Muistatko vielä

Makeimmat selkäsaunat

mistä syystä sait lapsena selkääsi?
Huomasin, etten itse muista muuta kuin itse pieksemisen ja punaiset paukamat pakaroissa. Olen saanut useita kertoja selkääni ja haluaisin tosissani kaivaa edes pari syytä muististani.

3

277

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ent.tehtaantyttö

      liian kauvan aikaa. Sen kyllä muistan että, kyllä mekin selkään satiin, tai remmistä. Nooh, eipä noista kovin isoja arpia sieluuni ole jäänyt. Meillä kun molemmat vanhempani olivat arkisin töissä, eikä aina ollut meilläkään ketään peräänkatsojaa...niin kyllä sitä siskojen kanssa ihan kaikkia typeriä juttuja tehtiin, ihan ymmärtämättömyytämme...yhden joulunalus jutun muistan kyllä elävästi vieläkin..mutsi oli aina työpäivän jälkeen leiponut pipareita sellaisia erikoispipareita ei ihan tavallisia, sen varalle että, sukulaiset tulevat joulukahville pyhinä...no, kaikki nuo piparit sitten, solidaarisesti jaettiin muille pihan skideille myös..että, kun meidän MUTSI on kerrankin leiponut..vitsi..silloin taidettiin kyllä ihan kunnolla kaikki kolme selkäämme saada. Minä taisin aina saada vähiten koska, olin pienin ja nuorin...ja faijan oma "friidu". Ei oikein raaskinut faija koskaan, minulle selkään samallalailla antaa kuin muille...monesti muistan, että, sanoi: Huuda nyt edes vähän... isosysterit kun olivat siinä kuuntelemassa..että, kuritetaanko minua myös. Vanhin sisareni sai kyllä aina sen suurimman ryöpytyksen. Jälkeenpäin usein ajattelen, että se oli kyllä tosi väärin. Ikäeroa kun meillä on tasaisesti kullankin 1 vuosi. Että, eihän se isosysteri nyt aina voinut meitä nuorempia valvoa ja peräänkatsoa. Vilkkaita kun oltiin kaikki kolme. No, pikkubroidi kun syntyi niin, siitä sitten tuli koko perheen lellikki. Eikä kukaan koskaan sille voinut vihainen olla. Koska oli niin skidinä niin ihana ja suloinen..ja on vieläkin;).

      t.friidu

    • En saanut kotona selkään, enkä tiedä, että kukaan meidän sisaruksisa olisi saanut.

      Kolmannenluokan välitunnilla sain viimeisen kerran selkääni, siis tulin lähinnä selätetyksi, mutta puolustuksekseni on sanottava, että hän oli muutaman vuoden vanhempi ja muutoinkin riskimpää sorttia.('seliseli')
      Selkäsaunan syy oli puomilla tapahtunut jokin epis teko, mutta en muista kumpi oli syyllisempi.

      Edelleen ollaan paljon tekemisissä keskenämme ja hän on yksi parhaista kavereista, joita tiedän.
      Hän oli naapurin poika ja vieläkään meidän asuntojen fyysinen etäisyys on alle puoli kilometriä.
      Ja molemmat olemme muuttaneet synnyikodeistamme, joskaan emme kumpainenkaan kovin etäälle.

    • Densa

      kerrat tuli turpiin ikkunan rikkomisesta ja röökin poltosta,jos ei päässyt karkuun.Itte joutu hakeen risut nuorempana ja sitten myöhemmin kelpas vaikka lätkämaila,jos sattu käsille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe