Vastahankaan!

Joskus sitä ihminen ehkä ajattelee, että jossain asioissa voi kokonaisuuden summa olla suurempi kuin lauseen yksittäisten tekijöiden summa. Tällainen esimerkki on varmaan meidän jokaisen tietämä talvisota.

No mitä tämä asia sitten Kajaaanipalstalla tekee? Ehkä sitä, että eikö Kajaanin ja Kainuunkin tulisi olla niiden kaikken niiden yhteinen asia, jotka siellä ovat syntyneet tai siellä työllään tai ajallaan rakentaneet tulevaisuutta?

Niin nykyisten, kuin myös niiden kaikkien menneiden, jotka ovat lyöneet reppunsa pykälään ja lähteneet? Ja myös niiden tulevien, jotka joutuvat tekemään saman ratkaisun? Jotenkin on omituista, että on olemassa sellainen kulttuuri, että alueelta muuttaneiden ja sinne jäävien välillä ei ole vuorovaikutusta. Luulisi sen olevan maakunnallinenkin etu, että oltaisiin kiinnostuttu niistä ihmisistäkin, jotka ovat oppinsa ja kokemuksensa saaneet monelta sellaiseltakin alalta, joita maakunnassa ei nykyisellään ole? Kartoitettaisiin asioita tältäkin pohjalta mitä asioiden eteen voitaisiin ehkä tehdä?

Ja sitten on olemassa sellainen omituinen asia, mikä nykyajan hengessä saa vatsanväänteitä aikaiseksi, kun sitä asiaa ajattelee. Nimittäin se, että mikä on se perintö, jonka nykyinen sukupolvi tahtoo tuleville jättää? Ja millaisin uhrauksin se tämän asian on ajatellut tekevänsä? Jos edes on ajatellut?

Sodan aikana asialle uhrattiin aikaa ja mahdollisesti elämä. Mutta nykyään pitää jokaisella olla pullavati nokan alla ja dieettipiimää jääkaapissa. Ja velkaa pitää ottaa lisää, että luukut pysyisivät pystyssä.

Ja sitäkin sitä tulee joskus ajateltua, että koska meillä oli niin erinomaiset johtajat yrityksissä, että ne piti palkita yhteissummiltaan miljardien eurojen optioilla. Niin mikseivät nämä samat olekaan sellaisia, että nyt tosipaikan tullen he osaisivat väännellä napit ja namiskuukkelit siten, että yrityksille ei jatkuvasti tulisi turpiin?

Joka homma tuntuu nykyään olevan sellainen, että sitä pitää painaa heti "lainavillaisella", jos pikku kuhmu tulee. Mutta annas olla kun pitäisi puskea päin harmaata kiveä tai sen läpi. Eikö kellekkään ole tullut mieleen, että ne hyvien vuosien miljardit, joita on tästä maasta ja tästä kulttuurista on tullut ja jotka hiellä, selkänahan kappeleilla ja hermojen pätkillä on tuotettu eivät ole nyt kansantaloutta pyörittämässä yritysten kassavarannoissa? Tai pahanpäivän varastoissa? Ja sentakia meillä ei ole nyt käytössä kuin se tyhjä käsi, jolla viedä ruokaa kädestä suuhun?

Jotakin sellaista ajatusta tulisi ehkä vakavasti harkita, että kaveria ei jätetä? Ja, että sellaisista asioista luopumalla, jotka eivät vie asioita eteenpäin mekin voisimme jättää oman perintömme tulevaisuuden sukupolvien eteen sekä henkisenä, että fyysisesti sellaisena, josta he voisivat jatkaa suhteellisen puhtaalta pöydältä.

On ehkä niin, että isovanhemmat ovat nykyään terveempiä kuin ennen tai sitten lääketiede on kehittynyt niin, että ikäkehitys on jatkanut nousuaan. Jotenkin kun suuren ikäluokat saataisiin tanssiharrastuksensa parista lastensa lasten lapsien pariin ja päinvastoin. Ja tekemällä monia muitakin asioita itse, niin etteivät ne tule valtion kautta velkarahalla maksettuna, voidaan herätellä kysymystä voisiko tämä olla yksi vaihtoehto sille, miten me nykyisin täällä olevat Suomalaiset voisimme säilyttää kasvomme siinä pitkässä kovan onnen ja kovien kohtaloiden keskellä eläneiden ihmisten ketjussa, joiden parissa täällä ollaan aina tuleville supolville toivottu parempia aikoja? Ja ollaan oltu valmiita uhraamaan sen eteen tämä tapahtuisi. Sen me olemme edesmenneille maata rakentaneille velkaa.

Tai otetaan sitten vaan pillit pussista ja aletaan muuten vaan piiparoimaan? Ja syödään isien henkinen ja terve perintö, joka on ollut sitkeästi oikeudenmukaisuuden asialla.
Ja haetaan mielenterveys ja kakkostyypin diabeetteshoidot tähän höysteeksi, että kestettäisiin itse itsellemme ja toisilemme aiheutettu henkinen ja fyysinen pahoinvointi. Raha kun on vielä tänään markkinoillla halpaa eikä sitä olekaan tähän mennessä tarvittu, että tähän ollaan päästy, kuin 11x10e3€ vauvasta vaariin per nenä. Joten eikähän me pojat tästäkin eteenpäin mennä vain reippaasti trallatellen?