outo esitys

Sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) asettama poliisityöryhmä on nostanut julkiseen keskusteluun ikuisuusaiheen. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron vetämä työryhmä nimittäin esittää, että juoppojen kuskaaminen annettaisiin pääsääntöisesti pelastustoimen tehtäväksi. Poliisin työruuhkaa olisi lisäksi helpotettava niin, että pysäköinninvalvojat velvoitettaisiin valvomaan ja sakottamaan kevyttä liikennettä sekä tarkkailemaan anastettuja autoja.

Esityksen sisältö on outo. Tiedossa on, että poliisilla on resurssipula, mutta niin on pelastustoimellakin. Nyt Paateron työryhmä on sysäämässä "likaiset työt" palomiehille. Jos esitys toteutuu, pelastustoimen työntekijät voivat joutua sellaisiin työtehtäviin, joihin heitä ei ole koulutettu. Esimerkiksi väkivaltaisen juopuneen säilöönotto on selkeästi poliisitehtävä.

Päihtyneiden kuljettamisessa on kaiken kaikkiaan liikaa riskitekijöitä ja ongelmia, jotka liittyvät esimerkiksi vastuukysymyksiin ja palokuntalaisten turvallisuuteen. Juoppojen jatkuva kuskaus ambulansseilla voisi vaarantaa normaalin sairaankuljetuksen sujuvuuden. Poliiseille tulisikin lisätä terveydenhuoltokoulutusta, jotta he voisivat tunnistaa, milloin ambulanssi pitää kutsua paikalle.

Ihmeelliseltä tuntuu myös esitys, että pysäköinnin valvojille siirtyisi kevyen liikenteen valvonta ja sakotus. Valvonnassa kysymys on myös uskottavuudesta. Kun liikennettä valvoo poliisi, sillä on ennalta ehkäisevä vaikutus. Paatero haluaa 500 uutta poliisivakanssia. Ne ovat todella tarpeen. Samaan aikaan ei sovi nyrpistellä nenää epämiellyttäville tehtäville. Pallo on nyt pitkälti poliisiministeri Holmlundilla. Häneltä odottaisi nyt ymmärtämystä myös pelastustoimea kohtaan. Ministerin tulisi keskittää myös huomiota rajavartiolaitoksen ongelmiin ja kehittämiseen. Ne ovat jääneet vähälle huomiolle Holmlundin virkakaudella.

Savon Sanomat pääkirjoitus 24.3.2009
6215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihan samanlaisiin esityksiin ovat päätyneet monet paikalliset, yleensä Abc!-liikenneasemien tai vastaavien mukavien taukopaikkojen kahvi- ja munkkipöydissä kokoontuneet työryhmät.

Vituttaahan se lähteä lämpimien kahvikupposten äärestä jotain haisevia juoppoja kuskaamaan tai pahimmassa tapauksessa jotain rattijuoppoa jahtaamaan ympäri kyliä. Eikä se niin mukavaa ole noita pyöräilijöitä ja mopoilijoitakaan vahtia, yleensä kun sitäkin varten pitäisi lähteä ulos tien päälle ja joskus jalkautuakin, vaikka samaan aikaan voisi ihan hyvin istuksia lämpimässä ja mukavassa taukopaikassa suupielissä sokeria ja hilloa, kovaäänisesti kansalaisten toilailuille ja edellisviikonloppuna köyrityille teinitytöille röhöttäen.

Vittuako niillä lappulasseilla ja palomiehillä niin väliä, ei ne muutenkaan samaan porukkaan kuulu.

Äänestä
  • "Mies riehui huoltoasemalla - roikkui kattolampussa"
    -taisi ottaa liian lujille häirikköä, kun poliisit käyvät ABC:llä kaffilla"

    Äänestä

  • sama mies kirjoitti:

    "Mies riehui huoltoasemalla - roikkui kattolampussa"
    -taisi ottaa liian lujille häirikköä, kun poliisit käyvät ABC:llä kaffilla"

    Noita häiriköitähän yöhuoltamoilla tosiaan riittää. Siinä yksi syy, miksi henkilökuntaa ja muita asiakkaita vituttaa tuo poliisien norkoilu asemilla, kun eivät viitsi mitään tehdä, vaikka nenän edessä olisi tappelu meneillään. Ei kuulemma saa tehdä töitä kun on lakisääteinen tauko meneillään... useammin kuin kerran ovat vaan kehottaneet pyytämään vartijan paikalle ja jatkaneet kahvitteluaan ihan muina miehinä.

    Äänestä

  • Abc-kyttääjä kirjoitti:

    hermoja rauhoittavaa vaikutusta havaittavissa?

    Äänestä

jo 1970 -luvun alussa, kun juopumus dekriminalisoitiin todettiin, ettei juoppojen kuljetus ja säilöminen enää kuulu poliisille. Homma ei kuitenkaan kelvannut kenellekään, mutta sen verran lainsäätäjät antoivat periksi, että muutamiin kuntiin perustettiin kunnan ylläpitämät selviämisasemat, joihin kunnat palkkasivat oman henkilökuntansa. Koulutuksen puutteeseen juoppojen kuljetus ei kaatuisi, sen kun oppisi jokainen minuutissa. Vastuutakin löytyy, koska kuljettajat vaihtuisivat nyt vain valtion virkamiehistä kunnan virkamiehiin. Mm. heidän vastustamisensa rangaistaan saman rikoslain pykälän mukaan, kuin poliisinkin.

Äänestä
  • Alkoholismi ei ole rikos. Mikäli juoppo on häiriöksi tai riehuu niin silloin asia tietenkin kuuluu poliisille.

    Eli kyllä totuus on se ettei ketään kiinnosta nämä metsienmiehet koska he eivät maksa veroja eivätkä äänestä.
    Jos asia halutaan saada kuntoon niin yksityistetään tämä alkoholistien huolto. Vai onko niin ettei kukaan halua maksaa lisää kunnallisveroja asian vuoksi.
    Jo 70 - luvalla alkoholismi katsottiin sairaudeksi ei rikokseksi. Olemmeko sivitysvaltio?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Työryhmän? kirjoitti:

Sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) asettama poliisityöryhmä on nostanut julkiseen keskusteluun ikuisuusaiheen. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron vetämä työryhmä nimittäin esittää, että juoppojen kuskaaminen annettaisiin pääsääntöisesti pelastustoimen tehtäväksi. Poliisin työruuhkaa olisi lisäksi helpotettava niin, että pysäköinninvalvojat velvoitettaisiin valvomaan ja sakottamaan kevyttä liikennettä sekä tarkkailemaan anastettuja autoja.

Esityksen sisältö on outo. Tiedossa on, että poliisilla on resurssipula, mutta niin on pelastustoimellakin. Nyt Paateron työryhmä on sysäämässä "likaiset työt" palomiehille. Jos esitys toteutuu, pelastustoimen työntekijät voivat joutua sellaisiin työtehtäviin, joihin heitä ei ole koulutettu. Esimerkiksi väkivaltaisen juopuneen säilöönotto on selkeästi poliisitehtävä.

Päihtyneiden kuljettamisessa on kaiken kaikkiaan liikaa riskitekijöitä ja ongelmia, jotka liittyvät esimerkiksi vastuukysymyksiin ja palokuntalaisten turvallisuuteen. Juoppojen jatkuva kuskaus ambulansseilla voisi vaarantaa normaalin sairaankuljetuksen sujuvuuden. Poliiseille tulisikin lisätä terveydenhuoltokoulutusta, jotta he voisivat tunnistaa, milloin ambulanssi pitää kutsua paikalle.

Ihmeelliseltä tuntuu myös esitys, että pysäköinnin valvojille siirtyisi kevyen liikenteen valvonta ja sakotus. Valvonnassa kysymys on myös uskottavuudesta. Kun liikennettä valvoo poliisi, sillä on ennalta ehkäisevä vaikutus. Paatero haluaa 500 uutta poliisivakanssia. Ne ovat todella tarpeen. Samaan aikaan ei sovi nyrpistellä nenää epämiellyttäville tehtäville. Pallo on nyt pitkälti poliisiministeri Holmlundilla. Häneltä odottaisi nyt ymmärtämystä myös pelastustoimea kohtaan. Ministerin tulisi keskittää myös huomiota rajavartiolaitoksen ongelmiin ja kehittämiseen. Ne ovat jääneet vähälle huomiolle Holmlundin virkakaudella.

Savon Sanomat pääkirjoitus 24.3.2009

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu