Eikö osata enää kirjoittaa suomea?
Toisen polven sähköautojen soveltuvuutta työkäyttöön testaan Espoossa. Uusien sähköautojen ja kaupungilla sijaitsevien latauslaitteiden arvioidaan yleistyvän jo lähivuosien aikana.
Toisen polven sähköautot tekevät tuloaan. Tuusulassa kootaan parhaillaan täyttä päätä tänä vuonna toimintaansa aloittelevan Varkauden akkutehtaan esittelyautoja.
Tehoa ja toimintasädettä kertyy rutkasti enemmän kuin 80-luvulla käyttöön otetuille ensimmäisen polven ajoneuvoille.
- Ensimmäisen polven autot olivat nikkelikadmium-akkuja ja lyijyakkuja. Ja käytännössä tämä litiumakku tuo huomattavasti pitempiä kantamia. Se tietysti riippuu siitä akkupaketin koosta, mutta käytännössä auton takaosassa olevalla sähköakulla voi päästä jo 200 kilometriä, kertoo European Batteries-yhtiön tekniikkajohtaja Matti Nuutinen.
Käytännössä akkujen kehitys tarkoittaa sitä, että yhdellä latauskerralla voi ajaa nyt kolme kertaa pidemmälle kuin alkupään autoilla. Tuloksen luvataan paranevan entisestään, kun käyttöön saadaan kotimaiset akut.
- Tässä autossa on amerikkalaiset akut, ja kun ensivuonna alkaa Varkauden akkutehtaan tuotanto, akkujen koko pienenee puoleen tilavuuden suhteen, mutta energiaa tulee 30 prosenttia enemmän, lupailee FEVT:n ajoneuvo-osaston vetäjä Arto Haakana.
Sähköautot testikäyttöön Espoossa
Uudet akut ovat myös pitkäikäisempiä ja nopeampia ladata. Nyt Espoossa selvitetään jo millaisia latauslaitteita kaupungille tarvitaan.
- Me kokeilemme täällä Espoon alueella ladattavia hybridiautoja ja puhtaita sähköautoja ja katsotaan miten ne soveltuvat päivittäiseen työkäyttöön ja pyrimme saamaan käyttäjäkokemuksia ja sitä kautta katsomaan minkälaista latausverkostoa meidän pitäisi rakentaa täällä, sanoo Fortumin asiakkuuspäällikkö Juha Matikainen.
Vaikka valmiudet ovat hyvät, täysiveriset tehdasvalmisteiset sähköautot antavat odottaa itseään vielä kymmenisen vuotta.
Siihen asti kehitellään lähinnä niin sanottuja muutosautoja tutkimus- ja tuotekehittelymielessä.
http://yle.fi/uutiset/alueelliset_uutiset/paakaupunkiseutu/2009/03/sahkoautot_kehittyvat_kiivaasti_636724.html

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.