Jos esim. Sol:ille kysyy siivous paikkaa, minkälaista kokemusta, tutkintoo firma vaatii? Onko eroa jos hakee 2h/pv tai kokopäiväistä vaki paikkaa (7,5/pv)? Etenemismahdollisuudet?
Ammattitutkinto
kysytäänkö?
14890
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Siiousala on niin vaativa, että alalle ei pitäisi otaa pystymetsästä enää ,yhtään, ketään, koskaan. Ammattitaidottomat pilaavat koko amaattiryhän maineen samoin kuin ne jotka ovat tutkintonsa suorittaneet vuodelta "Paavo Nurmi".
Ensin koluun ja sitten töihin.
pystymetsästä ja ihan siitä syystä, että ammattilaiset saatetaan mieltää vaikeiksi.
Ammattitutkintopakko olisi hauska juttu. Siivoojista tulisi armoton pula ja palkat nousisi auttamatta ja hyviä työoloja alettaisiin painottaa. Niin ei kuitenkaan tule tapahtumaan koska siivoojaksi ajautuu kaikki koulupudokkaat ja muutenkin kaikissa opinnoissaan elämässään epäonnistuneet. Monelle on kynnys suorittaa se yksikin tutkinto elämässään. Omalla laikkarikurssilla oli 22 henkilöä joista suurin osa yli 50v naisia. Yhdelläkään ei ollut kansakoulun jälkeistä koulutusta.
Totta, olen nähnyt ja tavannut monia vakkarisiivojia, jotka ovat koulupudokkaita ja myöskin niitä, jotka ammattikurssilla kokevat senkin opiskelun aivan ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Mutta mutta,on myös niitä siivojia, jotka siivoavat opintojen ohessa, kun sopivaa työtä on vaikea limittää opintojen ohella esim. toimistotyöt ovat lähes kaikki poikkeuksetta päivätöitä, jos päivälläopiskelet niin vaikeahan on samaan aikaan olla kahdessa paikassa.
siivoustyössä, koska eivät jaksa, pysty , haluakaan opiskella tai tehdä muuta. Itse olen viihtynyt kaikista vaikeuksista huolimatta siivousalalla.
Vapaus viehättää:). Olen yo. suorittanut matkailualan ammattitutkinnon, perhepäivähoitajakoulutuksen, olen ollut yrittäjänä n. 10 vuotta. Osaan sujuvasti ruotsia englantia, jonkin verran saksaa ja ranskaa. Olen atk taitoinen ja suoritin laitoshuoltajan ammattitutkinnon työn ohessa näyttöinä ryhmäni ensimmäisenä ja parhaana vaikka olen 48 v. (Nuoriakin oli ryhmässä useita!) Se siitä ikärasismista! Ei iän karttuminen tyhmyyttä lisää!
Kuulostaa ansioluettelolta tms. mutta väitän että siivoojanakin voi viihtyä. Ei ne muutkaan työt esimiehineen asiakkaineen kaikkineen aina niin herkkua ole.
Pidän työstäni vaikka on myös huonoja hetkiä kuten elämässä kuuluukin. Ei siivoojan tarvitse olla sivistymätön moukka, kyllä niitä moukkia on muutkin alat pullollaan:)
Mitä järkeä itsensä kouluttaa??? koska siivous alalle pääsee ihan tuosta van
viihtyy, niin mitä vikaa siinä on? Vai ovatko muut kateellisia jos joku on tyytyväinen elämäänsä? Jokainen elää itse elämäänsä:)
omalla tavallaan:) Palkka on toki tärkeä, mutta muitakin arvoja on:) jokainen ne tärkeysjärjestykseen elämänarvonsa asettaa kuten haluaa...
kaikella ystävyydellä ja kunnioituksella kaikkia kohtaan, viihdyn siivoojana:)
puheenollen, kukahan on moukka? Moukkamaista on ettei ole vaivautunut edes kirjoittamaan oikein.Menehän sinäkin takaisin koulunpenkille, ihan sinne ala-asteelle että opit edes kirjoittamaan.
no niin taisi muutama virhekin lipsahtaa kun niin kiireellä kirjoitin. tarkoitin vain sitä, että siivoojan on tiedettävä hurjan paljon asioita ennenkuin pystyy tekemään työnsä tuloksellisesti ja tehokkaasti ja vielä niin, eetä se tuo työniloa. Tässä työnantajatkin voisivat ryhsistäytyä ja ottaa töihin vain koulutettuja ihmisiä
Moni noista moittimistasi 50 vuotiaista on kasvattanut työnsä ohella aikuisiksi muutaman lapsen.Järjenköyhyyttä tuntuu olevan monenlaista.
sinulla ei ole mitään edellytyksiä edes siivousalallekaan.
Ihan kuin lasten kasvattaminen olisi jotain hirveän erikoistakin. Minullakin kasvaa niitä nurkissa kolme ja kasvavat ihan omin voimin, ei tarvitse yhtään kasvaa heidän puolestaan. Opiskelemaankin pystyn ja käymään töissäkin aivan luonnikkaasti, vaikka perheen ainoa tienaava aikuinen olenkin.
Koulutuksessa on järkeä, tärkeimpänä koin ergonomian parantumisen. Paremmat työasennot parantavat myös vapaa-ajan laatua kun jaksaa enemmän.
eikä se nosta palkkaa.Koulutuksen työmenetelmät eivät sovellu käytettäviksi siivousfirmoissa. Työajat olivat n. 30 v. sellaiset, että niitä meneyelmiä olisi ehkä pysytnyt käyttämään.
menetelmä mihin ei ole siivousfirmoissa aikaa? Ja kyllä koulutus palkkaan vaikuttaa, koska silloin saa parempia paikkoja esim kunnalta.