Valitusta koko ajan

Saksanpaimenkoiran ei kuulu olla luonteeltaan mikään flegmaatti enkeli, jos se halutaan säilyttää nykyisen veroisena palveluskoirana.

Suomessa saksanpaimenkoirien sukulinjojen koirat ovat sentään suht. rauhallisia, sosiaalisia ja hiljaisia, koska Suomessa koiria ei juurikaan käytetä vahtitehtäviin, vaan lähinnä seurakoirina. Monissa valtioissa saksanpaimenkoirankin käyttö vahtikoirana on yleistä, mutta ei Suomessa. Siten suomalaisiin sakuihin ollaan saatu jalostettua jonkin verran flegmaattisuutta.

Erikseen ovatkin sitten ne rodut, jotka eivät juurikaan hauku ja vahdi, mutta niillä onkin sitten eri käyttötarkoitukset kuin sakuilla.

Kaikkien rotujen luonteista on jotain etuja, sillä koiria käytetään monen laisiin tehtäviin ihmisten viihdyttämisestä rikollisten kiinniottoon.

Mutta minusta sakun liikkeet vaikuttavat aika vaivalloisilta, kun vertaa sitä vaikka lähisukulaisiinsa belggariin ja holskuun. Rakenne ei ole yhtä hoikka, joka on jalostuksen miinustuote. Se harmittaa minuakin, sillä varsinkin 1940-luvun saksalaiset sakut näyttävät kuvissa niin paljon nykyisiä rotukumppaneitaan alkuperäisemmiltä ja ryhdikkäämmiltä.

Tosin jalostuspohja on nykyään mennyt saksanpaimenkoiralla niin tiiviiksi, että enää ei meinaa löytää mistään riittävän pienen sukusiitosprosentin omaavaa pentuetta. Tai sellaista, joiden vanhemmat ovat muutenkin vapaita lonkkavioista ja muista sairauksista.

Sukulaisillani on saksanpaimenkoiria ja yksi malinois, mutta minun huomioni on kiinnittynyt ennen kaikkea sakun ja malinoissin ruumiillisiin eroihin, kun ottaa huomioon, miten läheistä sukua ne rodut ovat toisilleen. Kyllä saksanpaimenkoirankin jalostuksessa olisi uudestaan alettava kiinnittää huomiota koiran omaan liikkumiskykyyn, eli antaa sakulle mahdollisuus nauttia liikkeistään entiseen malliin.

Tosin joku voikin olla näistä asioista tyystin eri mieltä, mutta minkäs kukin niille >>omille>> mielipiteilleen mahtaa?