On todella hyvä että kilpailua on tullut maitomarkkinoille.
Kuluttajalla ei mitään syytä maksaa ylihintaa suomalaisesta.
Hyvin näyttää ruotsalainen menevän kaupaksi. Jatkuvasti näkyivät tuovan täydennystä Prisman kylmiöön.
Vapise Valio. Suomi ei enää ole mikään Neuvostoliitto.
Ruotsalainen maito
5
203
Vastaukset
- samaa tavaraa
Tosin MTK yrittää jatkuvasti propagandallaan aivopestä meitä uskomaan ulkolaisen ruuan pahuuteen. Ja tuntuu onnistuvan toistuvasti. Hirveästi lehtijuttuja ja projekteja tällä tukipummien äänitorvella. Olen juonut virolaista ja ruotsalaista maitoa Suomessa ja tietysti paikallisia maitoja eri maissa. Ei ole huonoa maitoa tullut vastaan.
Markkinat vaan auki niin päästään tästä älyttömästä tukihummauksesta. Tämä se vasta kalliiksi tulee. Tosin helpommin sanottu kun tehty, mutta on niitä vallankumouksia tehty muillakin aloilla.- tukirahatkin
ulkomaille vaan.
Hummaajia on kaikenlaisia.
- Misi
Elintarvikkeet yleensäkin ovat aivan yhtä hyviä ja yhtä kovan valvonnan alaisena koko EU:n alueella.
Ei voida osoittaa, että Saksalainen, Ranskalainen, Belgialainen, jne. kuolisi nuorempana huonon ruuan seurauksena Suomalaisiin verrattuna.
Mutta MTK ja Keskusta haluavat näin väittää, koska rahavirrat (useita miljardeja vuodessa) voisivat muuten loppua ko. järjestelmälle.
Koko maatalouden kansallinentuki on täysin floppia ja muistuttaa meitä kommunismin ajoista.
NL kun vaati ja halusi, niin keskustalainen kekkonen toteutti.
Nämä ajat ovat onneksi menneitä, mutta länsimaiseen markkinatalouteen sopii todella huonosti tämä kansallinen tukipolitiikka hyväosaisille.- vitsin murjaist
pieni misuliini kulta. Ei ole vielä aprillipäivä. Silloin voi noita juttuja kirjoitella :):):)
- Misi
vitsin murjaist kirjoitti:
pieni misuliini kulta. Ei ole vielä aprillipäivä. Silloin voi noita juttuja kirjoitella :):):)
Ei täällä saa paljastaa seksuaalista suuntaustaan!
En ainakaan usko sen lisäävän uskottavuuttasi.
Mutta mitä muuten asiaan haluasit sanoa?
Vai yrititkö vain iskeä miehen kommentillasi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14010166
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485393Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p404040Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323602Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731428Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311386