Valitusta koko ajan

Miksi ihmiset täällä valittavat koko ajan saksanpaimenkoiriensa ja rottweilereittensa käyttäytyvän aggressiivisesti?

Niin ärsyttää, kun ihmiset hankkivat koiria, joita eivät osaa kasvattaa.

Omatpa ovat murheensa, kun eivät koiran kasvatusmenetelmistä ole olleet tietoisia, joten pitäkööt murheensa ominaan!
4234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä se meille kuuluu, miten he ovat mokanneet, kun järki on luistanut päin v...ua!

Äänestä

Että kyseiset ihmiset hakevat apua ongelmiinsa.

Huomattavasti parempi niin, kuin, että pitäisivät ongelmat ominaan. Siinä kärsivät niin koirat kuin ihmisetkin. Rohkeasti vain apua hakemaan, sillä suurin osa palstalaisista tietää, että koiran kanssa elämä voi olla erittäin mukavaa (ei syytä valittaa) ja monilla on vinkkejä antaa siitä miten he ovat tähän mukavuuteen päässeet.

Äänestä

rotikoista, kun en ole koskaan sellaista omistanut, mutta saksanpaimenkoira on muuttunut huonoon suuntaan luonteenpiirteiltään. Ehkä terveys on hiukan parantunut, mutta on ihme, jos nykyään saa sekä terveen, että hyväluonteisen sakemannin. Ja ongelmat lisääntyvät vaan, kun joka heebo haluaa sellaisen.

Äänestä
  • Saksanpaimenkoiran ei kuulu olla luonteeltaan mikään flegmaatti enkeli, jos se halutaan säilyttää nykyisen veroisena palveluskoirana.

    Suomessa saksanpaimenkoirien sukulinjojen koirat ovat sentään suht. rauhallisia, sosiaalisia ja hiljaisia, koska Suomessa koiria ei juurikaan käytetä vahtitehtäviin, vaan lähinnä seurakoirina. Monissa valtioissa saksanpaimenkoirankin käyttö vahtikoirana on yleistä, mutta ei Suomessa. Siten suomalaisiin sakuihin ollaan saatu jalostettua jonkin verran flegmaattisuutta.

    Erikseen ovatkin sitten ne rodut, jotka eivät juurikaan hauku ja vahdi, mutta niillä onkin sitten eri käyttötarkoitukset kuin sakuilla.

    Kaikkien rotujen luonteista on jotain etuja, sillä koiria käytetään monen laisiin tehtäviin ihmisten viihdyttämisestä rikollisten kiinniottoon.

    Mutta minusta sakun liikkeet vaikuttavat aika vaivalloisilta, kun vertaa sitä vaikka lähisukulaisiinsa belggariin ja holskuun. Rakenne ei ole yhtä hoikka, joka on jalostuksen miinustuote. Se harmittaa minuakin, sillä varsinkin 1940-luvun saksalaiset sakut näyttävät kuvissa niin paljon nykyisiä rotukumppaneitaan alkuperäisemmiltä ja ryhdikkäämmiltä.

    Tosin jalostuspohja on nykyään mennyt saksanpaimenkoiralla niin tiiviiksi, että enää ei meinaa löytää mistään riittävän pienen sukusiitosprosentin omaavaa pentuetta. Tai sellaista, joiden vanhemmat ovat muutenkin vapaita lonkkavioista ja muista sairauksista.

    Sukulaisillani on saksanpaimenkoiria ja yksi malinois, mutta minun huomioni on kiinnittynyt ennen kaikkea sakun ja malinoissin ruumiillisiin eroihin, kun ottaa huomioon, miten läheistä sukua ne rodut ovat toisilleen. Kyllä saksanpaimenkoirankin jalostuksessa olisi uudestaan alettava kiinnittää huomiota koiran omaan liikkumiskykyyn, eli antaa sakulle mahdollisuus nauttia liikkeistään entiseen malliin.

    Tosin joku voikin olla näistä asioista tyystin eri mieltä, mutta minkäs kukin niille >>omille>> mielipiteilleen mahtaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kenenhän vika? kirjoitti:

Miksi ihmiset täällä valittavat koko ajan saksanpaimenkoiriensa ja rottweilereittensa käyttäytyvän aggressiivisesti?

Niin ärsyttää, kun ihmiset hankkivat koiria, joita eivät osaa kasvattaa.

Omatpa ovat murheensa, kun eivät koiran kasvatusmenetelmistä ole olleet tietoisia, joten pitäkööt murheensa ominaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu