Dobermannien dissaus

ketju.

Itseasiassa koiran on jopa ihan sopuisa, jos se kasvaa normi perheessä kotikoiraksi. Ajattelin nyt sakemannien ketjujen vastapainoksi laittaa tämän, koska kun kävin koiranäyttelyssä messukeskuksessa, niin pakko sanoa että dober kehän ympärystän väki oli kuin suoraan moottoripyöräjengin vuosikokouksesta. Jotenkin siinä valossa ymmärrän hyvin, että tavis koiraihmisiä rotu ehkä siksi vierastuttaa, kun omistajat tuntuvat hakevan vain vahtikoiraa, jotta pystyvät kävelemään ulkona kontulan vuokrataloalueella tai muussa vastaavassa paratiisissa.

13

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaukkari ihminen

      Tiedän tunteen hyvin =) Itselläni oli Dopperi kaukkarin lisäksi puolitoista vuotta sitten.Muistan kuinka oli aluksi vaikea päästä porukoihin sisälle ja tutustua muihin saman rodun omistajiin/kasvattajiin.Tuntui kovin ulkopuoliselta mennä tapahtumiin oman kanssa.kaiken lisäksi kaikki eivät ihan sulattaneet että se ei ollut suomen dopperi vaan venäjän=/ no mutta ajan myötä huomasin että näissä porukoissa on monenlaisia ihmisiä.Mukavia,ihmetteliöitä,virnuilioita mutta myös todella asiansa osaavia rentoja ihmisiä =) samanlailla kuin muissakin rotujen tapahtumissa.Että ei muuta kuin tutustumaan vaan heihin niin kyllä varmastikkin sieltä seuraa löydät.

      Ja jos nyt joku ihmettelee että miksi sitten luovuin dopperista niin syy oli niinkin yksin kertainen kuin d-poikani kasvoi isoksi se alkoi vartioimaan minua isänältäni sekä kauvemmin perheessä olleelta kaukaisianpaimenkoiralta,sillä oli kova mustasukkaisuus minuun ja tilanteet alkoi mennä liian rajuiksi kaukkarin ja sen välillä kun molemmat suojelivat ja vartioivat minua.Yhteen otot oli rajuja joista sitten päätin että on parempi myydä poika uuteen kotiin jotta se ei pääse hengestään kotona tappeluiden ansiosta.

    • sakemaniikko

      en ottaisi dobberia? Koska en ottaisi mitään muutakaan koiraa, joka tarvitsee vaatteita talvella. Jokainen dobberi, jonka olen tavannut, on ollut huomattavasti "kiltimpi", kuin sakemanni.

    • ...

      Tuosta tuli mieleen, kun näyttely kehien ympäristöstä puhuit, että itse en ole kokenut mitään helvetillisempää kuin olla seuraamassa belgian paimenten kehää...

      Omia koiria en näytelyssä käyt. kehäsihteerina voskus olen, mutta enimmäkseen aikaa seurailla kehiä on kun muuten vain kiertää näyttelyjä ja kokemukseni nyt sellaisesta. Tietenkin omat intressini vetävät vain tiettyihin rotuihin, eli otokseni on suppea.

      Belgian paimenilla, siellä suurimman shown vetävät koirien innostajat reunoilla. Kaikki harrastavat koirien villitsemistä kehän ulkopuolelta, mutta kaikki halveksuvat sitä kun muutkin tekevät... Harvemmin niin taitavaa kikkailua näkee ja niin vihamielisiä ihmisiä kuin ovat toisilleen. Ja niin suurta halveksuntaa tuomareita kohtaan, jos jonkun mielestä oma koira olisi ansainnut parempaa... Säälin tuomareita, säälin koiria, joiden ei anneta vahingossakaan ottaa kontaktia toiseen koiraan, "ettei tuon rumuuskuppa tartu meidän koiraan"...

      Noutaja ihmisillä (ennen akikkea tolleri) ei ole pienintäkään aikomusta koskaan jäädä seuraamaan muiden koirien esityksiä. Oma rotu on niin mahtavan riittävä, että mitäs niihin muihin rotuihin aikaansa tuhlaamaan... Yksi tuomari sanoikin ekrran osuvasti kun tolleri kehä päättyi: kiitän yleisöä ja kilpailijoita tässä vaiheessa, sillä te ette kumminkaan näyttelypäivän loppuun saakka tänne jää.

      Saksanpaimenia seuraa ilokseen. Ihmisllä on rento tunnelma ja kaikki tuntuvat tuntevan toisensa. Tietenkin on vain pieni sisäpiiri, jotka näyttelyjä kiertävät, mutta toisin kuin belkkareilla (jossa myös varmasti tuntevat toisensa), nämä ihmiset selvästi rehellisesti iloitsevat toisten onnsitumisista ja näyttävät viihtyvän porukassa. Tervehtivät ja vaihtavat kuulumiset iloiseen sävyyn, ei kyräillen (vakoilempa samalla onko koirastasi vastusta tänään meille).

      Mutta se suurin nautinto itselleni on metsästyskoirat. Pidän siitä että tuomari kertoo yleisölle. Johtuu ehkä siitä, että yleisöä yleensäkin on, ei vain kilpailijoita, näin koen että itsekin voin jotain oppia. Näiden koirien näyttäjäthän ovat äärettömän pitkän ajan takaa tuttuja toisilleen, joten läheisiä ihmissuhteita ja vilpitöntä iloa toisen menestyksestä. katkeruutta enemmän on jo valmiiksi jaettuja arvojärjestyksiä; kun on tämä tuomari täällä tänään, niin tiedetään,e ttä sinun koirasi on tänään se ykkönen ja tuo kakkonen... Yleisö on näin jo jakanut palkintosijat, joten ei tule pettymyksiä kenellekään ja yleisöhän on melkein aina oikeassa. Sitten se mukava rempseys; noh, kahden viikon päästä on se tuomari siellä, nähdään silloin niin on meidän koira ohi teidän koiran...

      Noita dobereiden kehiä en ole koskaan katsellut: jos tunnelma on kuin moottoripyöräkerhon kokoontumisajoissa, niin silloinhan siellä luulisi olevan myös hyvä tunnelma, kun samanhenkiset ihmiset ovat kokoontuneet yhteen?

      • tarkoitinkin

        "Noita dobereiden kehiä en ole koskaan katsellut: jos tunnelma on kuin moottoripyöräkerhon kokoontumisajoissa, niin silloinhan siellä luulisi olevan myös hyvä tunnelma, kun samanhenkiset ihmiset ovat kokoontuneet yhteen?"

        Fiilis on mitä paras kun nyrkkiraudat heiluu ja 9 millistä kaivetaan taskusta. Se on kuin olisi lasten seurakuntaleirillä.

        No varmaan tämä sakki keskenään toimeen tulee, mutta omistakunta kertoo aikapaljon siittä miksi ja mihin koira on hankittu.

      • ...
        tarkoitinkin kirjoitti:

        ...sivuvaunuun?

      • missäs landella olet
        ... kirjoitti:

        ...sivuvaunuun?

        mahtanut olla näytöksessä?

        Juuri tänäänkin kävin kävelyllä ihmisen kanssa, joka pelkää isoja koiria. Hän kehui kuinka kiltti dobberi minulla on ja oli tosi helpottunut kun ei mitään ärinöitä tullut.

        Itse olen ihan äiti-ihminen ja muitakin koirarotuja perheessämme on.

        Mitähän rotua itse inhoan? Ensimmäinen yhteinen koira oli bichon frisee. Ei ikinä enää! Kohelo räksyttäjä.

      • ...
        missäs landella olet kirjoitti:

        No joo, on aivan ymmärrettävää, että jos olet ihminen joka tykkää dobbereiden rauhallisuudesta ja tyyneydestä, että bichon saattaa ärsyttää...

        Mutta ihmisille on muodostunut tiettyjä stereotypioita myös koirista ja niiden omistajasta. Mustat vaatteet dobberin omistajalla on varmasti yksi aika yleinen. Ja eihän stereotypioita ihan tyhjästä luoda...? Ja on ihmisten luonnollista käytöstä,e ttä stereotypia on yksi tapa yleistää; ihminen on kuitenkin tapaeläin ja on tarve luoda johtopäätöksiä ympäristöstä jopa ennen tarkempaa tutustumista. Turvallsiuutemmehan monesti riippuu niistä jontopäätöksistä. Jos joku näkee käsiaseen (muulla kuin poliisilla), niin sitä tulee sterotypioitua, että on parasta häipyä paikalta, eikä lähteä tarkemmin kyselemään: "mitäs meinasit tehdä pysyllä". Jokainen ihminen liittää tietyt asiat tiettyihin asioihin ja on vain ihmisen omasta ajatusmaailmasta kiinni, miten hän suhtautuu kokemaansa.

      • tänään liikkeellä

        Kiinnostuin dobberista juuri siitä syystä, että yksikään tapaamani dobberi ei yrittänyt syödä kyseistä bichonia. Eikös meillä kaikilla ole joku rotu, josta emme pidä?
        Kaksi dobberia ollut ja saanut koulutettua kiltiksi ja hyvin käyttäytyväksi. Mustia vaatteita en enää käytä ja harvoin sellaisia nähnyt edes muilla dobberin omistajilla.
        Tänään muuten meni joku kääpiösnautserin kanssa musta takki päällään.

        Miehet on pukkeja ja naiset on huoria, vai miten se oli?

        Tytöt on kilttejä ja pojat on pahoja, vai miten se oli?

        Kaikki pikkukoirat räksyttää ja kaikki isot koirat tappaa jokaisen vastaantulijan, vai miten se oli?

        Yksikään pikkukoira ei pure omistajiaan, vai miten se oli?

        Dobbereilla on veripussit, jotka pitää silloin tällöin täydentää.
        Seehverit ja dobberit pitää hakata kiltiksi, tällaisenkin lauseen olen kuullut.
        Kaikenlaista juorua, tuleeko siitä hyvä mieli?

        Meidän dobikan kaverina on muuten tuollaisia kahden - viiden kilon painoisia pikkukoiria ja kivaa oli viime viikonloppunakin metsässä.

        Joku voi jatkaa, mulle tuli nälkä ja pitää kai noille lapsillekin jotain antaa:)

      • sakemaanikko
        tänään liikkeellä kirjoitti:

        näin se on! Minkä rotuisen pikkukoiran teidän dobberi saalisti tänään aamupalaksi?

      • sakemaanikko kirjoitti:

        Dobberien ei tarvitse saalistaa aamupalaansa, se kun tarjoillaan heille. Dobberit myös elävät sulassa sovussa ihan kaikkien, isojen ja pienten kanssa. Meillä on vuosien saatossa ollut monien erilaisten koirien lisäksi myös kissoja, kissanpentuja, kaneja, kanoja, marsuja... Nou problem. -Ainoa huomionotettava seikka: kahta viriiliä dobberiurosta ei kannata samassa mökissä yrittää elätellä.

        Itse en dobberikehiä vuosikymmeniä kierrelleenä kyllä tunnista itseäni enkä ystäviäni noista kuvauksista. Tai no, onhan tuo minunkin ukko vähän semmottisen heavyjätkän tai harrikkamiehen sekoitus (myös) ulkonäöltään. Vaan ei se ukkohyvä taatusti ole paha eikä vaaraksi kenellekään, kuten ei myöskään minkään oman puutteensa vuoksi koiraa hankkinut, kuten en minäkään. Miksi ei saa omistaa upeata koiraa ja olla ihastunut ja tyytyväinen itselleen sopivaan rotuun ilman että omistamisen takana pitäisi olla jotakin taka-ajatuksia?

        Missähän mekin olemme dobberiemme kanssa kuljeskelleet machoilemassa, että tämmöttisiä kirjoituksia pitäisi hyväksyä arvostelematta ja kommentoimatta?

        Pöh.

        Mutta että jotta mitä tekemistä tällä hyvän käyttökoiran kanssa?

        Itse muuten aikoinani olen omistanut pari sakemannia, ja (muihin sen huonoihin puoliin nyt paneutumatta) eräs pointti dobberin eduksi oli ja on edelleen, että sillä ei ole (haisevaa ja huushollin nurkissa pyörivää) aluskarvaa. Eivätkä nämäkään ulkona takkia välttämättä tarvitse: tarpeeksi vauhtia, liikettä ja työntekoa, siitä sitä lämpöä syntyy. Takkia tarvitsevat lähinnä kaupungin kaduilla kävelyvauhtia etenevät koirat.

      • sakemaanikko
        tiinamuori kirjoitti:

        joskus kuullut ominaisuudesta/omituisuudesta, jota huumorintajuksi kutsutaan? Enhän mä tosissani hei...

        olet minut niin väärin käsittänyt, että teen paljastuksen: nimimerkkini on tahallisen provosoiva, koska saksanpaimenkoiran ollessa nyt eniten rekisteröity rotu Suomessakin, on koiria, kasvattajia ja omistajia joka lähtöön. Aiheesta ei voi siis keskustella liikaa, oli keskustelu sitten positiivista tai negatiivista. Rotu ei edes ole lähimainkaan sairain tai luonnevikaisin, mutta kun niitä on liian paljon. Toivon siis rakentavaa keskustelua, omalla spk-palstalla sitä ei voi asiallisesti käydä. Jostain kumman syystä. Omista koiristani nyt vain yksi on spk ja se jää viimeiseksi, jos ei rodulle ihmeitä tapahdu. Dobbereista en tiedä mitään muuta, kuin jotain yleistä. Mutta niistä karvoista, aiemmin sanoit omistaneesi narttuja. Ei niiden karvat haise, nehän pesevätkin itsensä. Urokset on jotain ihan muuta...

      • sakemaanikko kirjoitti:

        joskus kuullut ominaisuudesta/omituisuudesta, jota huumorintajuksi kutsutaan? Enhän mä tosissani hei...

        Olen vahvasti tietoinen omituisuudesta nimeltä huumori: juuri sitä olen -älyn lisäksi- ikäni vaatinut paitsi itseltäni, myös kaikilta itseäni lähellä olevilta ihmisiltä sekä muilta eläviltä.

        Useimmiten keskustelun ytimestä vinossa olevat vastaukseni johtuvat siitä, että työkiireisenä eukkona 'ehdin' lukea vain ketjun viimeisen viestin, en suinkaan koko ketjua. Olen siis huono keskustelija. Blääh. Minua voi sanoa 'härkkijäksi'. Mielipide sieltä, toinen täältä...

        Tässä vaiheessa en enää yhtään muista, mitä varsinaisesti piti TÄSSÄ KETJUSSA sanoa. *Skraaps, raapii päätään*. Ööh: aluskarvattomat, koiralta haisemattomat koirat sopivat minulle. Tässäkö se ajatuksen ydin oli?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7662
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      116
      5318
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      119
      3547
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3527
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2574
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      69
      1381
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe