Kirjoitin tuolla aikasemmin, et lohdullista lukea ja koetetaan kestää, mutta nyt olisi vinkit tarpeen. Eli tilanne yövalvomisen kohdalla pahentunut. Poika viime yön valvoi 01-09 välillä itki tyytymättömyyttä ja ehkä ilmavaivojakin. Tätä nyt riittänyt yli viikon ja päivät nukkuu kuin tukki. Eli on nytkin nukkunut siitä aamu yhdeksästä välillä vain herää syömään n. 3-4h välein ja nukkuu samantien uudestaan. Ollaan yritetty pitää välillä hereilläkin, mutta kun herra nukkuu niin nukkuu, ei auta ilmakylvyt ei kylvetys nukkuu kuin nukkuu!!! Siis vuorokausirytmi on hänellä aivan päälaellaan. viime yönä torkahti ehkä 15min. ja muuten piti kantaa ja keinuttaa sitterissä ja silti vielä jaksoi huutakin välillä.
Olisi helppo nukkua päivisin pojan kanssa samaan aikaan, mutta esikoinen on kolme vuotias ja joutuu muutenkin katselemaan aivan liikaa videoita, kun mulla alkaa olla paukut ihan lopussa. Poika täyttää tällä viikolla 6vkoa ja moni on lohduttanut että kyllä se siitä kääntyy oikeille raiteille ajan myötä, mutta kaikki vinkit olis tervetulleita. Säälittää eniten tuo esikoinen, kun vanhemmat kulkee silmät ristissä ja isä yrittää käydä töissä ja tuntuu että esikoisenkin unet on viime viikot olleet vähän huonot. Heräilee öisin vaikka toisessa huoneessa olenkin vauvan kanssa.
Onko muilla kokemuksia tästä ilmiöstä????
Olisi helppo nukkua päivisin pojan kanssa samaan aikaan, mutta esikoinen on kolme vuotias ja joutuu muutenkin katselemaan aivan liikaa videoita, kun mulla alkaa olla paukut ihan lopussa. Poika täyttää tällä viikolla 6vkoa ja moni on lohduttanut että kyllä se siitä kääntyy oikeille raiteille ajan myötä, mutta kaikki vinkit olis tervetulleita. Säälittää eniten tuo esikoinen, kun vanhemmat kulkee silmät ristissä ja isä yrittää käydä töissä ja tuntuu että esikoisenkin unet on viime viikot olleet vähän huonot. Heräilee öisin vaikka toisessa huoneessa olenkin vauvan kanssa.
Onko muilla kokemuksia tästä ilmiöstä????
Vastaukset 1
Vanhimmat
...mutta onneksi meillä jo takanapäin; tyttö on nyt 1v2kk. 3,5kk asti valvoi koko yön, siis päivällä saattoi ottaa kolmet 1-3 h unet ja alusta asti volvoi niidenkin välissä jo ainakin tunnin, sinänsä tyytyväisenä, ei siis huutanut iltaisinkaan vasta kuin silloin kun ei annettu huomiota! Iltaisin kun olisi pitänyt alkaa rauhoittumaan, alkoi maratonimetys siinä 7-8 aikaan ja sitten ehkä pikku unet ja viimeistään 11 aikaan yöllä uni vaihtui pikku torkuiksi ja viimein valvottiin kellon ympäri... neiti saattoi torkahtaa välillä 15-20 min mutta itse olin jo niin yliväsynyt (kun ei tyttö alussakaan nukkunut kovin hyvin yöllä) etten saanut enää unta ja toisaalta en olisi muuta kerinnytkään kuin juuri nukahtaa kun tyttö taas heräsi. Muutama vuorokausi tuli valvottua putkeen kun vauva valvoi 18-06 jne. Tyytyväisenä niin kauan kun valot oli päällä ja seurusteltiin , palosireeni lähti päälle heti kun laitettiin takaisin nukkumaan. Eivät auttaneet mitkään nukkumisjärjestelyt tai unikouluyritykset- ja eihän niin pienelle unikoulua saisi edes yrittää...Ja vanhassa kerrostalossa naapuritkaan tuskin nauttivat. Mieheltä ei juuri apua herunut, vetosi siihen että hänen pitää nousta aamulla aikaisin-itse toivoin että edes olisin saanut jossain vaiheessa MENNÄ nukkumaan... Anoppi onneksi ymmärsi, sanoi mieheni olleen juuri samanlainen vauvana. Harmi vaan että anoppi asuu Brittein saarilla, ei pystynyt konkreettisemmin auttamaan... Oma äitini ei tajunnut tilanteen vakavuutta, sanoi vaan että kyllähän sitä vauvojen kanssa aina univelkaa tulee, eihän sille voi mitään. Sitten vajaan neljän kuukauden iässä unirytmi vain alkoi itsestään kääntymään oikeinpäin, vähitellen. Mietin, olisiko tuo johtunut siitä, että tyttö syntyi lokakuun alussa jolloin päivät alkavat lyhenemään ja pimenemään ja kun unirytmi alkoi kääntyä, alkoi talvikin kääntyä kevättä ja valisampia päiviä kohden. Tyttö on vieläkin illanvirkku ja aamuntorkku, vilkas (oppi 9 kk iässä kävelemään) ja itsepäinen jne. Itse jälkeenpäin olen ajatellut, että nyt samassa tilanteessa, jos olisi mahdollista, nukkuisin päivällä aina kun voisin. Silloin yritin pitää kodin siistinä ym. eli ne ajat kun vauva nukkui tein sitten kotitöitä...Ja kun viimein olin niin väsynyt että halusin vain nukkua, en enää saanut päivisin unta. Mutta jos vain saat esikoisen esim. tutuille joskus päivällä hoitoon tai vaikka MLL:tä hoitajan kotiin muutamaksi tunniksi niin yritä saada nukuttua! Itselläni alkoi unenmenetys näkyä mm.unohteluna (jäi rahat automaattiin jne.), tuntui ettei aivot toimi ollenkaan ja lapsi teki välillä mieli heittää parvekkeelta alas että joskus saisi unta. Toivottavasti seuraava ei ole meillä yhtä vähäuninen...Tsemppiä sinulle!