Olipa kerran kuningas Jaakko Werinen. Hänellä oli hirmuinen maine valtakunnassaan. Jaakko pelotteli alamaisiaan keräämällä heistä tietoja. Kaiket päivät hän istui kammiossaan kirjoittamassa sulkakynällä pieneen mustaan kirjaansa. Kun Jaakko ei kirjoittanut, hän kävi valepuvussa vakoilemassa lisää tietoa valtakunnastaan. Kun Jaakolla oli aikaa, hän huvitteli järjestämällä Werisiä taisteluita omilla areenoillaan. Lopulta koko valtakunta epäili toinen toistaan Jaakon kätyreiksi. Jaakko eli elämänsä onnellisena loppuun asti.
Kauniita unia kaikille!
Kauniita unia kaikille!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuollainenko on todellisuuskäsityksesi ihmisistä ja olemassaolostasi? Viittaa skitsofreniaan tai psykoosiin. Suosittelen joko rauhoittavia tai neurolepteja (lisätietoja henkilöllisyydestäsi paikallisesta apteekistasi)
en voinut tietää, ettet pidä saduista :)
mielikuvitusta. eikös Hannusta ja Kertusta kuitenkin tullut joutsenia kun ne istui sen herneen päällä ja lopuksi sadan vuoden päästä heräsi? vai miten se nyt meni?
sotket satuja keskenään. :(
Oikeesti se meni niin, että Punahilkka söi sen Hannun ja Kertun piparitalon. Sitten Punahilkka meni sen herneen päälle nukkumaan ja heräs sadan vuoden päästä sammakkona. Sitte Prinssi tuli ja pussas sen lasikenkää ja Punahilkka eli onnellisena elämänsä loppuun asti. :)))
(Nyt en ihan muista, mutta voi olla että Hannusta ja Kertusta tuli kuitenkin joutsenia...)
paitsi tuo #murre" käsitys .ihan,,hm,,hmm...outöö??
hannu ja kerttu yhteen dopppiiinn,,,
Ett ilta satu iha oikkeest.voi sinnuu;))))))))))))))))))))))))))))))))))
läpi vuorokauden. Samalla merkkailee sinisellä kynällä ruutuvihkoon galtsuaikoja. Huh Huh!!
Säälin sua. Sulta puuttuu oma elämä. Elät elämääsi huuhaa palstan viesteistä.
Jos teil Turuus tollassii ilta satui o, eip oo ihme, et kaik yöt valvottaa netis.Ei minnuukkaa kyl nukuttais tollassee sadun jälkke.
Panit sit palstal tänäpänä niiko aamu satu ja ilta satu.Mitähää viäl?
lihavat ovat leppoisia...
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/6983618/36708695