nykyaikana haluaa polttarit?
Miksi
kukaan avioituva
1978
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Juurikin siitä samasta syystä miksi ihmiset ylipäänsä haluavat avioliittoon.
PERINNE. Tapa. Tottumus. Näin on aina tehty ja näin tehdään edelleen. Niin sen kuuluu olla.
Voisihan kysyä miksi kahden aikuisen ihmisen pitäisi haluta suostumus liitolleen valtiolta? Samalla tapaa voisi sanoa että polttarit kuuluu häätraditioon, on osa perinnettä samaan tapaan kuin hääkakku, riisin tai kimpun heittäminen. Eihän mitään näistä ole kenenkään PAKKO toteuttaa. En minäkään missään tapauksessa suosittele riisin heittämistä, mutta polttarit on ihan kiva idea jos ne eivät ole sellaiset inhottavat nöyryytys- tai strippari/sekoilu polttarit.