Saksassa? Piti lähteä heti BB:n jälkeen, mutta jos nyt jo olisi siellä opiskelemassa?
Mahtaakohan
Tero jo olla
312351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Eikös se ala olemaan jo eläkeiässä, näin olen ymmärtänyt.))
samoin opiskelupaikat olivat samaa höpinää kuin muutkin tuon satusedän jutut.
Haaremin hoito vie nyt kaiken voiman ja energian.
Kun Suomestakin löytyy noita saksalaisen halpisketjun liikkeitä, niin turha lähteä Saksaan asti kassaneidin uraa luomaan.
Taitaa olla melko poikkeavaa että tuon ikäinen mies istuu Lidl:in kassalla. Lidl ei kuitenkaan ole työnantajana parhaimmasta päästä, jonka vuoksi työntekijät ovat usein nuoria tyttöjä ja maahanmuuttajia.
Teron mollaamista täällä taas harjoitetaan. Tero on ihan kunnollinen suomalainen mies. Tekee sentään työtä ja vieläpä montaa työtä. Jos Teron työt eivät teille passaa niin ei se tarkoita sitä etteivät ne passaisi Terolle. Ei Teron tarvi mihinkään lähteä kotomaastaan, kyllä me fanit haluamme Teron pysyvän täällä.
Tero ja Tuuli ovat eronneet ja sillä selvä, kummankin omat kuviot jatkuvat. Kai heillä on oikeus seurustella jatkossa myös muiden ihmisten kanssa. Terolla tuskin mitään haaremia on pystyssä jos vaikka naisia tapaileekin, niinhän monet nuoret miehet tekevät, hakevat sitä oikeaa. Myös Tuulilla on siihen oikeus.
Tero itse sanoi haluavansa haaremin ja pitää sitä parhaana yhteiseläman muotona, naisille vastaavasti useita miehiä. Perhe ja parisuhteet ovat historiaa. Eikö reppana olekaan vielä onnistunut tässä haaveessaan? Jospa muutama vatsalihas lisää auttaisi.
Olen kanssasi samaa mieltä,mut eihän nää juntit tajua mitään,eihän ne käy missään töissäkään..täällä vaan luuhaavat.mullakin on 2-si työpaikkaa,siivoan ja olen kaupan kassalla,ja olen koulutukseltani rakennusinsinööri..
kannatko noin suurta huolta Terosta,kun tiedät missä Tero on työssä niin käväseppäs hänen tykönään juttelemassa että autat pääsemään mihin Tero haluaa äläkä täällä pähkäile!jos ei sinusta ole kohdata kasvotusten niin ole sitten hiljaa!!
olet pelkkä LUUSERI työtäpelkäämättömien rinnalla..SELVISIKÖ TÄÄ NYT SULLE...
poistut täältä jos sinulla ei ole muuta mielessä kuin yksi ja sama ihminen.vai oletko ihastunut kyseiseen henkilöön se muuttaa sitten asian???
Minua vaan kiinnostaa että joko se Maisteri on mennyt sinne Saksaan opiskelemaan :D
kun sitä kerran viikossa kyselet? Onko se sulle jokin pakkomielle? Muuta itse sinne Saksaan, kun siitä jaksat joka viikko jauhaa.
Mikä sinun nimesi on,minun on Leena,Muoniosta.mukavempi kirjotella kun on nimet,käytättehän tekin Tero nimeä,mut onko antanut luvan.?minä en ole kysynyt Terolta saanko kirjottaa hänestä täällä palstalla,mutta en kyllä menis ketään herjaamaan,enhän ole mikään toisten ihmisten arvostelija,hyväkun itse pärjään..mutta Terosta tykkään,ei kirjottele kenestäkään pahaa eikä ole mollaamassa täällä,siksi tykkään.meneee elämässä eteenpäin,ei ole niinkuin te täällä,tyhjänpäiväisiä miehiä ja on niitä naisiakin..
yksi nainen keski-suomesta ja olen sun kans samaa mieltä. Täällä herjataan ja varsinkin Teroa tosi paljon. Mutta mä ainakin tykkään Terosta hirveästi. Olisi ihan kiva se ihka elävänäkin nähdä, mut se Helsinki on niin kaukana.Jos sinne asti pääsisin niin kävisin kyllä moikkaamassa siellä Lidlissä.
Tekee pahaa nämä mollausketjut, Tero ei ole kuitenkaan mitään pahaa näille ihmisille tehnyt. Toivottavasti Terolla töitä riittää ja opiskelemaankin pääsis. Niin ja löytäisi jonkun kivan kainaloisen jonka kanssa niitä onnenhetkiä viettää.
Mäkin olen keskisuomesta..eiköhän lähetä porukalla käymään tuolla Hesan Lidlissä..olen tosin mies mutta haitanneeko se mittään.)
en mää muuta sano........
koeta löytää lääke siihen kateutees,jospa se siitä sitten helpottais,
Siis mä olen NIIIN kateellinen kun en ole duunissa Lidlin kassalla enkä ole päässyt nolaamaan itseäni telkkarissa.
Jostain roskalehdestä luin, että kys. hyypiö on juuri muuttanut uuteen asuntoon. Jos se on kuukausien työllä ja vaivalla saanut hommattua Helsingistä poikamiesboxin (jotka nykyään ovat kiven alla) niin tuskin on heti Saksaan muuttamassa.
Jos joku laittaa positiivisen kirjotuksen niin eikös vaan ole sauraavana joku herjaamassa ja vinoilemassa,..Olen ihan samaa mieltä Terosta,ei varmasti ole näille tehnyt mitään,ja tuskimpa ovat etes tavanneet.mutta minä olen ja sanon että tosi symppis kaveri.kaukana näistä mitkä täällä mollaavat.Luuletteko että on mukava lukea näitä niin teron että teron omaisten...miettikääpä???
on ihan itse oman kuoppansa kaivanut, eikä sieltä heti nouse.
Vaikka kuinka yritän katsoa positiivisesti en löydä mitään symppistä tästä kaverista, kertokaahan fani-intoilijat muillekin mitä sieltä löytyy sellaista mikä on aitoa eikä vain rakennettua kuorta.
Ja sinäkö sitten olet ottanut asiaksesi kaivaa viellä syvemmälle,niinkö??tuostako nautit..
Jos et ole positiivisesti mukana niin älä enää kuormaa lisää.
joo tosiaan tää kaveri täällä palstalla niin kun olet noin nero niin et viittis jauhaa jatkuvasti toisesta ihmisestä.en viittis kyllä täällä mollata ketään.olen ollut siinä tiedossa ja lukenut ohjeet että tää on keskustelupalsta,ei saa terrorisoida eikä käyttäytyä sopimattomasti,eikä ????
symppiksiä puolia eikä vain hyökätä. Ai, eikö niitä löydykään, no senhän me jo tiedämme.
Tero-fanit ovat kuin Tero itse, toisia syytetään aina. Vika on aina muissa, itse aina oikeassa, vaikka koko muu maailma on toista mieltä. Anteeksi ei anneta koskaan, vaikka olisi itse väärässä.
Onpa symppistä.
Luepas oikein ajatuksella oman kommettisi loppuosa:
"Anteeksi ei anneta koskaan, vaikka olisi itse väärässä." Niipä!
mä en ymmärrä tätä Teron haukkumista. En ole kaveria tavannut mut mitä olen seurannut hänen tekemisiään julkisuudessa (sen vähän mitä on ollut), niin ihan normi mieshän se tuntuu olevan. Ei se tee hänestä mitään pahaa ihmistä jos on Tuulin kanssa eron tehnyt, kukin tekee sen minkä näkee pareeksi. Enpä usko että Tero on mitään haaremia perässään vedellyt jos nyt kerran (ehkä) hairahtuikin. Asiahan oli Tuulinkin kanssa sovittu jo, jos kerta tapahtui jo joulukuussa. Missä on ihmisten inhimillisyys?? Ja se joka on synnitön, heittäköön sen ensimmäisen kiven.
Jos joku on tavannut Teron ihan livenä niin vois kertoo siitä jotain kivoja asioita täällä. Mä ainakin mielellään luen semmosta.
Ei voi kun sanoa, että edelleen täällä tuntuu olevan "siitä puhe mistä puute". Tällaiset ilkeämieliset kirjoitukset on usein henkilöiltä jotka eivät ole saaneet kohteelta toivomaansa vastakaikua tms. Liekö tullut pakit ja sekös sitten mieltä jäytää. Säälittävää!!!
täällä rikkinäisten perheiden lapsukaiset ja yh:t kirjoittelevat ilkeyksiä,ovat vielä pinnanneet koulusta.
että miksi on niin paljon rikkinäisiä koteja ja yh-äitejä? Niitä on tosi paljon. Tuntuu siltä, että on harvinaisempaa lapsen kasvaa ehjässä alkuperäisessä kodissa, jossa on oma isä ja oma äiti eikä ns. uusperheessä, ne taitaa olla valtaosa Suomen perheistä nykyään, siis uusperheet. Ihan vaan kommentti tuohon perheiden rikkinäisyyteen!
tuollaiset epätoivoiset äklö-fanittajat, jotka eivät näe todellisuutta vaan elävät kummallisessa haavemaailmassa ja uskovat kaikki valheet mitä heille syötetään.
Vähän täällä fanittajia on mutta olis kyllä kiva kun olisi enemmän aikuisia, järkevään keskusteluun pystyviä ihmisiä. Nämä lapselliset, katkerat, vuodatukset kyllä naurattaa, mutta rajansa kaikella.
Ei kyllä voi kun todeta että kyllä se niin totta on edelleen "siitä puhe mitä puute".
ehkä äitikin. Hyväksyt siis irtosuhteet ja useita samanaikaisesti. Hyväksyt, että perhe on mennyttä hapatusta. Hyväksyt valehtelemiset ja pettämiset.
Fanitatko sen takia, että on vatsalihaksia, lävistyksiä, meikkejä, kynsilakkaa. Fanitat kohta kolmekymppistä tyhjää ulkokuorta joka hakee julkisuudesta nostetta tv-uraan, politiikkaan ja naismaailmaan.
Joko pystytit alttarin ja poltat suitsuketta sen äärellä kun palvot fanikuvaasi.
Herää jo haaveistasi.
Sanoppas miten tää asia koskee sinuun,oletko perheen jäsen,vai miten olet noin akressiivinen..
oletko sukulainen joka on katkeroitunut mieleltään,vai oletko muuten joku sosiaalinen perheneuvottelija?
minun tyttäreni seurusteli 3-misen vuotta,asuivat avoliitossa,ja kun kävivät vihillä,puolenvuoden päästä erosivat...no se oli heidän oma asiansa,en ole katkera.enkä ole puuttunut asioihin jotka ei mulle kuulu.
ajatukset ihan samanlaiset mulla, mutta lopettakaa jo toi terosta jauhaminen, mun tekee niin pahaa kun mä ajattelenkin sitä, siis oksettaa.