Vauvan vahingoittamisen pelko

Jos kuitenkin juttelisit siellä neuvolassa tästä asiasta.

Neuvolan tädit osaavat oikeasti nämä asiat hoitaa ihan virankin puolesta & kohtaavat näitä tunteita päivittäin työssään. Äitiys ei oikeasti ole mitään ihqua hulabaloota. Ymmärtävät kyllä.

Itse soitin kuntani kriisipuhelimeen illalla murehdittuani viikkotolkulla väsyneenä samantyyppisiä asioita.

Siitä se oikeni hommat, ohjasivat oikeaan suuntaan apua hakemaan. Eikä kukaan lasta tullut sylistä riistämään. Totesivat vaan että hoidetaan äiti kuntoon ettei tarvii enempiä pelätä.

Moi!
Mulla samat ajatukset!
Mut veikkaan et mulla se johtuu ainaki kaikista ohjelmista sun muista hirveyksistä mitä olen katsellut! Itse pelkään et teen lapselleni jotain mitä en muista myöhemmin ja just noista veitsistä on tullut kammo! Mutta uskon et mulla se johtuu pelkästään ohjelmien katselusta...

minullakin esikoiseni synnyttyä. Piilotin teräaseet, en uskaltanut mennä vauvan kanssa parvekkeelle yms. Mitään apua en pyytänyt enkä saanut. Vähitellen ahdistus helpottui, eikä sitä enää muiden lasten kanssa tullutkaan.
Minua auttoi, kun muistelin eläimiä, esim. kissaemoja, kuinka niiden käytös muuttui kun ne saivat pentuja. Eiköhän tuo ole luonnon viisautta, jonka tarkoituksena on suojella vauvaa - tosin vähän överiksi menneenä.
Nykyään tätä "synnytyksen jälkeistä masennusta" luulisi ymmärrettävän jo neuvoloissa ja terveyskeskuksissa. Sanotaan myös, että neuroosi suojaa psykoosilta.
Muuten yritä ulkoilla ja nukkua tarpeeksi ja syödä terveellisesti. Juttele sukulaisten ja kaverien kanssa joko livenä tai puhelimessa, tee joka päivä jotakin mukavaa, vaikka kuinka pientä. Kerro miehellesi ainakin kerran päivässä, että rakastat häntä. Se saa kevätauringon paistamaan kotiinne!

hei, mun kummipoikani äidillä (läheinen ystäväni) oli synnytyksen jälkeistä syvää masennusta. Hän ei kyennyt aluksi hoitamaan lastaan ja elämä oli vaikeaa. Hän oli todella maassa ja tarvitsi apua jaksaakseen. Tilanne muuttui kuitenkin muutamassa kuukaudessa. Nyt molemmat äiti ja lapsi voivat hyvin ja tapauksesta jo useampi vuosi.
Meilailen kanssasi mielellään jos laitat osoitteen. Asun helsingissä.

pakkoajatuksia.
Itselleni alkoivat ahdistavat ajatukset pyöriä päässä pikkuhiljaa. Uskon itselläni syyn olevan sen , että en ole saanut nukkua tarpeeksi ja en ole kyennyt hellittämään hetkeksikään.
Oman lisänsä tuo omat lapsuuden aikaiset rankat kokemukset.
Tein lastensuojelu ilmoituksen lähitienoilla asuvasta perheestä, tämän jäkeen pelko kasvoi. ( siellä alkoholi kuvioissa ja lapsi heitteillä)
Menen nyt juttelemaan terapeutin kanssa asioista.
Olet tod, näköisesti sairastunut juuri jonkinlaiseen ahdistus neuroosiin.
Kyllä ne ammatti ihmiset tajuavat tilanteesi kun selität sen noin. Nuo ovat pakkoajatuksia.
Olisi hyvä, että menisit jotta ahdistuksesi helpottaisi.
Mielestäni pelkäät turhaan tuota, että lapsesi otettaisiin pois pelkkien pelkojen takia. ei suomessa noin toimita vaan yritetään ennemminkin tukea ätiydessä. Kunhan nyt sinne juttelemaan pääset. Selitä, että sinulla on pelkoja.
Voit mennä neuvolan kautta ja sanoa syyksi masennuksen ja ahdistuksen, ei tarvitse siellä tarkemmin kertoa. Sitten kun olet juttelemassa jossakin missä ihmisellä enemmän tie

aika yleinen, sekä isillä että äideillä. Ei ole välttämättä masennusoire, vaan nimenomaan ahdistus- tai pelko-oire, liittyy tunteiden tukahduttamiseen joko nyt tai esim. lapsuudessa. Soita vaan neuvolaan ja kerro, pääset juttelemaan jonkun kanssa ja nopeammin terapiaan.

Ja luota itseesi. Et sä sitä vauvaa vahingoittaisi vaikka mikä olisi.

sain apua päivystävältä lääkäriltä. Sain masennuslääkityksen, kertomieni oireiden perusteella. En saanut nukuttua, oli lieviä ahdistusoireita ja pakkoajatuksia, joita on muutenkin ollut jo vuosia. Lisäksi olin täysin ruokahaluton ja oksensinkin välillä. Minulla nämä oireet tulivat ihan muutamassa päivässä kamalan voimakkaina ja koin, että en jaksa, jos en saa apua heti. Nyt kaksi kuukautta myöhemmin voin todella hyvin entiseen verrattuna. Syön (liikaakin,) Nukun vaihtelevasti, mutta yleensä hyvin. Ja ennen kaikkea jaksan hoitaa vauvaa, vaikka omaa aikaakin tottakai kaipaa ja tarvitsee. Tsemppiä!! Puhu asiasta neuvolassa tai lääkärille. Voi olla, että sinun tapauksessa riittää pelkkä keskustelu apu! :)

että olen huono äiti ja että vahingoitan esikoitani. sairaalassa jo en saanut nukkua ensimmäinen kuukausi oli yhtä paniikkia ja se vaan paheni kun en pystynyt imettämään. Välillä on päiviä että kaikki on kunnossa kunnes taas vajoan mutaan. Lapseni on yli helppo nukkuu yönsä hänessä ei todellakaan ole mitään vikaa. Itsellä taas tuntuu etten osaa mitään en kestä jos lapsella on joku hätä enkä osaa tehdä asialle mitään ja ensimmäiseks tulee mieleen ettei lapsi halua olla lähelläni ja rauhoittuu kun poistun paikalta. sitten iskee paniikki ettei lapseni tule ikinä rakastamaan minua ellen pääse ongelmasta eroon mutta en uskalla puhua kenellekkään miehelleni olen yrittänyt puhua mutta hän vaan toteaa että vaan kuvittelen ja kai se lapsi itkee kun olet hermostunut. Vanhemmilleni saatika ystävälleni en uskalla puhua kun pelkään että leimaavat hulluksi kun heillä näyttää olevan se äitiys niin luonnollista.. Neuvolantädille en ainakaan halua puhua kun juuri pelkään että vievät lapsen pois jos menen avautumaan. Aina kun nämä olotilat menevät ohi ajattelen että jos nyt alkaa helpottaa mutta sitten ne tulevat vaan takaisin.

On helpottavaa huomata, että on muitankin jotka painii samojen ongelmien parissa. Mulla oli vauvelin ollessa n. 1kk vanha juuri myös tuo veitsi-pelko. Se on tosi lamaannuttava ja ainakin mua se pelotti ihan hirveesti.

Yhtenä iltana kerroin tästä miehelleni ja heti sen perään multa tuli oksennus ja hirveä itkukohtaus. Sen jälkeen olo alkoi helpottamaan.

Neuvolassa todettiin masennus ja sain lääkityksen. Nyt vauvelin ollessa 4kk vanha olo on jo tosi hyvä, välillä nämä negatiiviset ajatukset piinaa, mutta ne menee ohi.

Oon ajatellut, että olisi hyvä varmaan jutella vielä psykologin kanssa, mutta miten sellaisen vastaanotolle pääsee kunnallisella puolella? Voiko sinne varata itse suoraan ajan vai neuvolan/omalääkärin kautta?

Alko vaikeassa elämäntilanteessa noi veitsipelot. Pelkäsin, että teen itelleni jotain tai sisarusten lapsille. Pelko oli tosi lamauttavaa kyllä. Laitoin veitsiä piiloon, ahdisti todella paljon.esikoisen raskausaikana oli ihan karseet pelot, veitsipelot ja aukilepelot, eli pelkäsin, että tulee pakkomielle painaa aukileesta kovasti ja etten pelkojen takia saa ikinä hoitaa omaa lastani... Mutta jotenkin se itsevarmuus kasvoi ja vauvan synnyttyä alkoi helpata. Sulle sanon nyt, luota ittees, oot varmasti ihan ookoo. Pelot on vaan pelkoja vaikka ne karseelta tuntuu, ni ne on vaan pelkoja. Nää on näköjään yllättävän yleisiä. Koita keksii itelles jotain harrastusta ja löytää ittes, luottaa ittees. itsevarmuus auttaa.

http://www.mll.fi Mannerheimin lastensuojeluliitto esimerkiksi. Tunteet on normaaleja ja on hienoa että sanot ne ääneen. Lisäksi hakeudu johonkin 'oikeaan 'auttajakontaktiin vaikka tosi hienoa jo se, että purat täällä. Muutamakin keskustelukerta auttaa.

ei meillä tarvitse olla mitään hyberäitejä riittää kunhan huolehdimme vauvasta. itse olen jättänyt ruuan teon ukolle ja turhan siivoamisen pois. ja mennyt kerhoihin joissa tapaa äitejä kuten esikkokerhot niitä järjestetään ainakin oulussa.
puhu neuvolassa jos ei neuvolatäti ymmärärrä vaihda tätiä..vaikka tuntuu ettet jaksa katso vauvaa ja ajttele että vauvn parhaaksi ja sinun ei miehesi tai anoppisi tai muut ulkoiset paineet...