Kenen syy?

- - -

Tästä on nyt jonkun verran aikaa, olin mun suursnautserinartun ja kahden kääpiösnautseri uroksen kanssa puistossa illalla niin ettei sielä ketään ollut. Toinen noista mun uroksista on aina kovaa jätkää ja osoittaa sen muille tosi isottelevilla eleillään, se ei kuitenkaan koskaan ole tapellut eikä edes murise sillä muut ovat yleensä tiedostaneet sen arvovallan tai olemme lähteneet pois jos näyttää siltä että vois tulla kärhämiä. Vähän ajan kuluttua puistoon kuitenkin tuli nainen dobermanni uroksen kanssa, jota koirat sitten parin sekunnin ajan haistelivat, kunnes dobberi kävi tähän edellä mainittuun urokseen kiinni.

Sen jälkeen kaikki kävikin tosi nopeasti, se dobberi otti kiinni mun käppänää jalasta ja ravisteli siitä, kunnes mun tää suursnautseri narttuni kävi kiinni siihen dobberiin... Sit mä nappasin toisen käppänän syliin ja heitin aidan toiselle puolelle koska on vasta pentu ja toinenkin käppänä päs irti ja juoksi kiljuen karkuun. Kuitenkin tää mun suursnautseri joka oli tätä ennen mailman kiltein ja avoimin koira mikä mulla on koskaan ollutkaan puri sitä dobberia kurkusta ja painoi sitä maahan kunnes se ei enää yrittänyt tapella vastaan ja siinä vaiheessa sain sen revittyä irti.

Vaihettiin sitten numeroita ja molemmat lähti omille teilleen, eläilääkärikäynnin jälkeen lopputuloksena oli käppänältä jalasta luu poikki ja murtunut toisesta kohtaa aika pahan näköset ja syvät haavat, suursnautserilla oli korva haljennut ja henkisiä traumoja riittää varmaan loppuelämäks, sillä nykysin se rähjää ihan jokaselle koiralle joka tulee lähellekään kumpaakaan käppänää, jopa meidän ihan täysin tutuille.

Tälle dobberille oli kuitenkin käynyt paljon pahemmin, se nainen joka sen kanssa oli puistoon tullut oli dobberin oikean omistajan tyttöystävä ja oikea omistaja soitti mulle ihan raivona ja haukkui mut ja mun koirat. Ne oli joutunut lopettamaan sen dobberin päivystävällä eläinlääkärillä vaikka se koira oli kävellyt ulos puistosta eikä siinä näyttänyt olevan mitään suurempia vammoja!

Nyt sen omistaja haluis että mä korvaan sille tän dobberin hinnan ja eläinlääkärikulut... Sen koirahan kävi kiinni mun koiraan alunperin, mun riiseni suojeli mun toista koiraani siltä dobberilta ja oli sen epäonni että se dobberi oli pienempi kun tää mun narttuni, oonko mä silti vastuussa?

25

2819

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin vaikeita

      Mun logiikka ja oikeustaju sanoo, että aloittava koira on vastuussa.
      Ja tässähän mennään sitten sana sanaa vastaan periaatteella, toisella se näkemys voi olla aivan erilainen samasta tilanteesta.

      Tietysti nyt ihan ensimmäisenä vaadit nähtäväksi eläinlääkärin lausunnon vammojen laadusta sekä lopetuksen syystä. Mistäs näistä koskaan tietää...

      • on, että

        kun koirat (jokainen) ovat vapaana, niin jokainen vastaa VAIN omasta koirastaan. Siis sille aiheutuneista vammoista jne.

        Koirapuistoissa on ns. säännöt, mutta uskoakseni ne eivät päde missään jos ja kun vahinkoja sattuu.

        Jos taas vapaana oleva oleva koira vahingoittaa kytkettynä olevaa koiraa vaikka lenkillä ollessa, niin vastuu on tottakai vapaana olevan koiran omistajalla.

        Vastuu on siis ihan jokaisella itsellään jos sinne puistoon menee ja koiransa alttiiksi asettaa mm.tappeluille!

        Mun maalaisjärki sanoo näin!

      • .....

        Asia menee niin että jokainen on vastuussa oman koiransa aiheuttamista vammoista. Eli dobermannin omistaja korvaa teidän koirien ell kulut, ja sinä korvaat dobermannin hinnan JOS koira on lopetettu eläinsuojelullisesta syystä eikä siitä ettei omistajat ole halunneet hoitaa koiraa kuntoon/ei ole varaa maksaa. Ja mitään et korvaa ilman virallisia papereita! Sinun kuuluu saada nähtäväksesi eläinlääkärin todistus ja lasku ja tietysti koiran kauppasopimus jotta näet oikean hinnan mikä koirasta on maksettu. Tällaisten juttujen takia kannattais olla vakuutus!

      • koiriksen säännöt
        on, että kirjoitti:

        kun koirat (jokainen) ovat vapaana, niin jokainen vastaa VAIN omasta koirastaan. Siis sille aiheutuneista vammoista jne.

        Koirapuistoissa on ns. säännöt, mutta uskoakseni ne eivät päde missään jos ja kun vahinkoja sattuu.

        Jos taas vapaana oleva oleva koira vahingoittaa kytkettynä olevaa koiraa vaikka lenkillä ollessa, niin vastuu on tottakai vapaana olevan koiran omistajalla.

        Vastuu on siis ihan jokaisella itsellään jos sinne puistoon menee ja koiransa alttiiksi asettaa mm.tappeluille!

        Mun maalaisjärki sanoo näin!

        ja se kohta kuuluu näin: Jokainen on vastuussa oman koiransa aiheuttamista vahingoista!

      • itse maksaa lääkäri kulut

        jos vaik pekan koira käy mun koiraa kiinni ni pekka maksaa mun koiran lääkääril käynnin, niin se van on! On siis pekan vika kun tuo koiran puistoo

      • mutta lakituvassa
        koiriksen säännöt kirjoitti:

        ja se kohta kuuluu näin: Jokainen on vastuussa oman koiransa aiheuttamista vahingoista!

        koirapuiston säännöillä on tuskin mitään merkitystä.
        Siellä viilataan lakia ihan pykälien, ei puistojen ohjesääntöjen mukaan.
        Sitä ajoin takaa.

        Kait kyseessä pitäisi olla sitten jonkinlainen tuottamuksellisuus vahingon syntyyn ja tämä ei kyllä yleensä ottaen toteudu näissä koirapuiston rähäköissä vaan ne alkavat ihan joistain muista syistä.
        Tuskin yksikään järkeä käyttävä omistaja ehdointahdoin käskyttää koiraansa hyökkäämään kenenkään päälle.

    • pitänyt heti

      komentaa käppänääsi isottelemasta!! ettei näin kävisi.

    • Hukka-Musti

      Jos kerran se dobberi alotti sen riidan, niin sen omistaja on teosta vastuussa. Jos sun suursnautseris ei ois tullu hätiin, niin kääpiösnautserin ois ollu sillä selvin kuollut!

      Tästä tapauksesta on vastuussa nimenomaan sen dobermannin omistaja, koska se dobermanni tappelun alotti ja vaaransi sillä sun pikkukoiras hengen!

      Jos sun suursnautseris ois irrottanu otteensa omasta tahdostaan, niin se dobermanni ois voinu tehdä sille ite tosi pahasti!

    • olisi kiva kuulla

      >Toinen noista mun uroksista on aina kovaa jätkää
      >ja osoittaa sen muille tosi isottelevilla
      >eleillään, se ei kuitenkaan koskaan ole tapellut
      >eikä edes murise sillä muut ovat yleensä
      >tiedostaneet sen arvovallan tai olemme lähteneet
      >pois jos näyttää siltä että vois tulla kärhämiä.

      Tämä on vähän kyseenalaista, koska tiedät, että se koira voi hyökätä toisen päälle. Tällaisen koiran kanssa saa olla varovainen koirapuistossa ja mielestäni otat kyllä aika riskin viedessäsi sen puistoon. Puistossa koirat ovat vapaana ja omistajat eivät aina pysty vaikuttamaan koiriinsa.

      Toisaalta olit itse siellä puistossa jo aiemmin, joten mielestäni se nainen olisi kuitenkin vastuussa siitä, että tiedustelisi, voiko hän tulla puistoon oman koiransa kanssa (varsinkin kun kyseessä ei ollut edes oma koira), jolloin voit reagoida siihen tuntien oman koirasi aikeet ja elkeet joko kieltämällä tai ottamalla koirasi kiinni ja lähtemällä puistosta. Toisaalta minusta taas sinulla on kuitenkin ensin puistossa olevana tietty etuoikeus, mutta kuitenkin vastuu ilmoittaa sinne aikovalle (jos vain huomasit hänet ennen kuin jo koirat oliva irti), että odottaa sen aikaa, että kytket koirasi kiinni tai ainakin toinen varautuu siihen, että saattaa tulla suuriakin tunteenpurkauksia, jolloin puistoon aikova, joko jättää tulematta puistoon tai ottaa riskin.

      Tuossa kerran olin koirani kanssa puistossa ja toinen iso koira alkoi sitten murisemaan ja alistamaan omaani. No, oma koirani on sen verran ressu ja arka, että se kyllä alistuu heti. No, se ei kuitenkaan riittänyt tälle toiselle urokselle, vaan koko ajan oli tulossa päälle alistamaan ja murisi. En nyt muista, missä koiran omistaja seikkaili sillä hetkellä (todella iso koiratarha), mutta jouduin itse koko ajan mennä siihen väliin. En kyllä käsiä tohtinut tunkenut sinne rotikan läheisyyteen kun kihisi siihen malliin, mutta lähestyin koiraa kuitenkin niin, että koira ymmärsi perääntyä jonkin verran.

      Sitten voidaankin kysyä, jos olisin joutunut menemään väliin ja rotikka olisi vaikka tarrannut minuun, kenen vika olisi kyseessä. Sen joka tuo voimakastahtoisen ja uhittelevan koiran puistoon, vai sen jonka koira alistuu eikä puolusta itseään vai sen joka laittaa käden väliin ja saa ehkä hampaista?

      Sanoisin, että aika omalla vastuulla siellä koirapuistossa kuitenkin ollaan ja vastataan omasta koirasta. Mutta mitään järkeähän ei tietenkään ole tuoda sellaista koiraa puistoon, joka on arvaamaton niin muita koiria kuin varsinkin ihmisiä kohtaan tai yleensäkin aggressiivinen.

      >Vähän ajan kuluttua puistoon kuitenkin tuli
      >nainen dobermanni uroksen kanssa, jota koirat
      >sitten parin sekunnin ajan haistelivat, kunnes
      >dobberi kävi tähän edellä mainittuun urokseen
      >kiinni.

      Siis tuo dobermanni, joka tuli aitaukseen kävi kiinni koiraasi ensin? Millä tavalla kiinni?

      >Sen jälkeen kaikki kävikin tosi nopeasti, se
      >dobberi otti kiinni mun käppänää jalasta ja
      >ravisteli siitä, kunnes mun tää suursnautseri

      Olisiko käynyt niin, että addrenaliinin noustessa tuo pienempi koira jäi sitten ns. jalkoihin ja sai kärsiä nahoissaan?

      Minua itseäni aina vähän jännittää, kun koiratarhassa on pieniä ja isoja koiria sekaisin, että koskahan ne pienet jää sinne jalkoihin..

      >Tälle dobberille oli kuitenkin käynyt paljon
      >pahemmin, se nainen joka sen kanssa oli puistoon
      >tullut oli dobberin oikean omistajan tyttöystävä
      >ja oikea omistaja soitti mulle ihan raivona ja
      >haukkui mut ja mun koirat. Ne oli joutunut
      >lopettamaan sen dobberin päivystävällä
      >eläinlääkärillä vaikka se koira oli kävellyt

      Soittaisin sille eläinlääkärille ja kyselisin oikeaa syytä ja miksi päädyttiin lopettamiseen hoitamisen sijaan.

      Sen lisäksi jos oikein ymmärsin, tämä vieras koira (ei edes omistajan ulkoiluttamana) kävi sinun koiraasi kiinni ensin, jonka jälkeen vasta sinun koirasi reagoi siihen.

      Ja tämä omistaja kuitenkin sitten vaatii sinua maksamaan kulut ja koiran hinnan? Ei kyllä peli vetele; hänen koiransa kävi sinun koiraasi (koiriisi) kiinni ja vieläpä niin, että koiratarhaan oli tuonnut koiran joku muu kuin omistaja. Omistaja on ottanut kyllä tässä jo tietoisen riskin antaessaan koiransa toisen hoidettavaksi - olkoonkin sitten tyttöystävä.

      Minä en ainakaan suostuisi korvaamaan koiran hintaa. Ja ainakin soittaisin ko. eläinlääkärille. Voit varmasti ottaa myös yhteyttä myös rotujärjestöösi tai kennel-liittoon ja kysellä sieltä vastaavista tapauksista, onko niitä tiedossa ja miten niissä on toimittu tai millaisia oikeudenpäätöksiä näistä on annettu.

      Täytyy kuitenkin muistaa, ettei kenenkään tarvitse koirapuistoon mennä ja koirapuistossa koirat ovat vapaana, joten omistajalla on aika vähän sananvaltaa siihen, miten rajusti koirat siellä ottavat yhteen, jos ottavat. Tietysti on eriasia jos tietoisesti tuo aggressiivisen koiran koirapuistoon.

      Olisi kiva kuulla, miten asian kanssa on edetty.

      • - - -

        No toi vanhempi käppänäuros on todella hyväluontoinen, joten en todellakaan usko että vaikka se isottelee se kellekään mitään tekisi. Sillä on pitkä pinna ja se ei ole osoittanut mitään piirteitä hyökkäävyydestä toisia kohtaan ennen tai jälkeen tämän. Se on vain varma itsestään, joten yleensä muut koirat sitä kunnioittavat. Joskus ollaan siis poistuttu puistosta juuri sen takia koska ihmiset tuovat sinne koiria jotka eivät ole niinkään hyvähermoisia ja joiden pelkään vahingoittavan omiani, en sen takia ettäkö epäilisin omani käyvän kehenkään kiinni. Tässä tapauksessa luulen että olisimme poistuneet puistosta jos olisi siihen ollut mahdollisuus. Tää dobermanni puri koiraani siis suurinpiirtein 2 sekuntia sen jälkeen kun olivat alkaneet toisiaan haistella... Siinä ei jää paljon reaktioaikaa. Päästi irti vasta kun mun riiseni tuli väliin. Mun mielestä koiraa jolla on niin matala kynnys hyökätä ei pitäis tuoda lähellekään toisia koiria. Oon nyt ollut muutaman kerran uudestaan yhteydessä dobberin omistajaan ja eläinlääkäriin ja ehkäpä hänkin kuten itsekin olin aiemmin turhan kiihtyneessä mielentilassa tän jutun kannalta et oltais voitu järkevästi jutella. Nyt on kuitenkin tullut ilmi että se dobberin lopetus ei johtunut pelkästään mun koirastani vaan se on osoittanut agressiivisuutta niiden perhettäkin kohtaan joka oli kuulemma kärjistynyt kun koira oli ollut kipeä... Edelleen ihmettelen kuinka hyvältä idealta on voinut omistajista tuntua viedä kyseinen koira puistoon... Koiran hintaa ja lopetuksen osuutta ell. kuluista en suostu maksamaan ja vielä on vähän auki kumpi nyt maksaa mitä lopuista. Mutta eiköhän tämä selkiä ilman että pitää viedä asiaa oikeuden päätettäväksi. Eniten nyt harmittaa se, että toi mun iso tyttöni ei enää tule toisten koirien kanssa luotettavasti toimeen. Sen lisäks siitä on tullut ihan järkyttävä remmirähjääjä kaikkia vähänkään dobermannia muistuttavia koiria kohtaan. Ei sitä uskalla pitää edes metsässä enää vapaana kun en mä luota sen luoksetuloon jos tuleekin koira vastaan. Käppänille taas ei ole nähtävästi jäänyt mitään traumoja ja kyllä se jalkakin paranee...

      • dog lover
        - - - kirjoitti:

        Voi miten ikävä tapaus! Ja todella vaikea ratkaista. Itsellenikin on sattunut kaikenlaista tyttökoirani kanssa, en voi muuta sanoa kuin että onneksi on koiravakuutus! Hän kun on maailman kultaisin, mutta perhettään ylisuojelevaa tyyppiä. Oikeastaan halusin kommentoida ison tyttösi reaktiota tapauksen seurauksena. Meillä oli ennen nykyistä koiraa todella rakastettava, erikoisen lempeäluonteinen hovawarturos - moni ei usko sitä, mutta sen herttaisempaa ja hyväluontoisempaa koiraa en ole ikinä nähnyt. Koira oli vielä erittäin hoikka, korkea ja erikoisen kaunis rotunsa edustaja. No tämä ei ollut pointti, vaan minun piti kertoa, että tämä koira tuli toimeen kaikkien - myös urosten - muiden koirien kanssa, kunnes ensin irti oleva - häiriintynyt - schäferinarttu hyökkäsi hänen kimppuunsa, nimenomaan kurkkuun. Onneksi mieheni oli mukana, ja onneksi koiralla oli todella pitkät mahtavat rintakarvat, muuten en tiedä miten olisin pärjännyt siinä tilanteessa. No tästä koiramme vielä selvisi. Seuraavaksi häneen hyökkäsi irti oleva rotikka, onneksi omistaja sai koiran kiinni ennenkuin ehti sattua mitään todella pahaa. Sen jälkeen koiramme turkki nousi pystyyn joka kertaa kun kohtasimme rotikkaa muistuttavan mustan koiran (omakin koiramme oli muuten musta itsekin) ja hän muuttui hyökkääväiseksi. Tämän koiramme kimppuun hyökättiin todella monta kertaa, vaikka koira itse oli niin lempeä, varovainen ja suvaitsevainen. Kumma ettei koira häiriintynyt siitä. Seurauksena hänestä tuli varovaisempi kaikkia uroksia kohtaan, mutta hän tuli edelleenkin toimeen ei-aggressiivisten, ei-rotikkaa muistuttavien urosten kanssa. Kaikkien narttujen kanssa tuli aina hyvin toimeen. Nykyinen neitimme taas ei pidä toisista koirista, yhtä vanhaa spanielia lukuunottamatta! Tämän spanieliherra kuitenkin alistaa hänet täysin. En tiedä mistä tämä johtuu. Jo pienenä neitimme valitsi itselleen koirakoulussa kaverin, jota hän halusi pitää vain omana kaverinaan. Pari kertaa on melkein syntynyt tappelu, sen jälkeen emme edes halua riskeerata mitään vaan vältämme lähikontaktia muiden koirien kanssa, jos mahdollista. Harmittaa vähän, mutta mitäs teet?

      • mutta siis...
        - - - kirjoitti:

        No toi vanhempi käppänäuros on todella hyväluontoinen, joten en todellakaan usko että vaikka se isottelee se kellekään mitään tekisi. Sillä on pitkä pinna ja se ei ole osoittanut mitään piirteitä hyökkäävyydestä toisia kohtaan ennen tai jälkeen tämän. Se on vain varma itsestään, joten yleensä muut koirat sitä kunnioittavat. Joskus ollaan siis poistuttu puistosta juuri sen takia koska ihmiset tuovat sinne koiria jotka eivät ole niinkään hyvähermoisia ja joiden pelkään vahingoittavan omiani, en sen takia ettäkö epäilisin omani käyvän kehenkään kiinni. Tässä tapauksessa luulen että olisimme poistuneet puistosta jos olisi siihen ollut mahdollisuus. Tää dobermanni puri koiraani siis suurinpiirtein 2 sekuntia sen jälkeen kun olivat alkaneet toisiaan haistella... Siinä ei jää paljon reaktioaikaa. Päästi irti vasta kun mun riiseni tuli väliin. Mun mielestä koiraa jolla on niin matala kynnys hyökätä ei pitäis tuoda lähellekään toisia koiria. Oon nyt ollut muutaman kerran uudestaan yhteydessä dobberin omistajaan ja eläinlääkäriin ja ehkäpä hänkin kuten itsekin olin aiemmin turhan kiihtyneessä mielentilassa tän jutun kannalta et oltais voitu järkevästi jutella. Nyt on kuitenkin tullut ilmi että se dobberin lopetus ei johtunut pelkästään mun koirastani vaan se on osoittanut agressiivisuutta niiden perhettäkin kohtaan joka oli kuulemma kärjistynyt kun koira oli ollut kipeä... Edelleen ihmettelen kuinka hyvältä idealta on voinut omistajista tuntua viedä kyseinen koira puistoon... Koiran hintaa ja lopetuksen osuutta ell. kuluista en suostu maksamaan ja vielä on vähän auki kumpi nyt maksaa mitä lopuista. Mutta eiköhän tämä selkiä ilman että pitää viedä asiaa oikeuden päätettäväksi. Eniten nyt harmittaa se, että toi mun iso tyttöni ei enää tule toisten koirien kanssa luotettavasti toimeen. Sen lisäks siitä on tullut ihan järkyttävä remmirähjääjä kaikkia vähänkään dobermannia muistuttavia koiria kohtaan. Ei sitä uskalla pitää edes metsässä enää vapaana kun en mä luota sen luoksetuloon jos tuleekin koira vastaan. Käppänille taas ei ole nähtävästi jäänyt mitään traumoja ja kyllä se jalkakin paranee...

        ... koira sai kärsiä siitä, kun koirasta ei huolehdittu ja "haluttiin päästä helpolla" >Nyt on kuitenkin tullut ilmi että se dobberin >lopetus ei johtunut pelkästään mun koirastani vaan >se on osoittanut agressiivisuutta niiden >perhettäkin kohtaan joka oli kuulemma kärjistynyt >kun koira oli ollut kipeä... Toisin sanoen koira oli ottamassa pomon paikkaa perheessä. Kipeänä (miten?) monet kiltitkin koirat ovat aggressiivisia. Niinhän sitä ihminenkin on kiukkuinen. Harmittaa, että ihmiset ottavat koiria - ja varsinkin hankalia rotuja - mutteivat viitsi nähdä vaivaa niitten kouluttamisessa ja ongelmien eteen tullessa mene koirakouluttajalle hakemaan apua. Helpompi lopettaa se koira "kun ei siitä ole kuin haittaa ja työtä".

      • 22

        "Täytyy kuitenkin muistaa, ettei kenenkään tarvitse koirapuistoon mennä ja koirapuistossa koirat ovat vapaana, joten omistajalla on aika vähän sananvaltaa siihen, miten rajusti koirat siellä ottavat yhteen, jos ottavat. Tietysti on eriasia jos tietoisesti tuo aggressiivisen koiran koirapuistoon."

        Lain mukaan koiran pitää silti olla, koirapuistossakin, omistajansa suorassa hallinnassa. Näinhän ei voida katsoa olevan, jos koira pääsee aiheuttamaan vahinkoa. Ennakkotapauksia kyllä löytyy, esimerkiksi osoitteesta Finlex.fi.

    • .........

      Hitossa korvaa koiraa, korkeintaan sen lääkärikulut vähennettynä sinun koiriesi lääkärikuluilla.

    • vastaavat

      Molemmat vastaavat oman/omien koiransa vammoista.

      • Joopa77

        Miksi pitää mennä näihin koirapuistoihin, ei koirilla ole tarve mennä sinne... Oma lauma riittää! Ja kun aikansa pullistelee niin kuokkaanhan siinä tulee, ihan sama asia kuin meillä ihmisillä!

      • dog lover

        minua kiinnostasi tietää onko asia ihan juridisesti näin vai onko tämä sinun kokemuksiasi?? Olisi kaikille koiranomistajille hyvää tietoa!

      • ...
        dog lover kirjoitti:

        minua kiinnostasi tietää onko asia ihan juridisesti näin vai onko tämä sinun kokemuksiasi?? Olisi kaikille koiranomistajille hyvää tietoa!

        Onkos asian suhteen edistystä tapahtunut?

      • 22

        Nämä kommentit yksiselitteisinä ovat yhtä tyhjää täynnä*. Yhtä tyhjää täynnä kuin se, että väittäisin laillisin perustein voivani suojella koiraani (omaisuuttani) KOIRAPUISTOSSA, siten että jos koirani kimppuun hyökkää toinen koira, kuuluu naks naks ja oman koirani leikki jatkuu... Omalla pihalla vastaava tempaus olisikin jo sitten laillisempaa, niin heitteillejätettyä lemmikkiä kuin villieläintäkin kohtaan. En väitä, että niin tekisin, olen tyytynyt siihen mitä lakikin velvoittaa tekemään tuollaisessa tilanteessa ensin, eli pyrkiä ottamaan omaisuutta uhkava eläin hallintaan.

        -Omaisuuden suojeleminen heitteille jätettyä lemmikkieläintä kohtaan.
        Heitteleille jätetty = ei omistajan suorassa valvonnassa tai hallinnassa.(Eurooppalainen yleissopimus lemmikkieläinten suojelusta, 1 artikla 5 kohta)
        Tahi samaisen sopimuksen varjolla = Eläintä ei saa pitää lemmikkinä, jos eläin ei sopeudu ihmisen huostassa olemiseen (4 artikla).

        Vai onko niin, että jos syyntakeeton lapseni rikkoo naapurin ikkunan, on naapuri korvausvelvollinen?

        En ymmärrä minkä takia osa koiran omistajista ovat niin tyhmiä, että heidän on pakko tunkea koirapuistoon aiemmin vähänkään agressiivisiä piirteitä esittäineiden koirien kanssa. Tälläisessä tapauksessa omistaja on AINA lain mukaan korvausvelvollinen koiransa aiheuttamista vahingoista! Kuten ketjun aloittaja. Tässä tapauksessa oikeus luultavasti päättäisi, että olette molemmat korvausvelvollisia, koska molemmat olitte tietoisia koiran aikaisemmasta agressiivisesta käyttäytymisestä.

      • samt
        22 kirjoitti:

        Minulla on 10kk vanha seropi.. Tulee toimeen muiden koirien kanssa eikä vielä kertaakaan ollut koirani aloittamaa rähinää.. Koirapuistossa kävi niin, että leikki muiden kanssa ja siinä riehuessaan "kolaroi" toisen koiran kanssa (siis juoksivat toisiaan päin..). Toinen koira alkoi "kiljua" kovasti, ja ontui toista etujalkaansa. Minun koiralleni ei käynyt kuinkaan. Hetken kuluttua toinenkin koira nousi ylös, ja vielä vähän linkkasi jalkaansa. Juttelin koiran omistajan kanssa tapahtuneen jälkeen kun he olivat lähdössä, mutta omistaja sanoi, että se oli vahinko eikä ottanut yhteystietojani... Olenko tälläisessä vahinkotilanteessa velvollinen korvaamaan sattuneet vahingot? Tilanne jäi vaivaamaan... :(

      • mievaantäältä
        samt kirjoitti:

        Et ole selvässä vahinkotilanteessa korvausvelvollinen. Noita kolareita sattuu puistoissa tämän tästä. Nuoret koirat varsinkin ovat kovia törmäilemään. Vaikka ois menny toiselta nivelsiteet, ni sen omistaja on itse vastuussa, kun puistoon koiransa toi. Samoin olisit joutunut itse maksamaan omasi kulut, jos ois hullummin käynyt.

      • hgffhf
        mievaantäältä kirjoitti:

        SUN VIKA!!!!! :// voi dobermanniraukka ja mikä KÄPÄNÄ? AHAAAAH

    • shtrjkkyk

      Sun olisi pitänyt komentaa omaasi heti kun huomaat että provoilee..kuitenkin jos dobberi kävi kiinni niin sen omistaja on vastuussa siitä ja sen aiheuttamista vahingoista.

      Koirapuistoissa ei saa provoilla eikä provosoitua mutta aina sen koira joka käy kimppuun on vastuussa..eli nyt itse dobberin omistaja. :(

      Todennäköisesti koiran omistaja olisi saanut dobberinsa hallittua näinkin vaativassa tilanteessa ja yksi hänen virheensä oli antaa tyttöystävän viedä puistoon. :(

      eli et ole korvausvelvollinen ja maksua tuli sinullekin koiriesi hoidoista joten maksoit hiemna omastakin virheestäsi.

      • diibu

        Kolme koiraa on jo melkoinen lauma ja varsinkin kun kumpaakin sukupuolta mukana, niin on siinä vahtimista kaikkien reaktioissa, esim. isottelussa muille. Vaikka kuinka on "varma" ettei oma laumanjäsen käy kenenkään päälle, ei ole eläimeen luottaminen. Tuo tapaus sinänsä on selkeä eikä siitä sen enempää. En kyllä itse menisi koirapuistoon kuin yhden (oman) koiran kanssa kerrallaan, nimenomaan nuo saapumiset ja lähtemiset ovat räjähdysherkkiä kun tulevia tai lähteviä koiria säntää usein saattelemaan useampi muu puistossa oleva koiruus samaan aikaan ja monesti siinä tilanteessa koira on vielä remmissä, eikä pääse mihinkään väistämään eikä siten myöskään viestimään selkeästi vaan saattaa reagoida "yllättävästi" ja useimmiten kielteisesti. Ja soppa on valmis..

      • 20

        Mun käsitys on kyllä että korvaatte toistenne vahingot. Olen jopa kohtuu varma tästä. Se että joku aloittaa tappelun (murahdus voi riittää siihen) ei tarkoita sitä, että koirapuiston kaikki 20 muuta koiraa saavat tapella senjälkeen miten haluavat ja tämä aloittaja maksaa kaikkien viulut. Eikö ole ihan normi käytäntö, että jokainen maksaa koiransa aiheuttamat vammat/kulut???

        Jos lyön sinua kassajonossa ja poskeen tulee mustelma, niin saavatko 5 mukanaollutta veljeäsi hakata minut kuoliaaksi ja minä olen itse vastuussa koska aloitin? No ei ihan niin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2910
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2155
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1574
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      71
      1033
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe