Lastenkirjojen piilomerkitykset

Billy_Ray_Curys

Olen varsin kiinnostunut lasten kirjoissa esiintyneistä piilomerkityksistä.

Tässä muutama esimerkki:

Narnian yhteyden kristinuskoon ovat olleet melkopaljon esillä.

Pekka Töpöhännässä Pekkaa kiusataan "hännän" pituuden vuoksi, Monnia apureineen käytetään gestapon vertauksina ja Monni kehuskelee Maija Maitoparralle isosta hännästään.

Ruohometsän kansassa kaiken sen ahdistavan meiningin valossa käsitellään yhteiskunnan muodostamista, totalitarismia sekä ihmisen suhdetta luontoon.

Tuleeko kellekään muita tapauskia mieleen, ja jos on linkkiä tarjota niin olisin kiitollinen?

9

1304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutuilija
    • TainaS

      Itse luin aikanaan innostuneena Bruno Bettelheimin "Satujen lumous" -nimisen teoksen, vaikkakin se sinun kysymykseesi nähden voi mennä ehkä vähän aiheen sivusta. Siinä analysoidaan satuja psykoanalyyttiseltä kannalta ja lapsen henkisen kehittymisen kannalta. Mielenkiintoista ja silmiä avaavaa asiaa silti.

      Sitten ehdottaisin Muumi-kirjoja. Vaikka pinta on lastenkirjaa, merkitykset ovat aikuisille suunnattuja...

    • nanskua

      Potterit, jotka ei kyllä toki ole mitään lastenkirjoja. Vaikka vielä eka ja toka voi ihan soveltua ala-asteikäisillekin. Mutta ne kun on fantasiaa, mutta niissä on niin hyvin monenlailla yhteiskunnallisia asioita. Ihan jo vaikka orjuutetut kotitontut jne.

      • heihei-..-

        Rowling on ihan varmasti tietoisesti ottanut kantaa tämän yhteiskunnan ongelmiin.
        Aloitetaan vaikkapa rotusorrosta. Jotkut vaaleaihoisetan ovat sitä mieltä, että mustat ovat jotain joita ei voi edes ihmisiksi laskea. Heidät pannaan sitten tekemään kaikki likaisimmat työt ja sellaista. Edellä mainitusta asiasta löytyy esimerkkejä pitkin historiaa, kuten tiedetään.
        Ihan sama asia velhomaailmassa: jästisyntyisiä ihmisiä sorretaan ihan samalla tavalla. Sana on tällä kertaa "kuraverinen."
        Taikaeläimiä kohdellaan niinikään alistavasti, velhojen ajatellaan usein olevan kaikkien otusten yläpuolella.
        Näitähän riittää, mutta ajanpuutteen vuoksi mainitsen vielä yhden.
        Nimittäin, verratkaapa ihmiset Hitleriä Voldemortiin. Olen melko varma että tämäkään ei ole sattumaa. Hitler on hullu, joka haluaa valloittaa koko maailman "puhdistaen" sen samalla vähempiarvoiseksi katsomistaan ihmisistä. Voldemort on niinikään saman sairaan päähänpinttymän omaava olento.


    • Muistan kun lukioaikanani äidinkielenopettajani kertoi että klassikkosaduissa on todella paljon kaksimielisyyksiä, koska ennen ajateltiin että myös vanhempien on saatava huvia kirjoista.
      Esimerkiksi: Hannussa ja Kertussa paha noita haluaa lihottaa Hannua ja kokeilee toisinaan hänen "käsivarttaan" aikomuksenaan lopulta työntää hänet "uuniinsa". Tuhkimossa prissi sovittaa "jalkoja lasikenkiin" löytääkseen sen tytön jonka kanssa vietti yön "tanssien". Kun alkaa miettimään, näitä samantasoisia monimielisyyksiä on aika monessa sadussa.

      • Liisa ihmemaassa

        Jatkan vielä edellisen mielipiteenkirjoittajan kirjoitukseen. Esim Prinsessa Ruusunen on Punahilkka ovat klassisia esimerkkejä ja täynnä symbolimerkityksiä. Lisään vielä Hans C. Andersenin sadut Ruma Ankanpoikanen, Merenneito ja mitä kaikkia niitä onkaan. Jopa meidän hölmöläissadut, suomalaiset ja ulkolaiset kansansadut ja eläintarinat ovat täynnä montaa tasoa merkitseviä tarinoita.


      • Satutytsy

        Siis oikeastihan vanhat sadut ovat alun perin olleet aikuisille tarkoitettuja, ei ole ollut mitään "lastenkirjallisuutta". "Lapsuus" niin kuin me sen ymmärrämme on ollut olemassa vasta parisataa vuotta. Alkuperäiset sadut, esim. Tuhkimo, ovat olleet todella paljon julmempia kuin nämä nykyversiot. Ja asiasta kuudenteen, en tiedä voiko tätä piilomerkitykseksi lukea, mutta monet saduthan, tuo Tuhkimo mukaan lukien, ovat suoranaista aivopesua vanhaan, patriarkaaliseen yhteiskuntaan jämähtäneine miesten ja naisten rooleineen ja stereotypioineen.


    • hihku

      Luulisin, että mistä tahansa lastenkirjasta voi aikuinen löytää yhteiskuntaa heijastelevia piilomerkityksiä, ainakin jos niitä hakemalla hakee. Voihan esim. hyvän ja pahan taistelun tulkita viittaukseksi kylmään sotaan ja niin edes päin. Lastenkirjoilla on myös monesti joku tarkoituksenmukainen kasvatusajatus, jolloin vallitsevia yhteiskunnan arvoja pyritään syöttämään lapselle sadun tai runon muodossa. Muun muassa Immi Hellenin runot 1900-luvun alusta viestivät hyvin selvästi suomalaista koti, uskonto ja isänmaa -aatetta sekä perinteisiä naisen ja miehen tai tytön ja pojan rooleja. Toisaalta Elina Karjalaisen Uppo-Nalle -runoissa 1990-luvulla on hyvinkin pasifistisia ja antirasistisia ajatuksia.

      • käsitteet sekaisin

        Viisikoiden poikatyttö Pauli (Paula) oli ehkä intersukupuolinen. Sanaa tuskin oli olemassa kirjojen kirjoittamisen aikoihin. Tai no androgyyni nyt ainakin. Liioittelin vähän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      95
      1503
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      399
      905
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      880
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      733
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe