Kun ottaa huomioon miten poikeukselisen näkyvästi suomen romanit erottuvat ympäristöstään pukeutumisellaan ja äänepainoillaa, niin ei voi olla ajatelematta, että sittenkin suomessa taitaa olla joihinkin maanosiin verattuna vähemmän rasismia, ennakoluuloa kun uskommekaan.
On tietysti maitta ja alueita, joissa romaneja ei huomioida juuri mitenkää, ei hyvällä, eikä pahalla.
Mutta seuraava kertomus Britaniasta todistaa,ettei ihonväri, taikka poikueksellinen pukeutuminen ole aina se erottelun syy.Kulttuurit erillään.
Tilly Kelby syntyi Manchesterin Salfjordissa reistaajien perheeseen ja seuraava tarina on hänen tarkka kertomus reistaajien ja paikallakaan asuvan väestön keskinäisistä ja yleisistä suhteista.
Verrattuna valtakulttuuriin on paljon eroja niissä tavoissa ja siinä kulttuurissa, jossa me elämämme.
Veljeni meni jonkun Leetssiläisen talontytön kanssa naimisiin ja muutti asumaan taloon, pojat ovat aina enemmän sekaantuneet talonpoikien tyttäriin, kuin tytöt ja naiset meidän joukostamme.
On erittäin harvinaista ja outoa kuulla jonkun reistaajien tytöistä sekaantuneen talonpoikiin, silti tiedän hirveän paljon reistaajien poikia, jotka ovat menneet naimisiin talontyttärien kanssa.
Meillä reistaajilla ovat omat tapamme ja kulttuurimme, vaikka tiedän, että me näytämme ulkopäin samanlaisilta kuin muu, olemme silti hirveän paljon toisenlaisia kuin paikallaan asustavat väestö. Reistaajat ovat paljon tiukempia kaikenlaisen moraalin suhteen ja reistaajien tytöt ovat enenemän huolissakaan maineestaan ja siitä mitä toiset reistaajat heistä ajattelevat, jos kuulee jonkun heistä menneen ulkopuolisen kanssa yksiin, niin siitä aina syntyy aikamoinen skandaali.
Se on ihan all right, mennä tyttöseurassa ulos, edellyttäen, että isä tuntee nuo toiset tytöt ja näiden maineet.
Vanhempi reistaajien sukupolvi oli tälläissisä asioissa vieläkin jyrkempi, Se on ollut tyrmistyttävää tuohenaikaan, josta nykyinen sukupolvi ei halua edes puhua sillä, jotkut säänöistä olivat todella naurettavan tuikkia.
Ehkä sen vuoksi, etteivät reistaajien naiset ja tytöt saanee pukeutua muuhun kuin nilkkoihin asti ulottuviin hameisiin, eikä käyttää edes huulipunaa, taikka kynsilakkaa.
Nyt on toisin, yksittäinen reissaaja tyttö voi pukeutua kuinka tahtoo ja käydä diskoissa ja b-upeissa ja ottaa drinkin silloin tällöin, enkä näe siinä mitään pahaa, jos eivät nämä syyllisty mihinkään harmin tekoon.
Mutta vuosia sitten – ja vielä tänäänkin, vanhempien ihmisien keskuudessa saattaa joskus kuulle, ettei se ole kovin hyvämaineinen tyttö joka käyttääntyy edellä kuvatulla tavalla.
En tiedä mitä se on, mutta luulen sen johtuvan siitä, että reistaaja-porukka enemmän muistuttaa tässä suhteessa aasialaisia ja enemmän taikka vähemmän aasialaisien tavoin reistaajat valitsivat tyttärilleen miehet oman väkensä joukosta.
On paljon tapauksia jolloin nuoret karkasivat leiristä omien valintojensa kanssa ja elivät kotvan aikaan erillään.
Paljon on erilaisuutta, asumisessamme ja elämisessämme, ja vaikka me jo tänä päivänä, pukeudumme valtaväestön kanssa samalla lailla, meidät tunnistetaan kaikkialla, murteestamme, äänenpainoistamme, ja kaikesta siitä erilaisuudesta, joka on vuosisatoja erottanut meidät valtavirrasta ja näytämme pysyvän muuttumattomina vaikka meidät pantaisiin kiehuvaan voi pyttyyn.
Muista sen päivän jolloin menin kylässä erääseen kauppaan.
Katselin ympärilleni ja kauppias ensi alkuun ei kiinnittänyt mitään huomiota minuun, kunnes aloin puhumaan, sanoin jotakin mukana olleelle veljentyttärelleni. Heti kuultuaan minun puhuvan kauppias kiinnitti huomionsa meihin ja vaati meitä heti poistumaan. Hän ei voinut odottaa sitä aikaa, että olisimme saaneet tehdä ostoksemme ja menneet vaan hän ilmoitti, että hän sulkee kaupan.
Me menimme ulos ja siirryimme kadun toiselle puolelle ovisyvänteeseen katsomaan sulkisiko tuo kauppias ilmoituksensa mukaisesti kaupan.
Nähtyäni uusien asiakkaiden menevän kauppaan meni kiukuissani sisälle kysyin kauppiaalle tiesikö hän mikä hän oikein oli. Hän oli suuri rasisti, jonka kaupasta kaikkein viimeisesikään en tahtoisi ostaa mitään, - Olit sulkemassa kaupan, sanoin - kun tunnistit minut reistaajaksi. Pelkää minun varastavan, mutta jos minun on varastettava, niin tässä sinun roskaläjässäsi ei ole mitään varastamisen arvoista.
Tämän jälkeen kävelin ulos, mutta tapaus koski minuun, aika lailla.
Muistan myös erään kerran kuin leiriydymme autiolle peltotilkulle lähelle Manchesteria, Poliisit tulivat. Kaikkein ensimmäiseksi poliisit ryhtyivät poistamaan generaattorien poltonainetankkien korkkeja, ja tunkivat maata ja hiekkaa noihin bensiinitankeihin. Sen jälkeen ne kaasivat meidän juomavesikannumme maahan tyhjäksi vedestä. Poliisit tällitavoin vainosivat meitä, jos he olisivat tahtoneet meidän lähtevän, olisin sen ymmärtänyt, mutta he tahtoivat pelkistään tällä tavoin aiheuttaa meille pelkoa. Ne tulivat aina aikaisin aamulla, taikka ennen keskiyötä, häiritäkseen mahdollisimman paljon rauhaamme.
Kun elät matkailuvaunussa olet tavallista enenemän turvaton ja pelkäät jonkun iskevän ikkunan läpi lapsien nukkuessa.
Oletko koskaan pannut merkille miten reistaajat ryhmittävät vaununsa samalla tavoin kuin uudisraivaajat ajoivat vaununsa ympyrään intiaanien alueilla? Samalla lailla reistaajat tekevät niillä paikoilla mihin he pysähtyvät vaunuineen. Näin vaunuista on osa suojassa mahdollisilta ulkopäin tulevilta väkivaltaisuuksilta.
Harvoin vaunut parkkeerataan lähelle joen rantaa, taikka metsän siimekseen, ne pannaan aukeille paikoille, mistä on hyvä näkyvyys ympäristöön, tämä kaikki turvallisuuden vuoksi.
rasimi vaiko ennakoluulo
reporteri
2
230
Vastaukset
Nuo naiset pitkissä hameissaan 14cn koroissaan kesät talvet pilaavat jalkansa.
Haluavatko he näyttää pidemmältä, keinuvin askelin.
Se ei voi olla muoti oikku joka on kestänyt 30--40 vuotta.
SE on ja tulee olemaan heille vuosien kuluttua terveysriski. Vaivauisen luut on pienin harmi.- asia siin
Eipä niitten tarvi ainakaa olla sairaslomalla työstä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 14811017
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485403Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p414215Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323622Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352674Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191916Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1011588Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601586Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?751445Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311396