Suunnitelmissa 45 neliön mökki ja erillinen 15 neliön sauna. Sähköliittymän ostin, mikähän olisi sähkötöiden hintaluokka kaikkinen tarvikkeineen urakoitsijalla teetettynä Kainuun seudulla?
sähkötöiden hinta?
9
7763
Vastaukset
- ollaan?
Kuinka sattuikaan että 2005 rakennettiin vähän Sinua etelämmäksi aikalailla samankokoiset rakennukset. Kaapeli tontin takatolpalta talon seinään ja mittaritaulu olivat yhteensä reilut 800 euroa ja ne olivat erillään varsinaisesta sähköurakasta.
Kun urakoitsija kokosi kaikki työnsä ja tarvikkeensa yhteen laskuun, niin se oli piirua vaille 7 tonnia. Se sisälsi pääjakotaulun sisuskalut, kaikki johdotukset rasioineen ja katkaisijoineen ja lämpöpatterit sekä lisätyn termostaattiohjauksen yhdelle lämmityslaitteelle (ajastettava, ei etäsäädettävä), mutta ei esim. valaisimia tai keittiön valkoista linjaa eikä vesiautomaattia, mutta kylläkin pienen kuumavesiboilerin. Rakenteet ovat yksinkertaista höylähirttä johtoporauksin, rossipohjaa ja harjanmukaista yläpohjaa, johdotukset on piilossa ja katkaisimia ja pistorasioita runsaasti. Ei koneellista ilmanvaihtoa, lattialämmityksiä tai muita hienouksia...
Sähkäri oli paikalla rakenteiden teon aikana ja linkkasi tekemisensä timpureiden aikatauluun niin että timpurit jätti paikkoja auki sähkärin asennuksille ja laittoi luvan päältä siten panelit jne. paikalleen. -Huomattiin matkan varrella, että olisi kannattanut antaa pystytysurakoitsijan toimia sähkärin suhteen pääurakoitsijana, niin olisi säästynyt paljolta tiedonvälitykseltä ja aikataulujen varmistelulta.
Kun tuolloin oli melkoisen kuuma suhdannevaihe, niin voip'olla että materiaalien hinnannoususta huolimatta nyt ei olisi juuri kalliimpaa? Kainuun markkinatilanteesta en osaa sanoa Savoon verrattuna.- keijo_koo
Mökin koko samaa kaliperia ja hinta myös. Eli 5000 euroa meni ison mökin sähköistämiseen, etäohjaus ILPille ja pattereille löytyy mutta saunaa ei. Ja kaikki sähköistykseen pistetyt rahat saa tarvittaessa tulevaisuudessa moninkertaisena takaisin, eli tämä on laji jossa ei kannata säästää.
- siinä 25eur
ja kyselehän, jos voisit 60% työn osuudesta saada kotitalousvähennystä verosta, muista kuitti. Tarvikkeet saat nettikaupasta tai säästöpörsseistä halvimmalla.
- lopputarkastuksen jälkeen
Kotitalousvähennystä voi saada vasta lopputarkastuksen jälkeen, käytännössä seuraavana vuonna tehdystä korjauksesta ja perusparannuksesta. Asennustyössä siinä verottaja on vielä melkoisen "niuho".
- onnistua
mökin uudisrakentamisen yhteydessä. Ellette sitten väärentele kuitit sen näköisiksi, että on kyse vanhan, vaikkapa vakituisen asuntonne, remontista.
Mitä tulee noihin säästöpörssien kamoihin tulee, niin halvimmat valokytkimet ja pistorasia ovat niin surkeaa laatua, että enpä omaan mökkiini niitä laita. Tuli ostettua muutama ja kun tostein, minkälaisia ovat (esim. pistorasioiden kontaktit sellaisia, että kosketusta ei synny tai tulppa ei mene sisään kuin helvetinmoisen taistelun jälkeen, heitin ne roskiin ja ostin tilalle laatukamaa. Jokunen mökki tulee noiden halpiskamojen vuoksi vuosien mittaan palamaan, mutta se ei kiinnosta edes vakuutusyhtiöitä. Tai kiinnostaa ne niitä siinä mielessä, että ovat vaan tyytyväisiä, koska se on hyvä peruste nostaa vakuutusmaksuja ja kasvattaa voittoja. - onnistuisi??
onnistua kirjoitti:
mökin uudisrakentamisen yhteydessä. Ellette sitten väärentele kuitit sen näköisiksi, että on kyse vanhan, vaikkapa vakituisen asuntonne, remontista.
Mitä tulee noihin säästöpörssien kamoihin tulee, niin halvimmat valokytkimet ja pistorasia ovat niin surkeaa laatua, että enpä omaan mökkiini niitä laita. Tuli ostettua muutama ja kun tostein, minkälaisia ovat (esim. pistorasioiden kontaktit sellaisia, että kosketusta ei synny tai tulppa ei mene sisään kuin helvetinmoisen taistelun jälkeen, heitin ne roskiin ja ostin tilalle laatukamaa. Jokunen mökki tulee noiden halpiskamojen vuoksi vuosien mittaan palamaan, mutta se ei kiinnosta edes vakuutusyhtiöitä. Tai kiinnostaa ne niitä siinä mielessä, että ovat vaan tyytyväisiä, koska se on hyvä peruste nostaa vakuutusmaksuja ja kasvattaa voittoja.Kotitalousvähennys pähkinänkuoressa
Kotitalousvähennyksen tarkoituksena on parantaa työllisyyttä kannustamalla kotitalouksia teettämään ulkopuolisilla sellaisia töitä, joita he aikaisemmin ovat tehneet itse. Tämän lisäksi tarkoituksena on ollut edistää asuntojen omatoimista ylläpitoa.
Kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetetyn työn kustannuksista voi saada kotitalousvähennyksen, jonka voi osittain vähentää verosta. Vähentää saa 60 % yritykseltä ostetun työn kustannuksesta, tai 30 % kotitalouden palkkaaman työntekijän palkasta sekä palkan sivukulut.
Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on vuodesta 2009 alkaen 3000 euroa vuodessa.
Vähennys on henkilökohtainen joten puolisot voivat saada vähennystä yhteensä jopa 6000€ vuodessa. - uudisrakenusta
onnistuisi?? kirjoitti:
Kotitalousvähennys pähkinänkuoressa
Kotitalousvähennyksen tarkoituksena on parantaa työllisyyttä kannustamalla kotitalouksia teettämään ulkopuolisilla sellaisia töitä, joita he aikaisemmin ovat tehneet itse. Tämän lisäksi tarkoituksena on ollut edistää asuntojen omatoimista ylläpitoa.
Kotona tai vapaa-ajan asunnolla teetetyn työn kustannuksista voi saada kotitalousvähennyksen, jonka voi osittain vähentää verosta. Vähentää saa 60 % yritykseltä ostetun työn kustannuksesta, tai 30 % kotitalouden palkkaaman työntekijän palkasta sekä palkan sivukulut.
Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on vuodesta 2009 alkaen 3000 euroa vuodessa.
Vähennys on henkilökohtainen joten puolisot voivat saada vähennystä yhteensä jopa 6000€ vuodessa.Tämä "Miksi ei" -otsikon kirjoittaja ei tainnut lukea aloitusviestiä eikä copy-pastaamaansa tekstiä lainkaan.
Aloittajalla on kyse uudisrakentamisesta ja siihen ei kotitalousvähennys käy. Ja tämä sanotaan tuolla veroneuvonnassa erittäin selkeästi. Piste.
Jos "Miksi ei"-kirjoittaja jaksoi maalata veroneuvontatekstiä tänne parin kappaleen verran, niin olisi luullut että samalla olisi voinut lukea kopioidun tekstin ja pari riviä sen molemmin puolin - vai ymmärryksestäkö oli puute... - völjari
uudisrakenusta kirjoitti:
Tämä "Miksi ei" -otsikon kirjoittaja ei tainnut lukea aloitusviestiä eikä copy-pastaamaansa tekstiä lainkaan.
Aloittajalla on kyse uudisrakentamisesta ja siihen ei kotitalousvähennys käy. Ja tämä sanotaan tuolla veroneuvonnassa erittäin selkeästi. Piste.
Jos "Miksi ei"-kirjoittaja jaksoi maalata veroneuvontatekstiä tänne parin kappaleen verran, niin olisi luullut että samalla olisi voinut lukea kopioidun tekstin ja pari riviä sen molemmin puolin - vai ymmärryksestäkö oli puute..."Miksi ei" halusi provota varmassa asiassa: uudisrakentamiseen ei kotitalousvähennystä saa!
- pitää olla 16A
onnistua kirjoitti:
mökin uudisrakentamisen yhteydessä. Ellette sitten väärentele kuitit sen näköisiksi, että on kyse vanhan, vaikkapa vakituisen asuntonne, remontista.
Mitä tulee noihin säästöpörssien kamoihin tulee, niin halvimmat valokytkimet ja pistorasia ovat niin surkeaa laatua, että enpä omaan mökkiini niitä laita. Tuli ostettua muutama ja kun tostein, minkälaisia ovat (esim. pistorasioiden kontaktit sellaisia, että kosketusta ei synny tai tulppa ei mene sisään kuin helvetinmoisen taistelun jälkeen, heitin ne roskiin ja ostin tilalle laatukamaa. Jokunen mökki tulee noiden halpiskamojen vuoksi vuosien mittaan palamaan, mutta se ei kiinnosta edes vakuutusyhtiöitä. Tai kiinnostaa ne niitä siinä mielessä, että ovat vaan tyytyväisiä, koska se on hyvä peruste nostaa vakuutusmaksuja ja kasvattaa voittoja.kestävyys, 6A ja 10A katkaisijat saat heittää saman tien roskiin.
Perusmökki ja lopputarkastus sekä sitten ruokahalun kasvaessa pikkuremontti kotitalousvähennyksineen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454990Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481119- 131053
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8927Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713