TERAPIA - SILTA

VASTAVOIMA-TEATTERIYHDISTYKSEN TUOTANTOA :

TERAPIA - SILTA

Uusi jyväskyläläinen teatteriyhdistys Vastavoima tuottaa ensimmäisenä ensi-iltanaan esityksen TERAPIA - SILTA. Esitys koostuu kahdesta uudesta jyväskyläläisten nuorten miesten kirjoittamasta tekstistä, joita yhdistää tosipohjaisuus, ahdistus ja ajelehtiminen.

TERAPIA on 24-vuotiaan Ari Dufvan itselleen kirjoittama 10-vuotis-juhlamonologi. Se ei oikeastaan ole teatteria ollenkaan - ennemminkin teatteria suurempaa (tai pienempää) elämää, jota ei turhaan ole yritetty pakottaa draaman lakeihin.

SILTA on hieman vanhemman Marko Pyhtilän näytelmäteksti, jonka tapahtumat kuitenkin liittyvät 10 vuoden taakse. Alaotsikkona on "parisuhdenäytelmä". Mitä teksti sitten kertoo parisuhteesta? Eipä oikein mitään - ja siinä mielessä se on edelleen ajankohtainen.

Näyttelijät ovat kokeneita jyväskyläläisiä teatterin tekijöitä ja huippuvedossa. Sen sijaan ohjaajana debytoi keski-ikäinen ja masennukseen taipuvainen Sylvia Blah, joka näkee produktiossa mahdollisuuden palata hetkeksi menetettyyn punk-nuoruuteensa. Sylvian ohjauksellisena tavoitteena on selvitä mahdollisimman vähillä treeneillä ja saada aikaiseksi edes yksi esitys, jossa kaikki esiintyjät olisivat paikalla ja sevin päin.

- Se onkin sitten kulttikamaa, sanoo Sylvia huokaisten ja sytyttää kolmannen savukkeen Vakiopaineen kellaritilassa, jossa ei saa polttaa.

PAIKKA: Vakiopaine teatteri, Kauppakatu 6, Jyväskylä

ENSI-ILTA: Pitkäperjantai 10.4. klo 19.00

MUUT ESITYKSET: ti 14.4., la 25.4., to 7.5., pe 8.5., la 9.5. aina klo 19.00
(Huom! Vain nämä esitykset, jos niitäkään, ja paikkoja rajoitetusti)
LIPUT: 8/6 €

LIPPUVARAUKSET: Vakiopaine klo 14 - 02, puh. (014) 620 776
0571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


VASTAVOIMA kirjoitti:

VASTAVOIMA-TEATTERIYHDISTYKSEN TUOTANTOA :

TERAPIA - SILTA

Uusi jyväskyläläinen teatteriyhdistys Vastavoima tuottaa ensimmäisenä ensi-iltanaan esityksen TERAPIA - SILTA. Esitys koostuu kahdesta uudesta jyväskyläläisten nuorten miesten kirjoittamasta tekstistä, joita yhdistää tosipohjaisuus, ahdistus ja ajelehtiminen.

TERAPIA on 24-vuotiaan Ari Dufvan itselleen kirjoittama 10-vuotis-juhlamonologi. Se ei oikeastaan ole teatteria ollenkaan - ennemminkin teatteria suurempaa (tai pienempää) elämää, jota ei turhaan ole yritetty pakottaa draaman lakeihin.

SILTA on hieman vanhemman Marko Pyhtilän näytelmäteksti, jonka tapahtumat kuitenkin liittyvät 10 vuoden taakse. Alaotsikkona on "parisuhdenäytelmä". Mitä teksti sitten kertoo parisuhteesta? Eipä oikein mitään - ja siinä mielessä se on edelleen ajankohtainen.

Näyttelijät ovat kokeneita jyväskyläläisiä teatterin tekijöitä ja huippuvedossa. Sen sijaan ohjaajana debytoi keski-ikäinen ja masennukseen taipuvainen Sylvia Blah, joka näkee produktiossa mahdollisuuden palata hetkeksi menetettyyn punk-nuoruuteensa. Sylvian ohjauksellisena tavoitteena on selvitä mahdollisimman vähillä treeneillä ja saada aikaiseksi edes yksi esitys, jossa kaikki esiintyjät olisivat paikalla ja sevin päin.

- Se onkin sitten kulttikamaa, sanoo Sylvia huokaisten ja sytyttää kolmannen savukkeen Vakiopaineen kellaritilassa, jossa ei saa polttaa.

PAIKKA: Vakiopaine teatteri, Kauppakatu 6, Jyväskylä

ENSI-ILTA: Pitkäperjantai 10.4. klo 19.00

MUUT ESITYKSET: ti 14.4., la 25.4., to 7.5., pe 8.5., la 9.5. aina klo 19.00
(Huom! Vain nämä esitykset, jos niitäkään, ja paikkoja rajoitetusti)
LIPUT: 8/6 €

LIPPUVARAUKSET: Vakiopaine klo 14 - 02, puh. (014) 620 776

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu