Folioon kääritty elämä

Kertokaa kaikki ne syyt,

joidenka vuoksi aloitatte suhteen naisen kanssa.

Odotan suurella mielenkiinnolla :)!
162125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Rakkaus.

Äänestä

Opiskeltiin yhdessä, hauskempaa lukea tentteihin yökaudet samaan aikaan.
Muutenkin ihan mukavaa seuraa.
Ja tietenkin seksi.

Äänestä

Miks aloittaa, kun jompikumpi kuitenkin lopettaa satavarmasti. Kaksi naista on utopiaa;
ne kutistavat toisensa. Miulla ei ole varaa kutistua.

Äänestä

Maraboun tumman suklaan väriset silmät ja ujo, hurmaava hymy.

Äänestä

Ensimmäisellä kerralla olin korviani myöten rakastunut ja ajattelin että tämä on se ihminen jonka kanssa elän elämäni loppuun asti. Ensimmäisen pettymyksen jälkeen luin rakkausrunoja puhelimessa naiselle ja iskin hänet. Petyin ja siirryin tuttavankauppaa seuraavaan. Otin hatkat ja lähdin seuraavaan syliin. Petyin ja hyppäsin seuraavaan. Sain tarpeekseni ja lähdin ja siirryin seuraavaan, sain tarpeekseni ja siirryin seuraavaan. Seuraava oli hullu, lähdin ja päätin ettei ikinä enää. Ystäväni houkutteli kokeilemaan seksiä ja kokeilin ja olin pulassa, en päässyt eroon. Olen pulassa edelleen …

Äänestä

Aloittaisin suhteen naisen kanssa samasta syystä,kuin suhde ylipäätään aloitetaan...Halusta olla kiehtovan ja rakkaan ihmisen kanssa yhdessä, touhuta ja tehdä asioita yhdessä...ajattelenkin, että ihastun/rakastun ihmiseen en sukupuoleen...kohde voi siis olla yhtälailla mies tai nainen, ei sillä väliä, jos tuntee sen ihanan, kutkuttavan tunteen, perhosia vatsassa ja sydän pamppailee yli sallitun...ja mieli tekee olla vain toisen lähellä ja vierellä...

Äänestä
  • täälläkin. Tällaisia ihmisiä ei ole kovin monia.

    Äänestä

  • samat ajatukset kirjoitti:

    täälläkin. Tällaisia ihmisiä ei ole kovin monia.

    ei ole kovin monia? Mielestäni kuvaus ihastumisesta oli aika yleispätevä. Minua usein hämmästyttää se ajatus, että vain biseksuaali ihastuisi ihmiseen ja homo- ja heteroseksuaali sukupuoleen. Itse ainakin koen rakastuvani nimenomaan ihmiseen. Samalla olen umpilesbo. Oikeastaan naisissa sinänsä ei ole mitään, mikä minua kiinnostaisi. En innostu ajatuksesta kenestä vain naisesta enkä katsele uimahallin pukutiloissa alastomia naisvartaloita kieli pitkällä. Kun ajattelen asiaa järjellä, voisin aivan yhtä hyvin olla niin miehen kuin naisenkin kanssa. Siitä huolimatta ne ihmiset, joihin ihastun, ovat aina naisia. Ihastukseni kohteessa minua kiinnostaa nimenomaan se ihminen, joka hän on, ei se, että hän on nainen.
    Uskon, että tämä on aika yleismaailmallinen kokemus, jonka varmasti myös monet heterot jakavat. Joten olisi ehkä aika luopua siitä ennakkoluulosta, että biseksuaalin rakkaus olisi jotenkin erilaista, puhtaamapaa ja hienompaa kuin muiden, koska se ei valikoi kohdetta sukupuolen mukaan. Samanlaista se on kaikilla.

    Äänestä

  • ihmisiä kirjoitti:

    ton takaa näkyy mitään muuta ku umpihankee? Minkälainen kenkävarustus sul onkaan?

    etten ole biseksuaali!

    Äänestä

  • Mahtaaks niin voimakkaan es- kirjoitti:

    ton takaa näkyy mitään muuta ku umpihankee? Minkälainen kenkävarustus sul onkaan?

    vielä toistaiseksi. Mitkä ongelmat?

    Äänestä

  • ihmisiä kirjoitti:

    ei ole kovin monia? Mielestäni kuvaus ihastumisesta oli aika yleispätevä. Minua usein hämmästyttää se ajatus, että vain biseksuaali ihastuisi ihmiseen ja homo- ja heteroseksuaali sukupuoleen. Itse ainakin koen rakastuvani nimenomaan ihmiseen. Samalla olen umpilesbo. Oikeastaan naisissa sinänsä ei ole mitään, mikä minua kiinnostaisi. En innostu ajatuksesta kenestä vain naisesta enkä katsele uimahallin pukutiloissa alastomia naisvartaloita kieli pitkällä. Kun ajattelen asiaa järjellä, voisin aivan yhtä hyvin olla niin miehen kuin naisenkin kanssa. Siitä huolimatta ne ihmiset, joihin ihastun, ovat aina naisia. Ihastukseni kohteessa minua kiinnostaa nimenomaan se ihminen, joka hän on, ei se, että hän on nainen.
    Uskon, että tämä on aika yleismaailmallinen kokemus, jonka varmasti myös monet heterot jakavat. Joten olisi ehkä aika luopua siitä ennakkoluulosta, että biseksuaalin rakkaus olisi jotenkin erilaista, puhtaamapaa ja hienompaa kuin muiden, koska se ei valikoi kohdetta sukupuolen mukaan. Samanlaista se on kaikilla.

    mietin. Jotenkin tuossa kommentissa tosiaan haiskahtaa se joskus ennenkin esiin tullut rivienväli-oletus, että bisset ymmärtävät rakkaudesta jotain ihan muuta kuin me muut. Ihan kuin heillä olisi estoista vapaa suhde rakastumiseen. Just just. Bissejä tuntevana voin sanoa, että estot ne on sielläkin, jos on ollakseen.

    Ikävä myös pudottaa pilvilinnasta. Kyllä tosiasia on, että ihmiseen sitä kukin rakastuu. Kaikki naiset eivät ole sellaisia, joihin rakastuisi, eivät siis ne kaikki fyysisesti ihanatkaan. En tiedä olenko UMPIlesbo (en halua olla millään tavalla ummessa, kiitos) mutta rakastan naista. Niin se vain on.

    Sanoisin, että olen ikionnellinen, että olen nainen, joka uskaltaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Monella eri tavalla. Se on moninverroin tärkeämpää kuin se, mitä sukupuolta ihmiset edustavat.

    Äänestä

  • LaikaQ kirjoitti:

    että ihmisiä häiritsee tuo kirjoittamani "umpilesbo". En tarkoita sillä mitään sen erikoisempaa, kuin että en ole koskaan kiinnostunut yhdestäkään miehestä, vaikka olen sille mahdollisuudelle ollut avoin. Jossakin elämäni vaiheessa jopa yritin sitä ihan tietoisesti, kohtasin mukavia miehiä, joihin olisin halunnut rakastua, mutta mitään kipinää ei koskaan syttynyt. Tällä kokemuksella olen tehnyt päätelmän, että olen lesbo. Ehkä tässä vaiheessa olen siinä mielessä "ummessa", että en enää edes odota kiinnostuvani miehestä, sillä kokemus on osoittanut muuta, mutta en vieläkään pidä sitä minään täytenä mahdottomuutena.

    Äänestä

  • kiitän luojaani, kirjoitti:

    etten ole biseksuaali!

    nä olevansa bisse. Ehei, ollaan vaan jonkun epäluotettavan leben kaa ja valitetaan elämän surkeutta. Miks ette etsi miestä ja tuu tyydytetyiks?

    Äänestä

en oikeastaan halua suhdetta naiseen.He haluavat suhteen minun kanssa.Sitoa minut ja pitää omanaan.se on ahdistavaa.Pitää mennä kihloihin ja muuttaa yhteeen.Kissat ja koirat sekä lapset.

Äänestä

on Rakkaus :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joojajuu kirjoitti:

Kertokaa kaikki ne syyt,

joidenka vuoksi aloitatte suhteen naisen kanssa.

Odotan suurella mielenkiinnolla :)!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu