Miten kehittyä kuvaajana?

Työväen- ja kansanopistot järjestävät valokuvauskursseja ja siellä oppii myös tuntemaan muita kuvaajia. Useilla paikkakunnilla on ukkoutuneita kamerakerhoja. Seuran koulutusta esitellään http://www.sksl.fi/sksl/koulutus/yleista_koulutuksesta.html Ainakin kesällä Voionmaalla pidettävässä kurssissa on (minusta) hyvät opettajat.

Lastenkuvaamisesta alottavan kannattaa lukea Jussi Aallon Kohteena ihminen. Filmi ja digi ovat niin samanlaisia, että perusteet voi opetella filmikuvaajille tarkoitetusta vanhastakin valokuvauskirjasta, joita löytyy lähes jokaisesta divaarista ja kirjastosta.


"Hiukan luulen, että koulutus saisi olla varsin perusteellista, koska koen olevani varsin tumpelo (valokuvataiteellisesti)"

Yksin helppokin asia tuntuu vaikealta ja siksi kannattaa etsiä muita harrastelijoita. Samalla oppii, että oma kamera on niin hyvä, ettei tunne tarvetta haukkua kaverin laitteita :-)

Voisit ehkä aloittaa tutustumalla Pikselin Digi-infon Artikkelit-osioon ja siellä kohtaan Kuvausopastusta:
http://www.pikseli.fi/uusi/?id=273

On kaksi tapaa oppia kuvaamista. Molemmat yhtä tärkeitä.

1. Kuvaaminen
2. Kuvaamatta oleminen

Ensimmäinen kattaa kaiken, mikä tapahtuu kamera kädessä (tai ainakin käden ulottuvilla). Jokainen otettu kuva parantaa sinua kuvaajana, sillä jo kuvaa ottaessa käyt läpi mielessäsi tietoisesti ja tiedostamattomasti lukuisia pohdintoja ja ratkaisuja. Aloittelevana kuvaajana suurin osa tapahtuu luultavimmin tiedostamatta sitä. Se, mitä ajattelet on kuvauskohde, ehkä alkeelliset kameran tekniset ratkaisut yms. Sommittelu, rajaus, valon suunta, varjot, tunnelma, kohteen asento, ilmeet, yms. ratkaiset ehkä tiedostamatta ja miettimättä niitä lainkaan.

Mitä enemmän saat siirrettyä valokuvauksen yhteydessä tapahtuvasta aivojen prosessoinnista pois mustalta alueelta, sitä enemmän opit vaikuttamaan valokuvan eri elementteihin ja sitä kautta ottamaan parempia kuvia. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse, eikä ole edes hyvä tehdä viileän harkitusti ja analyyttisesti. Muuten kuvat saattavat menettää osan luonteestaan ja siitä häviää oma kädenjälkesi. Moni ylioppinut, teknisesti ja valokuvausopillisesti loistava kuvaaja kuvaa tasalaatuisen hyviä kuvia, jotka sopivat esim. kaupalliseen käyttöön, kuvituskuviksi ja osittain jopa ehkä sellaisenaan esiteltäviksi, mutta ne voisivat olla kenen tahansa ottamia. Toisilla taas oma tyyli kehittyy vuosikymmenten ajan, kuvista näkyy oma kädenjälki, aitous ja kuvaajan luonne.

Osa kuvan ottamisen ratkaisuista on siis hyvä tehdä tiedostaen, mutta jättää silti liikkumatilaa intuitiolle. Myöhemmin lisää siitä, miten tiedostamatonta prosessointiakin voi kehittää (jos muistan, pitkän viestin kijoittaminen ilman minkäänlaista ideaa tai tekstirunkoa on yllättävän vaikeaa).

Takaisin kuvaamiseen. Valokuvaajana kehittyäkseen täytyy siis kuvata, paljon. Olet tehnyt oikein miettiessäsi kameravalintaa. Kamerasta ei ole hyötyä kirjahyllyssä tai kameralaukussa. Ehkä myöhemmin janosi yltyy ja kaipaat järjestelmäkameraa. Sekin kyllä kulkee mukana lähes missä vain, jos niin päättää.

Digikamerat ovat siitä loistavia, että niillä kuvaaminen on halpaa. Käytä sitä hyväksesi. Kuvaa, kokeile tyhmiäkin asioita, kuvaa lattiaa, seinää, ovea, mitä tahansa. Kokeile kaikkia mahdollisia kamerasi asetuksia ja kuvaustiloja. Räplää kameraa, leiki sillä. Joka kerta tapahtuu jonkinlaista aivotoimintaa päässäsi, visuaalinen silmäsi kehittyy tahtomattasikin, opit tuntemaan kamerasi ja opit kuvaamaan. Kuvat eivät taatusti ole hyviä tai esittelemisen arvoisia. Mutta opettavaisia.

Kuvaa myös huolella. Yritä miettiä mahdollisimman monia kuvaan vaikuttavia asioita ja kokeile miten niiden muuttaminen vaikuttaa lopulliseen kuvaan. Kuvaa kohteita niin, että valo tulee eri suunnista. Kuvaa erilaisissa valaistuksissa, sekä luonnon-, että keinotekoisessa valaistuksessa. Kuvaa erilaisista kuvakulmista. Voitko mennä makaamaan lattialle ottaaksesi kuvan? Tottakai. Voit nousta tuolille, pöydälle, katolle, kukkulalle, minne vain (disclaimer: Ole varovainen kiipeillessäsi ja kuvatessasi akrobaattisissa asennoissa). Aina ei tarvitse olla edes paikoillaan kameran kanssa. Voit hyppiä, juosta, pelata jalkapalloa.

Hieman taas harhaudun aiheesta. Piti kuvata huolella.. No, jatketaan siitä. Kokeile siis erilaisia ratkaisuja ja mieti mitkä niistä toimivat, mitkä eivät ja miksi näin käy (tästä lisää toisessa osiossa). Voit aivan hyvin ottaa 100 kuvaa kynttilästä, sitä ei kukaan kiellä. Filmiaikana kuvien lopputuloksen nähdäkseen olisi joutunut muutaman kympin kehityksestä maksamaan, mutta voi tätä digiajan riemua, kun kaikki kuvat ovat samantien nähtävillä ja aivan ilmaiseksi.

Kuvaa mahdollisimman erilaisia kohteita. Ihmisiä, luontoa, taloja, eläimiä, esineitä, kukkaruukkuja, sisiliskoja, ampumahiihtokilpailuja, afrikan tähden rosvonappulaa, vuorisuolakiteitä, mitä vain ikinä keksitkään. Tai itseasiassa parempi jos et edes yritä keksiä. Muuten voi käydä sama juttu kuin piirtäjille tyhjän paperin syndroomassa. Mielikuvitus laukkaa välillä ylikierroksillakin, mutta kun paperi tuodaan eteen, pää on yhtä tyhjä kuin tuo paperi. Sama juttu voi tapahtua kun kameran ottaa käteen. Kuvaamalla mitä sattuu sen kummemmin ajattelematta, voi vapautua tästä ja oppia kuvaamaan luovasti. Ei tarvitse miettiä onnistumista, kuvat voi poistaa yhtä nopeasti kuin ne ovat muistikortille tulleetkin. Kuvia ei tarvitse kenellekkään näyttää, ellet niin halua. Tosin tämäkin voi koitua pakkomielteeksi. Mitään oman luovan työn tuotteita ei uskalla tuoda muiden arvioitavaksi, joten on hyvä näyttää esim. kavereillesi tai perheellesi ottamiasi kuvia, keskustella niistä, nauraa hauskoille otoksille yhdessä ja ihailla sitä jumalaisen kaunista auringonlaskua viime juhannuksena.

Tästä päästäänkin jo lähes hyvänä aasinsiltana seuraavaan aiheeseen:

Kuvaamatta oleminen

Kuten alussa sanoin, vähintään yhtä tärkeä osa kuvaamista on kaikki se, mikä tapahtuu ilman kameraa. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mielentila, tieto, taito, vireystila, kasvatus, ympäristö, geenit, kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin myös valokuvaamiseen.

Hyvää yleissivistystä ei voi väheksyä ikinä. Mitä enemmän tietää ja on kokenut, sitä enemmän on ns. pelimerkkejä pokeripöydässä. Rakennuspalikoita luovuudelle. Tämä on juuri se asia, mikä vaikuttaa tiedostamattomaan prosessointiin. Aivot käyttävät kaikkea sitä materiaalia, mitä päässäsi on, josta vain pieni osa on tiedostettua ja käytössä sillä hetkellä. Voisi melkein verrata sitä tietokoneen työmuistiin ja kovalevyyn, tosin aivot ovat hieman oikukkaampia ja monimutkaisempia kuin tietokoneet.

Se, mikä ennenkaikkea valokuvauksen kannalta on tärkeää, on visuaalinen lukutaito tai ns. medialukutaito. Sitä voi harjoittaa ja kehittää, vaikka jotkut sanovatkin, että toisilla on silmää kauneudelle ja toisilla ei. Näin voikin olla, mutta minä uskon, että se on täysin ympäristön aikaansaamaa. Jotkut ovat oppineet sitä jo lapsena enemmän kuin toiset, joten aikuisiässä on vain enemmän kirittävää.

Visuaalisen silmän kehittäminen on siitä mukavaa, että se on helppoa. Ei tarvitse käytännössä "tehdä mitään". Vain pitää silmät auki. Eli suomeksi katsoa mahdollisimman paljon visuaalista informaatiota. Valokuvia, luontoa, ihmisiä, mitä vain. Mutta katso hieman tarkemmin, mitä sinulla on ehkä ollut tapana. Yritä katsoa asioita aina "uusin silmin". Turtumus tappaa luovuuden. Tutut asiat menevät monesti ohi visuaalisen prosessoinnin, koska ne ovat tuttuja. Auto on vain auto, puu on vain puu. Mutta kun katsoo tarkemmin, tämä puu onkin erilainen kuin toinen. Vihreän sävy näyttää erilaiselta kuin viimeksi. Jokainen puu onkin Puu. Luonnon kauneuden ymmärtäminen on hieno asia.

Valokuvien katsominen on myös erittäin opettavaista. Niin toisten kuin omienkin. Joka päivä sanomalehdissä on satoja valokuvia. Netissä niitä on miljardeja. Kaupungilla kävellessä on vaikeaa välttyä näkemästä yhtään valokuvaa. Televisiosta tulee 24 tuntia vuorokaudessa, usealta eri kanavalta 25 kuvaa sekunnissa. Videokuvaamisessa ja valokuvaamisessa on paljon yhtäläisyyksiä.

Sanoit, että erotat kyllä hyvän ja huonon valokuvan, muttet osaa kertoa miksi. Tämä onkin osa valokuvauksen taikaa. Lähes kaikki ihmiset osaavat sanoa, että tässä on jotakin hienoa, mutta en tiedä mitä. Miksi tuo toinen kuva ei näytä yhtään samanlaiselta, vaikka se on otettu samasta kohteesta jne. Tässä on kyse juuri visuaalisesta lukutaidosta. Sitä voi kehittää ja oppia tunnistamaan estetiikan lainalaisuuksia, mutta siltikin joissakin kuvissa vain on "jotain" ja toisissa ei. Se on se taika, mitä tavoitellaan. Oikean ajan, paikan, sään, henkilön ja tuhansien muiden muuttujien summa. Osan näistä pystyy tunnistamaan ja niihin voi vaikuttaa, osaan taas ei.

Kannattaa myös muistaa, että valokuva ei ole ikinä vain valokuva. Kaksiulotteinen, usein suorakulmion muotoinen valon heijastuksista syntyvä pinta, vaan siihen liittyy myös monet muut asiat. Jos oikein metafyysinen haluaa olla, voisi ajatella, että valokuvalla on sen meille näkyvän osan lisäksi aina myös "sielu". Kuvan takana on aina tarina. Kuva ei vain tule jostakin, vaan sen on joku tai jokin ottanut. Joku on miettinyt erinäisiä asioita kuvaa ottaessaan. Mitä ja miksi? Kuva on otettu tiettynä ajankohtana, se on "dokumentti" jostakin sadasosasekunnin pituisesta hetkestä. Se hetki voi herätä uudestaan eloon jokaisen katsojan mielessä vielä satojen vuosien jälkeen. Kuvaaja voi jakaa kokemansa muiden kanssa. Siitä taiteessa on kysymys.

Tässä sinulle nettikuvauskoulu. Asioita, joita minä en ole mistään valokuvauskirjasta löytänyt. Asioita, jotka minun mielestäni ovat tärkeämpiä kuin täsmälleen oikean aukon käyttäminen tai kultaisen leikkauksen soveltaminen.

Valokuvauksen tekniikan ja teorioiden oppiminen on helppoa. Sen voi opettaa kuka tahansa ja oppia kuka tahansa, mutta valokuvauksen filosofian löytäminen täytyy tehdä itse.

Tähän vielä joku hieno lopetus, niin se oli sitten siinä:

Valo tekee kuvan, valokuvaaja tekee valokuvan.

- Jaska (millä ei muuten ole mitään tekemistä oikean nimeni kanssa)

Nyt kun sinulla on tarkoitukseesi hyvin sopiva kamera.

Aloita lukemalla käyttöohjeen muutamaan kertaan ja samalla kokeilemaan kaikkia ohjeita pariin otteeseen.
Sitten alkaa harjoittelu – digillä se on "ilmaista" joten älä säästä filmiä. Hyvään alkuun riittävän teknisen laadun opit hallitsemaan käsikirjan ohjeita noudattamalla

Valitse yksi sinua KIINNOSTAVA aihe joka on "aina" saatavilla (vaikkapa omat varpaasi)
Minä valitsin aikoinani höyryveturin (tyhmä valinta – oli liian harvoin saatavilla)
ja kuvaa, kuvaa, kuvaa … ÄLÄ VAIHDA AIHETTA ENNENKUINONNISTUT!

Muistathan, että kuvaaminen on valolla maalaamista (valo piirtää kuvan kennolle). Kokeile erilaisia valaistusvaihtoehtoja (vaihda valon suuntaa ja laatua, kokeile tee se itse heijastimia.

Vaihda kuvakulmia (varpaat eestä, varpaat takaa, varpaat maassa, varpaat puussa, varpaat auringon nousussa, varpaat lepää illansuussa …)

N. 200:s saatta mielestäsi olla jo melko onnistunut.

Käy taidenäyttelyissä (mielellään avajaisissa). Älä matki muita, mutta joskus kannattaa kokeilla ottaa samanlainen mestarilaukaus joka sinua on erityisesti viehättänyt. Jos joku tietää mitä ei voi kuvata niin kokeile sitä. Usein "väärin" kuvattu on luovan kuvauksen mestariotos.

Muista, että hyvän kuvan perusedellytykset ovat kovin yksinkertaiset:
1. Kamera on oikeassa paikassa
2. Kamera laukaistaan oikealla hetkellä
3. Mene lähemmäksi, lähemmäksi, lähemmäksi
4. jätä kaikki turha pois kuvasta (=rajaa ja siivoa)

Opiskele kuvasommittelun "säännöt" – kultainen leikkaus, katseen suunta, liikkeen suunta. "Mestari on se joka on oppinut kaikki säännöt ja sitten unohtanut ne"!

Kuvailmaisun oppiminen on tanssia jossa otetaan kolme askelta eteen ja vähintään kaksi taakse – ÄLÄ LANNISTU. EI OLE OLEMASSA AINOATA OIKEATA TAPAA KUVATA.

Kirjoihin ja kursseihin en jaksa uskoa (mutta kannattanee kokeilla), kamerakerhon jäsenyydestä saattaa olla paljonkin ailoa.

Minun tavoitteenani on vangita kuvaan se "mitä kuvaaja näki ja koki" (lue luuli nähneensä) ja näyttää tuottaa elämys kuvan katsojalle.

Jos menee "sormi suuhun" niin kysy neuvoa.

HYVIÄ KUVIA JA IKIMUISTOISIA ELÄMYKSIÄ !

Hyvistä kirjoista saa apua perusasioihin ja tekniikkaan. Tekniikkakin pitää hallita, jotta voi toistaa tietyn valaisutilanteen, eikä onnistunut otos ole pelkästään onnenkantamoinen (tai epäonnistunut otos). Digikuvauksesta on paljon kirjoja ja niistä on jo osa mainittukin. Myös filmiajan kirjat ovat käyttökelpoisia muun kuin pelkästään filmikuvaukseen soveltuvin osin. Esimerkiksi John Hedgehoen kuvaamisen käsikirjat sisältävät paljon perusasioita ja vähän syvällisempiäkin kuvausmenetelmiä.

Tavoitteellisuus on yksi asia, joka kannattaa pitää mielessä. Tähän eräs auttava keino on "matkia" hyviksi kehuttuja kuvaajia. Matkimiskohteita on tietysti valotus ja sen rakentelu. Sisältö on jokaisella omansa. Eli, jos näet hyvän kuvan mieti miten se on toteutettu ja poimi siitä hyviä vinkkejä omaan kuvaamiseen. Ja sitten harjoittelet, kunnes lopputulos tyydyttää (tai on niin hyvä kuin laitteillasi saat.).

Minun mielestä omista kuvista on sittenkin kaikkein helpoin löytää niitä parannuskohtia. Lähestymistapa voisi ollakin niin päin, että jos katselet sitä mielestäsi huonoa kuvaa, niin mikä siinä ei tyydytä ja vasta sitten miettiä, miten kuvasta saisi paremman parantamalla sitä huonoa kohtaa.

Ja niihin lapsikuviin. Minkälaisia otoksia haluat? Onko lapsi kenties ottamassa ensiaskeleita, tai sitä kaikkein iloisinta täysin uutta ilmettä. Vai haluatko tilannekuvien sijaan tai lisäksi myös "pönötyskuvia", joita varten haluat luoda valaisua. Ensimmäisessä pitää aina olla varuillaan ja valmiina, ja ehkä kuvatakin paljon. Jälkimmäisessä kuvaa rakennellaan valmiiksi palasista, ja kyllä siinäkin tulee lopussa kiire varsinkin alle kouluikäisten kanssa. Molemmissa auttaa, kun tekniikka on niin hallussa, ettei sitä tarvitse miettiä vielä silloinkin, kun kuvaustilanne jo meni ohi.

Jokaisella on tietysti oma tapansa oppia, joten ihan yksiselitteisiä kaikille tepsiviä keinoja ei voi luetella. Tässä kohtaaa voi auttaa myös se, että tunnistat ne omat oppimistapasi, joita olet hyödyntänyt muilla elämänalueilla. Eikä kannata unohtaa, että (taide)valokuvaus vaatii myös lahjakkuutta. Aivan samoin kuin musikaalisuutta on kaikilla ja paremmaksi voi kehittyä harjoittelemalla, niin kaikki eivät silti ole "sibeliuksia". Mutta jokainen voi kehittyä aina vaan paremmaksi, kun kiinnostusta ja tavoitteellisuutta riittää.

Kiitos kaikille neuvoista.

Opastukset olivat järkeenkäypiä ja erittäin perusteellisiakin.

Näiltä pohjin lähden kehittämään kuvaamistani(ja varmaan moni muukin lukija..), ja uskon, että hyvä tulee.

Palaan asiaan kehittymisraportin kanssa jossain vaiheessa.

Paljonhan tuohon jo tuli hyviä vastauksia ja ajatuksia, minä kun en osaa yhtä viisaasti ja hienosti kirjoittaa kuin nuo muut mutta tavallisille sunnuntaikuvaajille kaksi tärkeintä ja yksinkertaisinta keinoa millä saa kuvistaan parempia ovat mielestäni:

- KUVAA, KUVAA JA KUVAA...eli anna sen kameran "laulaa" jos haluat esim. kuvan lapsestasi joka leikki niin ota mieluummin 10 kuvaa siitä kuin vain yhden, sitten pystyt jälkikäteen koneen isolta näytöltä katsomaan niitä ja valitsemaan sen parhaan minkä voit esim. teettää, samalla onnistumisprosenttisi kuvassa suurenee huomattavasta!

- MENÄ LÄHEMMÄKSI, LÄHEMMÄKSI JA LÄHEMMÄKSI KUVATTAVAA, yksi yleisimmistä "sunnuntaikuvaajien" virheistä mielestäni on että otetaan kuva liian kaukaanta ja silloin kuvaan tulee paljon sellaista mitä ei tarvitsisi(ja mikä vie huomion varsinaisesta kohteesta), jos haluat kuvan esim. lapsesta joka leikkii hiekkalaatikolla niin lastasihan siinä kuvassa haluat esitellä etkä tuskin sitä hiekkalaatikkoa eli mene lähemmäksi kuvattavaa kohdetta ja keskity siihen (toki nykypäivänä saa hyvin kotonakin rajattua kuvista turhan pois)!!

Siinä asiat millä saa helpolla kuvistaan parempia sitten vielä yksi vinkki kuvien esittämiseen muille:

-ole "kriittinen" omille kuvillesi ja valitse vain parhaat kuvat mitä haluat näyttää tuttavillesi. ketään tuskin kiinnostaa katsoa 50kpl."huonoa" lomakuvaa vaan paljon mieluummin katsovat 10kpl. hyviä kuvia ;)