mieheni puhuu useasti meidän riidellessämme siitä että jos otan eron, hän ottaa yksinhuoltajuuden. Minusta tämmöistä ei saisi edes vitsillä heittää. mieheni tekisi sen ihan vaa kiusallaan ja omasta sairaasta itserakkaudestaan. siksi haluaisinkin tietää kokemuksia tällaisista huoltajuuskiistoista eli kuinka helposti voi saada yksinhuoltajuuden ja mitä perusteluja siihen on? olemme molemmat hyviä vanhempia ja työssäkäyviä. olen hoitanut lasta enemmän kuin mieheni ja ollut kotona hänen kanssaan. mieheni on yrittäjä ja lähestulkoon aina töissä. ei hänellä olisi edes aikaa niin paljon lapselle.
tiedän että on aika mahdotonta että kukaan voisi viedä lasta minulta jos olen hyvä äiti, mutta asia kuitenkin huolestuttaa minua aina kun sitä mietin ja haluaisin vain kuulla onko se mahdollista? ihan vaan sen takia että on itserakas ukko niin voiko äiti menettää lapsensa? lapsi on vielä kovin pieni.
tiedän että on aika mahdotonta että kukaan voisi viedä lasta minulta jos olen hyvä äiti, mutta asia kuitenkin huolestuttaa minua aina kun sitä mietin ja haluaisin vain kuulla onko se mahdollista? ihan vaan sen takia että on itserakas ukko niin voiko äiti menettää lapsensa? lapsi on vielä kovin pieni.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jos olet ollut normaali äiti, sinulla on paremmat mahdollisuudet saada lähi- tai jopa yksinhuolto. Miehesi aina työssäolevana yrittäjänä ei olisi yhtä hyvä lähi- tai yksinhuoltaja.
Olisin sinuna kyllä huolissani tuosta kiristämisetä yksinhuoltajuudella. Sinuna valmistelisin huolellisesti ennen eroa selustasi ja ottaisin lakimiehen heti siihen avioeron aloitukseen.
Mulla oli väkivaltainen avioliitto ja yritin hakea eroa ja mies pakotti perumaan ja uhkasi viedä lapset multa ihan kuisallaan. Tästä viisastuneena peruin erohakemukseni ja valmistelin uutta eromahdollisuutta lakimiehen avustamana ja hain yksinhuoltajuutta itse. Mies ei vastustanut hakemustani ja sain yksinhuoltajuuden. Vasta sen jälkeen aloin valmistelemaan muuttoa salassa ja kun kaikki oli valmista, niin ilmoitin miehelle, että minä ja lapset muuttaa nyt.
Onnistuihan se sinultakin, miksei sitten isältä? Äidillä ei ole yksinmääräämisoikeutta omia lasta automaattisesti itselleen.
on yrittäjä ja paljon töissä, niin kerropas mulle, että missä välissä hän oikeasti hoitaa lapsen? Tarhassa kun ei voi pitää 24 tuntia 7 päivänä viikossa. Yksinhuoltajuus tarkoittaa samalla myös lapsen asumista ainoan huoltajansa kanssa.
Yrittäjyys ei ole este huoltajuudelle. Eli isä hoitaa oikeasti lapset siinä samassa välissä, kuin yrittäjä äiditkin...
töiden järjestelyä perhekeskeisemmäksi voisi tehdä jo nyt ja näyttää, että perhe-elämä kiinnostaa?
Ehkä hän vain haluaa muistuttaa sulle, että älä ole parisuhteessa liian itsekäs..
kiristykseltä isältä. Jos riidan aikana aletaan uhkailemaan lapsen poisottamiselta äidiltä eli yksinhuoltajuudella isälle itselleen niin kiristystä se on.
Ja jos isä on yrittäjä ja tekee pitkää päivää, niin miten äiti, joka pyörittää arkea, on itsekäs parisuhteessa? Eikös se isä ole silloin itsekäs?
Onko tämä sitten muka oikeampi vaihtoehto. Itse tunnen monia tällaisia äitejä. Itselleni ei tulisi mieleenkään moinen. Kerran olimme erota, mutta silloinkin olisi huoltajuus jaettu, myöskin lasten koti olisi pysynyt samana ainakin alkuun. Aika usein ne isät eivät ole niin kelvottomia kuin uupuneet äidit antavat ymmärtää.
Nyt alkuperäiselle ehdottaisin ihan keskustelua puolison kanssa. Saisitteko muksun johonkin, niin voisitte rauhassa miettiä tilannetta. Kysy mieheltä, että mikä vaivaa, älä syyllistä ja tuomitse, mutta kerro myöskin rehellisesti se, miltä sinusta tuntuu tilanne. Lopettakaa riitely, se ei kanna mitään hedelmää.
yksinhuoltajuudella, sehän on selvä.
Jos toinen puoliso (oli se siten isä tai äiti) pelkän kiusanteon ja vallankäytön vuoksi uhkailee yksinhuoltajuudella, niin sellaiselle ei pidä antaa periksi. Jos toisella on joku ongelma (alkoholi, huumeet, väkivalta) niin on ihan ymmärrettävää, että lasta halutaan suojella sellaiselta.
Minäkin olisin eron yhteydessä alunperin suostunut yhteishuoltajuuteen, mutta kun mies pakotti perumaan koko eron ja uhkasi, että hän pitää lapset enkä tule ikinä eron jälkeen heitä itselleni saamaan, niin eipä siinä jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hakea yksinhuoltajuutta, jonka sitten sainkin. Isä saa tavata lapsiaan niin paljon kuin haluaa, en sitä heiltä riistänyt.
Asiat eivät vältämättä ole niin yksinkertaisia mitä ulkopuolisen silmin näyttäisi.
Yksinhuoltajuuden "ottaminen" ei ole helppo juttu, ei sinulle eikä lapsen isälle. Jos huoltajuusmuodosta ei päästä sopimukseen, oikeus sen vahvistaa ja silloin yksinhuoltajuudelle pitää olla painavat perusteet. Suurin osa lapsista jää eron jälkeen yhteishuoltoon.
Se mistä teillä riidellessä ehkä kuitenkin "keskustellaan" ja lähihuoltajuus eli se kenen luona lapsi eron jälkeen asuisi ja ymmärtääkseni siitä sinäkin ole huolissasi. Kyse on taas sopimuksesta ja jos sopimukseen ei päästä eli kumpikin haluaa lähihuoltajuuden, asian ratkaisee taas oikeus. Oikeus käyttää "työkaluna" sosiaalitoimen tekemää olosuhdeselvitystä, jossa sosiaaliviranomaiset tarkastelevat kummankin vanhemman olosuhteita, soveltuvuutta ja sitoumista lapsen hoitoon ja huoltoon. Olosuhdeselvityksessä painaa myös tapaamisten tukeminen tai vastustaminen eli lähihuoltajan on oltava avoin lapsen edun mukaisille etähuoltajan tapaamisille. Taloudelliset seikat eivät juurikaan paina huoltajuuspäätöksissä meillä Suomessa.
Näissä päätöksissä ei ole kyse lähihuoltajuuden ottamisesta, kuten kysyit. Tilastollisesti äideille useinmiten lähihuoltajuus päätetään, mutta kyllä päätöksiä isänkin puolelle tehdään ilman, että äiti on mitenkään "hulttio".
Sorrutko nyt itsekkin itserakkauteen. Sinä yksinkö välität lapsestanne ja hänen arjestaan. Nosta katse omasta navasta peiliin ja näe, että isäkin voisi kokea lapsesta luopumisen yhtä raskaasti ja syvästi, kuin sinäkin.
Kysymys yksi; jos äiti on huolehtinut lapsesta 24/7, 365 pvää vuodessa koko lapsen eliniän ja isä ollut töissä / poissa koko tuon ajan - kuten yrittäjillä on tapana, eikö äidillä ole hieman läheisempi suhde lapseen kuin isällä, jota lapsi tuskin tuntee ?
Toinen kysymys; muuttaakoko isä elintapojaan (viittaan suureen työmäärään) eron jälkeen ?
Kolmas kysymys; onko 24/7 työtä tekevä yrittäjä hyvä lähivanhempi ?
Eiköhän tässä ole nyt lähdetty suurentelmaan tuota isän työmäärää ja vähätellään sitä mitä hän perheensä eteen mahdollisesti tekee. Aloittaja itse kertoi isän olevan hyvä vanhempi, vaikka lapsen kanssa vietäkkään niin paljon aikaa, kuin hän itse.
Työmäärä ei kerro siitä mitään, tunteeko lapsi vai ei. Sitä voi olla lapsen kanssa 24/7, eikä häneen ole muodotunut minkään asteista tunnesidettä.
Kuka ihan oikeasti tekee työtä 24/7, eihän siinä edes kerkee kiristimään tai saatika löydä aikaa tehdä sitä lasta alunperinkään.