Minulta on nuorena leikattu otoskleroosi molemmista korvista ja minulla on myös kuulolaite. Hyvin useasti korvissani on kaikenlaista huminaa. Välillä kuulostaa kun auto kävisi hiljakseen ikkunan alla. Kaikenlaista muutakin huminaa, jonka saasttaisi kuvitella voivan kuulua ulkoa. Katson koiraa, ja kun se ei reagoi, arvelen, että taas omat korvat "ääntelevät". Laitan sitten sormet korviin "tulpaksi" ja kun vielä kuuluu, totean, että ei kuulu ulkoa. Nämä hurinat ja huminat tulevat ja menevät. Eivät yleensä kestä kauan tai sitten totun niihin. Mutta kun on oikea tinnitus, se kuuluukin paljon kovemmin. Tässä yhtenä iltana tuli tinnitusta, kun niskani ja hartiat olivat kipeät. Kun hieroin niitä, tinnitus hävisi. Oli joko sattumaa tai sitten auttoi. Kokeilin samaa näihin huminoihin, mutta niihin ei auttanut mikään hierominen. Se tinnitus taitaa tulla aina kun niskat on kipeät. Joten olen päätellyt sen johtuvan verenkierrosta.
Tinnituksesta
4
1598
Vastaukset
- Samaa mieltä
Humina voi johtua korvavahasta.
Minulla ei kuitenkaan ollut vahaa. Humina jatkuu.
On tullut tavaksi nyt kuunnella erilaisia taustaääniä, ja olen huomannut, että ilmastoinneista, laitteista ym. tulee jatkuvasti erilaisia huminoita ja hurinoita. Niitä ei vain huomaa tavallinen ihminen, mutta ne huomaa, jos tarkkailee omaa humisevaa tinnitusta.
Verenpainetta epäili yleislääkäri yhdeksi mahdolliseksi syyksi. - klsdkldssd
Se huono verenkierto ON juurikin tinnituksen yksi syy.
Haepas luontaistuotekaupasta VERENKIERTOA aktivoivia kapseleita. Pitäisi olla ihan hyvät valikoimat.
Itse ostin niitä ääreisverenkierron parantamiseen ja siihen ainakin auttavat.
Niissä "luvataan" myös että "parantaa huimausta"...eikös se tule monasti kuuloelinten sairauksen yhteydessä...?
No mitään et menetä jos kokeilet. - 17 vuotta
ja siihen ihme kyllä tottuu. Korvat humisee lähes aina ja kuulen "haamuääniä". En ole mitenkään huomannut, mikä tinnituksen laukaisee, kun sitä on jatkuvasti. Sen olen huomannut, että kesällä saatu uusi kuulokoje on poistanut tinnituksen kojekorvasta. Tai sitä ei ainakaan huomaa kojeen ollessa korvassa.
Mahtaakohan kuulovaje vaikuttaa tinnitukseen? Mulla on noin 65 db molemmissa korvissa, kesään asti sinnittelin ilman kojetta... Oli pakko ottaa koje, kun en enää saanut selvää lasteni puheesta. Nyt en enää pois antaisi! On kiva kuulla, mutta tuon tinnituksen kyllä antaisin ilomielin pois!- Kaleva--+
tinnitus aiheutuu minulla,vain oikeassa korvassa.
Aina loppuu kun jumppaan(liikutan)kipeitä nikamia
lapojen välissä harjan varrella.Varsi okahaarakkeiden väliin ja pientä pyörittävää liikettä(kepin päät).Tämä on auttanut kymmeniä kertoja 15v aikana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1389808
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p393982Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313595Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376