Eli käytän Wordia. Olen käyttänyt niin kauan kuin muistan.
Kun tallennan tekstin niin tallenusruutuun ilmestyy mm.rivi tallenna W97-2000&6/W95.-RTF (*).
Niin pitkälle kaikki OK.Ei ole milloinkaan ollut ongelmia.
Oletuksena on Word.
Nyt viime aikoina on kuitenkin ilmestynyt ruutuun joka kerta teksti että lähdetiedosto on RTF- muodossa ja se muutetaan Word- muotoon.
En minä tajua. Mitään en muuttanut ainakaan tietoisesti ja aina tuo RTF tulee tuohon ruutuun jota se ei tehnyt aikaisemmin.
Mutta nyt tulee se varsinaine ISO ongelma: Eräässä dokumentissa minulla on myös useita valokuvia.
Ja nyt kun avaan tuota kuvadokumenttia niin on tapahtunut kummia. Kone muuttaa ja muuttaa ja sitten tulee lopuksi ruutuun joku teksti että
ylä ja alanumero on vähintään se ja se
ja sitten vielä että ' skaalauksen jälkeen mitat ovat joko liian suuret tai pienet ' .
Ja kaikki kuvat ovat päin h- ttiä. Joko jättikokoisia tai sitten ohuita pitkulaisia.
Alkuperäisistä kuvakooista ei tieteokaan.
Mitä on tapahtunut? Miksi en pysty tallentamaan nää Worddokumenttia kuvineen niin että sen saa myös avattua ' normaalilla tavalla. Koko dokumentti on piloilla noiden kummallisten väärisyneiden kuvien takia.
APUA!
Tässä tarvittaisiin
nyt viisaampien neuvoja
1
340
Vastaukset
- versio käytössä
mutta 2003 versiossa. "Tallenna nimellä"-ikkunassa oikeassa yläkulmassa "Työkalut". Sieltä valitse "Tallennusasetukset" ja katso mikä on "Oletusmuoto" kohdassa. Jos ei "Word asiakirja *.doc", niin muuta se.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "884209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770