Kokemuksiin perustuvia ajo-ohjeita Rodokselle 1 pv autoiluun kaivataan. Lähtö ja paluu Ixia. Mitä kannattaa käydä katsomassa ja valokuvaamassa, missä kivoja ruokapaikkoja (miel. pienissä kylissä), seitsemän lähdettä..kannattaako käydä, mistä auto vuokralle, mitä maksaa jne.? Asiallisille auttajille suuri kiitos. !
rodos 1 pv
autoillen ?
2789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lähdette Ixiasta ajelemaan lentokentän suuntaan. Ensimmäisenä käymisen arvoisena paikkana on Filerimos jonne pääsee Ialyssoksen kylästä (näköala ristiltä ja kirkko). Matkaa jatketaan lentokentän ohi pitkin länsirannikkoa ja seuraava mahdollinen käyntipaikka (täytyy poiketa sisämaahan rantatieltä) on perhoslaakso (Petaloudes). Takaisin rantatielle ja matka jatkuu kohti etelää. Seuraavana sitten tulee antiikin Kamiroksen rauniot. Kamiroksesta eteenpäin ollaan Kritiniaan asti aivan rannan tuntumassa. Kritinian jälkeen voi poiketa Embonan kylässä (länsipuolen suurin kylä, Rodoksen suurimman vuoren Attaviroksen juurella) tai jatkaa matkaa ylöspäin kohti Akramatisvuoren rinteellä sijaitsevaa Sianan kylää. Siana on pikkuruinen kylä jossa kuitenkin on pari hyvää tavernaa lounastaa. Ja taas matka jatkuu ja lähdetään laskeutumaan kohti merta. Monolithoksen linna on seuraava jossa kannattaa poiketa. Laskeudutaan edelleen ja saavutaan Apolakkian kylään (täällä myös hyvät tavernat). Tästä voi valita kaksi reittiä, jos haluaa käydä saaren eteläkärjessä Prasonisissa (surffareiden paratiisi, hyvä uimaranta) niin jatketaan eteenpäin. Toinen vaihtoehto on ajaa saaren poikki Gennadiin ja jatkaa sieltä kohti Lindosta.
Lindoksesta sitten lähdetään takaisin päin pitkin itärannikkoa. Saaren parhaat uimarannat ovat täällä itärannikon puolella. Arhaggeloksen ja Afandoun kylien puolivälin tietämillä kääntyy tie sisämaahan ja Epta Pigesille (7 lähdettä). Ennen sitä on Tsambikan luostari, jonne voi kiivetä (hyvät näköalat). Matka jatkuu taas ja aletaan lähestyä pohjoiskärkeä. Ensin on Faliraki, jonka ohittaisin mutta suosittelen että tästä jatketaan rantatietä kohti Rodoksen kaupunkia joten Falirakin läpi täytyy ajaa. Rantatiellä on nimittäin Kallithean kylpylä jossa kantsii poiketa. Kallithean jälkeen poikkeaisin Koskinoun kauniissa kylässä ja jatkaisin sieltä matkaa Lindoksen tielle (josta Falirakissa poikettiin). Vähän matkaa vielä Rodoksen kaupungin suuntaan ja jos ei halua keskustan kautta mennä Ixiaan takaisin niin voi mennä taas poikki saaren (on opasteet) ja Monte Smithin Ixian puoleisesta päästä laskedutaan alas kohti merta ja hotelleja.
Oops, ei taida yksi päivä edellä mainittuun riittää jos muutakin aikoo tehdä kuin autossa istua. Matkan varrella on varmasti paljon hyviä ruokapaikkoja, mainitsin nuo kaksi kylää koska olen itse niissä syönyt ja ruuan hyväksi todennut.
Tiet ovat niin hyväkuntoisia kun nyt kreikkalaisella saarella on, siis ihan ok. Tietöitä on aina jossain matkan varrella. Huoltoasemia on tuolla eteläkärjen tuntumassa harvassa.
Jos oikeasti haluaa saareen tutustua niin auto kannattaa vuokrata pariksi päiväksi.
Hei, ajeltiin viime syksynä Rodoksella ja todettiin, että kun auto oli sen kolme päivää, niin saaren pääsi mukavasti koluamaan. Paljon jäi vielä paikkoja näkemättä, mutta päästiin myös nauttimaan auringosta ja rannoista. Yhtenä päivänä käytiin Ixiasta rannikkoa myöten siellä etelä kärjessä ja siihen meni päivä ja silloin tuntui, että ollaan vaan autossa. Mutta hyvin ehtii varmaan pysähtyä, jos aikaisin lähtee liikkeelle ja varautuu ajelemaan myös pimeällä. Toisina päivinä käytiin Lindoksessa, Perhoslaaksossa,Tsambikassa, Falirakissa. Länsirannikolla ei juurikaan tuntunut olevan maisemii ajaessa, mutta itärannikolla oli niitä maisemii ja rantoja mukavasti. Itse en kyllä osaa nimetä hyviä tavernoja, mutta varmaan jokaisessa hivenen suuremmassa kylässä löytyy niitä. Me vuokrattiin auto suoraan matkatoimiston kautta ja se olikin ihan kätevä vaihtoehto. Auto tosin oli pieni ja vuorilla sen liikkuminen oli hidasta ja tuskallista.. :D Mutta onneksi oli aikaa ja tuli ainakin maisemista nautittua ilmastoinnin kera. :D Kartta vaan mukaan ja seikkailemaan!!