On tullut testailtua uutta IE8:aa julkaisusta lähtien ja tästä tuli ilman muuta ykkös selain.
Hienoin uusi ominaisuus on acceleraattorit. Tarvitsen silloin tällöin sanakirjaa ja sen toiminnon saa acceleraattoriin. Toimii niin että kun maalaa tekstin niin tekstin viereen tulee läpinäkyvä nuoli josta löytyy suoraan nettihaku ja googlen kääntäjä. Molemmat ahkerassa käytössä.
On todella kätevä, ikiaikainen copy/paste jumppa jää kokonaan pois.
Vakaus on parantunut IE7:sta. Nyt on vielä aika varhaista sanoa mutta tähän mennessä ei ole kaatunut tai hirttäytynyt kertaakaan. IE7 jäi nalkkiin aika usein vaikka yleensä palautuikin itsekseen. IE7 myös kaatui sillointällöin.
Vakain selain tähän mennessä on ollut ilman muuta Seamonkey mutta saa nähdä mikä tämä IE8 lopulta on, vaikuttaa kumminkin todella lupaavalta.
Nopeus on normaalikäytössä hyvä vaikka java testejä ei ajakkaan kovin hyvin. MS:n testissäkin pärjäsi parhaiten sivunlatausnopeudessa vaikka erot olivat aika merkityksettömiä. Oma kokemus on ihan samanlainen, en osaa sanoa ihan tarkkaan kun ei ole käytössä supernopeaa kameraa.
FireFox jää nyt ylimääräiseksi mutta Seamonkeyn pidän toisena. Poistaisin koko FireFoxin jos tietäisin että Seamonkeyn tietoturvapäivitykset pysyisivät kunnolla ajantasallla.
Versio 1.1.15 tuli myöhässä.
Hienoin uusi ominaisuus on acceleraattorit. Tarvitsen silloin tällöin sanakirjaa ja sen toiminnon saa acceleraattoriin. Toimii niin että kun maalaa tekstin niin tekstin viereen tulee läpinäkyvä nuoli josta löytyy suoraan nettihaku ja googlen kääntäjä. Molemmat ahkerassa käytössä.
On todella kätevä, ikiaikainen copy/paste jumppa jää kokonaan pois.
Vakaus on parantunut IE7:sta. Nyt on vielä aika varhaista sanoa mutta tähän mennessä ei ole kaatunut tai hirttäytynyt kertaakaan. IE7 jäi nalkkiin aika usein vaikka yleensä palautuikin itsekseen. IE7 myös kaatui sillointällöin.
Vakain selain tähän mennessä on ollut ilman muuta Seamonkey mutta saa nähdä mikä tämä IE8 lopulta on, vaikuttaa kumminkin todella lupaavalta.
Nopeus on normaalikäytössä hyvä vaikka java testejä ei ajakkaan kovin hyvin. MS:n testissäkin pärjäsi parhaiten sivunlatausnopeudessa vaikka erot olivat aika merkityksettömiä. Oma kokemus on ihan samanlainen, en osaa sanoa ihan tarkkaan kun ei ole käytössä supernopeaa kameraa.
FireFox jää nyt ylimääräiseksi mutta Seamonkeyn pidän toisena. Poistaisin koko FireFoxin jos tietäisin että Seamonkeyn tietoturvapäivitykset pysyisivät kunnolla ajantasallla.
Versio 1.1.15 tuli myöhässä.
Vastaukset 40
Vanhimmat
>...ikiaikainen copy/paste jumppa jää kokonaan pois.
Tapansa mukaan mikkis vaan kopioi muiden toimintoja. Tuokin on ollut Operassa jo VUOSIA. ;)
https://addons.mozilla.org/en-US/firefox/addon/918
https://addons.mozilla.org/en-US/firefox/addon/4037
hehkuttaneet mäsän uutta selainta/käyttistä ja aina on löytynyt vino pino reikiä ja örkit marssineet sisään kuin paraatiovesta. Luuletko minkään muuttuneen?
Vähän yli 1/2 vuotta Vista koneessa eikä mitään örkkejä ole marssinut mistään ovista sisään kertaakaan paitsi silloin kun demosin täällä sodat palstalla virusten "vaarallisuutta".
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=500000000000003&posting=22000000041075778#22000000041075778
Reikiä löytyy kaikista käyttöjärjestelmistä ja selaimista mutta niitä paikataan myös.
Eikös se FireFox ollut kaikkein reikäisin selain kun asiaa tutkittiin?
Todellakin Firefox on reikäisin, lisäksi bugittaa ja jumittaa konetta aivan perkeleellisesti. Onneksi vaihdoin pois.
Muillakin ongelmia:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=4500000000001297&posting=22000000042606930
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=4500000000001297&posting=22000000042660155
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=4500000000001297&posting=22000000042663425
http://www.google.com/search?hl=fi&client=opera&rls=fi&hs=E9P&q="IE8 kaatuu"&btnG=Hae&lr=
http://www.google.com/search?client=opera&rls=fi&q=IE8 crashing&sourceid=opera&ie=utf-8&oe=utf-8
Osasta näki selvästi että joku linuks uskovainen on "testannut" IE8:n.
Varma totuus on se että tämä todella toimii hyvin.
En käyttäisi jos ei toimisi kunnolla kun vaihtoehtojakin on, mutta tällä hetkellä IE8 ON paras selain!
selain mutta täytyy vielä pysyä FF:ssä ja Operassa kun siinä ei vieläkään voinut säätää jotta pienin fontti olisi esim.13 niinkuin näissä muissa pystyy.
tällä hetkellä IE8 ON huonoin selain!
IE8 ei ole vain osittain, vaan kokonaan selvää paskaa.
"Varma totuus on se että tämä todella toimii hyvin"
No ehkä sinun mielestäsi hyvin toimimista on esimerkiksi 3 minuutin käynnistys kotisivulle ja jatkuva kaatuilu.
-Käynnistyy alle 1:ssä sekunnissa kun superfetch on käytössä = selain on jo valmiiksi muistissa.
-0 kertaa tiltannut tai mennyt jumiin.
Tähän on hyydyttävä. Kaikki jotka oikeasti kokeilevat voivat todeta saman.
Mielikuvitus Windowseisseihin asennettu mielikuvitus IE8 toimii tietenkin aivan yhtä huonosti kuin linuksissa.
"Tähän on hyydyttävä"
Siinäpä hyydyt ;D
IE8 käynnistyy 3 minuutissa. Menin laskuissa sekaisin kuinka monta kertaa tämä on kaatunut ja jäänyt jumiin. IE8 on raskas kökkö. Ei jaksa toimia vaan yrittää hyydyttää jopa koko järjestelmän. Prossu huutaa armoa. Tuuletin huutaa hulluna. Näin IE8 toimii Vistassa. Kaikki jotka oikeasti kokeilevat IE kasia, toteavat itse saman.
Sinä et ole IE kasia koskaan käyttänytkään. Tai sitten valehtelet räikeästi.
Onko paniikki iskenyt kun Microsoft on nyt onnistunut selaimen suhteen hyvin ja Windows 7 tulee olemaan varma menestys?
Jääkö linuks paska TAAS odottamaan vuosiksi sitä läpimurtoa jota on linuks leirissä hehkutettu jo vuosia?
Mikään softa ei käynnisty kolmea minuuttia, ei varsinkaan sellainen mikä on jo valmiina keskusmuistissa = superfetch.
Vistakin käynnistyy tässä koneessa vähän alle 30 sekunnissa.
http://www.aijaa.com/v.php?i=3870150.png
>...tulee olemaan varma menestys?
Niin sen piti Vistankin olla. Onko nyt jotakin muuttunut? ;)
IE kasin kanssa. Paska mikä paska. Siinä sulle paniikkia.
"kun Microsoft on nyt onnistunut selaimen suhteen hyvin"
Kunpa olisikin. Vaan kun ei ole. IE8 on huonoin selain kautta aikojen. Ja sille sen enempää sinä kuin minäkään emme voi mitään. Järkyttävää että tuollaista kuraa kehdataan edes jakaa.
"Mikään softa ei käynnisty kolmea minuuttia"
Paitsi IE8 alias möhköfantti.
"Vistakin käynnistyy tässä koneessa vähän alle 30 sekunnissa."
Vista käynnistyykin, mutta IE8 vaatii sen 3 minuuttia.
IE 8 on päästetty keskeneräisenä markkinoille...
Paha paha juttu. Muistaisin että jossain vaiheessa varoiteltiin jopa IE8:n sisältävän niin isoja bugeja että ne on iso tietoturvariski, IE8 oli tosin silloin vasta beta mutta kumminkin.
Kun kerran valehtelet niin tekisit sen edes niin että valheesi voisivat olla edes teoreettisesti mahdollisia.
Nyt nuo jutut on ehtaa paroni Münchhausen tasoa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paroni_von_Münchhausen
Sinusta en tiedä, mutta itse en valehtele. Totta joka sana mitä kirjoitin! Kerroin vain miten IE8 Vista koneessani käyttäytyy.
Onko se sanakäännös kenties tämän tyylinen kuin Epiphany-selaimessa
http://www.mworks.info/kuvakaappaus/debian/dict1.png
josta tuloksena tällainen uusi sivu
http://www.mworks.info/kuvakaappaus/debian/dict2.png
Onhan se toki tosi kätevä. Epiphanyssa saa muuten itse määritellä mistä hakee käännökset tai googlettaako sanaa vai hakeeko Gnomen sanakirjasta joka tosin on englanninkielinen, esimerkiksi nämä
http://www.mworks.info/kuvakaappaus/debian/dict3.png
Kirjoitin tuossa aikaisemmin että käytän myös hakupalvelua jatkuvasti acceleraattorilla.
Acceleraattoreja on paljon enemmänkin mutta nämä 2 ovat käyttökelpoisimpia minulle.
Ei näköjään puutukkaan, viimeisessä kuvassa näköjään oli.
Se on vaan eri nimellä kuin sinulla, sen voisi vaihtaa vaikkapa googleksi tai miksi vaan mutta olen jättänyt sen oletukseksi kun ymmärän itse mitä se tarkoittaa.. tai noh, muutin sen Google Haku nimelle ja lisäsin vielä Yahoon haun siihen
http://www.mworks.info/kuvakaappaus/linux/dict4.png
Huomaa muuten miten näppärästi esim. Debianissa on mukana ftp-serveri joten voin kirjautua tiedostoselaimella suoraan ftp-palvelimelle ja raahata nämä kuvakaappaukset sinne ;)
http://www.mworks.info/kuvakaappaus/linux/ftp4.png
Niin clientia tietenkin tuossa tarkoitin ;)
kauhusta ja järkytyksestä kun näin sun ikkunasi ja työpöytäsi!
No ainahan sitä voi muokata vaikka minkälaiseksi, nyt se sattuu olemaan tuollainen ;)
Onko tämä parempi?
http://www.mworks.info/kuvakaappaus/ubuntuvista.png
sinuna ottaisin tuon muistilapun pois jossa lukee Vista sucks, ja muuttaisin tuon kamalan näköisen ubuntu-ympyrän vaikkapa ikkunapalloksi, sekä poistaisin myös nuo Sovellukset, Sijainnit, Järjestelmä-tekstivalikot ja korvaisin ne sillä ikkunapallolla, samaten alapalkki voisi olla tummempi ja läpinäkymätön ja yläpalkki kokonaan pois, ei sitä ole oikeassakaan Vistassa, ikkunoiden kehyksiin voisi laittaa läpinäkyvyyttä vaikka ei se ole pakollista oikeassakaan Vistassa (se on osa Aeroa jota ei ole pakko käyttää).
Oikealla suunnalla kumminkin. Vaikka eihän tuo oikeaa Vistaa siltikään voita.
Juu voittaa sekin, sen verran kokeilin Vistaa että totesin sen ihan järkyttäväksi paskaksi.
Mitä muuten tulee tähän nykyiseen työpöytään niin sitä et voinut nähdä kuvakaappausten alta joten se on tässä, tällaisena minä nyt siitä pidän, tumma rauhoittaa ;) Tämä on siis Debian Lenny läppärissä eikä tuo edellinen Ubuntu pöyytäkoneessa.
http://www.mworks.info/kuvakaappaus/debian/desk.png
Ihan kamala!
Nyt ymmärrät ettei makuasioista voi kiistellä. Itse käytät kammottavaa vistaa ja vikiset kuin muija kun näet erilaisen työpöydän. Vai oletko kenties muija..?
ja kyllä mieheltäkin saa laatta lentää kun näkee jotain oksettavaa.
Taitaa toi töykeys, kettuilu ja herjaaminen olla teillä linuxisteilla ihan synnynnäistä vai mistä muusta voisi johtua?
Lukekaapa ihan ajatuksella noita Pentin juttuja niin alatte ymmärtää miksi ottaa ne mikkilasit hattuun. Älkääkä unohtako että valtaosa nykyisistä linuxisteista on entisiä mikkisläisiä.
Pentin kamuille haistatan pitkät paskat ja haisette ihan Pentin leiriltä ;D
ihan itsekin asioita niin että turhaan leimaat! TE linuxistit ette vaan hyväksy toisinajattelijoita, samaa touhua oli kommunistimaissakin. Toisinajattelijat heitettiin vankityrmään.
Mikkishän murskaa meidät, ei kai se vankityrmä niin paha vaihtoehto ole?
>osaan ajatella ihan itsekin asioita...
Miksi kätket sen "vakan alle" ja kirjoittelet tänne kuin pahinkin Pentti? ;)
Ajattelepa nyt toisin, keitä yleensä sanotaan toisinajattelijoiksi noin isommassa mittakaavassa. Jos ajattelet että windowskäyttäjiä on 90% PC-käyttäjistä ja Linuxkäyttäjiä vain jokin pieni porukka niin kumpi ryhmä noista mahtaa olla "toisinajattelijoita"? Meinaatko että Pentti Nelonen ja hänen henkisensä hyväksyvät Linuxin käytön missään oloissa? Asia on kylläkin niin päin että Linuxkäyttäjät jotka eivät suostu sulautumaan Pentin Microsoft-massaan ovat niitä pc-kulttuurin toisinajattelijoita. Meitähän tässä ollaan sinne tyrmään heittämässä ja sanoipa tuo ex-linuxisti että "mikkis murskaa teidät" hihhih.. mua kyllä vähän naurattaa, eihän se parka ymmärrä Linuxista ja sen filosofiasta mitään ;D
Mikkis-Penttejä vituttaa ettei kaikkia halua sitä mörköpesäkettä valmiine kiiltokuvineen koneeseensa eikä suostu luovuttamaan sen takia rahojaan. Että jotkut haluavat säilyttää täyden vallan ja vapauden omaan koneeseensa eikä luovuttaa ohjaksia Redmontiin, se niitä kaikkia mikkis-Penttejä raivostuttaa ja se saa heidät valehtelemaan suu vaahdossa. Tottakai sitä pitää vähän puolustautua kun mikkis-Pentit vetää överit herneet nenään joka linkissä ;D on tämä hauskaa ;D ;D
KDE 4.2 sopii windowskäyttäjille kuin Pentille trollaus!
Screenshotteja:
http://www.kubuntu.org/system/files/kde4.jpeg
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/ee/KDE_4.0.png/800px-KDE_4.0.png
on mulle ollut selvä puute ja estekin IE:n käyttöön on selainprofiilit Firefoxin tyyliin. Tai sitten niin että se on toteutettu Operan tyyliin, eli tee ensin useampi kansio, laita jokaiseen Opera6.ini jossa ihan parit asetukset vaan ja linkit jokaiselle "profiilille". Nyt ei kumpikaan tapa onnistu IE:ssä.
Jos IE:hen joskus tulee tuollainen ominaisuus niin vaihdan heti siihen. Haluan nimittäin erilaiset profiilit siksi ettei tarvi rukata koko ajan asetuksia (evästeet päälle, evästeet pois, evästeet päälle, evästeet pois jne muidenkin asetusten kanssa) vaan että suoraan voin valita valikosta että nyt kun menen verkkopankkiin, valitsen profiilin Evästeet päällä, kun taas menen Suomi24:lle surffaamaan niin valitsen Evästeet pois-profiilin.