Blue star sun beach resort Rodoksella Ixiassa? Kokemuksia kaivataan, matka luultavasti syyskuun lopulla. En ole koskaan aiemmin kreikassa käynyt, joten ilmoistakaan en aivan varma tuolloin ole, muttä lämpöä lienee riittävästi? onko Ixia miten tuulinen paikka?
Blue star dionysos
vai sitten kuitenkin
2633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on vain Diosta, siitäkin pelkkiä hyviä. Sopiva sijainti Monte Smitin juurella. Tällä puolella saarta ollaan ns. tuulisella rannalla, mutta ei se haittaa. Illemmalla joskus voi tuntua tuulenhenkäys vähän vilpoisemmalta. Syyskuussa on vielä suomalaiselle sopivat kelit ja pahin hälinä mennyt ohi. Saarelaisten itsensä mielestä syyskuu on parasta loma-aikaa.
Diosta vielä sen verran, että erillisissä siivissä olevat huneistot mukavan kokoisia, hotellirakennuksesta ei huoeistoista ole kokemusta. Aamiainen oli hyvä ja monipuolinen, ympäristö sopivan rauhallinen ateriointiin, allasalue todella hyvä ja iso, sen laidoilla mahdollisuus täyttää vatsaansa eri tavoin. Siistiä oli myös. Kauppa portin vieressä, halvempaa toki hiukan kauempana. Ruokapaikkoja sopivan kävelymatkan päässä eikä Rodoksen kaupunkikaan ole kuin rapiat 3 km, bussi menee melkein vierestä ellei jaksa dallailla rantakatua, joka sekin on kokemus sinänsä. Kävelimme välin viikon ajan edestakaisin joka päivä. Dio ja Rodos paikkoja, joihin voisi palatakin.
olemme käyneet vain sun beachissä ja tykkäsimme kovasti. Rantakin oli vieressä, jos rannalle olisi halunnut mennä, mutta allasalueet olivat siistit ja palvelut lähellä; allasbaari ja minimarket. Tarjolla oli halukkaille ilmaiseksi ohjattua allasjumppaa, vesilentopalloa ja vesipalloa, tietovisaa ja myöhemmin alkuillasta vielä jalkapalloa.
Huoneet olivat siistit ja palvelu ystävällistä. Iltaisin oli lapsille minidisco, aikuisille bingoa (hyvät palkinnot) ja vaihtuva ohjelma :) Tarjolla oli myös teemailta kerran viikossa; kreikkalainen ilta ja sitten rantajuhla.
Lähellä oli paljon pieniä ravintoloita sekä kauppoja. Merkkiliikkeitä täytyy kyllä käydä katsastaa rodoksen kaupungista pääasiassa.
Saatamme varata matkan sinne tänäkin vuonna... :)