Mikä

niin vaikea jonkun käsittää, itsestään selvässä asiassa.

Tuet alentavat alkutuotannon hintaa, hyöty suoraan kuluttajalle. Ote taannoisesta MOT:n ohjelmasta. "Todellisuudessahan maataloustuet eivät jää viljelijän taskuun, vaan järjestelmän tarkoitus on korvata tuottajahintojen alentumisesta johtuneita tulonmenetyksiä. Viime kädessä tuista hyötyvät kuluttajat, koska tukien ansiosta ruuan hinta pysyy kohtuullisena."
9140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tuollaista, vuosikymmeniä kestäneen aivopesun jälkeen.

Äänestä
  • aivopesu tehokasta...

    Äänestä

  • demarien,, kirjoitti:

    aivopesu tehokasta...

    etelän mediakin on kortensa kekoon kantanut

    Äänestä

MIKSI VILJELIJÄT NIITÄ SITTEN KYNSIN-HAMPAIN PUOLUSTAVAT, EI AINAKAAN KULUTTAJAN VUOKSI

Äänestä
  • Syy: kun vaaditaan näissä kirjoituksissa että Suomi poistaisi yksipuolisesti tuet. Kyllähän sen voi arvata mitä suomen maataloudelle kävisi siinä tapauksessa. Emmehän me silti aivan ilman tukia pärjättäisi keskieurooppalisille. Tarvitsisimme kuitenkin kompensaatiotukea epäedullisten kasvuolosuhdeiten takia. Ei suomessa millään pystyisi kahta satoa saamaan samasta pellosta vaikka kuinka taitava viljelijä olisi.

    Äänestä

  • Antti I kirjoitti:

    Syy: kun vaaditaan näissä kirjoituksissa että Suomi poistaisi yksipuolisesti tuet. Kyllähän sen voi arvata mitä suomen maataloudelle kävisi siinä tapauksessa. Emmehän me silti aivan ilman tukia pärjättäisi keskieurooppalisille. Tarvitsisimme kuitenkin kompensaatiotukea epäedullisten kasvuolosuhdeiten takia. Ei suomessa millään pystyisi kahta satoa saamaan samasta pellosta vaikka kuinka taitava viljelijä olisi.

    Monelle ottaa koville se yksikin sato kun niin kädettömiä ovat tuet kyllä kerkii ottaa taskuu.

    Äänestä

  • Kädettömät puusilmät kirjoitti:

    Monelle ottaa koville se yksikin sato kun niin kädettömiä ovat tuet kyllä kerkii ottaa taskuu.

    sadon turvin.

    Äänestä

  • yhdenkin kirjoitti:

    sadon turvin.

    Monenlaista kommenttia. Toinen sanoo että yksikin sato ottaa koville ja toinen että tulee ylituotantoa. Ristiriitaisia kommentteja, sanoisin.

    Äänestä

  • yhdenkin kirjoitti:

    sadon turvin.

    tuonti loppuu niin nälkää pukkaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tässä on kirjoitti:

niin vaikea jonkun käsittää, itsestään selvässä asiassa.

Tuet alentavat alkutuotannon hintaa, hyöty suoraan kuluttajalle. Ote taannoisesta MOT:n ohjelmasta. "Todellisuudessahan maataloustuet eivät jää viljelijän taskuun, vaan järjestelmän tarkoitus on korvata tuottajahintojen alentumisesta johtuneita tulonmenetyksiä. Viime kädessä tuista hyötyvät kuluttajat, koska tukien ansiosta ruuan hinta pysyy kohtuullisena."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu