kuinka paljon kuunnella lapsia?

höperänderskä

Kuinka paljon pitää panna painoa lapsen sanomiselle, että oikeesti onkin tyttö? Jos nmää jutut toistuu. No, meillä ei toistu kun lapsen isä antoi kunnon selkäsaunan.

5

602

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keino!

      Selkäsauna lapsen epävarman sukupuolituntemuksen hoidossa on täysin väärä "hoitokeino". Sillä saadaan se lapsi vain salaamaan ominaisuutensa läheisiltään ja aiheutetaan mahdollisesti suuretkin henkiset vauriot kun lapsi ei enää uskalla puhua sukupuoliristiriidastaan kenellekään. Minä en (onneksi) saanut selkäsaunaa vaan vanhempani seurasivat elämääni siihen puuttumatta. Pystyin siis ajan kanssa ja rauhassa pohtimaan sukupuolisuuttani ilman ulkopuolelta aiheutettua psyykkistä kuormitusta. Ehkäpä siksi kestin sen henkisen paineen ilman itsetuho-ajatuksia siihen saakka kunnes hoidot olivat mahdollisia.

      Moni lapsi voi pienenä olla sukupuoleltaan epävarma, mutta kasvaessaan sukupuoli vahvistuu omien tuntemusten mukaisiksi. Yleensä se vahvistus on se odotettu jollainen lapsi on myös fyysiseltä ulkomuodoltaan. On siis parempi odottaa ja seurata lapsen kasvamista kuin ojentaa selkäsaunalla ja aiheuttaa suuria ongelmia tulevaisuudessa. Tällainen lapsi voi odottaa kiihkeästi mahdollisuutta päästä pois vanhempiensa valvonnasta päättämään omasta elämästään. Yleisesti tällainen lapsi ei halua olla itsenäistyttyään enää missä tekemisissä vanhempiensa kanssa. No selkäsaunan antanut vanhempi voi tietenkin olla tyytyväinen ettei tarvitse enää tuntea tuollaista friikkiä eikä tunnustaa häntä lapsekseen, mutta eiköhän vuosien kuluessa ajatusmaailma muutu. Mitähän vanhemmat ajattelevat kun tällainen todellisen sukupuolensa pakosta selkäsaunan uhalla salannut nuori kovan henkisen taakan painostamana tekee itsemurhan.

    • on kriminalisoitu sekulaarisessa yhteiskunnassamme. Lasta ei saa pahoinpidellä, ei varsinkaan asioissa, joissa hän on vasta kypsymässä. Tuo osoittaa vanhemmalta suurta kypsymättömyyttä ja on lastensuojeluilmoituksen paikka.

      Lapsi voi myös yrittää hahmottaa käyttäytymisellään heteronormatiivisuuden rajoja, koska näyttää siltä että aikuisilla itselläänkin on ilmeisiä ongelmia oman identiteettinsä kanssa. Lapsi voi yrittää etsiä keinoja ilmaista omaa feminiinistä puoltaan ja siihen on hyvä lääke aikuiselle yrittää pitää esim. ammatit sukupuolineutraaleina. Ja että pojatkin voivat tuntea vahvaa hoivaviettiä tuntematta siitä syyllisyyttä. On siis erotettava stereotypioista lähtevä defensiivinen käyttäytyminen ja todellinen identiteetti toisistaan.

      Ihminen, joka toistuvasti kasvaa väkivallan alla saattaa myöhemmin seota. Esimerkkinä nämä koulukiusatut, joista tuli antisankareita kouluammuskelijoina. Sellaisen lapsenko sinäkin haluat?

    • kanelisokeri

      Et kertonut lapsen ikää, mutta lasta tulee kyllä kuunnella, oli tämä minkä ikäinen tahansa. Pienillä lapsilla toisinaan esiintyy tällaista käyttäytymistä, eikä kyse suurimmassa osassa ole myöhemmin ilmenevästä transsukupuolisuudesta. Lasta voi toki yrittää ohjata biologiseen sukupuoleensa antamalla tälle poikien leluja ja muutta jos hän ei halua leikkiä poikien leluja, tulee hiimäneistä helposti lapsen mielikuvituksessa barbeja.
      Itselleni ostettiin poikien leluja ja annettiin veljen vanhoja, mutta kun Donatellon ja Skeletorin perheeseen oli tulossa vauva, sain oman barbin. Ja siskolta sain toisen. Kiusaamisen pelossa vanhempani eivät antaneet minun leikkiä niillä, kun muita lapsia oli paikalla, enkä saanut pukeutua mekkoihin, vaikka halusin, ja hiukset leikattiin lyhyeksi. Ei nämä varotoimet kuitenkaan kiusaamiselta suojelleet.

      Lapsen kehitystä omaan sukupuoleensa ei voi ohjata. Todellinen sukupuoli tulee esiin myöhemmin, oli se kumpi vain, mutta nykyinen suhtautuminen lapsen kokemukseen vaikuttaa tulevaisuuteen. Ja jos lapsi on ts, se tulee esiin, vaikka hakkaisi puolikuoliaaksi! Hakkaamalla saa aikaan vain traumoja ja huonot välit lapsiinsa, sekä toivottavasti yhteydenoton lastensuojelusta!

    • typerä provo

      Selkäsaunan antamien kun on rikos. Jos tulee ilmi tai lapsi vanhempana tekee rikosilmoituksen isästään, niin rankaistuksenhan siitä joutuu kärsimäänn ja lisäksi lapsi otetaan huostaan ja jos on useampikin lapsi niin kaikki lapset menetätte.
      Noinhan voi lapsi sanoa ihan vaan leikillään. Hakee huomiota vanhemmiltaan ja sitä nyt sai ilmeisesti oikein olan takaa.

      En kuitenkaan usko, että näin on tapahtunut, joku vaan tykkää kirjoitella satuja tai sitten lapsen isä on täys sekopää, jonka pitäisi olla suljetulla osastolla.

    • Heviluuseri

      Kaikkin mitä kuulet lasten suusta on ehdotonta ja vilpitöntä totuutta. Turmeltumaton lapsi ei osaa valehdella. Kunnioita sitä.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      107
      4662
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3433
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1514
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1236
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1142
    8. 159
      1036
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1028
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe