Kumulatiivisuus ja järjestelmät

Järjestelmien kehittymisen kannalta kumulatiivisuus lienee eräs avainsana, kun hyödynnetään jo opittua eikä haluta keksiä aina polkupyörää uudelleen. Sana tunnetaan ja sitä hyötykäytetään sekä suljetuissa että avoimissa järjestelmissä. Jossakin vaiheessa järjestelmät alkavat olla siinä määrin kehittyneitä, että kumulatiivisuuden merkitys ei enää ole kaupalliselle ja suljetulle järjestelmälle lainkaan sama kuin täysin avoimelle ja ilmaiselle. Käy nimittäin niin, että suljetun järjestelmän kehittäjät joutuvat miettimään miten uusi versio saadaan myytyä, vaikka edellisen piti jo olla rikas ominaisuuksiltaan, turvallinen ja helppokäyttöinen.

On helppo ymmärtää, että suljetulle järjestelmälle edelliset versiot ovat siten kannibaalituotteita, jotka kuitenkin tuovat vanhojen versioiden käyttäjiä uuteen pelkästään käyttötottumusten perusteella. Mikäli kehitys ei kehity ja tarpeita saada sitä kautta luontevasti lisää, täytyy kehittää kuluttajien tarpeita järjestelmän sijaan. Sitä varten on esimerkiksi virukset, madot ja muut haittaohjelmat. Koska windowsin kaltainen järjestelmä ei sisällä alkeellista parempaa tietoturvaa itsessään, nojataan asiassa tietoturvayhtiöihin. Jatkuvasti yhä suurempi osuus tietokoneen resursseista menee tuholaistorjuntaan, joten koko it-ala hyötyy laitevalmistajista sovelluskehittäjiin, määräävän markkina-aseman käyttöjärjestelmävalmistajasta puhumattakaan. Asiakas on voinut hyötyä konetehojen exponentiaalisen kasvun ansiosta, mutta koneiden nopeutuminen ei välttämättä ole näkynyt hyötyohjelmien peruskäytössä. Raskas laskenta on erikseen. Siinäkään nopeuden tarve ei ole ääretön, koska esimerkiksi videoeditoinnissa reaaliaikaista nopeammalle renderöinnille ei editoijalle olisi juurikaan tarvetta, koska tälle yleensä riittää kun näkee työnsä tulokset heti ja videon normaalinopeudella.

Ilman näyttöä on turha maalailla uhkakuvia salaliitoista, mutta tietenkin voi pitää selvänä kuinka suuryritykset ymmärtävät bisneksen eli toistensa etuja ilman määrämuotoisia (ja laittomia) sopimuksia. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että myös taloudellinen ja poliittinen edunvalvonta pyritään saamaan kumulatiiviseksi. Tietotekniikan ja globaalin tiedonvälityksen aikakaudella tosin monet tällaiset rakenteet ovat joutuneet uusien haasteiden eteen. Kumulatiivisuus on löytänyt paitsi järjestelmäkehittäjät, myös muut aktivistit. Ihmiset tiedostavat yhä paremmin, että yhteistyö korruptoituneiden rakenteiden kitkemiseksi vaatii avoimuutta. Ei yksinkertaisesti ole mitään historiallista syytä luottaa yhteenkään vallanpitäjään, joka syystä taikka toisesta on varannut itsellensä oikeuden ja kaikki mahdollisuudet puuttua aktiivisesti toisten elämään, mutta ei salli muiden tarkastella tämän toimia. Ymmärrettävästi tällainen toimija on myös microsoft.

Kysymys perusteluineen siis kuuluu, että mikäli avoimuudella ehkäistään epäoikeudenmukaisuutta ja karsitaan pois turhia toimintatapoja, niin eikö nimenomaan ole suoranainen velvollisuus ulottaa tämä filosofia myös käyttöjärjestelmiin ja tietotekniikkaan yleensäkin.

Kun hieman miettii, niin ymmärtää kuinka microsoftia ja tämän järjestelmää, windowsia, ei tarvita mihinkään. Antaa hyvän kasautua sen sijaan että ylläpidettäisiin dynastiaa, joka systemaattisesti huonontaa itseään saadakseen itsensä siltä osin ja sillä kertaa parempana taas myydyksi.