Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vanhempaa työkaveri

Normaaliin tapaan baarissa ollessani törmäsin työkaveriini Leenaan. Juttelimme niitä näitä kunnes Leena kysyi että haluaisinko tulla tänään hänen luokseen. Olin viime pikkujouluissa tanssittanut häntä ja kysynyt haluaisiko hän yöseuraa. Silloin Leena oli vastannut ei. Olimmehan me työkavereita ja muutenkin ikäeroa meidän välillämme oli jonkin verran. Hän sanoi halunneensa mutta olleensa tuolloin aivan liian ujo tehdäkseen asialle mitään. No kuitenkin, vastasin hänen kysymykseensä kyllä. Olihan minulla ollut päiväunia hänestä jo jonkin aikaa.

Lähdimme narikan kautta kävelemään Leenan asunnolle päin. Matka ei ollut pitkä vaan olimmekin perillä nopeammin kuin luulin. Leena sanoi että tänään on hyvä päivä kun lapset eivät ole kotona. Menimme sisään ja heti sisään päästyämme Leena tuli lähelleni ja suuteli minua pitkään, työntäen samalla lantiotaan lähemmäksi. Tunsin kuinka kaluni alkoi jäykistymään pikkuhiljaa. Yhtä nopeasti kuin hän oli aloittanutkin, hän lopetti, ja riisui takkinsa ja kenkänsä kehottaen minua tulemaan sisälle. Tein kuten käskettiin ja kävelin hänen perässään olohuoneeseen.

Istuimme sohvalle ja hymyilimme toisillemme. Suutelin häntä uudelleen alkaen samalla hyväilemään hänen rintojaan paidan lävitse. Tunsin jäykistyväni entisestään. Jatkoimme hyväilyä ja suutelua riisuen samalla vähä vähältä vaatteitamme. Lopulta jäljellä olivatkin enään alusvaatteet. Leena istui päälleni ja alkoi hieromaan jalkoväliään hiljalleen kovana sojottavaa kaluani vasten. Aukaisin hänen rintaliivinsä ja heitin ne sohvan taakse paljastaen samalla suhteellisen suuret ja kiinteät rinnat. Hyväilin noita rintoja ensin käsilläni ja sitten suullani näykkien välillä nännejä. Leenan hengitys alkoi kiihtymään ja tunsin että hän on kiimainen. Hän kuitenkin nousi päältäni ja riisui hitaasti alushousuni paljastaen jo todella jäykän kullini.

Kokenein ottein Leena tarttui kiveksiini ja nuolaisi tipan kullini päästä alkaen nuolemaan kullin vartta ottaen aina välillä sen myös suuhunsakin. Samalla hän puristeli vuoroin pallejani ja kullini vartta. Se tuntui todella hyvältä ja Leena otti lopulta kullin kokonaan suuhunsa alkaen hitaasti mutta varmasti ottamaan minulta toden teolla suihin. Samalla hän alkoi vatkaamaan kullini vartta toisella kädellään. Olin todella lähellä laukeamista ja lopulta laukesin Leenan suuhun. Hän otti lastin sisään ja nielaisi sen nuollen lopulta kullini puhtaaksi.

"Nyt sä voisit tehdä mulle jotain", sanoi Leena asettuen samalla vuorostaan sohvalle istumaan. Nyt oli minun vuoroni ottaa pikkupöksyt hänen jalastaan. Leena levitti jalkoväliään tarjoten minulle upean näkymän juuri ajeltuun ja kosteaan pilluunsa. Aloitin nuolemisen hitaasti mutta varmasti enkä pitänyt mitään kiirettä. Leena alkoikin voihkimaan nopeasti käsittelyssäni. "Just noin", hän sai sanotuksia voihkimiseltaan. Jatkoin nuolemista hieman voimallisemmin ja rytmikkäämmin. Leenan vartalo taipui kun hän voikerteli orgasmin vallassa. Hän huohotti ja voihki. Jatkoin nuolemista vaikka tiesin hänen jo lauenneen. Nopeasti hän olikin jo toisen orgasmin partaalla ja räjähti todella voimallisesti kiljuen orgasmin voimasta tarttuen samalla takaraivooni.

Tunsin kuinka kullini alkoi taas olemaan kunnossa muita leikkejä varten, joten nousin pystyyn ja pyysin häntä asettumaan selälleen sohvalle. Minun ei tarvinnut käskeä kahdesti. Liutin kullini kärkeä hitaasti pillun porteilla ennen kuin työnsin sen sisään. Aloitin hitaan mutta rytmikkään nussimisen katsellen samalla hänen hikistä vartaloaan ja kauniita rintojaan. Suutelimme ja Leena upotti kyntensä selkääni vaikeroiden allani. Hänen pillunsa puristeli kulliani entistä voimallisemmin ja lantionsa liikkui omia työntöjäni vastaan. Aloin kiihottumaan ja lisäsin vauhtia. Huohotimme kummatkin samalla kun hikiset vartalomme alkoivat vapisemaan saapuvan orgasmin edellä. Lantioni eivät olleet enään hallinnassani vaan tuntuivat elävän omaan elämäänsä. Lopulta Leena laukesi jo kolmannen kerran voimallisesti allani ja oma lastini lähti liikkeelle lähes samanaikaisesti. Makasimme hetken päällekkäin huohottaen kunnes Leena kysyi haluaisinko käydä suihkussa.

Menimme yhdessä suihkuun. Aloimme pesemään toisiamme suihkussa hellästi suudelleen samalla välillä toisiamme. Leena kertoi ettei häntä ollut nussittu näin hyvin pitkään aikaan, ja että hän oli iloinen että oli kutsunut minut mukaansa. Siihen en voinut vastata muuta kuin sanoa samat. Suihkussa ollessamme aloin taas kiihottumaan mikä oli minulle todella harvinaista. Samalla kun pesimme toisiamme Leena alkoi hymyilemään ja tarttui hieman jäykistyneeseen kyrpääni ja kysyi että vieläkö sitä haluttaisiin lisää. Vastaukseksi suutelin häntä.

Kuivasimme toisemme nopeasti ja menimme makuuhuoneeseen. Leena sanoi laittavansa jotain kiihottavaa päälleen joten menin makaamaan sängylle alastomana. Kohta hän ilmestyikin pukeutuneena mustaan nahkakorsettiin, joka jätti suuret rinnat paljaiksi. Jaloissaan hänelle oli tummat sukkanauhat ja nahkasaappaat. Jos kullini oli alkanut osoittaa heräämisen merkkejä, nousi se viimeistään nyt lopullisesti pystyyn. Leena pyysi minua makaamaan paikallani ja tuli sänkyyn. Hän imaisi muutaman kerran juuri pestyä kulliani ja istui sitten hajareisin päälleni päästäen minut hitaasti sisäänsä. Hän aloitti hitaan ratsastuksen ja kumartui samalla suutelemaan minua. Suutelimme, puristelin hänen rintojaan, pakaroitaan, näykin nännejä...aika tuntui pysähtyneen. Nussimme todella pitkään ja antaumuksella hänen ratsastaessaan hitaasti päälläni. Hänen isot rintansa alkoivat taas kiiltämään hiestä, ja hänen pillunsa supisteli voimallisesti kullini päällä kun hän yhtäkkiä räjähti voimalliseen orgasmiin. Minulta ei vielä tullut mutta Leena jatkoi ratsastustaan entistä nopeammin liikuttaen lantioitaan edes ja taakse. Hän otti kiinni käsistäni ja piti niitä kämmenissään. Tunsin kuinka lastini alkoi olla lähellä lentämistä ja näin Leenan kasvoista että hänkin oli taas lähellä laukeamista. Tunsin kuinka kehoni alkoi kouristelemaan todella voimakkaasti orgasmin kourissa enkä voinut enään pidätellä vaan laukesin toistamiseen hänen sisäänsä. Nukahdimme nopeasti suudeltuamme toisiamme vielä jonkin aikaa.
16818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jaksato jatkaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jooseppino kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu