme molemmat töissä, on omakotitalo missä lapsella olisi tilaa temmeltää, ihanat ja kannustavat isovanhemmat joille lapset ovat rakkaita jne. Mutta kun ei niin ei, lasta vain ei tule.
Kaikesta huolimatta sitä toivoa on vielä hitunen jäljellä ja siihen jaksaa vielä turvautua. Eri asia on miten kauan... Ehkä sen on luoja sitten ajatellut niin, että miten pitempään minua ja miestäni "kiusataan" lapsettomuudella, niin sitä enemmän opimme rakastamaan ja nauttimaan (ehkä joskus) saamastamme lapsesta ja vanhemmuudesta.
Toivotan teille kaikille muillekin samasta aiheesta kärsiville Toivorikasta Uutta Vuotta ja onnistumisia vuodelle 2004!!! Pitäkäämme liput korkealla ja antakaamme sen pienen toivonkipinän lepattaa...
Kyllä lapsettomillekin on paikka maailmassa, vaikka tämä elämä niin lapsikeskeistä onkin. Se, että koko elämänsä miettii ja uhraa rahana/aikana lapsettomuushoitoihin, kuvastaa elämän arvojärjestyksen uudelleen ajattelun tarvetta.
EI ELÄMÄSSÄ KAIKKEA VOI KUITENKAAN SAADA, lapsia, siskoa, veljeä, omakotitaloa, mökkiä, lottovoittoa, hyvää terveyttä, elämää ilman yksinäisyyttä, haluamaansa työtä, menestystä ja kunniaa. Jokainen elämme saamatta jotain -ehkä tästä syntyy lopulta se elämän suuri rikkaus ERILAISUUS -kunpa jokainen osaisimme olla armollisia itsellemme ja osaisimme antaa arvon sille mitä nyt on ja mahdollistuu!
vaan toivoa voi!!!
Meillä sukulaiset ja ystävät ovat kyselleet jo pari vuotta että joko olet raskaana ja joskus ovat jopa kuulleet "varmaa tietoa" että meille on vauva tulossa.
Vain yksi ystäväni tietää lapsettomuudestamme, hän on myös lapseton. Toisinaan ottaa päähän ne utelut, jos olisinkin raskaana, niin en kyllä kertoisi sitä kenellekään vain sen takia että sattui kysymään, vaan kerrotaan sitten kun omasta mielestä on aika kertoa. Hyväähän ne silti vain tarkoittavat...
Seuraavien kuukautisten jälkeen aloitetaan Procren-pistoksella ja Terolutilla. Odotetaan ja toivotaan että jospa ensi jouluksi olisi lahja sitten tulossa, maaliskuulla kun on "istutusaika", jos kaikki sujuu hyvin. Optimistisia ollaan, vaikka toki jalat maassa tietäen että ei se ehkä onnistukaan.
Kuulostaa jotenkin niin tutulta toi sun kirjotus. Samaten se on meillä. Kovasti kysellään, että joko sitä ollaan pikkusta hankkimassa tai raskaana, kun ollaan naimisiin menty tossa viime lokakuussa. Voitteko kuvitella, että ihmiset oikein laskevat, että nyt niitten häistä on jo niin kauan, että sen pitäs nyt olla jo sillä kuulla jne. Voi jumaliste, että ottaa joskus aatamille. Voi kun tietäisivät miten kauan sitä lasta on jo yritetty...
Olen myöskin sen päättänyt, että JOS TULEN RASKAAKSI, niin en tasan tarkkaan siitä puhu kenellekkään, vaan annan ihmisten huomata asian omalla ajallaan. Tottaha se on mitä sanoit, että ihmiset tarkottavat vain pelkkää hyvää, mutta ei niitä kyselyjä ja arvailuja jaksais jatkuvasti "purkaa" ja niihin vastailla.
Mutta, kaikesta huolimatta, pidän sinulle peukkuja. Toivotaan että tärppää!!!