jakolasku

Kumma kun jotenkin nipistää vastata vain yhteen vastaukseen. Mikähän siinäkin on niin kirpaisevaa?
Ehkä ihmisen sisimmäinen hyvyys?

No, enyway.

Kaikissa maailmankaikkeuden torneissa eli satujen mukaan pitkähiuksisia prinsessoja joilla oli kaipuu alas kamaralle maanläheiseen elämään. Tämä on siedettävä tragedia.
Kävin itse ryhmäterapiassa (TTT) Mansessa ja Näsineulassa ja näin siellä ylhäällä ja alhaalla paljon ihmisiä jotka etsivät kotiaan ääneen… että tuollako vai tuolla? Lipitimme viinimme ja ihailimme kimmeltävää järveä… sitten seuraavaa. Lopulta keskustelimme vain joutavia toisten elämästä – siis spekuloimme oleellista.

Tapani kirjoittaa ei ole mitenkään harkittu sessio vaan hetken tulos. Ja hyvin usein huomaan kermavaahtopuristimeen jääneen ikävän ilmakuplan - poks - ja kuorrutus on pilalla.

Tässä kyseisessä rimpsun-rämpsyssä sitä ensimmäisenä kritisoiva osui aivan oikeaan. Ei ole mitään järkeä kirjoittaa sellaista josta kukaan ei tajua yhtään mitään. Mutta puolustuspuheenvuorossaan fiktiivinen kirjoittaja haluaa korostaa, että kyseinen olemus pohti naimisiinmenon mielekkyyttä, itseään ja sulhastaan, lapsia, Jumalaa ja muita literatuurisia massakrumeluureja huomatakseen olevansa todella ”suurien” asioiden kynnyksellä. Hän oli synnyttämässä ikään kuin itseään syyttelemällä muita omasta huonosta tuuristaan (tuurilla ei viitata Tuuriin vaan zägään, mäihään ja flaksiin), ja tämä taas ei ole siedettävä tragedia vaan fiktiivinen realiteetti, jonka kanssa hän yrittää tulla toimeen jokapäiväisen leipänsä kanssa. Mutta hän luultavasti ainakin yrittää käsittää tämän kaiken parhain ja avoimin päin.

Asiat ovat joskus todella mutkikkaita.

Antakaa minulle minun hevoseni niin minä annan teille vapauden sekä hevosesta että tästä kaikesta.