Harmaa talous kukoistaa

Rakennusalalla rehottavan harmaan talouden takia verotuloja menetetään vuosittain noin 3 MILJARDIA euroa (lähde: Aamu-tv 24.03.2009). Tällä summalla saisi suomalaisten perusturvan ym. helposti kuntoon. Miksi mitään ei tehdä asian suhteen.
5342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

teen, kun en rupea virkamiehiä elättämään.

Äänestä

Ei nimittäin huvitä mennä sossuun kyselemään almuja ja esittelemään tiliotteita.
Karenssit opettavat omatoimisiksi.

Äänestä

Jatkuva negatiivinen uutisointi talousmaailmasta, lisääntyvä työttömyys, työttömien etujen leikkaamiset ja osan ihmisistä jättäminen ilman mitään tuloja.
Lisäksi korotetaan ja keksitään uusia veroja, jotka koskevat eniten juuri pienituloisia ja tulottomia ihmisiä.

Ei ole ihme, että veronmaksu halu laskee ja mieluimmin tehdään pimeää työtä, jos vain siihen on mahdollisuus.
Tavallisilta ihmisiltä kyllä vaaditaan täydellistä rehellisyyttä, mutta vastaavasti päättäjät saavat olla epärehellisiä, eikä heitä siitä rangaista.
Saatetaan jopa palkita tuosta epärehellisyydestä.
Laskee kyllä hurjasti motivaatio olla rehellinen veronmaksaja, vielä kun ei ole työkykyinen, eikä yhteiskunnaltakaan mitään tukea tule.

Äänestä
  • työskentelee 30 000 ulkomaalaista työntekijää, joista vain 1000 maksaa veroja. Jos nämäkin työt tehtäisiin suomalaisvoimin, olisivat asiat kaikkien kannalta paljon paremmin.

    Äänestä

Tuohon se johtaa, kun ihmiset ajetaan nälkärajalle, jos yrittävät toimia laillisin keinoin.

Työttömyyskorvausten jäädyttäminen 1990-luvun puolivälin tasolle, sosiaalitukien leikkaaminen, työttömien suhteeton ja kohtuuton sekä ihan liian usein mielivaltainen rankaiseminen ja työttömien pakottaminen ilmaistyöntekijöiksi johtavat siihen, että moni valitsee pimeän työn. Minä ymmärrän heitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fantastistako? kirjoitti:

Rakennusalalla rehottavan harmaan talouden takia verotuloja menetetään vuosittain noin 3 MILJARDIA euroa (lähde: Aamu-tv 24.03.2009). Tällä summalla saisi suomalaisten perusturvan ym. helposti kuntoon. Miksi mitään ei tehdä asian suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu