Oli Madventuresin pojilla esim ekan tuotantokauden matkoilla? Eli paljonko rahaa oli kerätty ennenkuin lähtivät matkaan?
Millainen
budjetti
12676
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Ensimmäisen kuvausmatkan - 250 päivän maailmanympärimatkan - budjetti oli lentojen ja alkukulujen jälkeen keskimäärin 20 euroa päivässä äijää kohden. Se sisälsi kaiken: ruuat, juomat, kuljetukset maitse ja vesitse sekä kaikki harrasteet ja ostokset. Siis noin 5000 euroa per lärvi. Budjetti ylittyi kuitenkin yhteensä viiden tonnin luottokorttivelan verran, joka onneksi saatiin katettua ennen luottotietojen menetystä tv-kanavan suosiollisella myötävaikutuksella eli uusintaoikeuksien myynnillä. Yhteensä 7500 euroa 250 päivän matkasta, josta yhteensä vajaa viidesosa kalliimmissa teollisuusmaissa, ei ole hirveästi: keskimäärin 30 euroa päivä. Toki paljon vähemmällä olisi selvinnyt, jos ei olisi tarvinnut kuvata tv-ohjelmaa samalla." Lähde: Madventures, Kansainvälinen Seikkailijan Opas.