sattuu.

Mulla on ongelmana se, että alapäähän sattuu koskettaessa, varsinkin emättimen suun koskettaminen sattuu. En ole koskaan pystnyt laittamaan esimerkiksi tamponia vihlovan kivun vuoksi, jopa sormi tuntuu epämukavalta.

Kipu ei tunnu muuta kuin juuri koskettaessa, joten kipu ei häiritse millään tavalla normaalia elämääni. Tämä on ollut minulla aina ja tulevaisuuden seksin harrastamisen (olen siis neitsyt) tai gynekologilla käynti ahdistaa minua. Minulla on korkea kipukynnys, mutta silti minua ahdistaa edes ajatella meneväni vaikkapa gynekologille, juuri "kipuherkkyyden" vuoksi.

Mitähän asialle pitäisi tehdä? tai mistähän tämä mahtaisi johtua?
2264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kantsii kyllä varata aikaa ihan yksityiselle gynelle, ja vaikka vieläpä naislääkärille.

Uskon, että kun kerrot vaivoistasi, ja että sinuun sattuu, niin hän osaa suorittaa sen tutkimuksenkin mahdollisimman kivuttomasti.

Ei tuo vaiva kyllä ilman lääkärin tutkimuksia katoa,kannattaa selvittää,että mistä nuo kivut johtuvat.

Tuskin onnistuu seksin harrastaminenkaan ennen kuin on saatu selville se syy, että miksi sattuu.

Ei sitä gynelle menoa tarvi jännittää. Itse olen erittäin tyytyväinen että kävin joku aika sitten yksityisellä gynellä, ei jännännyt yhtään ja lääkäri oli tosi mukava, toisin kuin terveyskeskuksen yleislääkärit.

Äänestä

eli lääkäriä odotellessa voisit googlata vaginismin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


milmetin kirjoitti:

Mulla on ongelmana se, että alapäähän sattuu koskettaessa, varsinkin emättimen suun koskettaminen sattuu. En ole koskaan pystnyt laittamaan esimerkiksi tamponia vihlovan kivun vuoksi, jopa sormi tuntuu epämukavalta.

Kipu ei tunnu muuta kuin juuri koskettaessa, joten kipu ei häiritse millään tavalla normaalia elämääni. Tämä on ollut minulla aina ja tulevaisuuden seksin harrastamisen (olen siis neitsyt) tai gynekologilla käynti ahdistaa minua. Minulla on korkea kipukynnys, mutta silti minua ahdistaa edes ajatella meneväni vaikkapa gynekologille, juuri "kipuherkkyyden" vuoksi.

Mitähän asialle pitäisi tehdä? tai mistähän tämä mahtaisi johtua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu