Keke sanoi

Että kimi dominoi massaa, eli massalla ei ole mahollisuuksia kimiä vastaan enää, tälläkaudella.
Ei muutaku toivotaan että Keke on oikeassa.
5324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keke on oikeassa. Massa palaa tällä kaudella omalle tasolleen, eli taistelee pistesijoista, ei voitoista. Viime kauden auto ja säännöt sopivat Massalle täydellisesti. Kimi ei saanut koko kaudella auton säätöjä mieleisekseen, eikä motivaatikokaan ollut kohdallaan. Nyt uusien sääntöjen myötä kuljettajan osuus korostuu entisä enemmän ja kuljettajan luontainen lahjakkuus tulee paremmin esille, joten Kimi tulee "murskaamaan" Massan.

Viime kaudella Massalla olisi ollut mahdollisuus maailmanmestaruus, mutta Massan omat virheet ja varikkoväen käsittämättömät möhläykset tiputtivat Massan kakkoseksi. Harmi, sillä Massa ei tule enää koskaan taistelemaan maailmanmestaruudesta.

Äänestä
  • nyt rintaäänellä puhua kun ei ole kisaakaan ajettu. Jos Kimin motivaatio on tänä vuonna kohdallaan, oletan että se näkyisi jo alkukaudesta eikä vasta heinäkuussa.

    Äänestä

Keke on oikeassa. Kimin mahdollisuudet maailmanmestaruuteen ovat todella hyvät. McLaren on unten mailla ja Massa pettynyt maailmanmestaruuden menetyksestä viime kauden viimeisen kisan viimeisellä kierroksella.

Jos Kimin auto on vähääkään sen tapainen, jota hän haluaa, niin Kimin voittaminen on käytännössä mahdotonta.

Viikon päästä nähdään, miten kausi alkaa.

Äänestä
  • Keken puheet ovat mikä tuntuu itselle edullisemmalta. Poikaansa ei ole enää kovin kehunut kun ei ole ollutkaan aihetta.
    Toki Keketin tietää asioista tuhannesti meikäläistä enemmän mutta melkomoiselta tuuliviiriltä se tuntuu. Aina on oltava kommentti joka asiasta.

    Äänestä

Eikös se Kimi jo viimevuonnakin voittanut koko mestaruuden ihan ylivoimaisesti jo ennen kauden alkua. Ainakin Keskari suuri ja kumppanit olivat tätä mieltä. Eiköhän siis viedä se MM pokaali jo valmiiksi sille Kimille, kun se on jo voittanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


formula one kirjoitti:

Että kimi dominoi massaa, eli massalla ei ole mahollisuuksia kimiä vastaan enää, tälläkaudella.
Ei muutaku toivotaan että Keke on oikeassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu