EU-vaalit

Oletteko aikeissa äänestää ko.vaaleissa? Onko mielestänne hyviä ehdokaita?

Olen hiukan kurkkailut ehdokkaiten profileja. Jos uskoo heidän itsestään luomaa kuvaa niin täytyy sanoa että kovin eteviä ovat manipuloimaan vaalikarjaa.

Itselläni on kyllä vahva kanta omiin edustajiini. On hauskaa seurata noita ikuisia pyrkyreitä jotka yrittävät milloin minkin puolueen listoilta päästä hyville palkoille. Ovat valmiita myymän ideologiansa mihin tahansa kunhan hyötyvät henkilökohtaisella tasolla.
16542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

-J.Sievinen,Veltto Virtanen, J.Halla-aho mm.
Miksei sitten Matti Nykänen tai Johanna Tukiainen ?

Äänestä

muistakaa minut. Miä olisin hyvä ehdokas.
olen käyttänyt monia nimimerkkejä täällä kirjoituksissani. Kukaan ei vielä sksi ole
vielä todella tunnistanut minua siksi nyt haluan
tulla valituksi.Nim.merkki" Nipo"

Äänestä

sehän on paitsi oikeuteni myös velvollisuuteni suomalaisena.

Mielessäni harmittelen jo etukäteen sitä, millaisin perustein uskomattoman monet äänestäjän ehdokkaansa pätevyyttä arvioivat. EU-politiikkaa tekemään lähtee luultavasti omina edustajinamme muutamia, joiden asiantuntemusta ja osaamista olisi hyvä kehittää ensin vaikka kansanedustajan tehtävissä kotimaassa. EU-mepeillä on enemmän valtaa ja vastuuta.

Äänestä
  • pienen maan EU-edustajan vallasta ja vastuusta.
    Kyllä he ovat siellä ison koneiston rattaissa pelkkiä hiekanmuruja. Kyllä kansanedustajalla Suomessa on enemmän valtaa ja vastuuta.

    Äänestä

  • EU-ukko kirjoitti:

    pienen maan EU-edustajan vallasta ja vastuusta.
    Kyllä he ovat siellä ison koneiston rattaissa pelkkiä hiekanmuruja. Kyllä kansanedustajalla Suomessa on enemmän valtaa ja vastuuta.

    Koskahan nämä kyseiset mittelöt käydään !!!

    Äänestä

  • EU-ukko kirjoitti:

    pienen maan EU-edustajan vallasta ja vastuusta.
    Kyllä he ovat siellä ison koneiston rattaissa pelkkiä hiekanmuruja. Kyllä kansanedustajalla Suomessa on enemmän valtaa ja vastuuta.

    millaista valtaa ja millaisia vaikuttamismahdollisuuksia on nykyisillä oppositiopuolueiden kansanedustajilla Suomessa.

    EU-mepeillä pitäisi olla perehtyneisyyttä ja tieto-taitoa asioiden hallitsemiseksi sekä sen lisäksi valmiutta ja rohkeutta toimia aktiivisesti yhteistyössä muiden maiden edustajien kanssa. Heidän pitää tulla kuulluiksi siellä, missä asioihin vaikutetaan ennen muodollisten päätösten tekemistä ja tietää riittävästi koko Euroopan - ei vain Suomen - asioista ja niiden suhteista toisiinsa. Jokainen meppi, joka hoitaa asiansa tunnollisesti tehtäviinsä perehtyen ja meille tärkeitä asioita ajaen, on tottavie palkkansa ansainnut. Huvimatkailijat tulevat Suomelle monella tapaa kalliiksi, eikä meillä olisi mielestäni varaa valita yhtään sellaista EU-edustajiemme joukkoon. Jokaisen pitäisi olla sekä erittäin kielitaitoinen että politiikan tekemiseen perehtynyt asiantuntija, jolla on luontaista karismaa ja osaamiseen perustuvaa vaikutusvaltaa.

    Pienikin kivi kengässä saattaa hiertää pirusti ja tehdä lokoisankin olon harmittavaiseksi.
    EU.ssahan on suuremmat pyrkineet sanelemaan kaiki päätökset omaan pussiinsa päin. EU.lla on meidän kokonais-elämään jo nyt suurempi vaikutus,kuin maamme eduskunnalla. Eduskuntahan on vain EU.n kumileimasin.
    Siksipä onkin erittäin tärkeää että jokainen suomalainen tajuaa tämän. Protestoinnit ei nyt enää auta.
    Mitä penteleellisempiä EU.n päätösten perusteitten kyseenalaistajia ja neuvottelutaitoisia loppaajia sinne saadaan ajamaan kansallisia etujamme,on se kaikki meidän parhaaksi. Äänemme EU-vaaleissa on tärkeämpi kun eduskuntavaaleissa. Siellä pitää vaikuttaa ja kuulua NYT,halusimmepa tai ei.Meidän tulee painostaa ja valvoa valittuja meppejä joka suunnalta. Tehkööt työnsä kansalaisten etuja ajatellen hekin. EU.hun kuulutaan kaikin tavoin. Irti siitä ei päästä.

    Äänestä

  • O - Orvokki kirjoitti:

    on erinomaisen tärkeää perehtyä ehdokkaiten mielipiteisiin ja taustoihin. Miten ovat oman tonttisa hoitaneet Suomessa?? Ovatko yhteistyökykyisiä vai riidan kylväjiä yhteisöissään joissa ovat toimineet? Moni on kakku päältä kaunis.... Kylän kaunistus kodin kauhistus.

    On jotenkin kornia kun Köyhien asialla ratsastava puolueen puheenjohtaja ja EU-ehdokas sanoo kannattavansa Sauli Niinistöä pressanvaaleissa. Haloo, kuka uskoo puolueen ajavan köyhien asiaa??

    Pelkkä karisma ei aina takaa osaamista.

    Äänestä

  • Tase pappa kirjoitti:

    Pienikin kivi kengässä saattaa hiertää pirusti ja tehdä lokoisankin olon harmittavaiseksi.
    EU.ssahan on suuremmat pyrkineet sanelemaan kaiki päätökset omaan pussiinsa päin. EU.lla on meidän kokonais-elämään jo nyt suurempi vaikutus,kuin maamme eduskunnalla. Eduskuntahan on vain EU.n kumileimasin.
    Siksipä onkin erittäin tärkeää että jokainen suomalainen tajuaa tämän. Protestoinnit ei nyt enää auta.
    Mitä penteleellisempiä EU.n päätösten perusteitten kyseenalaistajia ja neuvottelutaitoisia loppaajia sinne saadaan ajamaan kansallisia etujamme,on se kaikki meidän parhaaksi. Äänemme EU-vaaleissa on tärkeämpi kun eduskuntavaaleissa. Siellä pitää vaikuttaa ja kuulua NYT,halusimmepa tai ei.Meidän tulee painostaa ja valvoa valittuja meppejä joka suunnalta. Tehkööt työnsä kansalaisten etuja ajatellen hekin. EU.hun kuulutaan kaikin tavoin. Irti siitä ei päästä.

    väärään kurkkuun, omenan pala.
    Kun peljästyin tota HUUTOA!

    Huusit kyllä ihan oikeaa asiaa.

    Amen.

    Äänestä

jotka tekemisen puutteessa valmistelevat ja päättävät asioista joista eivät mitään ymmärrä.

Tietenkin äänestän.
Äänestän henkilöä enkä yhteiskunnallista näkemystä.

Kotimaan politiikassakin on henkilö tärkeä mutta puoluekuri vesittää yksilön näkemyksiä asioiden ratkaisemiseksi.

Kuvittelisin Brysselissä yksilöiden olevan vapaampia omien mielipiteiden mukaiseen toimintaan.
Mammuttikoplassa yhden vaikutusmahdollisuus on vaan niin vähäinen.

Odotan ehdokkaaltani tarvittaessa kansallisten etujemme härskiä ajamista malliin latinomaat, välittämättä mistään "reilun pelin hengestä" tai eurooppalaisuudesta.

Äänestä
  • Suomi haluaa olla mallioppilas.
    On kai pitkäperinne, mistä tavasta on vaikea
    päästä eroon.

    Ollaankohan me vähän "nyyhkyjä" ja yritetään
    mielistellä, siinä pelossa ettei meitä muuten hyväksytä.No,pienen kansan trauma?

    Äänestä

Ajankohtaisessa kakkosessa paljastettiin meppien lisäeläkerahasto.Jo yhdeltä kaudelta lisäeläke 2500 euroa. Kyllä herrat osaa järkätä omat edut! VOI PERKELE.....Ja Seppänen tietysti muiden mukana.................

Äänestä
  • kuvan aion piirtää. Kukahan senkin omakseen laskee?

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    kuvan aion piirtää. Kukahan senkin omakseen laskee?

    monta soutajaa......

    Äänestä

  • piirtää kirjoitti:

    monta soutajaa......

    ihmiset jättäkö äänestämättä taikka pilailko Eurovaaleissa. Ne ovat aivan yhtä tärkeät meille kuin Eduskuntavaalit.

    Vain äänestämällä voi vaikuttaa ja pystyy arvostelemaan politikkoja. Aina voi perehtyä ehdokkaiten pätevyyteen ja tekoihin seuraamalla heidän kirjoituksia, keskusteluja ja työuraansa.

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    kuvan aion piirtää. Kukahan senkin omakseen laskee?

    kirkkoveneen ja aku ankkojen piirtäjät ovat niitä, jotka eniten valittavat kansanedustajista ja hallituksesta. Ei olis varaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pikkumummukka kirjoitti:

Oletteko aikeissa äänestää ko.vaaleissa? Onko mielestänne hyviä ehdokaita?

Olen hiukan kurkkailut ehdokkaiten profileja. Jos uskoo heidän itsestään luomaa kuvaa niin täytyy sanoa että kovin eteviä ovat manipuloimaan vaalikarjaa.

Itselläni on kyllä vahva kanta omiin edustajiini. On hauskaa seurata noita ikuisia pyrkyreitä jotka yrittävät milloin minkin puolueen listoilta päästä hyville palkoille. Ovat valmiita myymän ideologiansa mihin tahansa kunhan hyötyvät henkilökohtaisella tasolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu