jakolasku

Naiseuden monisäikeinen estetiikka


Olemme syntyneet antamaan itsestämme niille
jotka vastoin tahtoamme vaativat
itsellensä kaiken
paitsi
itsensä
kohtaa karttavat koskettaa
lähimainkaan tohtivat
kädestä
saattaa vajaan täysille rinnoille
sellaista
tai millaista
kutsun pyhäksi portaissa
käytävien päässä valoissa
kaikkialla
mitä hetken hiljaista odottaa
kuin itseään
4337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos vaikeaselkoisuudesta tulee itsetarkoitus se ei ole taidetta, sitä ei ole tehty taiteilijan nöyrällä mielellä.
Onneksi ovat helpompia kuin Suomen Kansan
Arvoitukset. Nämä, minulle.

Äänestä
  • Kumma kun jotenkin nipistää vastata vain yhteen vastaukseen. Mikähän siinäkin on niin kirpaisevaa?
    Ehkä ihmisen sisimmäinen hyvyys?

    No, enyway.

    Kaikissa maailmankaikkeuden torneissa eli satujen mukaan pitkähiuksisia prinsessoja joilla oli kaipuu alas kamaralle maanläheiseen elämään. Tämä on siedettävä tragedia.
    Kävin itse ryhmäterapiassa (TTT) Mansessa ja Näsineulassa ja näin siellä ylhäällä ja alhaalla paljon ihmisiä jotka etsivät kotiaan ääneen… että tuollako vai tuolla? Lipitimme viinimme ja ihailimme kimmeltävää järveä… sitten seuraavaa. Lopulta keskustelimme vain joutavia toisten elämästä – siis spekuloimme oleellista.

    Tapani kirjoittaa ei ole mitenkään harkittu sessio vaan hetken tulos. Ja hyvin usein huomaan kermavaahtopuristimeen jääneen ikävän ilmakuplan - poks - ja kuorrutus on pilalla.

    Tässä kyseisessä rimpsun-rämpsyssä sitä ensimmäisenä kritisoiva osui aivan oikeaan. Ei ole mitään järkeä kirjoittaa sellaista josta kukaan ei tajua yhtään mitään. Mutta puolustuspuheenvuorossaan fiktiivinen kirjoittaja haluaa korostaa, että kyseinen olemus pohti naimisiinmenon mielekkyyttä, itseään ja sulhastaan, lapsia, Jumalaa ja muita literatuurisia massakrumeluureja huomatakseen olevansa todella ”suurien” asioiden kynnyksellä. Hän oli synnyttämässä ikään kuin itseään syyttelemällä muita omasta huonosta tuuristaan (tuurilla ei viitata Tuuriin vaan zägään, mäihään ja flaksiin), ja tämä taas ei ole siedettävä tragedia vaan fiktiivinen realiteetti, jonka kanssa hän yrittää tulla toimeen jokapäiväisen leipänsä kanssa. Mutta hän luultavasti ainakin yrittää käsittää tämän kaiken parhain ja avoimin päin.

    Asiat ovat joskus todella mutkikkaita.

    Antakaa minulle minun hevoseni niin minä annan teille vapauden sekä hevosesta että tästä kaikesta.

    Äänestä

Olet pukannut sanat riviin ja
alekkain!
Runo?
No way!

Äänestä

Olemme syntyneet antamaan itsestämme niille
jotka vastoin tahtoamme vaativat
itsellensä kaiken
paitsi oman pienen
itsensä ja mitättömyytensä
sitä kohtaa karttavat koskettaa
kun lähimainkaan teoin tohtivat
kädestä koskettaa, hyväillä ja
saattaa vajaan täysille rinnoille
sellaista mitä haluaa tuntea
tai millaista tahtovat kokea
kutsun pyhäksi portaissa ja
käytävien päässä valoissa
kaikkialla minne kuljenkin
mitä hetken hiljaista odottaa
kuin itseään, tahtoo antaa kaiken
jakaa toisille

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Flaika kirjoitti:

Naiseuden monisäikeinen estetiikka


Olemme syntyneet antamaan itsestämme niille
jotka vastoin tahtoamme vaativat
itsellensä kaiken
paitsi
itsensä
kohtaa karttavat koskettaa
lähimainkaan tohtivat
kädestä
saattaa vajaan täysille rinnoille
sellaista
tai millaista
kutsun pyhäksi portaissa
käytävien päässä valoissa
kaikkialla
mitä hetken hiljaista odottaa
kuin itseään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu