Mistä tämä laaja saksanpaimenkoira viha on ihmisille tullut??? näitä palstoja selaillessa on huomattavaa että yhä useampi nimittelee ja halveksuu saksanpaimenkoira rotua.Miksi??Onko teillä ihan oma kohtaisia kokemuksia jonka takia tämä on kehittynyt(esim päällenne hyökätty tai koiranne päälle hyökännyt) vai onko se enenmänkin omistajista kiinni?Tottahan toki jokainen ihminen on varmastikkin oman rotunsa kannattaja ja usempi on koira "rotu" rasisti.Eli haukutaan ja mollotaan toisen rotua vaikka ei välttämättä edes tunneta kunnolla rotua muuta kuin sen ulkonäon ja lööppien jäliltä.Itse olen kasvanut perheessä jossa näitä"sakuja"kasvatettiin ja koulutettiin ihmiskunta kelpoisiksi enkä koskaan nähnyt taikka kokenut koirien olevan mitenkään näin vaarallisia kuin palstojen jutut antaa täällä olettaa.Itselläni ei ole enään kyseistä rotua joten kysyn tätä nytten ihan puolueettomana teiltä ihmiset.
Mistä tämä johtuu
60
2203
Vastaukset
- vihaa mutta
ainoa koira joka minua on purrut oli saksanpaimenkoira ja aina koira joka on hampaat irvessa murissut vieressä 'intoa' uhkuen on ollut saksanpaimenkoira. jälkimmäinen tapaus oli tosin mummun kotikoira, johon hän ei saanut mitään kontrollia ja antoi olla metsässä vapaana.
- Kaukkari ihminen
No niin eli huonon kokemuksen ansiosta,ja tästä syystä olet varmastikkin varuillasi niiden kanssa,ymmärrän hyvin =) itseäni ainut koira joka on koskaan purrut oli pieni lammaskoira ja siksi ehkä hieman kartan niitä näyttelyissä sekä lenkeillä.
- noinkaan
Kaukkari ihminen kirjoitti:

koitin kyllä korostaa, että ei tästä mitään traumaa ole jäänyt enkä pelkää niitä sen enempää. näiden kanssa kuitenkin on ainoastaan ollut vähän tilannetta. tosin pikku puudelin kanssa nyt ei tule edes tilannetta, vaikka se olisi kuinka vihainen. siksi lehdissäkään ei ikinä ole juttuja, että "puudeli raateli mummon hengiltä".
- olen nyt
kyllästynyt yhteen koirapuisto sakemanniin joka käy toisiin koiriin kiinni ja omistaja vain tykkää machoilusta kun oma koira terrorisoi puiston. :(
itse meen eri aikaan kun en halua ottaa riskiä.
Sakemannissa ei vikaa vaan omistajissa.
tuttuni sakemannin omistaja haukkui aina pikkukoiraani tai näytti kengänpohjaansa vitsinä että lue siitä..hm..eli mikä sakemannien omistajissa mättää on parempi kysymys?- Kaukkari ihminen
Eli kyse on remmin yläpäästä.
- tylleto vaan
Kaukkari ihminen kirjoitti:
Eli kyse on remmin yläpäästä.
Minulla on eka sakemannini tällä hetkellä 5-vuotias.
Ja itse kauhistelin sakemanni ihmisiä ennen kun tämän koiran otin kun he olivat minusta niin mm.. kovia?
Noh. nyt 5 vuotta kestäneen yhteis elome aikana voin iloisesti todeta että olen tullut ihan samanlaiseksi.
En tosin anna koirani terrorisoida ketään/mitään mutten tosin välitä vaikka kaikki juoksis kadun toiselle puolelle minusta se on vain positiivista.
Arvaa miksi?
koko tämä ajan olen saanut kuulla miten kamalan vaarallinen, agressiivinen ja ilkea minun iso koirani on.
Pahaa silmää tulee joka ikinen lenkki, vaikken ole mitään pahaa näille ihmisille tehnyt, saatika koirani.
Koirapuistoon on ihan turha edes mennä koska kaikki pelästyy ja lähtee pois. Koska joku joskus kuuli että jonkun kaiman uimakaverin serkun koiraa on sakemnanni joskus purrut.
Miksi mun pitäisi olla mielin kielin tällaisille ihmisille? - ...
tylleto vaan kirjoitti:
Minulla on eka sakemannini tällä hetkellä 5-vuotias.
Ja itse kauhistelin sakemanni ihmisiä ennen kun tämän koiran otin kun he olivat minusta niin mm.. kovia?
Noh. nyt 5 vuotta kestäneen yhteis elome aikana voin iloisesti todeta että olen tullut ihan samanlaiseksi.
En tosin anna koirani terrorisoida ketään/mitään mutten tosin välitä vaikka kaikki juoksis kadun toiselle puolelle minusta se on vain positiivista.
Arvaa miksi?
koko tämä ajan olen saanut kuulla miten kamalan vaarallinen, agressiivinen ja ilkea minun iso koirani on.
Pahaa silmää tulee joka ikinen lenkki, vaikken ole mitään pahaa näille ihmisille tehnyt, saatika koirani.
Koirapuistoon on ihan turha edes mennä koska kaikki pelästyy ja lähtee pois. Koska joku joskus kuuli että jonkun kaiman uimakaverin serkun koiraa on sakemnanni joskus purrut.
Miksi mun pitäisi olla mielin kielin tällaisille ihmisille?Miksi sinun pitäisi olla mielinkielin sellaisille ihmisille?
Koska haluat varmasti nostaa omistamasi rodun arvostusta kanssa eläjien silmissä? Jos saksanpaimenten omsitajia alettaisiina rvostamaan; he olisivat ystävällisiä ja nöyriä koiranomsitajia, niin rodun arvostus nousee.
Tällä hetkellä juuri se koviksen esittäminen syö arvostusta ja ruokkii juuri sitä, että ihmiset pakenevat ympäriltä... - minusta vikaa
Kaukkari ihminen kirjoitti:
Eli kyse on remmin yläpäästä.
tosiaan vaan remmin päässä..sakemanneissa luonne-erot on kyllä eri linjoissa hyvin vaihtelevat. Tämä puistoterroristi sakemannin omistaja lyö jopa koiraansa joten ei ihme ettei asiat omistajalla hanskassa ja rakastaa machoilua. Tuttuni sakemanni puolestaan ok mutta sen omistajan käytös huonoa toisten rotujen vähättelyä varsinkin jos kyse pienestä rodusta :(
- sakemaanikko
minusta vikaa kirjoitti:

ja liialla ankaruudella saa sakemannista vihaisen, aran tai molempia, joka on pahin vaihtoehto.
- ja harmittaa
sakemaanikko kirjoitti:
ja liialla ankaruudella saa sakemannista vihaisen, aran tai molempia, joka on pahin vaihtoehto.
tuon koiran puolesta..olen siitä puhunut ja muutkin mutta vaikea puuttua kun tapahtuu sen jälkeen kun koira on irrotettu jonkun kimpusta..lyöminen ei auta tappelun tuoksinnassa yllyttää vain.
Omistajalla peruskoulutuskäsitys vanhan aikainen lyö kun hermostuu ja salaa tyytyväinen jonka ilmaisee sitten myöhemmässä keskustelussa että onpa kova koira...ei halua komentaa koiraansa silloin kun olisi sen aika. Koira ravaa ympyrää aina puistossa eikä ole rento vaan arvaamaton...milloin vahtii keppiä ja milloin toinen koira on liian lähellä.
koirasta on tullut minusta yksilö joka on neuroottinen eikä tiedä mitä siltä halutaan välillä saa uhota ja välillä lyödään sen takia. Surullista mutta vaikea puuttua kun muuten huolehtii koirasta .. - sakemaanikko
ja harmittaa kirjoitti:
tuon koiran puolesta..olen siitä puhunut ja muutkin mutta vaikea puuttua kun tapahtuu sen jälkeen kun koira on irrotettu jonkun kimpusta..lyöminen ei auta tappelun tuoksinnassa yllyttää vain.
Omistajalla peruskoulutuskäsitys vanhan aikainen lyö kun hermostuu ja salaa tyytyväinen jonka ilmaisee sitten myöhemmässä keskustelussa että onpa kova koira...ei halua komentaa koiraansa silloin kun olisi sen aika. Koira ravaa ympyrää aina puistossa eikä ole rento vaan arvaamaton...milloin vahtii keppiä ja milloin toinen koira on liian lähellä.
koirasta on tullut minusta yksilö joka on neuroottinen eikä tiedä mitä siltä halutaan välillä saa uhota ja välillä lyödään sen takia. Surullista mutta vaikea puuttua kun muuten huolehtii koirasta ..sakemannia koirapuistoon. Se on yleensä koira, joka niin sanotusti ottaa tilan haltuunsa eli omii helposti alueen omaksi reviirikseen. En veisi edes pienenä pentuna. Se on myös sellainen koira, että jos sitä nappaisi joku minkä tahansa muun rotuinen koira, otetaan esimerkiksi mäyräkoira, niin se muistaa sen, että "se oli ruskea ja luppakorvainen" ja kun se sakemanni on iso, kaikki ruskeat luppakorvat ovat sen vihollisia. Siis sen omasta mielestä. Kaikesta huolimatta, tiedättekös, sakemanni on erittäin herkkä koira.
- olla herkkä ja
sakemaanikko kirjoitti:
sakemannia koirapuistoon. Se on yleensä koira, joka niin sanotusti ottaa tilan haltuunsa eli omii helposti alueen omaksi reviirikseen. En veisi edes pienenä pentuna. Se on myös sellainen koira, että jos sitä nappaisi joku minkä tahansa muun rotuinen koira, otetaan esimerkiksi mäyräkoira, niin se muistaa sen, että "se oli ruskea ja luppakorvainen" ja kun se sakemanni on iso, kaikki ruskeat luppakorvat ovat sen vihollisia. Siis sen omasta mielestä. Kaikesta huolimatta, tiedättekös, sakemanni on erittäin herkkä koira.
helppo koulutteinen minustakin onhan pk-rotu mutta väärissä käsissä rotu kuin rotu kärsii mikäli omistaja ei ole johdonmukainen..vahtikoira myös ja myönnän että en kovin montaa sosiaalista sakemannia ole nähnyt mutta onhan niitäkin kuten tutullani..ainakin terrierini kanssa meni hienosti..mutta olikin narttu joka helpompi sosiaalistaa ja samoin naapurini näyttelylinjainen paitsi urosten suhteen . :)
- ...
No jaa, en ole koskaan boikotoinut mitään rotua, mutta miksi en itse sakemannia ottaisi?
Koska kyseinen rotu on mielestäni ns. kusipäiden koira... Kaikki sakemannien omistajat eivät ole kusipäitä, mutta koiraporukoissa törmätessään kusipäiseen ihmiseen, joka ennenkaikkea kokee kykenevänsä arvostelemaan muiden koiria ja koirien koulutusta, tietää törmänneensä ihmiseen, jolla on saksanpaimen. Voihan tämä tietenkin johtua myös siitä, että rotu on niin jalo ja hieno, että sen omistaessaan vain sattuu tulemaan paremmaksi ihmiseksi: koira kouluttaa omistajansa niin hyvin, että omistaja ihan oikeasti saattuu sitten tietämään aivan kaiken kaikkien koirien kouluttamisesta. Eniten niissä ottaa päähän se, että arvostelemaan toisia koiria mielestään kykenee juuri saksanpaimenten omistajat... Ok, ei meillä päinkään äärettömästi saksanpaimenia ole, mutta riittää että ne muutamat kusipäät sattuvat olemaan saksanpaimenten omistajia. Saksanpaimenten omistajia on enemän kuin ne muutamat, eli niissä on ihan huippuihmisiä myös, mutta missään muussa rodussa ei täälläpäin ole sitä pientä omaa sisäpiiriä, jossa taitoa ja halua arvostella muita löytyy ärsytykseen saakka.
Minua ei ole purrut yksikään koira. Mummoni jalka tosin joutui juuri kyseisen rodun raatelemaksi. Ei nostanut osakkeita silmissäni (ne huippukouluttajat puuttuivat siis tältä yksilöltä..).
Sitten se liikajalostus... Yksi syy miksi en itse saksanpaimenta ottaisi.- sakemaanikko
myöntää, että olet oikeassa ja on hyvä, että tästä keskustellaan. Rodun omassa osiossa ei monikaan ymmärtäisi ja siksipä en viitsi sinne eriäviä mielipiteitäni kirjoitella. Kun spk nyt on maan eniten rekisteröity ( paperittomat) rotu, on lähivuosina vielä monia otsikoita niiden ansiosta luvassa.
- ei...
juurikaan ole pahaa sanottavaa kysesitä rodusta, vaikka joskus pienenä poikana sakemanni veljeäni purikin, kirjaimellisesti persiistä! ;o) Päinvastoin, oli siinä naurussa pidättelemistä...
Eikä nykypäivänäkään ole vastaan tullut kävelyllä yhtään vihaista, tai edes siltä näyttävää sakua. Joka ilta tulee yksi vastaan kun oman koirani kanssa olen lenkillä ja aivan kiltisti ohi menee, kiinnittämättä meihin minkäänlaista huomiota. Eikä omasta mielestäni ole edes kyse mistään isosta rodusta, keskikokoinen mieluummin... - opettaa...
Omia koiria ollut 20 vuotta ja ne omat koirat hihnassa ollessaan ovat joutuneet muutaman kerran vähän rajumman hyökkäyksen kohteeksi. Kaikilla kerroilla on kyseessä irrallaan ollut saksanpaimenkoira - ja joka kerta eri koira.
Niin mistähän ne "ennakkoluulot" tulevat. Luonteen jalostamisessa nyky-yhteiskuntaan sopivaksi olisi ehkä jotain tehtävää. Ja ehkä niille omistajillekin, jotka pitävät toisille koirille agressiivista yksilöä irti yleisillä paikoilla.
Ei saksanpaimenkoirien (tai niiden omistajien) maine tyhjästä ole syntynyt. Kyseessä on koirarotu, joka miellyttää keskimääräistä enemmän myös sellaisia ihmisiä, joiden käsiin tämän kaltaista rotua ei koskaan tulisi luovuttaa. - nääs teitä
Mitäs tässä enää voi sanoa kun lähes kaikki jo "eivät ole niitä vastaan mutta haukkuvat silti."
Mutta antaa niiden vikistä. yksin mailman yleisimmistä roduista niin pakkohan jonkun on aina vinkua.
eilen leffassa sanottiin että kun kysyi miehiltä miksi he käyvät töissä, suurin osa vastasi koska kaiki tekee niin.
Tiedä häntä mutta nään samankaltaisuutta.
Itse en menisi koiraa silittämään oli se saksanpaimen tai joku 2kiloa painava seurakoira.- ...
..."virkansa" puolesta koskettamaa vieraita koiria oli ne sitten 50 tai 2 kiloisia, niin se tekee heistä jotenkin "huonompia koiratuntijoita" kuin sinä?
Terv: koirien koulutusohjaaja, liikkeenohjaaja ja kehäsihteeri (ok, noista vain koulutusohjaajana joutuu koskettamaan vieraita koiria, kun totutetaan niitä käsittelyyn, mutta kyllä joskus muissakin joutuu kosketusetäisyydelle... Kyllä siinä toivoo, että koiran ohjaaja olisi edes sen verran nöyrä, että arvostaisi muitakin ja näin olisi opettanut koiransa yhteiskunnan tavoille. Yksikään saksanpaimen ei ole puraissut, mutta onneksi niiden, jotka purisivat omistajat yleensä osaavat sanoa jo, että ei kannata tulla, ei sen tarvii tottua vieraiden käsittelyyn. Ja sitten kauhulla vain miettii niitä pieniä lapsia tai muita jotka eivät ymmärrä varoa, vaikka on sanottu...)
- sakemaanikko
noista ihmisten kommenteista mikään pakko ole provosoitua. Toisaalta, niinhän sitä sanotaan, että koira muistuttaa omistajaansa.
- ...
...koskaan en ole ajatellut,e ttä on suurempikin liike sakemanneja vastaan. Olen aina vain pitänyt omaakin mielipidettäni vain omana mielipiteenäni. Se näkyykin olevan jotenkin yleisempi mielipide, kuin mitä olen kuvitellut.
Saksanpaimen kärsii ihan selvästi maineestaan. Tiedän monia ihmisiä, jotka harrastelevat koiria ja silloin tällöin niille tulee mieleen,e ttä nyt tarvitaan kunnon suojeluskoira ja otetaan saksanpaimen, sillä rodulla on tämä maine. Ja koiran elämä on yleensä lyhyt ja mitä se nyt on, tietäähän sen, kun suojeluskoiraa aletaan tehdä koirasta jolla ei ole mitään taipumuksia, eikä tajuta, että pelkopurija ei ole se paras suojeluskoira (ei ole montaa vuotta, siis 2000-luvun suomessa eräs mies sanoi minulle,e ttä ei koiraa ole tarvekaan sosiaalistaa, vaan siitä tehdään suojelukoira. Ja minä sanoin, että tuo koirahan pelkää kun minä olen tässä, Ja mies vastasi, ei se pelkää, mutta puree taatusti jos tulet lähemmäksi ja niin pitääkin, sillä siitä tulee suojelukoira... Seuraavan kerran miehen nähdessäni kertoikin hän jo, että suojelukoira oli tappanut naapurin kissan ja ei siitä koiraa muutenkaan tullut, kun sitä ei uskaltanut jättää edes oman lapsen kanssa kahden. Ja minä kysyin, että enkös minä kuullut viimeksi, että juuri sen lapsen takiahan te halusitte perheeseen suojelukoiran? Eli akien maailman onnettomat tumpelot saksanpaimenia ottavat. Ja nämä samaiset tumpelot tosin harrastavat niitä paperittomia koiria, joten koirien hermorakenteesta ei ole muutenkaan mitään odotettavissa... Mutta ei kannata ihmetellä miksi ihmiset eivät pidä kyseisestä rodusta, varsinkin jos ei juuri ole koirista kiinnostunut).
Itselläni ei siis juuri ole kyseistä rotua kohtaan mitään antipatiaa. Mutta niitä niiden omistajia. Joten en allekitjoita,e ttä koira muistuttaa omsitajaansa. Suurin ongelma taitaa olla juuri se, että tilanne on toisinpäin: isäntä on macho ja koira ei (pelokas, pehmeä), koira laitetaan liian isoihin saappaisiin, kun siitäkin yritetään tehdä macho...
Sikäli on outo juttu, että itselläni on Belkkari joka ei juuri ominaisuuksiltaan saksanpaimenesta eroa, mutta ihmiset eivät katoa ympäriltä, ei edes koirapuistosta... - Kaukkari ihminen
... kirjoitti:

Sikäli on outo juttu, että itselläni on Belkkari joka ei juuri ominaisuuksiltaan saksanpaimenesta eroa, mutta ihmiset eivät katoa ympäriltä, ei edes koirapuistosta...Elikkä ihmisten ennakko luulot ja koiriensa omistajat tekevät näistä agresiivisen maineen omaavia petoja.Se on aivan totta että jalostus on pilannut nämä,on toki vielä hyvä rakenteisia ja pitkän pinnan omaavia rotunsa edustajia =)Kylläpä tämä taitaa taas siihen kasvatus kysymykseen kääntyä.Hyviä ja mielenkiintoisia vastauksia on saatu aikaan =)
- sakemaanikko
... kirjoitti:
...koskaan en ole ajatellut,e ttä on suurempikin liike sakemanneja vastaan. Olen aina vain pitänyt omaakin mielipidettäni vain omana mielipiteenäni. Se näkyykin olevan jotenkin yleisempi mielipide, kuin mitä olen kuvitellut.
Saksanpaimen kärsii ihan selvästi maineestaan. Tiedän monia ihmisiä, jotka harrastelevat koiria ja silloin tällöin niille tulee mieleen,e ttä nyt tarvitaan kunnon suojeluskoira ja otetaan saksanpaimen, sillä rodulla on tämä maine. Ja koiran elämä on yleensä lyhyt ja mitä se nyt on, tietäähän sen, kun suojeluskoiraa aletaan tehdä koirasta jolla ei ole mitään taipumuksia, eikä tajuta, että pelkopurija ei ole se paras suojeluskoira (ei ole montaa vuotta, siis 2000-luvun suomessa eräs mies sanoi minulle,e ttä ei koiraa ole tarvekaan sosiaalistaa, vaan siitä tehdään suojelukoira. Ja minä sanoin, että tuo koirahan pelkää kun minä olen tässä, Ja mies vastasi, ei se pelkää, mutta puree taatusti jos tulet lähemmäksi ja niin pitääkin, sillä siitä tulee suojelukoira... Seuraavan kerran miehen nähdessäni kertoikin hän jo, että suojelukoira oli tappanut naapurin kissan ja ei siitä koiraa muutenkaan tullut, kun sitä ei uskaltanut jättää edes oman lapsen kanssa kahden. Ja minä kysyin, että enkös minä kuullut viimeksi, että juuri sen lapsen takiahan te halusitte perheeseen suojelukoiran? Eli akien maailman onnettomat tumpelot saksanpaimenia ottavat. Ja nämä samaiset tumpelot tosin harrastavat niitä paperittomia koiria, joten koirien hermorakenteesta ei ole muutenkaan mitään odotettavissa... Mutta ei kannata ihmetellä miksi ihmiset eivät pidä kyseisestä rodusta, varsinkin jos ei juuri ole koirista kiinnostunut).
Itselläni ei siis juuri ole kyseistä rotua kohtaan mitään antipatiaa. Mutta niitä niiden omistajia. Joten en allekitjoita,e ttä koira muistuttaa omsitajaansa. Suurin ongelma taitaa olla juuri se, että tilanne on toisinpäin: isäntä on macho ja koira ei (pelokas, pehmeä), koira laitetaan liian isoihin saappaisiin, kun siitäkin yritetään tehdä macho...
Sikäli on outo juttu, että itselläni on Belkkari joka ei juuri ominaisuuksiltaan saksanpaimenesta eroa, mutta ihmiset eivät katoa ympäriltä, ei edes koirapuistosta...kun niitä koiria on niin paljon tarjolla! Selvähän se on, ettei ne kaikki mene osaaviin käsiin. Enkä nyt tarkoita, että jokaisen sakemannin pitäisi olla huippukoulutettu, mutta kun osattaisi edes kotikasvatus. Minulla on ollut sekä rekisteröityjä, että rekisteröimättömiä, eikä ne terveyden tai luonteen puolesta eroa toisistaan. Samoista sisäsiittoisista suvuista ovat enimmäkseen. Kun sen ensimmäisen sakemannin ostaa, niin onhan siitä pirun ylpeä, tunnustan olleeni minäkin. Ikävä kyllä näkökenttä sitten kapenee. Mutta ei yhtä rotua katsomalla vielä koirasta eläimenä opi, eikä varsinkaan pelkkää sakemannia, joka on jalostettu ihmistä miellyttämään. p.s. salaa ihailen belggareita
- sakemaanikko
Kaukkari ihminen kirjoitti:
Elikkä ihmisten ennakko luulot ja koiriensa omistajat tekevät näistä agresiivisen maineen omaavia petoja.Se on aivan totta että jalostus on pilannut nämä,on toki vielä hyvä rakenteisia ja pitkän pinnan omaavia rotunsa edustajia =)Kylläpä tämä taitaa taas siihen kasvatus kysymykseen kääntyä.Hyviä ja mielenkiintoisia vastauksia on saatu aikaan =)
on, jotka vaativat omistajalta pitkää pinnaa. Varmasti sellainen sakemannin taluttaja, jolla on murkkuikäinen rajojaan kokeileva koira, näyttää vastaantulijan mielestä aivan kusipäiseltä ihmiseltä. Vaikeaahan se on olla suu korvissa, jos siinä koira vetää tai rähjää tai molempia.
- ...
sakemaanikko kirjoitti:
kun niitä koiria on niin paljon tarjolla! Selvähän se on, ettei ne kaikki mene osaaviin käsiin. Enkä nyt tarkoita, että jokaisen sakemannin pitäisi olla huippukoulutettu, mutta kun osattaisi edes kotikasvatus. Minulla on ollut sekä rekisteröityjä, että rekisteröimättömiä, eikä ne terveyden tai luonteen puolesta eroa toisistaan. Samoista sisäsiittoisista suvuista ovat enimmäkseen. Kun sen ensimmäisen sakemannin ostaa, niin onhan siitä pirun ylpeä, tunnustan olleeni minäkin. Ikävä kyllä näkökenttä sitten kapenee. Mutta ei yhtä rotua katsomalla vielä koirasta eläimenä opi, eikä varsinkaan pelkkää sakemannia, joka on jalostettu ihmistä miellyttämään. p.s. salaa ihailen belggareita
...koiria on niin paljon tarjolla. Ja miksei olisi? Saksanpaimenelle löytyy varmasti ottaja, jos leipänsä tahtoo reipiä koiria teettämällä, niin siinä varsin oiva rotuvalinta.
Siksi niitä ostetaankin peeniksen jatkeeksi. Ja siksi niitä juuri tuotetaan peeniksen jatkeeksi.
Sekarotuiseen koiraankin kun törmää, niin lähes kaikissa niissäkin on saksanpaimenta ja se on vain siellä seassa antamassa "kunnioitusta" seropille, ulkonäöllisestihän sakemaani ei etua anna sekoituksiin, vaikka puhtaana on erittäin hyvännäköinen koira.
Itse en ole juuri törmännyt ongelmiin sakasanpaimenien kanssa, jotka ovat rekisteröityjä ja tunnollisilla harrastajilla. Ne ovat aivan kuin oma rotunsa ja niissä jos se omistaja saattuukin olemaan jonkin tyypin kusipää (koirakoulussa laidalla seisomassa ja naureskelmassa ja arvostelemassa fifien suorituksia...), niin koira on sentään hallinnassa ja hyvätapainen. - sakemaanikko
... kirjoitti:
...koiria on niin paljon tarjolla. Ja miksei olisi? Saksanpaimenelle löytyy varmasti ottaja, jos leipänsä tahtoo reipiä koiria teettämällä, niin siinä varsin oiva rotuvalinta.
Siksi niitä ostetaankin peeniksen jatkeeksi. Ja siksi niitä juuri tuotetaan peeniksen jatkeeksi.
Sekarotuiseen koiraankin kun törmää, niin lähes kaikissa niissäkin on saksanpaimenta ja se on vain siellä seassa antamassa "kunnioitusta" seropille, ulkonäöllisestihän sakemaani ei etua anna sekoituksiin, vaikka puhtaana on erittäin hyvännäköinen koira.
Itse en ole juuri törmännyt ongelmiin sakasanpaimenien kanssa, jotka ovat rekisteröityjä ja tunnollisilla harrastajilla. Ne ovat aivan kuin oma rotunsa ja niissä jos se omistaja saattuukin olemaan jonkin tyypin kusipää (koirakoulussa laidalla seisomassa ja naureskelmassa ja arvostelemassa fifien suorituksia...), niin koira on sentään hallinnassa ja hyvätapainen.se peenis joskus mukava jalkojen välissä, mutta muuten olen aina ihmetellyt tuota yleistystä, kun olen nainen ja pidän naisena olemisesta. Kieltämättä sakemanni voi olla joskus aika mulkku.
- eihän ne kaikki
Miten nämä aina yleistyy nämä rotuaiheet?
Eihän sakemanni ole kuin koira muiden joukossa. Lienee kuin edellä esitettiin hihnan päässä se miten koiran annetaan käyttäytyä. Nimenomaan hihnanpäässä.
- Hukka-Musti
Kotimaassaan Saksassa poliisien käytössä on yhä ryhdikkäitä, terverakenteisia saksanpaimenkoiria, mutta suomalaisista sakuista lähes kaikki ovat sammakoiksi jalostettuja.
Harmillista on se, miten surkeaan kuntoon saksanpaimenkoira on jalostettu. - muistot osana
Sodan aikana käytettiin vankien ja keskitysleirien vartiointitehtävissä apuna lähes yksinomaan saksan paimenkoiria. Miltei jokainen on nähnyt natsisaksan aikaisia filminpätkiä, joissa nuo koirat hampaat irvessä raivoavat vartioitaville. Täytyy tulla aivan uusi sukupolvi ennenkuin muistot jää unholaan. Toki saksan paimenkoira on jo aika vanha rotu, mutta sen jalostaminen luisuperäksi on vain lisännyt suosijoiden ja inhoajien välistä kuilua.
- Kaukkari ihminen
se on kyllä tosi että tällä suurella suosiollakin on kääntö puolensa jos meno jatkuu vielä kauvankin samana tilanne lähtee riistäytymään varmastikkin käsistä..
Kaukkari ihminen kirjoitti:
se on kyllä tosi että tällä suurella suosiollakin on kääntö puolensa jos meno jatkuu vielä kauvankin samana tilanne lähtee riistäytymään varmastikkin käsistä..
Itselläni on ollut aikojen kuluessa kaksi sakemanninarttua. Molemmat olivat ihan liian pehmeitä 'oikeiksi sakemanneiksi' tai edes muoriskalle käyttökoiriksi, siksi rodusta myöhemmin luovuinkin. Vaihdoin dobermanniin, ja olen ollut valintaani tyytyväinen. Vaan eipä tulisi mieleenikään löysätä dobberia koirien yleiseen ulkoiluaitaukseen:-) Mikäli joku niin tekee sakemannin kanssa, niin vähän kyllä ihmettelen sitäkin...
Jotta ei tarvitse kenenkään erikseen kysellä, mitä 'liian pehmeä' sakemanniksi muoriskan mielestä tarkoittaa, niin vastaan siihen saman tien:
-tassut eivät kestä (asfaltilla tai muulla kovalla pinnalla) juoksemista
-koiraa ei huvita TAAS (lue: toinen kerta tänään) lähteä lenkille...
-leikkimörön lähestyessä nurkan takaa koira pakenee uikuttaen. Jopa kotipihaltaan! Jopa vielä kolmevuotiaana! Tjiisus sentään!
-ahdistettuna potentiaalinen pelkopurija. Valitettavaa, mutta totta.- sakemaanikko
tiinamuori kirjoitti:
Itselläni on ollut aikojen kuluessa kaksi sakemanninarttua. Molemmat olivat ihan liian pehmeitä 'oikeiksi sakemanneiksi' tai edes muoriskalle käyttökoiriksi, siksi rodusta myöhemmin luovuinkin. Vaihdoin dobermanniin, ja olen ollut valintaani tyytyväinen. Vaan eipä tulisi mieleenikään löysätä dobberia koirien yleiseen ulkoiluaitaukseen:-) Mikäli joku niin tekee sakemannin kanssa, niin vähän kyllä ihmettelen sitäkin...
Jotta ei tarvitse kenenkään erikseen kysellä, mitä 'liian pehmeä' sakemanniksi muoriskan mielestä tarkoittaa, niin vastaan siihen saman tien:
-tassut eivät kestä (asfaltilla tai muulla kovalla pinnalla) juoksemista
-koiraa ei huvita TAAS (lue: toinen kerta tänään) lähteä lenkille...
-leikkimörön lähestyessä nurkan takaa koira pakenee uikuttaen. Jopa kotipihaltaan! Jopa vielä kolmevuotiaana! Tjiisus sentään!
-ahdistettuna potentiaalinen pelkopurija. Valitettavaa, mutta totta.sinulla ollut huono säkä. Ihan päinvastaisia juttuja kuulee enemmän.
- Hukka-Musti
Vertaa saksanpaimenkoiran rakennetta sen lähisukulaisten, eli hollannin- ja belgianpaimenkoiran, rakenteisiin. Vaikuttaako joku näistä muita rakenneongelmaisemmalta? Kyllä saksanpaimenkoirankin jalostus on ollut täysin hillitöntä, josta johtuen se on joutunut uhraamaan kaikista vaativimmat poliisityönsäkin belggari malinoissille. Nykyajan sakulle rotunimeksi sopisi kylläkin >>sammakkokoira>>!
http://website.leidenuniv.nl/~s0001279/fleur.jpg
http://www.freewebs.com/koirantalo/saksanpaimenkoira.jpg
http://lh6.ggpht.com/_qBrPd7Bzmh8/R8-fvH4C3zI/AAAAAAAAAqg/te5iVbjBTRk/D40 192.jpg Eiköhän se suhtautuminen osalle tule kokemusten,joskus hyvinkin pienten sellaisten kautta,mutujutuista,julkisuuskuvasta ym.
Toisaalta,kyllähän asennoituminen aina jostain lähtee.
Saksanpaimenkoiriin osalla siitä,että ylipäätään ne on olleet aikas paljon negatiivisesti männä vuosina tapetilla,joka sitten on tehnyt tehtävänsä.
Se taas miksi noin on,niin eiköhän se ole kuin muittenkin rotujen kanssa,joille on muodostunut taakaksi huono maine tai pitäiskö puhua ihmisten laajasta negatiivisesta suhtautumisesta,niin kertoo myös siitä,että jossain on menty myös mettään rodun kanssa.
Ja yleisimmät syyt useinkin on :Ykkösenä suosion valtaisa kasvu.Koiria tehdään aivan liikaa,jotta riittävän vastuullisia koteja löytyy.Rodun pariin tulee niitä,joille vain raha on tärkein,tai muuten ei ole riittävän hyvällä pohjalla toiminta rodun parissa ja kasvatus.Kun on reilusti kysyntää,niin myydään kelle vaan.
Ja sitten se toinen puoli.Eli ostajat.
Intressit ostaa on väärät,monestakin syystä.Ei valita koiraa oikeisiin tarpeisiin,eli väärä rotu tai väärät syyt.
Tuossa nyt lyhyesti.
Ja sitten,lopputuloksena,ei ihme jos rupeaa tapahtumaan.Rodun maine menee huonoksi,ja siitä on vaikea päästä eroon,vaikkakin löytyy kovasti niitä,jotka todella yrittää parhaansa,niin kasvattajista kuin harrastajista.
Ja tunnetusti,mitä isommasta rodusta on kyse,niin sen jyrkemmät ihmisten mielipiteet,kun on paljon eri tunteita mukana.
Missään rodussahan ei ole mitään vikaa,itsessään.
Kaikki mitä tulee,on ihmisistä kiinni viimekädessä.Ja lisäys.Ei olisi pahitteeksi muistaa,että jokainen kasvattaja,kuin rodun harrastaja,on rotunsa käyntikortti.
Jokaisen panos on yhtä tärkeä,kun puhutaan julkisuuskuvasta,ja muitten ihmisten suhtautumisesta rotuihin,yleisesti.- sakemaanikko
tähän vielä tämmöisen: ihmisten kilpailunhalu ja lisää, lisää viettejä...
- machoja
Kyllä, kuulun vihaajiin, enkä syyttä.
Kymmenien vuosien kokemuksella lähes 100% koirapuistoissa ja lenkkipoluilla liikkuvista sakemanneista ja niiden omistajista kuuluu yllämainittuun kastiin. Koira on otettu munanjatkeeksi, eikä sen rähjäämistä pyritä alunperinkään hillitsemään, päinvastoin koiraa rohkaistaan siihen ja siitä saadaan itselle valtavat kicksit. "Vitsit, kun mulla on raju koira". Sakemannin omistaja on kuvottava ihminen.
Sakemannilla on muutenkin kiero luonne ja ne käy mielellään pienempiensä päälle ja mieluusti takaapäin, mutta isompiensa seurassa ovat hissun kissun.
Joo, me tarkistetaan koirapuisto sakemannien varalta ennenkuin mennään sekaan ja vältetään rotua muutenkin kuten vaan voidaan.- Hukka-Musti
Saksanpaimenkoiran luonne on parhaimmasta päästä puolustusvoimien ja poliisien avustuskoirana. Se on ennemmin palvelus- ja paimenkoira kuin seurakoira.
- sakemaanikko
että juuri tänä aamuna vanha mummo sanoi minulle, että olen enkeli ja taivaan lahja.
- sakemaanikko
Hukka-Musti kirjoitti:
Saksanpaimenkoiran luonne on parhaimmasta päästä puolustusvoimien ja poliisien avustuskoirana. Se on ennemmin palvelus- ja paimenkoira kuin seurakoira.
tahansa koira voi olla hyvä seurakoiranakin, myös sakemanni. Eikös kaikki ihmisen kotona asuvat koirat ole seurakoiria enemmän tai vähemmän? Energiset seuralaiset vain tarvitsevat seuranpidon lisäksi muutakin aktiviteettia, kuin kainalossa makailua. Minulla on muitakin koiria, kuin saksari, mutta se on se, joka on aina kotona "kyljessä kiinni".
- rotu otetaan
Hukka-Musti kirjoitti:
Saksanpaimenkoiran luonne on parhaimmasta päästä puolustusvoimien ja poliisien avustuskoirana. Se on ennemmin palvelus- ja paimenkoira kuin seurakoira.
kuitenkin vain seurakoiraksi..ja toisinaan väärille henkilöille jotka ei osaa rotua kouluttaa pk-ominaisuudesta huolimatta eikä anna riittäviin touhuttavaa. Kaikki ei siis edes mene harrastamaan rodun kanssa.
- Opettanut
Hukka-Musti kirjoitti:
Saksanpaimenkoiran luonne on parhaimmasta päästä puolustusvoimien ja poliisien avustuskoirana. Se on ennemmin palvelus- ja paimenkoira kuin seurakoira.
Saku hyvä koira oikein opetettuna jos vielä luonne on sattunut terveeksi opetettavalle yksilölle ja omistaja ammattitaitoinen ei ongelmia.Pääosaa sakuistakaan ei ole opetettu "mitenkään"otettu vain munan jatkeeksi. Palveluskoiran luonteen jos minkä pitää kestää seuraa.
- Hukka-Musti
Opettanut kirjoitti:
Saku hyvä koira oikein opetettuna jos vielä luonne on sattunut terveeksi opetettavalle yksilölle ja omistaja ammattitaitoinen ei ongelmia.Pääosaa sakuistakaan ei ole opetettu "mitenkään"otettu vain munan jatkeeksi. Palveluskoiran luonteen jos minkä pitää kestää seuraa.
Onhan saku joo hyvä seurakoiranakin, jos omistajalla on taitoa kasvattaa sitä oikein ja aikaa ja viitseliäisyyttä tarjota sille riittävästi liikuntaa ja aktiviteetteja. Mutta parhaimmillaan saksanpaimenkoira on kumminkin palveluskoirana, joka ei kumminkaan estä sen käyttämistä myös seurakoirana. Tosin sammakkomainen rakenne on sen ominaisuuksissa huomattavana miinuspuolena. Saksanpaimenkoiran ketteryys ei vedä lainkaan vertoja belgian- ja hollanninpaimenkoiralle.
- -mie ja saksari-
Kuinka voi hankkia saksanpaimenkoiran itelleen munanjatkeeksi, jos ei ole ollenkaan sitä mulukkua jalakovälissä, mitä jatkaa, eli toisin sanottuna sattuu olemaan nuori ja viehättävä nainen?
Minkä jatkeeksi saksanpaimenkoiran silloin ottaa, jos sellaisen ottaa?
PiNpiN jatkeeksi? Miten sitä voi jatkaa?
"Vitsit, kun mulla on raju koira".
Jep, niimpä muuten onkin, tiedän sen itse pääkopassani, minkä vuoksi pidänkin matalaa profiilia, koska tiedän, että koiranikin tietää sen, ja tiedän, että kaikki muutkin tietää sen, joten miksi ihmeessä hehkuttaisin sitä turhanpäiten?
"Sakemannin omistaja on kuvottava ihminen."
Olen alle kaksvitonen naisihminen, pituus 164, paino 52kg, kuppikoko 75C, tumma pitkä tukka ja hymykuopat ja kyllä, hihnan toisessa päässä on urosseefferi, eikä minua silti ole vielä kukaan kuvottavaksi haukkunut.
"Sakemannilla on muutenkin kiero luonne ja ne käy mielellään pienempiensä päälle ja mieluusti takaapäin, mutta isompiensa seurassa ovat hissun kissun."
Saksarini on mitä ihanin koira, puolustaisi omiaan lahjomattomasti, sen tiedän, mutta käyttäytyy kuten kunnon koiran pitääkin, koska tietää, että niin sen kuuluukin käyttäytyä.
Meidän huushollissa se olen kyllä minä, joka tykkää mieluusti takaapäin, mutta en kyllä pienien päälle, koska isännällä on muuten iso.
Isompien seurassa olen hissun kissun, 164cm kun vaan tuota kokoa löytyy, paitsi jos on isäntä mukana. Pelaa muute jalkapalloo. Ja hyvin pelaakin.
"Joo, me tarkistetaan koirapuisto sakemannien varalta ennenkuin mennään sekaan ja vältetään rotua muutenkin kuten vaan voidaan."
Kannattaa muute tarkistaakkin, on meinaan niin komia koira, että siinä heikoimmat pyörtyilee.
Vältä ihmeessä rotua, tekstisi perusteella et osaisi tällaisen kultakimpaleen kanssa todellakaan elää.
Hauskaa kevään jatkoa! - Uh-Uh
Minä ainakaan en tarvitse mitään munanjatketta, koska olen tyytyväinen omaan 19-senttiseeni...
- sakemaanikko
-mie ja saksari- kirjoitti:

Hauskaa kevään jatkoa!tämä oli hyvä!
- huttusuu
sakemaanikko kirjoitti:
tämä oli hyvä!
Itsekehua ja omanarvon nostatusta täyttä puppua asian vierestä, tosi hyvä, tyypillinen sakemannin omistaja.
- mieltä ed
huttusuu kirjoitti:
Itsekehua ja omanarvon nostatusta täyttä puppua asian vierestä, tosi hyvä, tyypillinen sakemannin omistaja.
kanssa. Ei voi muuta sanoa kuin LOL teitä!!
- sakemaanikko
mieltä ed kirjoitti:
kanssa. Ei voi muuta sanoa kuin LOL teitä!!
nyt millä tavalla tuo koira mulkunjatkeena sopii naisiin? Samalla tavalla naisen hoivaamisvietti voi kohdistua isoon koiraan, kuin pieneenkin. Sehän on vain makuasia, minkälaisen koiran haluaa. Hellyyttä se sakemannikin haluaa.
- sinäkin kun et itse
huttusuu kirjoitti:
Itsekehua ja omanarvon nostatusta täyttä puppua asian vierestä, tosi hyvä, tyypillinen sakemannin omistaja.
pysty suhtautumaan huumorilla kaiken maailman ääliöiden haukkumisia koirarodusta, joka on vertaansa vailla!
Hyvä hyvä!! Loistavaa "-mie ja saksari-" sekä "sakemaanikko", teitä lisää...! =D - mitään huumoria
sinäkin kun et itse kirjoitti:
pysty suhtautumaan huumorilla kaiken maailman ääliöiden haukkumisia koirarodusta, joka on vertaansa vailla!
Hyvä hyvä!! Loistavaa "-mie ja saksari-" sekä "sakemaanikko", teitä lisää...! =Dmie ja saksarin viestissä. Pisti oikein naurattamaan, vaikka toisaaltaan aika surullista! =D
- minä,,,
Uh-Uh kirjoitti:
Minä ainakaan en tarvitse mitään munanjatketta, koska olen tyytyväinen omaan 19-senttiseeni...
tartte jatkeita munalleni, 25 sentin jortikka boxereissa riittäköön...
- Uh-Uh
minä,,, kirjoitti:
tartte jatkeita munalleni, 25 sentin jortikka boxereissa riittäköön...
Myönnetään, että olen biseksuaali - mutta:
25-senttinenkö? Älä liioittele!
En voi kuvitellakaan, miltä semmonen näyttää. Ihan järkälemäinen pideltävä varmaankin! Mahtuuko enää edes suuhun?
Mut onko se kasvanu omiin mittoihinsa ihan luonnonssa, ettei mitenkään nykytekniikan voimin? - sun muuksi kutsutaan
mitään huumoria kirjoitti:
mie ja saksarin viestissä. Pisti oikein naurattamaan, vaikka toisaaltaan aika surullista! =D
ymmärtää kuka ymmärtää, minä ymmärsin täysin, ja hauskaa oli...! xD
- sarkasmi kaukana!
sun muuksi kutsutaan kirjoitti:
ymmärtää kuka ymmärtää, minä ymmärsin täysin, ja hauskaa oli...! xD
Minusta tuo vaikutti kovasti siltä, ettei kirjoittaja osannut vastata ed. kirjoitukseen asiallisesti, mutta hänen oli silti pakko sanoa jotain. Niinpä hän yritti olla hauska ja sakastinen tehden itsestään totaalisen narrin. Tietämättään hän vielä tuki vielä niitä sakemannien omistajien ominaisuuksia, joista edellä kirjoitettiin!
Säälittävää. - kateellinen olet!
sarkasmi kaukana! kirjoitti:
Minusta tuo vaikutti kovasti siltä, ettei kirjoittaja osannut vastata ed. kirjoitukseen asiallisesti, mutta hänen oli silti pakko sanoa jotain. Niinpä hän yritti olla hauska ja sakastinen tehden itsestään totaalisen narrin. Tietämättään hän vielä tuki vielä niitä sakemannien omistajien ominaisuuksia, joista edellä kirjoitettiin!
Säälittävää."Olen alle kaksvitonen naisihminen, pituus 164, paino 52kg, kuppikoko 75C, tumma pitkä tukka ja hymykuopat ja kyllä, hihnan toisessa päässä on urosseefferi"
Anteeksi huononäköisyyteni, mutta missä tuolla edellä mainitaan nuo lainauksissa olevat kriteerit?
Kyllä, ei missään.
Olet itse varmaan sitten joku läskimooses lattarinta, kun noin suututtaa..!!! =D - herranjumala
kateellinen olet! kirjoitti:
"Olen alle kaksvitonen naisihminen, pituus 164, paino 52kg, kuppikoko 75C, tumma pitkä tukka ja hymykuopat ja kyllä, hihnan toisessa päässä on urosseefferi"
Anteeksi huononäköisyyteni, mutta missä tuolla edellä mainitaan nuo lainauksissa olevat kriteerit?
Kyllä, ei missään.
Olet itse varmaan sitten joku läskimooses lattarinta, kun noin suututtaa..!!! =Dmiten joku voi olla noin tyhmä...
- että boksereilla
minä,,, kirjoitti:
tartte jatkeita munalleni, 25 sentin jortikka boxereissa riittäköön...
on noin iso mutta mie en omakaan omaa bokseria. ;))
eikös täällä pitänyt keskustella sakemanneista ;) - sakemaanikko
että boksereilla kirjoitti:
on noin iso mutta mie en omakaan omaa bokseria. ;))
eikös täällä pitänyt keskustella sakemanneista ;)on iso.
- Petteri Isomuna
sakemaanikko kirjoitti:
on iso.
-Sittenhän semmoinen boksupoika sopis mulle!
- sakemanneilla
Petteri Isomuna kirjoitti:
-Sittenhän semmoinen boksupoika sopis mulle!
on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3998626Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1682971- 151343
- 761028
- 67990
- 25946
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61923- 55913
- 64862
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss73854