Lasten Vaatetus

Ihmettelen tosiaan tämän päivän yleistä lamaa, täältä Kouvolasta, minulla on 2 pahvilaatikollista poikien pieniksi jääneitä tavaroita, kenkiä, luistimia (kuin uudet ) monoja ym tarpeellista. Olen ilmoitellut lehdessä ja ilman tulosta, normaalisesti hyvä tavara menee kaupaksi, mutta tämän päivän lama onkin sellainen että vanhemmat ostavat mieluummin uutta kuin käytettyä.
4560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vai TAANTUMAKO virallinen nimi on. Sama juttu täällä tampereella, uudetkin luistimet kaapista vein muiden vaatteiden ym mukana roskikseen.
Hyvin vaikuttaa kaikilla menevän, roskapöntöt täynnä tavaraa kun uutta pitää kaupasta ostaa.

Kyllä nyt meneillään oleva "lama" todellakin on ihmisten pään sisällä, en ihmettele yhtään kun lapset ja nuoret voivat huonosti.

Äänestä
  • Minä olen lahjoittanut lasten vaatteet ja urheiluvälineet yhdistykselle joka vie ne itärajan taakse; yleensä lastenkotiin. Siellä on tarvetta kaikelle mahdolliselle.

    Äänestä

minä ainakin olen luovuttanut kaikki pieniksi jääneet vaatteet (vain hyväkuntoiset) ja luistimet, sukset, monot ym isolapsisille perheille. korvausta en ole pyytänyt. kaikki on vastaan otettu ja kiitetty. joku on sitten joskus muistanut lapsia synttäripäivänä tms vaikkei tarvetta olisi ollutkaan.

Äänestä
  • Tuli vaan niin hassu mielleyhtymä sanasta isolapsiset perheet.. Siellä tuskin tarvitaan pieneksi jääneitä vaatteita. Monilapsisissa perheissä ehkä kyllä. Ei ollut tarkoitus ilkeillä, mutta kun oikeesti alkoi ajatus hihityttää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmetyttää kirjoitti:

Ihmettelen tosiaan tämän päivän yleistä lamaa, täältä Kouvolasta, minulla on 2 pahvilaatikollista poikien pieniksi jääneitä tavaroita, kenkiä, luistimia (kuin uudet ) monoja ym tarpeellista. Olen ilmoitellut lehdessä ja ilman tulosta, normaalisesti hyvä tavara menee kaupaksi, mutta tämän päivän lama onkin sellainen että vanhemmat ostavat mieluummin uutta kuin käytettyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu